Verovelkarekisteri

Alan pikku hiljaa uskoa, että meillä ei ole konsteja kitkeä harmaata taloutta kurjistamatta toimivia, laillisia yrityksiä.
Tuore ehdotus  verovelkarekisteristä on hyvä esimerkki. Toimet kohdistetaan niihin, jotka ovat rekisterissä. Vuosia ja vuosikymmeniä säntillisesti veronsa kerran kuukaudessa tilittäneet saavat nimensä julkiselle listalle, jos suorituksissa tulee laiminlyöntejä. Toki aivan yhdestä listalle ei vielä pääse ja maksujärjestelyistä sopineet voivat siltä välttyä.

Kun verottajalla on oikeus - ja se myös sitä käyttää - korottaa maksua tuntuvasti viivästymisen seurauksena. Kun verottajalla on täysi oikeus periä saatavansa ulosottoteitse - jota se myös käyttää. Kun  sillä on saamisiin etuoikeus moniin muihin saataviin verrattuna, julkistamisen etuja on enää vaikea tunnistaa.

Itselläni on liki 25 vuoden yrittäjätausta. Yrittäjä maksaa samasta pussissa niin arvonlisäveron, työnantajan osuuden palkkojen sivukuluista, palkoista perittävät ay-maksut, eläkevakuutusmaksut ja ennakkoverot sekä tietysti myös tuloksesta ennakkoon veron edellisen vuoden tuloksen perusteella. Kymmenen hengen yrityksessä, missä palkat on kolmannes tai enemmän vuosikustannuksista, verojen ja veroluonteisten maksujen määrä rahassa mitattuna on yli  40 prosenttia, jopa yli 50 prosenttia liikevaihdosta. Verottajan on yrittäjän ehdottomasti suurin sopimuskumppani alasta riippumatta. Valitettavasti vain tuo sopimus on yksipuolinen.

Jos me haluamme Suomessa puhu yrittäjyydestä, pienten yritysten tärkeydestä ensin yrittäjän itsensä työllistäjänä ja sitten uusien työpaikkojen synnyttäjänä, pitää uskaltaa kysyä mistä se yrittäjän motiivi kumpuaa.

Yhteisöveron alentamista 26 prosentista asteittain 20 prosenttiin on pidetty yhteiskunnalta todella armeliaisuuden osoituksena yrittäjille. Täytyy muistaa, että yhteisöveroa maksetaan vain positiivisesta tuloksesta. Kuinka moni yritys ihailee hallituksen kädenojennusta aikakautena, jolloin positiivista tulosta ei ole näköpiirissä? Toki suurille yrityksille sillä on eri vaikutus. Moni kansainvälinen yritys voi järjestellä tulostaan verotettavaksi enemmän Suomessa.

Suomessa yrityksen kannattavuus ei ole järin korkea. Tulos on hyvä, jos se olisi edes  10 prosenttia liikevaihdosta.  Yritysveroprosentin säädöllä  ei ole suurta merkitystä. Vaikka vero poistettaisiin kokonaan, kevennys olisi vain 2 prosenttia liikevaihdosta.

Yrittäjän motiivi täytyy siis tulla jostain muualta kuin yhteiskunnan käden - piiskan ojennuksesta. Yrittäjyyden suurin innoittaja on onnistumisen mahdollisuus. Harva yrittäjä lähtee yrittäjäksi rikastumisen takia. Toki onnistumista usein seuraa myös vaurastuminen. Historian valossa yleisempää kuitenkin on, että  vaurastuminen on vain tilapäivästä. Siksi kai Suomessa yrityksiä sanotaan yritykseksi. Se ei siis lopu koskaan - siis yrittäminen. Mutta silti yrittäjiä, rohkeita kokeilijoita ja tullimyllyjä vastaan taistelijoita syntyy koko ajan.

Menestyvän yrityksen perusedellytys on se, että siihen luotetaan. Työntekijät luottavat työnantajaansa, kuluttajat luottavat tuotteen laatuun ja rahoittajat yrityksen kykyyn hallita talouttansa ja kasvaa hillitysti.
Julkikuvaan tullut jokainen särö nakertaa yrityksen luotettavuutta. Siksi esimerkiksi julkiset velkomustuomiot ovat  rankkoja, ja jo vervovelkarekisteriin verrattavia julkisia tiedonantoja velallisen vaikeuksista. Yleensä tie on jo pystyssä ensimmäisestä kuulutuksesta.

En siis puolusta missään tapauksessa yrityksen verovelkojen hyssyttelyä. Harmaa talous on kuitenkin jossain muualla. Vaikeudet maksaa verovelkoja ja harmaa talous on mielestäni kaksi eri asiaa. Harmaan talouden harjoittajat välttävät veroja. Erääntyneissä maksuissa ei ole mitään harmaata, sillä nehän ovat näkyvissä mustaa valkoisella.

Meidän yhteiskunnan ongelma valitettavasti on se, että viranomainen tunnistaa vain sen, mikä on sen pöydällä. Hyvästä yrityksestä huolimatta voimia, tahtoa ja resursseja keskittyä ilmiöihin, jotka eivät tule automaattisesti heidän pöydilleen, ei ole.

Tein kansalaisaloitteenkin harmaan talouden kitkemisestä, mutta sekös nyt kansalaisiakaan kiinnostaisi. Ei se kiinnostaa viranomaisiakaan, koska sellainen teettää työtä, jota ei voi ennalta suunnitella eikä sen määrää voi päätellä. Miksi siis vaivautua.

No, se minun aloitteeni. Se koski omakotirakentamista, mikä on kuin tarkoituksella luotu mittavaksi hamaan talouden vyöhykkeeksi. Kun itse rakensin ja menin pankkiin Naantalissa maksamaan omakotirakentaja palkan sivukuluja, oli koko pankkikonttori sekaisin. Kukaan ei tiennyt miten näiden kanssa pitäisi menetellä. Siis Naantalin suurimmassa pankissa kukaan toinen ei ilmoita ja maksa työntekijän sivukuluja - ei ainakaan itse.

Minusta omakotirakentajat ovat täysin pulassa harmaan talouden painostuksen takia. Väitän, ettei yksikään omakotirakentaja välty maksamasta jotain osaa kuluista ilman kuittia. Edes työn hinta ei ole enää edullista pimeästi maksettuna. Sika hinta ja saat vielä kiinni jäämisen riskin harteillesi.

Jos omakotirakentaja samalla kun se rekisteröi rakennuslupansa ja saa rakennusvalvojansa rekisteröitäisiin yritykseksi, kirjanpitovelvolliseksi ja alv-velvolliseksi, tulisivat kaikkia tositteet merkityksi ylös, työsuhteet ja aliurakoitsijoille maksetut makstu myös. Ok-rakentaja saisi alv:n palautuksena maanviljelijän tai metsänomistajan tapaan. Se alentaisi kustannuksia 24 prosenttia.
Rakentamisen aikana niitä huojennuksia tarvitaan, ei korkovähennyksiä tai vapautusta asunnon myyntivoitosta.

Ehkä aika ei ole vielä kypsä harmaan talouden taltuttamiselle. Sitä kun tekevät kaikki.

