Eka luokan postia ja muutoksen vastustajia

Sininen vai keltainen laatikko?  Noiden värillisten postilaatikoiden edessä viimeinen nippu joulukortteja kädessä hymyilyttää. Nyt siis lähtevät eka luokan kortit.  Toivottavasti aikaisemmin kortin saaneet ystävät eivät pahastu.

Värilliset postilaatikot otettiin käyttöön silloin, kun laskujen, kirjeiden ja korttien määrä oli vielä suuri. Posti oli hukkumaisillaan.  Maksamalla enemmän sait kirjeesi varmasti ja muuta nopeammin perille.

Entä nyt kun jaettavan määrä on romahtanut?  Onko vaara, että kakkosposti kulkeekin yhtä nopeasti kuin ykkönen tai ykkönen on yhtä hidas kuin kakkonen. No, joka tapauksessa joulun aika tuo vielä hyvät ajat mieleen jakelukeskuksissakin. Ne ajat eivät kuitenkaan enää koskaan palaa.

Posti on vain ajankohtainen esimerkki. Sinisiä ja keltaisia laatikoita on muuallakin kuin Postin järjestelmässä. Media, pankki ja kivijalkakaupat ovat samassa kurimuksessa. Paljon yhä yritetään samalla tavalla kuten ennenkin, vaikka kilpailijat ovat jo markkinoilla vahvassa nousukiidossa aivan toisenlaisilla toimintatavoilla.

Toki todellista sopeutumistakin on. Esimerkiksi Taksiliitto ajaa markkinoille uutta kännykkäpalvelua Valopilkkua. Tosi hyvä ja näppärä ohjelma. Suosittelen. Paitsi, että sillä on taksin tilaaminen helppoa, saat varmasti aina laillisen taksin.

Mutta jotta tietäisit, millaisen haasteen edessä meidän taksilupajärjestelmämme on, voit vilkaista sivustoa nimeltä Uber. Sieltä voit tilata taksin samalla tavalla (lähinnä vain Helsingissä).  Myös taksiyrittäjäksi voi ryhtyä lähes kuka tahansa. Täysin avoin ja julkinen ohjelma, mutta järjestelmä on pimeitä takseja varten.

Pimeää taksiliikennettä ajava voi toki olla laillisesti yrittäjä, joka maksaa veroa tuloistaan, mutta hän syyllistyy laittomaan liiketoimintaan, kun hänellä ei ole lupaa harjoittaa taksiliikennettä.

Rahapeleissä on sama tilanne. Suomessa Veikkauksella on yksinoikeus rahapelien järjestämiseen. Suomalainen ei saisi pelata muiden rahapelejä verkossa, vaikka muualla rahapelit olisivat laillisia. Kansainvälisissä verkkopelipöydissa on runsaasti suomalaisia.

Eduskunnassa yksi harmaaseen talouteen liitetty laki oli arvopapereiden hallintarekisterilaki, jonka hallitus joutui vetämään osittain pois. Laki oli edellisen valtiovarainministeri Antti Rinteen valmistelema. Lain suurin vastustaja oli Antti  itse ja hänen puolueensa.

Kysymys oli siis siitä, säilytetäänkö Suomessa yhdellä yhtiöllä monopoli ylläpitää arvopaperirekisteriä.  Uusi laki olisi sallinut arvopapereiden omistajien säilyttää osakkeensa siinä rekisterissä, millä on parhaat palvelut ja edullisimmat hinnat.

 Suurella osalla suomalaisia on osakkeita nykyisessä hallintarekisterissä. Mikään ei kuitenkaan estä suomalaisia säilyttämästä osakkeitaan jo nyt ulkomaalaisissa järjestelmissä. Kohta asuntoyhtiöidenkin osakkeet siirtyvät sähköiseen järjestelmään, mikä vähentää kauppaan liittyvää byrokratiaa merkittävästi. Mitä siis oikein vastustettiin ja mitä kannatettiin?

Sote-uudistus onneksi saatiin päätökseen ja sen täytäntöönpano etenee. On hyvä, että edes jotain yritetään muuttaa. Virheitäkin varmasti matkan varrella tehdään, mutta suurin virhe olisi olla tekemättä mitään. Muutoksen vastustajia kuitenkin riittää.

