Viime aikainen asenteiden koveneminen niin maailmalla kuin Suomessa
tuntuu huolestuttavalta. Kannanottoja, joita vielä kymmenen vuotta sitten ei olisi pidetty soveliaina, esitetään nyt laajalti sosiaalisessa mediassa – ja niiden esittäjiä
ymmärretään ja kannatetaan.
Loukkaavia kommentteja saa esittää suhteellisen vapaasti myös arvovaltaisilla areenoilla.
Ne, jotka ajavat suvaitsemattomuuden, ennakkoluuloisuuden ja vihamielisyyden asiaa, vaativat
muilta suvaitsevuutta omia
mielipiteitään kohtaan.
Asenteiden muutoksen tunnistamme, mutta emme tiedä mistä kaikesta se
kumpuaa, emmekä sitä, mihin se voi johtaa.
Olemme yhtä aikaa monien yhteiskunnallisten murrosten keskellä. Ei
tarvitse kuin katsoa omaa puhelinta, miten se on muuttanut tapaamme hankkia
tietoa, valokuvata, seurata uutsivirtaa ja tuottaa omia ajatuksia ja kokemuksia
hetkessä tuhansien ihmisten jaettavaksi ja peukutettavaksi. Tiedonvälitys on
muuttunut.
Uusi tekniikkaa muuttaa myös käsitystämme paikallisista
palveluista, kivijalkamyymälöistä,
työn tekemisestä, matkustamisesta tai vaikkapa pankkipalveluista ja niiden
myötä lisää huolta perinteisten työpaikkojen katomaisesta.
Samaan aikaan sodat, pakolaisuus, ilmaston lämpeneminen ja luonnon
rajallisuus synnyttävät huolta ja voimattomuuden tunnetta.
Kun puhutaan kovista astenteista,
voidaan ajatella, että epävarmuustekijät yhdessä ja erikseen synnyttävät
tyytymättömyyttä, protestimielialaa ja kärjistää mielipiteitä. Vaikka toki on niitä uhkakuvia, haasteita ja
epävarmuustekijöitä ennenkin ja joka aikakaudella omansa.
Itselläni oli tilaisuus olla mukana kun median suuri murros käynnistyi.
Aluksi tietokoneet syrjäyttivät kirjoituskoneet ja sitten ladontakoneet. Digikamerat
syrjäyttivät filmit ja seulkivat kokonaiset repro-osastot.
Uudet digitaalisen aineiston laatustandardit ja formaatit mahdollistivat
ilmoittajien oman aineiston julkaisemisen ja samojen aineistojen
yhteensopivuuden kaikkiin painokoneisiin. Sen myötä painotaloista hävisi kokonaisia ammattikuntia
oikolukijoista valolatojiin.
Kun lehden värit lisääntyivät, painojälki parani ja tuoreus lisääntyi, maksoivat asiakkaat tuotteesta ja palveluista enemmän, vaikka itse
valmistuksen kustannukset olivat paikoin lähes puolittuneet.
Kehityksen todelliset kasvot paljastuivat kuitenkin vuoden 2008
jälkeen kun tuotteiden markkinointi siirtyi nopeasti verkkoon ja lukijat lakkasivat
tilaamasta lehteä. Hyvätkään verkkolehehdet eivät pystyneet tavoittamaan
ilmoittajia siinä määrin, että sillä olisi taloudellista merkitystä.
Ansaintalogiikka on verkossa toinen kuin paperilehdessä.
Samalla tiellä on moni muukin ala. Median perässä tulevat pankit,
kauppa, logistiikka (Uber) Posti ja
lippulaiva Nokia, joka itsekin putosi jo kisasta.
Usealle alalle on ollut ominaista, että ensin uudesta tekniikasta
saadaan merkittäviä kustannussäästöjä, mutta lopulta uudet innovaatiot tulevat
vauhdilla takaa ja vievät pohjan vanhalta liiketoimelta.