Isäni maa, äitini kieli

Itsenäisyyspäivän kaltaiset juhlapäivät olivat päätoimittajalle hetkiä, jolloin kirjoituksiin saattoi sisällyttää tavallista enemmän omia tunteita, aatteita ja aatelmia  elämästä yleensä, yhteiskunnasta ja sen ilmiöistä.
Oli mielenkiintoista huomata miten itse suhtautui juhlapäivään aina periaatteessa samalla tavalla, mutta jollakin tavalla uudistuneena. En tiedä oliko se sitä elämän tuomaa kokemusta ja viisautta - mitä se sitten onkaan.
Huominen itsenäisyyspäivä on puolestaan monella tavalla erilainen kuin aikaisemmat pohditani. Minua huolestuttaa tämän yhteiskunnan eriarvoistuminen. Ei pelkästään se, että tuloerot kasvavat vaan se, että keskinäinen ymmärrys toisia kohtaan, yhteiskunnassa ilmeneviä ongelmia kohtaan ja yleensä elämää kohtaan kapenee ja kärjistyy kaiken aikaa.
Itse elän mielelläni en missään, ilman mitään ja  haluan kokea luonnon aitouden ja ehdottomuuden. Minua hymyilyttää luonnon raakuus ja välinpitämättömyys, tunteettomuus. Se on pesiytynyt myös kaupunkilähiöihin. Tuskin me naapurin hätää huomaisimme ellei sen koira alkaisi valittaa säälittävästi. Niin koiraa meidän käy sääliksi, vaan ei naapuriamme. Koulutus ja sen tuoma sivistys on mennyt hukkaan.
Joskus 90-luvulla muistan kuinka kirjotin nakkikioskin nuorisosta, joka uhitteli nälkäisiä asiakkaita. Sotavuosia en ole itse kokenut, mutta yritän muistaa, että Suomen sodissa rintamalla olivat juuri nuo nakkikioskin nuorten ikäiset pohjat, joita myöhemmin olemme alkananeet nimittää veteraaneiksi. Kokeneita he olivat, mutta eivät tulikokeessaan edes miehen ikään varttuneita. Lapsia olivat, ja selvisivät. Nakkikioskin nuoret pelkäävät jo pimeääkin.
Mutta olemmeko nyt sitä joukkoa, jonka puolesta nuo 1920-luvun nuoret  uhkarsivat henkensä, terveytensä ja saivat kantaakseen elinikäiset vammat. Itse aina mietin olenko ollut isänä kyllin hyvä esimerkki lapsilleni, olinko paikalla liian vähän ja kun olin paikalla vaadinko liikaa. Siihen tuskin saan vastausta. Hekin kokevat sen eri tavoin eri ikäisinä. Pahaa kuitenkin pelkään, etteivät sodan kokeneet sukupolvet niine uskoineen ja tottumuksineen ymmärtäisi lainkaan nykyajan menoa. Perhana, saattaisivat antautua viholliselle hyvinkin alkuvaiheessa sotaa.
No, leikki on sallittua itsenäisyyspäivän aattonakin.
Tosi asiassa elämän ääri ilmiöt ovat aina vain pieni mutta näkyvä vähemmistö. Ylivoimaisen suuri enemmistö nuorista on monella tavalla viisaampaa, valistuneempaa ja arvoiltansa terveempää kuin 1930-luvun suuntauksissa eksyneet nuoret.
Itse ainakin menen huomenna Itsenäisyyspäivän Jumalanpalvelukseen hiljentymään ja kiittämään menneestä vuodesta. On kunnia laskea seppele sankarivainajien haudalle kaupungin ja kaupunkilaisten puolesta.
Elämän arvot ovat meissä kaikissa sisään kätkettyinä. Niiden arvo ja merkitys vain kasvaa iän karttuessa. Täytyy muistaa, että itselläni ei ole mitään arvoa, jos en arvosta muita ja muiden työtä isänmaan hyväksi. Tässä alati monipuolistuvassa yhteiskunnassa en halua olla jäsen, joka ei hyväksy muita, vaan haluan olla tasavertainen perheejäsen kansakuntien kansalaisten joukossa, joka ottaa minut vastaan sellaisena kuin olen. Oli ihonvärini mikä tahansa, en ole sen parempi kuin toiset. Onneksi en huonompikaan - puutteistani huolimatta.
Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Juha

Sairaan hyvä Hoitopiiri!

Istuin varajäsenenä Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuustossa tiistaina. Se oli tuo kuuluisa kokous, jossa uusia strategia lähti uuteen valmisteluun. Aivan aiheesta.
Valotan ohessa omaa tapaani ajatella asioista. Toivon, että olen arvioinneissani väärässä. Yksin tunnun kuitenkin olevan.
Taloudesta. Sairaanhoitopiirin vuoden 2012 tilinpäätös oli miinuksella 22 miljoonaa euroa.  Samaan aikaan kun tilanne selvisi viime syksynä, hyväksyttiin tälle vuodelle talousarvio, joka on tehty 3 miljoonaa alijäämäiseksi. Kuluvan vuoden aikana tilannearvio on vaihdellut - 11 ja -23 miljoonan euron  välillä. Valtuustossa hyväksyttyjen määrärahaylitysten jälkeen viimeinen virallinen ennuste tästä vuodesta on 15 miljoonaa euroa miinuksella.
Ensi vuoden arvioiminen on enemmän kuin haasteellinen. Oheisten lukujen perusteella tuntuu vaikealta kuvitella, että ensi vuoden virallinen talousarvio on 3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Sellaisena se vain hyväksyttiin.

No, koko talousarvio on tietysti toiveajattelua ja suurta itsepetosta. Jo kokouksessa todettiin, että kuntayhtymässä on pystyttävä vähentämään menoja 10 miljoonaa arvioidusta. Mikä sellainen talousarvio on, jossa jätetään 10 miljoonaa euroa kirjaamatta?
Kun lisäksi strategia palautettiin uuteen valmisteluun, puheenjohtajakin totesi, että talousarvion luvut hyväksytään, mutta teksiä ei. En ole ennen sellaista päätöstä nähnyt.

Koska kuntayhtymän arvio antaa näin runsaaseen tulkintaan, teen oman arvioni kuntayhtymän tilasta:

1. Sairaanhoitopiirin tämän vuoden alijäämä -15 Me ei riitä, vaan summa on 18-19 Me koska:
     - arvio on kuluvan vuoden syyskuun lopun tiedoilla tehty.
     - viime vuoden luvuista on karsittu vain n. 2 me lomautuksina
     - kunnat ovat jatkaneet vuodeosastojen palvelujen käytön vähentämistä, mikä pienentää myyntituloja. Naantalikin odottaa  0,6 Me:n palautusta.

2. Tästä seuraa, että ensi vuoden lukujen vertaaminen tämän vuoden talousarvioon johtaa harhaan sekä kuntayhtymää iteään, että lukijaa.
    - 3,8 - 5 prosentin hinnankorotus kuntien käyttämiin palveluihin on kova, mutta ei edelleenkään tuota  ennustettua määrää. Tarkaskuslautakunta sanoi jo viime vuoden raportissa, ettei kuntia saa rangaista palvelujen vähentämisestä hintaa korottamalla vaan kuntayhtymän pitää karsia palvelun ylitarjontaa.
    - palvelujen käytön väheneminenhän kertoo, ettei kansa on terveempää kuin ennen - tai sairaat hoidetaan omassa terveyskeskuksessa tai vuodeosaston sijasta avohoidossa, mikä onkin kasvanut voimakkaasti.
    - Talousarviosta puuttuu ensihoidon lopulliset kustannukset kun kilpailutus on kesken.
    - Ensi vuoden tuloennuste myyntiarvioineen on rakennettu toiveden päälle.

3. Uusi strategia
    Uudelle strategialle on tarvetta monesta eri syystä, mutta aluesairaaloiden muutos pelkkään päiväkirurgian suuntaan oli huonosti perusteltu ja ajoitus oli huono. Siihen suuntaan on kuitenkin edettävä.
   Silti strategia on mielestäni huono veruke olla tarttumatta kuntayhtymän kustannusongelmaan. Ylikapasiteettia on mahdollista purkaa nyt ja heti kuten tarkastuslautakunta on esittänyt. Strategian valmistelu on tekosyys ummistaa silmät akuuteilta toimenpiteiltä. Lisäksi strategian muutosten todelliset vaikutukset kustannuksiin näkyvät vasta monen vuoden kuluttua. Kymmeniä miljoonia on sinä aikana ehtinyt mennä hukkaan.
  Kokouksessa sanottiin aivan oikein, että sairaanhoitopiirissä on edessä jälleen kovat YT-neuvottelut heti ensi vuoden alussa. Ne on ulotettava koskemaan koko henkilökuntaa, mutta lomautukset ja irtisanomiset eivät koske kaikkia. Jos jo tänä vuonna palveluja olisi ajettu alas siellä, missä sen kysyntä on selvästi alentunut, muu henkilökunta olisi saanut jatkaa normaalisti.
Minusta sairaanhoitopiirissäkään valtuusto ei vaadi  hallitukselta riittävästi. Hallitus ei miellä itseään työnantajaksi eikä siten hoida velvollisuuksiaan niin kuin työnantajan kuuluu. Sairaanhoitopiirin johtaja ei esittele hallituksen yksiselitteisiä toimia kulujen vähentämiseksi eikä hallitus niitä häneltä vaadi. Kun ei esitellä tai jos esitellään, niitä ei hyväksytä, on ikuinen kierre valmis.
Vain veronamaksaja aseman on muuttumaton.
 