Nokian kulta-aikana suomalaiset olivat maailman ennakkoluulottominta kansaa ja edustivat tekniikan huippua. Ja kuten nähtiin, vain muutoksen kärjessä voi tulla menestystä.

Nyt olemme pudonneet kyydistä. Jäljet pelottavat.

Kaikesta huolimatta Hyvää Joulua ja Ennakkoluulotonta Uutta Vuotta 2016!

                                                                       

Pakolainenko vain ongelma?

Suuren pakolaistulvan edessä siihen liittyviä ongelmia ei pidä vähätellä. Se on elämää, todellista  elämää. Se täyttyy inhimillisestä hädästä, pelosta, kivusta vaihtuen välillä uskoon ja toivoon paremmasta tulevasta. Yhtä lailla pakolaisia vastaanottavissa maissa elämän karu arki on todellista niin viranomaisten, vapaaehtoisesti työtä tekevien kuin tavallisen kadunkulkijan edessä aikaan ja paikkan katsomatta.
Itse olen miettynyt ongelman käsittelyä ja ratkaisua hieman eri näkökulmasta. Mietin mitä muuta meidän pitäisi tietää rekisteröitävistä ihmisistä kuin se, mistä he ovat lähtöisin tai miten he ovat maahan tulleet.
Jo tv-kuvien perusteella voi sanoa, että joka junaan riittää lähtijöitä ja osa jää vielä asemallekin kuten meistä suomalaisistakin tavataan sanoa. Olen kuitenkin vakuuttunut, että tuossa joukossa on jo eri alojen ammattilaisia; lääkäreitä, hoitajia, insinöörejä, rakennusmiehiä, maanviljelijöitä,.. Osan taitoja voitaisiin käyttää jo turvapaikan selvittelyn yhteydessä, jos osattaisiin tai haluttaisiin.
Henkilöllisyystodistus on tärkeä asiakirja, mutta useimmalla sellaista ei ole. Silti hänen identiteettinsä pitäisi jollain tavalla todentaa. Identiteetti on kuitenkin enemmän kuin nimi ja sosiaaliturvatunnus.
Suomessa ei paljon arvosteta etenkään Syyriasta tai Irakista tulleiden koulutusta olisivatpa he millaisia tohtoreita tahansa. Jos pakolaisesta tulee pakosta Suomen asukas useaksi vuodeksi, tuntuu hassulta ajtukselta, että heidät suljettaisiin vastaanottokeskuksiin ja asuntoloihin vailla mahdollisuuksia käyttää oppimiaan taitoja Suomessa siksi, ettei heillä ole jonkun kirjoittamaa päästötodistusta oppilaitoksesta.
Eikö tärkeämpää olisi saada näyttöä heidän taidoistaan kuin opiskelustaan.
Maahanmuuttajat tarvitsevat oman nopeutetun kotouttamisohjelman, jossa selvitetään koulutustausta, työkokemus ja omat toiveet.
Heidän työtaidon ja kielitaidon taso tulee testata. Suomen kieli ja kulttuuri pitää opettaa ja sen jälkeen mitata siitä taidot. Kohtuullisen perusteeisella muttei vuosia kestävällä koulutuksella todennetaan heidän taidot ja siitä he saavat EU-hyväksymän sertifikaatin todistukseksi.
Sen jälkeen heidän kelpoisuudet asettua asumaan, saada työpaikka ja löytää elämänsä onni omilla taidoilla kasvaa huomattavasti.

