Hyvä paikallislehti

Lehtien haasteita pitää pohtia yksin ja yhdessä. Kuvassa kokeneet päätoimittajat  Arto Henriksson, Aapo Viitala  ja Matti Kauhanen.

Ylen aamu-tv:ssä oli positiivinen välähdys Itä-Suomen paikallislehdistä. Lehtiä haastavat juuri nyt  tilausmaksun arvonlisävero tai lukijoiden ikääntyminen. Myös kuntaliitokset ja sen myötä aseman muuttuminen mietityttävät. Pieni takapakkikin voi kuitenkin olla vain vauhdinotto uuteen menestykseen.
Uutisesta sain kimmokkeen pohtia aihetta vähän enemmän.
Lehdissähän lehden sisällön määrittelee toimitus päätoimittajan johdolla tai ilman. Niin sen tuleekin olla. Mutta miten lehti on määritelmäänsä tullut. Onko se syntynyt laajan kontaktiverkoston, lukijatutkimusten ja alan kokemuksesta vai onko se  epämääräisempi  ns. sisäsyntyinen, talon työntekijöiden yhteinen näkemys? Ns. talon tapa, joka vaihtelee riippuen siitä, ketkä kulloinkin ovat juttuja tekemässä.
Pidän jälkimmäistä tapaa todellisenaja hieman huolestuttavanakin lehden tulevaisuuden kannalta. Olen itse tehnyt lehteä 30 vuotta ja lisäksi ratkonut monenlaisia lehden tekemiseen ja kustantamiseen liittyviä murheita. Olen nähnyt miten monet yksilölliset ja inhimilliset tekijät ohjaavat toimintakulttuuria ja synnyttävät käytäntöjä, jotka eivät perustu oikein mihinkään.
Onneksi tekniikka  on muuttunut niin paljon, että joka lehti on joutunut opettelemaan jotakin uutta. Onneksi on tullut netti ja sähköiset julkaisujärjestelmät, jotka ovat pakottaneet muuttamaan vanhoja valmistusmenetelmiä. Lehdistä on poistunut kokonaisia ammattikuntia ja tilalle on tullut uusia entistä monialaisempia ammattilaisia. Koko lehti syntyy enemmän  ryhmätyön tuloksena kuin ennen. Kun kaikki osaavat tehdä samoja asioita ja enemmän myös toisten töitä kuin ennen, myös lehden tuotanto on joustava ja yllätyksiin sopeutuva.
Mutta edelleen peruskysymys on se, miten lehdessä päätetään ja valikoidaan mitä lehdessä on. Jos olette katsoneet maakuntalehtiä, ne pyrkivät tuottavamaan sivuilleen kaiken, mikä  sähköisessä mediassa pyörinyt jo jonkin aikaa. Lehdet tavoittelevat täydellisyyttä kertomalla senkin, mikä on jo yleisesti tiedossa. Ainakin minusta tuntuu, että yhä pienempi osa resursseista käytetään omien uutisten synnyttämiseen ja yhteiskunnallisesti tärkeiden aiheiden esiin nostamiseen. Ei ole aikaa tutkia eikä siihen tunnu olevan lukijoilla kiinnostustakaan. Kaikki pitää kertoa lyhyesti ja napakasti. Määrä korvaa laadun.
Näin ei todellisuudessa kuitenkaan ole. Lukijat odottavat paitsi lukuelämyksiä myös uutisia, joihin he voivat luottaa. Väärien tietojen jakamisessa on vielä lohduttavaa se, että ne voi korjata. Mutta miten korjata uutinen, joka on vain osatotuus asiasta? Siinähän ei ole edes asiavirhettä. Niitä uutisia meillä on perinteisissäkin päivälehdissä yhä enemmän.
Sosiaalinen media vie lukijoitaan metsään yksipuolisen tiedon levittämisessä. Siellä on kirjava joukko yhden asian liikkeitä. Sadat  ja tuhannet klikkaukset antavat harhan, että  kaikki ovat tätä mieltä.
Tämän aamun aiheeseen liityen paikallislehdillä ei ole pelttävää, jos sen tekijät pitävät kiinni perustehtävästään - kuten uutisesta välittyi.   Se on selvä, että paikallista tiedonvälitystä ei ole  pelkkä paperille painettu lehti. Julkaisualustalla ei ole merkitystä. Vain sillä mitä lautasella lukijalle tarjoillaan.
Jos olen oikein ymmärtänyt, aika monessa toimituksessa kunnallispolitiikka jätetään suosiolla sivuun, koska "lehti on puolueeton" ja  "eivät ne päätökset ketään kiinnosta".  Mistä ne uutiset sitten tehdään, jos ainoa ehtymätön uutislähde jätetään käyttämättä? Poliisiuutiset tuskin yksin riittävät.
Minusta uutinen on: tuore, yllättävä, äkillinen ja yleisesti merkittävä.  Premille ainakaan ei pitäisi juuri muuta laittaa. Maakuntalehtien lukijat suorastaan itkevät lisää paikallisia uutisia. Silloin he tarkoittavat  juuri  lisää uutisia hallituksen ja valtuuston päätöksistä ja niiden vaikutuksista.