Se on susi, perhana!

Koigin sikajahtiporukka, josta tuli sudenkaatajia

Olen lukenut susista monelaisia kirjoituksia. Suoraan sanottuna en ole aiheesta järin innostunut. Paitsi nyt. Sen itse kokeneena, yllättäen, odottamatta.
Olimme viiden tutun kaverin kanssa sikajahdissa Virossa viime viikonloppuna (21-24.11.) Jahti oli alkanut eka iltana sateesta, tuulesta ja pimeydestä huolimatta varsin hyvin. Kaveriltani oli tullut jo viesti onnistuneesta osumasta pikku possuun ennen kuin itsellä oli kavereille kerrottavaa.
Päivä oli mennyt Kian etupenkillä rattoisasti. Melkein pelastimme Talvivaaran, muutimme yritysverolakeja ja ennustimme synkää tulevaisuutta niin julkiselle taloudelle kuin teollisuudellekin. Ei perhana. Tästä on pakko päästä pian koppiin.
Isäntäväki otti meidät vastaan Koigin kylässä periteiseen tapaan ystävällisesti. Kahvipöydässä kerrattiin, mitä tänään ja tulevina päivinä saa ampua. Sikaa kaikkea muuta, mutta ei emakkoa. Hirven vasalle on neljä lupaa. Saa ampua myös kytikseltä. Niin ja sutta myös...
Totta se oli. Metsästysseuralla oli neljä lupaa jäljellä. Vuosi sitten susi meni läpi passin juuri meidän porukan välistä.
No, eka iltana jännitettiin vasta ensimmäisiä ääniä pimeydessä. Itse olin istunut klo 16 asti. Koppi oli vähän ahdas, istuimena kapea lankku ja mikä kiusallista tuuli viskoi vettä sisään avoimeista ikkunasta, jossa ei ollut lasia.
Oksien rasahtelusta se alkoi. Sitten emakko veti ilmaa sisäänsä. Ajattelin, että se haistoi sittenkin minut tuulesta huolimatta. Pian kuului nassutusta tornin alta edestäni. En nähnyt mitään. Kuuntelin, oliko ruokintapaikalla muita. Oliko se sittenkin yksinäinen karju, joka sieraimiaan väristytteli.
Laitoin taskulampun päälle. Ainakin kymmenen silmäpari kiilui edessäni. Porsaat olivat rinta rinnan suoraan kärsä koppiin päin.
- Ei tästä mitään tule, ajattelin. Harmillista.
 Katselin lampulla hieman laajemmin, ja kas vasemmalla sivulla oli kaksi possua sivuittain, perä melkein koppiin päin.
Sammutin valon ja odotin, että silmäni tottuisivat pimeään. Hetken päästä sainkin possun 56 mm Svarowskin punapistetähtäimeen. Yritän kainaloon, kyllä sen pitäisi 9,3x66 sakolaista totella.
Suuliekki välähti ja jykevä laukaus kiiri pienen peltokaistaleen yllä. Sitten erottui sätkivän sian äänet.
Laitoin valon päälle. Siellä se makasi jo liikkumattomana. Mutta mitä perh.. Oikealla pellon reunaa puski pikku possu kärsä maassa. Siihenkin oli täytynyt osua. Ennen kuin ehdin ampua toista kertaa, sekin jäi makaamaan paikoilleen.
Menin ohjeista huolimatta ulos kopista pellolle. Tarkistin molempien possujen tilan ja ilmoiti isännälle. Tai oikeastaan olin jo tekstannut  yhdestä kaadosta. Nyt vahvistin vielä toisenkin.
Virolaisten seuran jahtipäällikkö kurvasi pian vaalealla Lada Samaralla keskelle märkää peltoa. Hän hymyili ja onnitteli reippaalla puristuksella kädestä. Sitten hän asteli pellon reunaan, taittoi pari kuusen oksaa, tuli takaisin ja kiinnitti ne lakkiini. Hyvin ammuttu - ymmärsin hänen sanovan.
Aamu meni illan tapahtumia kerratessa. Päivällä ei tehty muuta kuin kierros ruokintapaikoilla katsomassa missä oli ollut liikettä. Sitten taas ruokapöytään. Ruokailun päätteeksi arvottiin kopit. Sää oli tyyntynyt, mutta paksu hernerokka sumu piti odotukset alhaalla. Niinpä illasta tulikin lyhyt. Miehet olivat kopeista kämpillä jo ennen klo 22.00. Nyt ei edes valosta ollut hyöytyä.
Lauantai-aamu valkeni - no se on ehkä liikaa sanottu - mutta kuitenkin selkeämpänä kuin illalla.  Aampupala oli klo 7.30. Kokoontuminen metsästysseuran porukan kanssa oli jo klo 8.00. Tuskin päivä oli vielä edes valjennut.
Taas kerrattiin mitä saa ampua. Laumasta ei saa ampua muita kuin porsaita. Karju tulee aina yksin. Silloin sitä voi yrittää. Hirviluvat oli voimassa. Iltapäivällä voi olla, että saadaan yrittää vielä myös aikuista.
Aamun eka passini oli metsän ja pellon rajalla. Kaverini oli sadan metrin päässä puhelintolpan juuressa. Toinen toisella puolella tiellä mutkan takana.. Sika tulee tästä ja lujaa, ole valppaana, oli isännän neuvo kun jätti minut odottamaan jahdin käynnistymistä.
Puheet ja ovien pauke säesti passituksen etenemistä. Siat kyllä tiesivät, missä kukin oli.
Annoin muutaman hirven yhteysäänen vain kokeillakseni, oliko Viron hirvillä sama kieli kuin Suomessa.
Hetken päästä metsästä kuuluikin ääniä. Pieniä oksia katkeili. Mitähän siellä oikein liikkuu?
Kun ajomiesten eka äänet olivat ilmoilla, ilmestyi hirvi lehmä vasan kanssa pellon reunaan reilun sadan metrin päähän minusta. Lehmä oli epävarma mihin suuntaan lähtisi, mutta lähti kuitenkin minua kohti. Ei kestänyt kuin hetki. Laukaus kiiri ilmassa ja vasa tipahti niille sijoilleen. Toni ampunut unelmalaukauksen.
Ajo eteni verkkaisesti. Lehmä oli mennyt vierestäni passin taakse, minne se sai mennäkin. Taas alkoi rytinä edessäni. Joko nyt tulisi sika. Äskeisestä paikasta ilmestyi jälleen hirvi pellolle. Tunnistin en vasaksi. Mitä, oliko toinen vasa jättäytynyt näin kaukaksi lehmästä? Kyllä. Taas kajahti laukaus ja sama juttu. Vasa putosi niille sijoilleen. Tonille toinen hirvi jo tälle aamulle.

Susi...

Seuraava ajo olikin toisella puolella kylää. Nyt menimme selvästi syvemmälle metsään mitä viime vuonna. Jäin passiin pienelle mäelle. Takanani oli iso energiapuukasa, jonka editse kulki leveä polku, jota pitkin niin hirvet kuin siatkin näyttivät kulkeneen. Siinä jahdin käynnistymistä odotellessani näin tuoreet karhun jäljet pehmeällä tiellä. Oli kulkenut äsken molmepiin suuntiin. Missä ihmeen erämaassa minä oikein olin?

Ennen
autosta nousua kaverit muistivat viime syksyn, jolloin susi oli mennyt lentäen läpi passista. Sika ja hirvi tulee ryminän kans. Susi aivan hiljaa, oli viimeinen toteamus ennen kuin nousin autosta.