Suomi, jollaista ei enää ole

Satuin vierailemaan Puolassa Raisio Yhtymän tehtailla 2000-luvun alussa. Uusi tehdas oli parhaassa vedossa. Tie oli auki niin Venjälle kuin Eurooppaan.
Tehtaan menestys perustui nuorten työntekijöiden sitoutuneisuuteen, tuoreeseen koulutukseen,  ammattitaitoon ja ahkeruuteen. Heihin, jotka olivat valmiita tekemään sen mitä työ vaati eikä sen, mitä työaikalaki edellytti. Heillä oli kellokortti ja 8 tunnin työpäivä, mutta heidän työhuoneessa saattoi silti palaa valo vielä ilta myöhään.
Warsovan toisella laidalla valtion rautateiden ja vanhojen tehtaiden työntekijät lakkoilivat lakkautusuhkien ja väen vähentämisten takia. Jokainen muutosehdotus loukkasi heidän perustuslaillisia oikeuksiaan. He olivat oikeassa, mutta heidän kuvittelemaansa Puolaa ei enää ollut olemassa.Nokian luomassa sumussa itsekin uskoin, että me suomalaiset olemme eri maata. Me olemme tietotekniikan edelläkävijöitä.  Digitalisaation murroksella valloitamme koko maailman. Ja p....t.

Pääministeri Sipilän työelämän uudistuspaperin vastustajat sanovat työnantajia edustavan EK:n saaneen kaiken sen, mitä se on halunnut.
Totta se on. Yhteiskuntasopimuksen sijasta syntynyt lista on joukko toimia, joilla työelämän rajoituksia ja kustannuksia pyritään alentamaan, jotta yritystoiminta ja etenkin vienti saataisiin kasvu-uralle. Se vain ei ollut EK:n eikä maan hallituksen vaan Suomen katastrofaalisen heikon tilan sanelema lista.

Vastoin opposition näkemystä, itse pidän hallituksen uudistuksia ongelmallisena juuri työnantajaliitoille. Hallituksen paperissa on aiemmin liittojen välillä sovitut ehdottomat minimit - samalla usein myös maksimiehdot asettu aikaisempaa alemmalle tasolle.
Liitoille on se on katkera pala. Hallitus tuli väkisin heidän tonille.
Nyt liittojenkin pitäisi rukata sopimukset yhteneväiseksi hallituksen tahdon kanssa. Se tarkoittaisi myös  sitä, että jokaisella työpaikalla hallituksen leikkaukset pitäisi toteuttaa kirjaimellisesti. Kuten uutisista näkyy sitä vastustavat työntekijät ja heidän liittonsa, mutta sellaista eivät halua läheskään kaikki työnantajat.
Yritykset eivät ole vastuussa liittojen välisten neuvottelujen onnistumisesta eivätkä ole poliittisen johdon ohjattavissa. Yrittäjät ovat vastuussa yksin oman yrityksensä menestyksestä. Kilpailukyky ei ole vain palkkatasoja ja ylityökorvauksia. Se on aivan jotain muuta.
 Varmasti kaikki ovat tyytyväisiä siitä, että vihdoin sopimuksiin ja kustannusten säätelyyn saatiin joustoa, mutta läheskään kaikki eivät ole valmiita panemaan niitä täytäntöön välittömästi.
Liittojen väliset sopimuksissa on usein unohdettu se, miten yritys saa alkunsa yhden miehen tai naisen ideasta, kasvaan yhden, kahden tai kolmen työntekijän yritykseksi pikku hiljaa. Alku vuodet ideointi ja toteutus vaatii luovuttaa ja sitkeyttä, jota ei millään ole sovitettavissa työaikarajoihin, ylityökorvauksiin, lomaltapaluurahoihin tai vuosilomaoikeuksiin. Vasta kun yritys on kasvanut kyllin suureksi ja tehokkaaksi se voi pikku hiljaa alkaa laittaa tekemisensä liittojen toivomiin raameihin.
Siihen saakka näitä yrityksiä eivät edusta työnantajaliitot vaan Suomen Yrittäjät, jota ei edelleenkään hyväksytä edes neuvottelupöytään työehtosopimuksia solmittaessa.
Miten viime viikolla julki tuotujen muutosten jälkeen pienet yritykset suhtautuvat liittoihin ja vanhaan sopimuskulttuuriin? Miten suhtautuvat näiden innovatiivisten kasvuyritysten työntekijät, jotka eivät tähänkään asti ole sitoutuneet liittojen välisiin vaan työpaikalla sovittuihin ehtoihin? Yhtyvätkö he solidaarisina mahdollisiin lakkoihin ja työnseisauksiin, vai ryhtyvät rikkuriksi tietoisina, ettei heidän lomaoikeuksiin, palkkaoihin tai sairauspoissaolokäytäntöihin olla puuttumassa?
Liittojen välisissä sopimuksissa on paljon hyvääkin. Kieltämättä ne ovat taanneet monille työpaikalle työrauhan kun kaikista yksityiskohdista ei tarvitse jatkuvasti hieroa uutta sopimusta. Mutta vaikka yrityksissa maksettaisiin samaa palkkaa kuin muissakin alan yrityksissä, yritykset eivät kuitenkaan ole samanlaisia eivätkä kehity samaa tahtia rinta rinnan muiden kanssa.  Työehtosopimukset voidaan osaltaan pitää myös kilpailua rajoittavana tekijänä ja siihen isot teollisuusyritykset alun perin ovat pyrkineetkin. Estämään keskinäistä palkkakilpailua kotimarkkinoilla.
Se taas on johtanut siihen, että se mikä on toiselle hyvä sopimus, on toiselle huono alan sisälläkin. Ja se usein on ollut huono sopimus pienelle ja hyvä suurelle yritykselle.
Elämme Suomessa paitsi matalasuhdanteessa myös kaikella tavalla eri rakenteiden murrosten aikaa. Nokia ja sen jälkeen syntyneet menestyjät eivät ole olleet yrityskauppojen ansiosta markkinoiden johtajaksi nousseet alat, vaan pienistä ideoista syntyneet innovatiiviset, tutkimusten, tuotekehittelyn  ennen muuta digitalisaation antaminen uusien mahdollisuuksien kautta. Harmi vain samat välineet ovat tekijöiden käsissä ympäri maapallon. Globaali haaste on valtava.
Jos nyt oikeasti haluttaisiin otaa vastuuta tulevaisuudesta, meillä pitäisi olla omat ehdot ja sopimukset näille pienille, tyhjästä ponnistaville yrityksille. Ja eri sopimukset vanhalle teollisuudelle, valtiolle ja kunnille ja niiden hallitsemille yhtiöille, joissa ei yritetäkään (anteeksi vain eräille poikkeuksille) kilpailla paikasta auringossa vaan pidetään itsekkäästi kiinni kerran viime vuosituhannella saavutetuista eduista.