Kun Posti alkaa leikata nurmikoita ja pankki perustamaan sairaaloita,
kysymys on uuden korvaavan liiketoiminnan etsimisestä vanhan katoavan alan
tilalle. Muutos siis koskettaa meitä kaikkia, toisia hyvinkin kipeästi ja
vaikuttaa ihmisten asenteisiin ja suhtautumiseen tulevaisuuteensa.
On hyvä miettiä myös, onko median murros muuttanut tai muuttamassa
käsitettä sananvapaudesta? Jos sanomalehtien lukijamäärät vähenevät yhä,
menettävätkö lehtien mielipidekirjoitukset merkitystään vai ovatko ne jo kanavoituneet toisaalle? Realiaikainen uutisten kommentointi verkossa on runsasta ja on monelle ainoa tapa saada mielipiteensä julki.
Ennen internettiä sanavapauden takasi käytännössä lehdistö. Lehtien
toiminta pohjautui painovapauslakiin. Kirjoituksia julkaisevassa painotuotteessa
piti mainita vastaavan toimittajan nimi ja painopaikka.
Päätoimittajan nimi siksi, jotta tiedettiin ketä syyttää ja painopaikka, jotta tiedettiin missä
käräjäoikeudessa kanne nostettaisiin. ( Ei siis kustantajaa tai jutun
kirjoittajaa vastaan)
Mainittakoon, että vuonna 1776 Ruotsissa hyväksytty painovapauslaki oli
aikanaan hyvin radikaali ja sisällöltään mailman vapaamielisin. Nyt oli
ensimmäistä kertaa mahdollisuus julkaista kirjoituksia ja arvostella
valtaapitäviä ilman ennakkosensuuria.
Sananvapaus kuuluu meidän jokaisen perustuslaillisiin oikeuksiin.
Perustuslaki ei kuitenkaan korosta sanomisen vapautta, vaan vapautta ilmaista itseään kenenkään
ennalta estämättä. Täydellistä
vapautta sanoa mitä tahansa ja missä tahansa ilman seurauksia ei siis ole. Perustuslaissa yksilön kunnian
ja maineen koskemattomuus on yhtä pyhä asia kuin sananvapaus. Ketään ei saa
loukata uskonnon ja henkilön syntyperän perusteella. Ei siis mielipiteilläkään
- ruumiillisesta koskemattomuudesta puhumattakaan.
Kuten tiedämme media on tänä päivänä aivan jotain muuta kuin mitä
ymmärrämme sanomalehdellä. Tilalle ja rinnalle ovat nousseet facebookin ja
twitterin kaltaiset keskusteluryhmät, julkaisualustat ja kanavat, joissa
kirjoittajia ei pidättele mikään ja kontorolloiminen on vaikeaa. Siellä voi
esiintyä nimellä tai nimettömänä ja keskusteluryhmiä on isoja ja pieniä ja
aihepiiri täysin rajaton. Perättömästä tiedosta vastuuseen joutuminen on
lähinnä teoriaa. Ja kuten tiedämme jopa yhdysvaltain presidentti käyttää innokkaasti Twitteriä –
jopa nopeammin kuin on ehkä
itsekään ehtinyt ajatella.
Nykyiseen tiedovälitykseen on noussut yhä enemmän myös tarkoituksen
mukaista tiedon kulun estämistä, tiedon vääristelyä ja epäluottamuksen viljelyä sekä maan
sisältä että rajojen ulkopuolelta. Puhutaan hybridisodasta.
Olemme siis tiedon välittäjinä ja kuluttajina aivan uudenlaisten
haasteiden edessä. Mielenkiintoista olisi tietää oliko nykyisen kaltaisilla
kyseenalaisille vaikutuskeinoilla osuutta jo Brexit-ilmiössä tai yllättävässä vaalituloksessa valtameren
takana presidentin vaalissa.
Täytyy muistaa, että lukutaidottomien määrä maailmassa on suuri. Siihen
joukkoon on aina vaikutettu enemmän kuvien ja mielikuvien siinä kuin
faktojenkin perusteella.
Koskaan tiedon ja mielikuvien levittäminen yhtä laajalle yhtä nopeasti kuin tänään ei ole ollut ennen
mahdollista.