Pari ajoääntä ja edestäni alkoi kuulua sorkkien kopinaa, joka lähestyi. Sikoja aivan selvästi. Äänet menivät oikealla puolelle. Nyt se oli jo aivan lähellä tietä, millä seisoin. Nostin aseen puolittain poskelle ja seurasin kiikarin sivusta. Pistä nyt sika pääsi esiin. Pää ilmestyi. Se ei ollut sian vaan suden pää.
Itse asiassa se tuli tielle, pysähtyi ja haisteli massa olevia jälkiä. Pidin eläintä ristikossa, mutta en voinut ampua. Passikaverini liivi näkyi kiikarissa. Susi seisoi aivan linjalla.
Odotin sydän pamppaillen, että eläin lähtee ylittämään tietä. Niin se tekikin. Sangen verkkaisesti. Kun sen pää oli ajoradan oikean reuan kohdalla, aseeni paukahti...
Näin heti, ettei osuma ollut hyvä jos laisinkaan. Vesi lensi suden takana rintalastan alapuolella. Sillä ei ollut edes erityisen kiirettä metsään. Olin missannut elämäni ensimmäisen tilaisuuden!!

Pian paukkui myös vasemmalla puolellani. En nähnyt tiellä liikettä. Ajatukseni olivat vain äskeisessä laukauksessa. Hemmetti. Mitä siinä oikein tapahtui?

Ajomiehet tulivat tielle. Heidä radiopuhelimista kantautui tieto, että ajossa oli ollut seitsemän sutta. Neljä kertaa oli ammuttu ja yksi susi oli nurin. Se oli eka kerta 26 vuoteen kun ajosta oli onnistuttu kaatamaan susi.
Se olisi siis merkkitapahtuma koko porukalle. Kuvia otettiin ja kaatoryypyt kaadettiin suuhun asti. Mieli oli korkealla - kaikilla muilla paitsi minulla.

Turun palvelut ja kustannukset

Turun veroprosentin nostoa käsittelevissä (TS 20.11.) uutisissa mainittiin yhdeksi talouteen liittyväksi ongelmaksi se, että kaupunki tarjoaa palveluita myös naapurikunnille.

Se on paikoin aivan totta, mutta niistä palveluista ja kustannusten laajuudesta päättää Turku itse. Kaikki palvelut eivät myöskään ole  ns. lakisääteisiä tehtäviä.

Tilastokeskuksen aineistoon pohjautuva Kuntaliiton julkaisema Kuntapalvelujen nettokustannukset vuonna 2012 antavat hyvän pohjan keskustelulle.  Esimerkiksi Turun opetus- ja kulttuuritoimen kustannukset olivat tilaston mukaan 1801 euroa per asukas. Summa on 403 euroa per asukas enemmän kuin kuntien keskiarvo. 

Perusopetukseen Turku käytti selvästi keskimääräistä vähemmän. Kulu oli 641 euroa per asukas keskiarvon ollessa 830 euroa. Lukio-opetus oli 134 euroa per asukas (keskiarvo 117e).  Kirjasto ja liikuntapalvelut olivat maan keskiarvossa. Mistä siis johtuu tuo ylitys 400 euroa per asukas. Kokonaissummana se on liki 100 miljoonaa euroa. 

Opetus- ja kulttuuritoimen alaisia menoja ovat museot, musiikkijuhlat ja teatteri yms. Toki naapurikuntalaiset näitä palveluja käyttävät. Mutta minusta Turussa pitää keskustella siitä, paljonko näihin kulttuurimenoihin vuosittain on rahaa käyttää. Ilman naapurikuntien kävijöitä nettokustannus olisi Turulle vielä suurempi.

Käsitys, että Turun aluehälytyskeskuksen menoista Turku maksaisi suhteessa enemmän kuin naapurinsa, on tilaston mukaan väärä. Palo- ja pelastustoimen menot olivat viime vuonna Turussa 69 euroa/asukas kun maan keskiarvo oli 75 euroa. Raisio maksoi 68 euroa ja Naantali 73 euroa per asukas.

Liikenneväyliin Turku käytti 118 euroa asukas, Raisio 222 ja Naantali 207 euroa kun keskimäärin kulut olivat 143 euroa per asukas.

Erikoissairaanhoito on yksi suuri kustannuserä, jonka jakautumisesta aina kiistellään. Turun menot olivat 1152 euroa per asukas, Naantalin 1044 ja Raision 984 euroa kun valtakunnan keskiarvo oli 1057 euroa per asukas. Kovin kaukana ei siinäkään olla keskiarvoista kun ottaa huomioon, että todelliset potilasmenot sen laskun aiheuttavat.

Muutenkin Turku on sosiaali- ja terveyspalvelujen kuluissa lähes maan keskiarvoa. Vanhusten laitoshoidon menot ovat n. 30 euroa yli ja muut vanhus- ja vammaispalvelut 92 euroa per asukas alle maan keskiarvon. Perusterveydenhuollon menoissakin Turku jää 71 euroa per asukas alle maan keskiarvon.

Ei ole temppu eikä mikään tuottaa hyvä palveluja kalliimmalla kuin muut. Sulka tulee hattuun vasta siitä, että tuottaa muita parempia palveluja muita pienemmällä kustannuksilla.

Tulojenkaan kasvattaminen ei ole temppu eikä mikään yksipuolisilla veroratkaisuilla. Menojen hillitseminen, kurissapitäminen ja velkamäärän alentaminen vaatii jo osaamista enemmän. Ison organisaation johtaminen vielä enemmän.

Juha Haapakoski

Tarkastuslautakunnan pj

Naantali

Teksti on lähetetty  20.11. julkaistavaksi Turun Sanomissa

Taustaa TS:n uutiselle Koivurinnan säätiöstä

Turun Sanomat (18.9) ei onnistunut aivan nappiin uutisoidessaan Matti Koivurinnan säätiön kesken olevaa  erityistilintarkastusta.  Katseet kiinnittyivät yli 10 vuoden takaisiin asioihin, vaikka patentti- ja rekisterihallitus tutkii tuoreita asioita,  lähinnä säätiössä maksettuja suuria kosultti, kokous- ja vuosipalkkioita ja tuoreita sijoituspäätöksiä.

Ne, jotka ovat lukeneet Mesenaatin, tuoreen kirjani kauppaneuvos Matti Koivurinnasta, huomasivat, että tietoja nykytaiteen ja historian museon Aboa Vetus & Ars Novan omistajasta, Matti Koivurinnan säätiöstä ja sen toiminnasta aivan viime vuosilta on sangen vähän.

Siihen oli periaatteessa kaksi syytä. Aika säätiön asiamiehen tehtävien jättämisen jälkeen ei oikein ole enää Koivurinnan elämäkertaa ja toiseksi säätiö oli varsin nihkeä antamaan tietoja toiminnastaan. Se sivu on vielä kokonaan kirjoittamatta.

Mesenaatin kirjoittamisen aikana  säätiön  asiamies jätti tehtävät yllättäen. Hänen lähtönsä ei liittynyt säätiön toimintaan, mutta sen jälkeen talossa on alkanut melkoinen kuhina.
Säätiöön valittu uusi asiamies tuli noin vuosi sitten Matti Koivurinnan puheille ja kertoi havainnoistaan. Säätiössä oli maksettu suuria konsulttipalkkioita yhdelle hallituksen jäsenelle sekä suuria kokous- ja vuosipalkkioita  eräille hallituksen jäsenille. Talousarvio ja tilinpäätös poikkesivat suuresti toisistaan. Erimielisyys koskee noin miljoonan euroa. Säätiön viime tilinpäätös oli  tappiolla.

Juha ja Matti Koivurinta esittivät hallitukselle, ettei tili- ja vastuuvapautta myönnettäisi ennen perusteellisia selvityksiä. Hallituksen enemmistö vastuuvapauden kuitenkin hyväksyi.

Sen jälkeen Koivurinnat edellyttivät erityistilintarkastuksen tekemistä, mihin hallitus suostui.
Erityistilintarkastus ei ole vielä valmis, vaikka lehti sitä jo referoi. Koivurinta on edellyttänyt, ettei tarkastajat ota vastaan pöytärkirjoja tai muita dokumentteja vastaan tarkastuksen aikana tai ainakaan jätä niistä raportoimatta.

Aamun lehdessä kerrottu huono sijoitus 2000-luvun alussa säätiön hallinnon tietämättä on toki sijoituksena totta. Se, että se olisi tehty hallinnon tietämättä  on  vastaveto Koivurintojen vaatimalle selvitykselle kokouspalkkioista.  Koivurinta oli  hankkinut säätiölle yli 50 miljoonan euron omaisuuden jättäessään asiamiehen tehtävät. 2000-luvun alun huono sijoitus on niitä harvoja, jossa hän ei ole onnistunut. Tappio ei ole 2 miljoonaa vaan 300.000 euroa. Se on vanhaa rahaa 2 miljoonaa markkaa.
Suomessa kirjanpitolain mukaan kuittien säilytysaika on viisi ja tilinpäätösten 10 vuotta.