On ilo lukea paikallislehtiä, jotka ovat avoimen, asiantuntevia, rohkeita kannanottajia  paikkakunnan suurista asioista. Ne ovat silloin myös pirteitä kuvissa ja otsikossa. Paikallislehti on vaikea ympäristö journalismille, jos se ymmärretään vapaudeksi ilmaista mielipiteensä ilman vastuuta seurauksista. Päätoimittaja ei voi sanoa ja kirjoittaa, mitä mieli tekee. Eivät muutkaan voi niin tehdä omassa ammatissaan. Aina on otettava toiset huomioon.
Päätoimittaja voi kuitenkan perehtyä asioihin, muodostaa asiasta oman käsityksensä ja jakaa sen lukijoiden punnittavaksi. On eri asia ottaa kantaa vahvasti kuin ottaa kantaa vahvasti, rakentavasti ja asiantuntevasti. Suosittelen lämimästi jälkimmäistä.
Pienillä lehdillä on suuria haasteita  kuntarakenteen, väestön ikääntymisen ja sähköisen median paineessa. Sinänsä se ei ole uutta. Markkinvoimat ovat aina painaneet pientä.
 Muutoksiin pitäisi kuitenkin ryhtyä mieluimmin ennen, kuin sitä osataan odottaa. Joskus eteenpäin meno vaatii paluuta taaksepäin, jotta vauhtia on riittävästi seuraavassa ponnistuksessa. Joskus muutoksia pitää tehdä paikallisten markkinoiden vauhdittamiseksi. Kun yritykset tottuvat lehden ilmestymisrytmiin, ne rakentavat markkinointinsa niin, että selviävät mahdollisimman vähällä. Lehden tehtävä ei ole kuitenkaan ole latistaa vaan lisätä kilpailua.
Joskus ilmestymispäiviä ja valmistusaikatauluja pitää muuttaa vain  omien resurssien tehokkuuden kasvattamiseksi.
Kuinka monessa lehdessä ilmoitusten jättöaikoja on aikaistettu sivunvalmistuksen työpaineen takia? Millä yrityksellä on varaa laittaa asiakas kärsimään, jos omassa tuotannossa on ongelmia?
Minusta lehden kiinnimenoaikojen pitäisi noudattaa enemmän asiakkaiden toiveita ja työtapoja kuin päivävuoron, painon tai jakelun aikatauluja. Myös lehden taitto pitäisi valmistua illalla vasta sitten kun kaikki uutiset on saatu ja muut ovat työnsä lopettaneet.
Sillä tavalla hyviä lehtiä on Suomessa aina tehty.