Patentti- ja rekisterihallituksella ei ole edes teoriassa mahdollisuuksia tutkia lehdessä väitttyjä vanhoja asioita, mutta on säätiössä tuorekin iso ratkaisu, joka on aloitettu ennen säätiön hallituksen päätöstä.  Hiljan valmistuneen ns. Postitalon rakentaminen Humalistonkadulle on sellainen.

Selvitettävää säätiössä toki on, mutta se koskee aikaa jälkeen Matti Koivurinnan.

Se miksi asia tuli esille juuri nyt, johtuu Yleisradiosta, joka Juha Koivurinnan aloitteesta on käynyt sekä säätiössä että patentti- ja rekisterihallituksessa haastattelemassa ja hakemassa vastauksia kysymyksiin. Jos asia on edennyt Keskusrikospoliisille patentti- ja rekisterihallituksen toimesta, niin se on siellä Koivurintojen toivomuksesta. Vain PRH pystyi viemään asian poliisin tutkittavaksi, jos säätiön hallitus ei itse sitä tee eikä tehnyt.

Päivitys 12.4.2014

TS käsitteli tänään jälleen Koivurinnan säätiön asioita. Rikospoliisi selvittää säätiön kirjanpitoa valtakunnansyyttäjän aloitteesta. Yli 10 vuoden takaiset asiat rikospoliisi on jo katsonut. Nyt siis on tuoreista asioista kysymys. En ota asiaan kantaa muutoin kuin viittaamalla lakiin, mitä sanotaan hallituksen vastuusta säätiön tileistä, mikä vastuu on tilitoimistolla ja mikä vastuu on tilintarkastajalla. Kukaan näistä ei voi sanoa, että ei tiedä kirjanpito sisältää. Eivät ainakaan kaikki yhdessä.
No, säätiö on jo jättänyt 83-vuotiaan säätiön perustajan eläkkeen maksamatta siitä hetkestä kun tämä kanteli asioista  Patentti- ja rekisterihallitukselle. Samalla hän menetti näkövammansa tueksi saamansa sihteeripalvelun, joka oli enintään yksi tunti päivässä.
Toinen seikka, mitä ei ole ulos kerrottu on se, että liikevaidoltaan varsin pienen säätiön muutaman kuukauden kestänyt erityistilintarkastus olisi maksanut säätiölle jo n. 400.000 euroa.
Koivurintaahan ei sureta se, että hänen vanhoja asioita pengotaan ja julkisuus on sen mukaista, vaan se, että jos ARA toteaisi sosiaalista asuntotuotantoa hajoittavien yhtiöitten toimineen sääntöjen vastaisesti, säätiön yhtiöt voisivat menettää oikeutensa tuottaa ja ylläpitää asuntoja, jolloin myös tappiota tuottavan Aboa&Vetus-museon rahoitus ja samalla tulevaisuus olisi epävarma


Päivitys 28.4.2014 MOT-ohjelman jälkeen

Säätiön on jakautunut sisäisesti kahtia. Toiset vaatiin tuoreiden asioiden selvittämistä ja toiset vanhojen asioiden selvittämistä. Toisilla on mahdollisuus antaa jukisuuteen dokumentteja ja toisilla ei. Siksi julkisuudessa on esillä vain vanhoja asioita.

Oma käsitykseni säätiön ulkopuolisista tileistä ja varoista on toinen, mitä ohjelmassa sanottiin. Kuten ohjelmassa näyttettiin säätiön nykyinen hallituksen puheenjohtaja Sillanpää, Koivurinta ja Turva-Nastan toimitusjohtaja tekivät säätiön asiamiehen  kanssa sopimuksen potkuista ilman julkisuutta vuonna 2012. Sama henkilö on toiminut Turva-Nastan taloudellisena neuvonantajana.

Säätiön ulkopuolella on ollut varoja ja liiketoimintaa, mutta ne eivät ole oleet säätiön varoja. Säätiön nimeä oli käytetty väärin eräissä yhteyksissä ja se toi entiselle asiamiehelle potkut. Väärinkäytös liittyi myös Turva-Nastaan, minkä vuoksi sekä säätiö että yritys yrittivät päästä ongelmasta eroon mahdollisimman pienin vaurioin. Säätiöllä oli maine kyseessä ja yrityksellä ulkomailta tulevat raaka-ainetoimitukset. Säätiö ei voinut esittää  asiamiehelle taloudellisia vaatimuksia, kun taloudellisesta vahingosta ei ollut näyttöä. Jos ne olisivat olleet säätiön liiketoimintaa, niiden olisi pitänyt tulla esiin myös erityistilintarkastuksesta, jonka säätiön hallitus itse tilasi.

Aineistoa uutta kirjaa varteen syntyy lisää kaiken aikaa...

Taustoja ja tuntemuksia Mesenaatista

Oma kirjailijanurani ensimmäinen teos on valmis. Sen julkistaminen tapahtui maanantaina 29.4. Olisi tämän uran voinut aloittaa helpommallakin tavalla. Olen hieman kateellinen dekkarien kirjoittajille, kun he voivat kehitellä juonensa vapaasti omasta päästään. Minun kirjassani on dekkarin piirteitä, mutta yli 80 vuotta eletyssä juonessa ei ole mitään keksittyä.
Kauppaneuvos Matti Koivurinta on ehkä tunnetuin turkulainen sijoittaja ja liikemies. Tällä hetkellä hänet tunnetaan parhaiten perustamastaan historian ja nykytaiteen museosta, Aboa Vetus&Ars Novasta.
Tässä kohtaa uskallan kuitenkin väittää, että kuuluisuudestaan huolimatta turkulaiset tuntevat hänet huonosti.  Siksi kirja Mesenaatti on enemmän kuin paikallaan valaisemaan sekä kauppaneuvuoksen elämäntyötä että yleensä Turun lähimenneisyyttä.
Itse on  vaikea kuvitella, mikä osa kirjasta on eniten mielenkiintoa herättävä. Uskon, että jokaisella lukijalla on oma lähestymiskulmansa, sillä lähes kaikilla on jo valmiiksi jokin käsitys kirjan päähenkilöstä. Palautteen perusteella kirja on palauttanut lukijan mieleen omakohtaisia kokemuksia tuon ajan tapahtumista. Lukeneet ovat kiitelleet myös tiedon määrää ja yksityiskohtien tarkkuutta.
Reilun kahden vuoden työn tuloksena syntynessä kirjassa on sivuja n. 350. Henkilöhakemistossa on noin 300 nimeä, joten aika moni löytää kirjasta maininnan myös itsestään. 
Olen pyrkinyt rakentamaan teoksen niin, että kauppaneuvoksen elämään liittyvät kaikki merkittävimmät tapahtumat ovat kirjassa mukana. Koska kauppaneuvos itse on ollut hyvin kiistelty persoona, olen tarkoituksella pyrkinyt tuomaan esiin etenkin vaikeat asiat, lähinnä totevalla tavalla, kuin osoittamalla ketkä olivat tapahtumaan enemmän osallisia kuin toiset.
Kun aloitin aiheeseen perehtymisen tammikuussa 2011, oli minulla itselläni jokin ennakkokäsitys kauppaneuvoksesta lehtikirjoitusten perusteella. Tulin Raisioon, Rannikkoseudun kustantajaksi ja päätoimittajaksi vuoden 1994 alussa. Koivurintaa koskeva oikeudenkäynti ja pankkikriisi olivat otsikoissa juuri vuosina 1995-1998.
Noiden vuosien käsittely kirjassa on keskeisellä sijalla ja uskon, että juuri se osuus kiinnostaa turkulaisia, etenkin yrittäjiä, pankkialan väkeä sekä poliitikkoja erityisen paljon.  On pakko myöntää, että sieltä löytyi myös kirjan suurimmat yllätykset. Yllättäviä ja tietyllä tavalla pettymyksiä ne olivat myös itselleni.
Lehdistö - vain lehtileikkeitä minulla oli käytettävissäni - ei kovin hyvää arvosanaa onnistumisestaan saa. Kirjoitukset toki täyttivät hyvän journalismin tunnusmerkit siinä, että suuria asioita nostettiin esille ja niihin otettiin myös vahvasti kantaa. Mutta kun tietopohja oli hatara, myös johtopäätökset ja niistä muodostetut kannanotot olivat usein vailla todellista pohjaa. Kirjassa Turun Sanomat saa ehkä kohtuuttomankin kovan kohtelun siitä syystä, että se yksilöi tietonsa tarkasti. Jälkeenpäin ja hieman jälkiviisaanakin oli helppo todistaa, että sen tiedot eivät pitäneet paikkaansa. Lehtien käytöksessä oli muutakin, mikä on merkille pantavaa. Se koskee tietojen tarkistamista, virheellisten tietojen oikaisemista ja etenkin sitä, mitä uutisesta jätettiin tarkoituksella tai tietämättä kertomatta.
En halua tehdä asiasta suurempaa numeroa, mutta toivon, että media pystyisi itse käymään keskustelua siitä, onko journalismissa mitään merkitystä sillä, että lehden omistajat ovat sekä sananvapauden vartijana että yksi suurimmista kiinteistösijoittajista kaupungin keskustassa? Kirja tuo siihen yhden näkökulman lisää.
Kirjasta ei pitänyt tulla mikään Koivurinnan puolustuspuheenvuoro. Olimme hänen kanssaan sopineet, että saan tehdä kirjan vapaasti tahtomallani tavalla. Journalistina en olisi voinut mihinkään muuhun suostuakaan. En halunnut edes, että Koivurinta tai säätiö maksaisi minulle palkkiota, jotta voisin hyvällä omallatunnolla säilyttää vapauteni tutkia ja selvittää asioita. Kaikki sovitut asiat pitivät kirjan painoon saattamiseen asti.
Lopputulos kyllä piirtää erilaisen kuvan Koivurinnasta, kuin mitä hänestä on tähän mennessä kerrottu. Uskon kuitenkin, että se avoin ja luottamuksellinen suhde, joka meillä on ollut koko prosessin ajan, on antanut paremman kokonaiskuvan tuosta kiistellystä persoonasta, kuin yksikään toinen on tähän mennessä tehnyt.
Kirjan sisältö yksityiskohdissaan on monesta ehkä turhankin yksitoikkoista luettavaa. Siitä huolimatta olen halunnut tuoda ne kirjaan faktoina ja tapahtuneina tosiasioina, rakennuspuiksi niille, jotka muodostavat käsityksensä tunnuslukujen, prosenttien ja analyysien avulla. Tavoite-yhtiöistä on paljon erilaisia käsityksiä, mutta itse lukuja yhtiöistä on julkaistu ennen kovin niukasti.
Mesenatti on kuitenkin paljon enemmän, kuin vain yhden merkkimiehen tarina. Koivurinnan yritysten kehityksessä ja suunnanmuutoksissa näkyy koko suomalaisen yhteiskunnan kehityksen vaiheet ja etenkin lainsäädännössä, verotuksessa ja markkinatalouden vapautumisen seurauksena tapahtuneet muutokset 1990-luvun laman vaikutukset mukaan luettuna.
Kuten koko pankkikriisissä Suomessa, myös Turussa haukuttiin laman jälkiselvittelyssä väärää puuta. Olen Matti Koivurinnalle ja Lena Förbom-Koivurinnalle suuren kiitoksen velkaa minulle suodusta kunniasta ja luottamuksesta, että olen saanut kirjan kirjoittaa.
Kauppaneuvoksen elämäntyö museoineen, kaupungilla näkyvinä patsaineen ja hyväntekeväisyyteen tehtyinen suurine lahjoituksineen puhuvat omaa kieltään Turun suuresta merkkihenkilöstä. Toivon, että nyt käsillä oleva kirja Mesenaatti, kääntää katseet myös Turun lähihistoriaan, sillä kaupungin maine ei todellakaan ole niin synkkä, kuin siitä on kirjoitettu.

Mesenaatti (ISBN 978-952-93-1965-7) Akateeminen Kirjakauppa

Media piilotteli totuuksia Turussa

Liki kolmen vuoden työ 1990-luvun lehtikirjoitusten parissa sai kokeneen journalistin vakuuttumaan, että jotain sen ajan tiedottamisessa meni melkoisesti metsään. Laman seurauksena kaatuneitten yritysten, Suomen Pankin haltuun ajautuneen Säästöpankkiryhmän, roskapankki Arsenaliin päätyneiden velkojen ja omaisuuksien sekä pankkeja ja yrittäjiä vastaan nostettujen syytteiden vyöry oli liikaa sekä  osalle syyttäjistä että suurten lehtien toimituksille.

Toimitusten pöydille tuli suuri määrä ennen liikesalaisuuden piiriin kuuluneita sopimuksia. Ilmi tuli yritysten ja omaisuuksien historiaa, joista piti kiireesti saada kasaan järjellisiä juttuja.  Julkisuuteen nousi merkittäviä yrityksiä, arvovaltaisia pankinjohtajia ja  pankkien luottamusmiehiä, joita yllättäen epäiltiinkin mm. velallisen epärehellisyydestä, vastuuttomasta luotonannosta ja valvontavelvollisuuksien laiminlyönnistä.

Julkisuudessa näkyi lähinnä syyttäjien esittämiä näkemyksiä keskeneräisistä asioista. Pankit ja yritysjohto vaikenivat pankki- ja liikesalaisuuden velvoittamina.

Suomen laman syyllisiä lähdettiin etsimään tapaus tapaukselta sen sijaan, että olisi tunnistettu säännöstelytalouden purkautumisesta syntyneen nousun ja vahvan markan politiikan epäonnistumisesta aiheutuneen romahduksen seuraukset.

Toki pankit ja yritykset olivat tavallaan ongelmiinsa itse syyllisiä.  Syyte tai edes vihjailu, että ne olisi tahallaan tai tietoisesti itse aiheutettu oli kuitenkin epäoikeudenmukaista niitä kohtaan, joita vastaan syytteen myöhemmin hylättiin. Heitä oli paljon eikä heidän saamansa julkinen tuomio oikeuden vapauttavasta päätöksestä korjaantunut. Mediakritiikki ei ulottunut syyttäjien heikkoon työn laatuun.

Turussa poikkeukselliseen laajoihin mittasuhteisiin autokaupassa ja etenkin kiinteistö- ja arvopaperikaupassa yltänyt kauppaneuvos Matti Koivurinnan ympärille rakentui suorastaan myytti. Hänestä tehtiin Turun taudin ja Turun kuuluisimman legendan Pitkin puukkojen yön yksi päätekijä. Legendan mukaan sijoittajat ja pankit liittoutuivat yhteen, kaatoivat kannattamattomat sijoitukset pankkien tappioiksi ja arvottomat maa-alueet yritettiin myydä kalliisti Turun kaupungille.

Asiakirjoihin perehtymisen ja keskeisten henkilöiden haastattelujen jälkeen   on vaikea ymmärtää, miten tiedotusvälineet saattoivat erehtyä niin pahoin, mitä ne ns. Pitkien puukkojen jutuissaan Turussa tekivät. Hyvä journalismiin kuuluu rankkakin kirjoittelu ja siihen turkulaisten sijoittajien oli tottuminenkin. Mutta se, että yrityksistä ja ihmisistä kirjoitettiin rankasti väärien tietojen pohjalta ei ole hyvää journalismia. Ei liioin se, että asioista kirjoitettiin toistamiseen tarkistamatta tietojen oikeellisuutta asianosaisilta. Puhumattakaan, etteivät lehdet ole  oma-aloitteisesti korjanneet virheellisiä tietojaan.

Turun Sanomien kannalta asia on kiusallinen sen takia, että Pitkien puukkojen yössä nimettiin vain yksi sijoittaja, vaikka joukossa – vähintään yhtä keskeisessä roolissa oli yhtiö, jonka yksi keskeinen omistaja oli Turun Sanomat. Turun Arvokiinteistöt Oy omisti sen omaisuuden, mikä sanottiin olevan Koivurinnan yhtiöitten omaisuutta ja mikä teki Koivurinnasta yön päätekijän. Yllätys oli myös se miten  liike-elämän piirissä oli 1990-luvulla vallalla käsitys, että Turun Sanomien toimitusjohtaja Keijo Ketonen vaikutti itse lehden otsikoihin ja kirjoitusten sisältöön.

Turun tapahtumat todistavat miten suuria yhteiskunnan lamaantumisen seurauksena syntyvät asiat ovat ja miten vaikea voi mediankin erottaa metsää puilta kun asiat menevät riittävän monimutkaiseksi. Lehtiyhtiöt itse ovat myös merkittäviä taloudellisia toimijoita levikkialueellaan. Miten varmistetaan, että uutistarjonta ulottuu myös siihen?

Suomi on juuri nyt vajoamassa taantumaan, jonka syvyyttä emme vielä tiedä. 1990-luvun alussakin ensin laskivat pörssikurssit sitten kiinteistöjen arvot.  Pankin lainaehdot ensin kiristyivät  ja sitten lakattiin rahoittamasta yrityksiä kokonaan.

Syyttäjälaitos otti viime kerrasta opikseen. Vaikeita asioita ajamaan astuu yhden paikallisen syyttäjän sijasta kaksi valtionsyyttäjää.

Myös median olisi syytä miettiä toimintatapojaan. Hyvä journalistista tapaa pitää muuttaa, jos se on silkkaa sananvapautta ilman vastuuta oikeasta tiedosta. Joskus vaikuttaa siltä, että mediassa vallankäyttäjillä oikeus omiin mielipiteisiin on kaikista heikoin jos laisinkaan.

Juha Haapakoski

Kirjoittaja on Rannikkoseudun ex-päätoimittaja, journalisti ja juuri ilmestyneen kirjan Mesenaatti kirjoittaja Naantalista.

Turun Pitkien puukkojen yö on keksitty juttu

Kauppaneuvos Matti Koivurinta on Turussa hyvin tunnettu ja myös  kiistelty persoona. Laaja julkisuus yrittäjien keulahahmona, poliitikkona ja  menestyneiden sijoitusyhtiöiden omistajana tekivät hänestä salaperäisen  myytin, joka alkoi  mediassa elää omaa elämäänsä.  Eikä vain mediassa vaan myös Turun liike-elämässä. Hänen uskottiin olevan hankkeiden takana silloinkin kun hän ei ollut – ja päinvastoin. Yhteistyö pankkien kanssa oli  laajaa ja saumatonta, kuvaa 29.4. julkistettu kirja  Mesenaatti, elämäkerta kauppaneuvos Matti Koivurinnasta. 

Turkulaiset tiesivät kyllä kuka Matti Koivurinta on, mutta hänen liiketoimistaan autokauppaa lukuun ottamatta tiedettiin kovin vähän.

Tavoite-yhtiöt oli 1990-luvulla suurempi yritys kuin  osattiin kuvitella.  Satojen miljoonien markkojen arvoiset korkoarbitraasit, pankin kanssa yhdessä riskeiltä turvatut valuuttalainat, yritysten joukkovelkakirjalainat ja niiden johdannaiset olivat toiminnan perusta. Yritys käyttäytyi kuin pankki ja se toimi yhdessä turkulaisten pankkien kanssa. Niistä tuotot molemmille olivat 30-50 miljoonaa markkaa vuodessa.

Koivurinnan liiketoiminta mutti suuntaa verolakien, yrityslakien ja yhteiskunnan muutoksen mukana. Luovuudella ei ollut rajoja.

Vuonna 1994 yritysten varallisuus oli yli miljardi markkaa ja liikevaihto yli 20 miljardia silloista Suomen markkaa. SYP tai KOP:n myöntämän yksittäisen lainan summa saattoi oli  400 miljoonaa markkaa.

Tuolloin Matti Koivurinta oli ollut jo pari vuotta sivussa perustamiensa yritysten johdosta, mutta hänen antamat 100 miljoonan markan takaukset oli yrityksillä. Koivurinnan yhtiöiden  sijoitustoiminta oli 1990-luvun alussa jo yhtä monipuolista ja laajaa, mitä  valtakunnalliset varainhoitoyhtiöt  nyt harjoittavat - sillä erotuksella, että Koivurinnan yritykset sijoittivat ja ottivat riskejä vain omilla varoillaan.

1990-luvun hengen mukaan Turussa Koivurintaa ei kuitenkaan pidetty taitavana varainhoitajana ja sijoittajana vaan  keinottelijana, jonka toiminta oli hyvin tuomittavaa.

PITKIEN PUUKKOJEN YÖ ON VAIN LEGENDA

Vuonna 1995 kesken pankkioikeudenkäyntien syntynyt legenda Pitkien puukkojen yöstä saa kirjassa uuden selityksen. Kirja vapauttaa Turun kokonaan sen  kaupungille aiheuttamasta kyseenalaisesta maineesta. Sellaista yötä ei oikeasti ole koskaan Turussa ollutkaan.

Toki Turun Työväen Säästöpankki myi ja vaihtoi haltuunsa tullutta kiinteistöomaisuuttaan massiivisesti. Niin tekivät kaikki muutkin pankit Turussa keskuspankkien kehotuksesta ja tiukentuneiden vakavaraisuusvaatimusten takia. Väitetty tarina ajoittuu  pari päivää ennen kuin Säästöpankkien Keskusosakepankki SKOP otettiin Suomen Pankin haltuun. Pankit olivat todella suurissa vaikeuksissa.  Vaikeuksissa olivat myös mediat, sillä julkisuuteen tuli  liikesalaisuuksien piiriin kuuluneita sopimuksia, joiden merkitystä ja tarkoitusta arvioitiin kiireessä väärin ja joita tietoja pankit eivät virkansa puolesta voineet kommentoida.

Keväällä 2013 ilmestynyt Turun Seudun Osuuspankin 90-vuotishistoriikki valaisee osaltaan hyvin tuon ajan pankkitapahtumia.

Kauppaneuvos Matti Koivurinta ei ollut ajan tapahtumien päätekijä. Tarinassa väitetty omaisuus, joka silloin vaihtoi omistajaa, ei ollut Koivurinnan tai hänen yritystensä omaisuutta. Siitä medialla oli väärät tiedot.  Kirjan mukaan TYP vaihtoi omaisuutta myös pörssiyhtiön Turun Arvokiinteistöt Oy:n kanssa, jonka yksi merkittävä omistaja oli myös Turun Sanomat.  Kirjassa on selostettu enemmänkin tästä sijoittajien perustamasta yhtiöstä, sen synnystä ja toiminnasta.

PALATSI JA MESENAATTI

Koivurinnan harjoittama hyväntekeväisyys on ollut merkittävää isän, kauppaneuvos Armas Koivurinnan ajoista asti. Palatsi ehostettuna ja kunnostettuna nykyisellä paikallaan Aurajoen rannassa on  yhä muistomerkki myös tupakkatehtailijan aikakaudesta. Palatsin osto ja siihen liittyneet käänteet, väännöt kaupungin ja viranomaisten kanssa rakennusluvista ovat oma mielenkiintoinen lukunsa.

Historian jäänteiden löytyminen palatsin alta  ei kääntänyt vain palatsin rakennustöiden suuntaa, vaan se vaikutti kauppaneuvoksen elämään ja säätiön ja Tavoite-yhtiöiden tulevaisuuteen.

Palatsi on tänään yksi Turun tärkeimpiä nähtävyyksiä. Matti Koivurinnan Säätiö ylläpitää yksityistä museota ja rakentaa vuokra-asuntoja, joita vuokrataan sosiaalisin perustein.

Mittaamattoman arvokas museokokonaisuus ja varakas säätiö tulevat jäämään Koivurinnan perintönä turkulaisille. Palatsi on osoitus myös siitä, ettei Koivurinta hävittänyt arvotaloja kaupungissa vaan  pelasti niitä. Ainakin yhden todellisen helmen, entisen Rettigin palatsin.

Koivurinnalla oli tapana perehdyttää uusia työntekijöitään yrityksensä toimintaan toteamalla, että kulje nyt alkuun minun perässäni.  Nyt lukijalla on  tilaisuus kulkea Mesenaatin jalanjälkiä.

Koivurinnan tarina on uskomaton mutta totta.

Lisätietoja kirjasta Kauppaneuvos Matti Koivurinta - Mesenaatti
Kirjoittaja Juha Haapakoski

0445131055

Mediasirkus hiipuu, mesenaatti jää

Juha Haapakoski halusi kirjoittaa kohteestaan todellisen kuvan

TURUN SANOMAT

– Matti Koivurinta oli 1970- ja 1980 –luvulla Turun menestynein, tunnetuin ja kiistellyin liikemies ja poliitikko, josta annettu julkinen kuva on täysin väärä, sanoo Koivurinnasta kirjan tehnyt Juha Haapakoski .

Naantalilainen journalisti, päätoimittaja ja kustantaja pääsi elämänsä tarinan jäljelle päädyttyään sattuman oikusta kauppaneuvos Koivurinnan kalakaveriksi. Koivurinnan verkoilla soutelun lomassa kertoma versio viime vuosikymmenten tapahtumista turkulaisessa liike- ja poliittisessa elämässä oli niin erilainen kuin mitä Haapakoski oli saanut lehdistä lukea, että hän halusi päästä itse tutkimaan ja perehtymään asioihin alkuperäisten dokumenttien välityksellä.

– Tämä kirja on tavallaan myytin murtamista, Haapakoski sanoo.

Koivurinnan tekemisiä ympäröi pitkään mediasirkus, jota niin kohde itse kuin teoksen tekijäjäkin kuvaavat armottomaksi.

Kirjassa käydään seikkaperäisesti läpi Koivurinnan kasvutarina yrittäjän pojasta itsekin nerokkaaksi liikemieheksi, joka ei koskaan kaihtanut ennakkoluulottomiakaan ideoita.

Monet ideoista olivat niin ennakkoluulottomia, että Koivurinta näki alusta sakka tärkeäksi varmistaa kaikkien toimien kaikkien osa-alueiden lainmukaisuuden.

– Matti Koivurinnan lähipiiri on aina ollut pieni. Hän ei ole kaivannut neuvonantajia bisneksen teossa, vaan ainoastaan sopimusten juridiikassa, Haapakoksi tiivistää.

Oma idea, vapaat kädet

Idea kirjasta on Haapakosken oma eikä hän ole saanut elämäkerran tekemiseen tukea sen paremmin Koivurinnalta kuin tämän nimikkosäätiöltäkään. Hän on kuitenkin saanut varpaat kädet tutustua Koivurinnan arkistoihin ja saanut kirjoittaa kaikesta mitä on halunnut.

– Tiedän, että hän suoraselkäinen, rehellinen ja kunnianhimoinen suomalainen mies, joka tulee jäämään Turun historiaan yhtenä suurena merkkihenkilönä – Turun rakentajana, tieteen ja taiteen tukijana – mesenaattina, Haapakoski hehkuttaa.

Kirjassa Koivurinta toteaa, ettei ole katkera vuosien varrella saamastaan kovastakaan arvostelusta ja vähättelystä, mutta väärien tietojen levittämistä hän ei ole koskaan voinut hyväksyä. Negatiivisia asioita – väärinkäytösepäilyjä ja spekulaatiota – on julkisuudessa käsitelty näyttävästi, Koivurinnan ja tämän yhtiöiden niin verottajalta kuin oikeuslaitokseltakin saamia puhtaita papereita taasen niukemmin.

Yksi kirjan painopisteitä on selvittää, ettei Koivurinta todellisuudessa ollut yhtenä Turun taudin pahimmista ilmentymistä pidetyn Pitkien puukkojen yön päätekijä.

Epäilyt väärinkäytöksistä johtivat nöyryyttäviin tilanteisiin, joiden aiheuttamia haavoja maineen myöhempi puhdistuminen ei välttämättä ole täysin lääkinnyt.

Kallis mutta rakas museo

Kirjan nimi Mesenaattiviittaa Koivurinnan pitkäaikaiseen toimintaan paitsi hyväntekeväisyysjärjestöissä myös Turun historian ja nykytaiteen museon Aboa Vetus & Ars Novan perustajana ja taiteen kerääjänä.

Matti Koivurinnalla ei ole omia jälkeläisiä. Entisessä Rettigin palatsissa yli 20 vuotta toiminut museo on hänen perintönsä turkulaisille. Mikään unelmien täyttymys tappiota tuottavan museon perustaminen ja ylläpitäminen ei kuitenkaan voitollisia liiketoimia ikänsä tehneelle miehelle ole.

Koivurinta voi silti tyynesti todeta, että Turun kaupungilla ei olisi koskaan ollut varaa vastaavanlaiseen museoon. Mesenaatti-kirjan päähenkilön nimikkosäätiöllä sen sijaan on.

KIMMO LILJA

Mesenaatti valloittaa taas

Kauppaneuvos Matti Koivurinnasta kertovan kirjan Mesenaatti on raudan kova kertomus turkulaisen liikemiehen uskomattomasta urasta, hänen periksiantamattomuudestaan ja suurista saavutuksistaan.

 Kauppaneuvos Matti Koivurinta, 82, on Turun  historian ja nykytaiteen Aboa Vetus & Ars Nova museon perustaja. Hän on oman aikansa merkittävä turkulainen taiteen ja tieteen tukija - mesenaatti. Hänet on palkittu Arvo Ylppö- mitalilla. Hän on kahden Leijonan ritarikunnan komentaja ja lukuisten yhdistysten kunniapuheenjohtaja.

Hän oli 1970-1990 luvulla Turun menestynein, tunnetuin ja kiistellyin liikemies ja poliitikko.

Häntä on pidetty ”Turun taudin” ilmentymänä, arvotalojen purkajana ja Pitkien puukkojen yön päätekijänä.

Kirja on monipuolinen kuvaus Koivurinnan elämästä ja menestyksestä yhteiskunnan muutoksen mukana. Kirja tarkentaa kuvaa 1980-90-luvun turkulaisesta rahan- ja mediavallan käytöstä, joka on monin paikoin kovin toinen, mitä tähän mennessä on julkisuudessa kerrottu. Turun kaupunki, Turun Sanomat ja monet muut viralliset ja epäviralliset vallankäyttäjät ovat arvioinnin kohteena.

Kirjan kirjoittaja Juha Haapakoski, 57, on pitkän linjan toimittaja, paikallislehden päätoimittaja ja kustantaja Naantalista. Kauppaneuvos Matti Koivurinta - Mesenaatti, on hänen ensimmäinen elämäkertateoksensa. Hän on seurannut läheltä Turun selviytymistä 1990-luvun lamasta. Hän tutustui kauppaneuvokseen ensin uutisten välityksellä ja vasta myöhemmin kesänaapuriinsa, henkilöön, persoona  Matti Koivurintaan.

Journalistina häntä on kiinnostanut myös lehtien kirjoitukset. Lamassa kaatuneita yrittäjiä oli  syytettynä  julkisuudessa enemmän, kuin mitä tuomioita annettiin. Moni vapautui syytteistä vaan ei julkisuuden lyömästä leimasta.

Kauppaneuvoksen kohtelu oli turkulaisissa lehdissä poikkeuksellisen kovaa ja ajoittain asenteellistakin. Kirjassa Turun Sanomat on erityisen tarkkailun kohteena, sillä lehti oli ainoa, joka  yksilöi tietonsa raportoidessaan tapahtumista. Kun yksilöidyt tiedot osoittautuvat paikkansapitämättömäksi, on syytä uskaltaa pohtia oliko se tavoitteellista vai puhdas vahinko. Turun Sanomien rooli yrityksenä ja kiinteistösijoittajana on lehtikirjoittelussa jätetty vähälle huomiolle.

 

Mesenaatti (ISBN 978-952-93-1965-7)

 julkaistu 29.4.2013 klo 14.00.
Kirjaa saa  Turun, Loimaan ja Uudenkaupungin kirjakaupoista sekä Raison Kirjasta ja Naantalin Birgitasta.

Kirja on:

- kovakantinen, 

- sidottu, 

- neliväripainos

- sivumäärä n. 350 sivua

-Painopaikka Saarijärven Offset Oy, Saarijärvi

Yhteydenotot info@jussinvest.fi tai juha.haapakoski@jussinvest.fi