Kaikki työnantajan asialla

Kun kokoomus ilmoitti olevansa työväenpuolue, siitä nousi vilkas keskustelu. Perinteiset työväen puolustajaksi itseään nimittäneet kokivat tulleensa loukatuksi. Se oli Sauli Niinistön nousun aikaa se.
Näissä vaaleissa kaikki puolueet ovat julistautuneet - tietoiseti tai huomaamattaan - työnantajapuolueeksi.
Kaikki haluavat tukea yrittäjyyttä ja madaltaa työllistämistä sekä karsia sääntelyä. Se tarkoittaa, että meillä on työnantajapuolueita enemmän kuin koskaan.
Hyvä niin. Suomessa ei pitäisikään olla erikseen työväen tai työnantajien puoluetta, sillä kaikki ovat samassa veneessä. Suomi on niin pieni kansantalous, ettei meillä ole varaa asettaa toisen etua toisen edelle. Kokonaisuus on oltava kunnossa ennen kuin kenenkään asemaa voidaan parantaa uskottavasti.
Teoria ja todellisuus ovat kuitenkin kaksi eri asiaa politiikassakin. Puheet ja teot ovat ristiriidassa. Asiantuntemusta köytetään vain niin pitkään kun se on linjassa omien tavoitteiden kanssa.
Esimerkiksi sopii valtiovarainministeriön tuoreet luvut kansakunnan tilasta. Puolet puolueista on jo ilmoittanut käytännössä, että eivät pidä laskelmia luotettavana. Kenen laskelmiin ne sitten luottavat?
Työnantajien esittämät työelämää koskevat muutostarpeet tai Suomen Yrittäjien kuvaaman yrittämisen esteet ovat niitä asiantuntija-arvioita, joita jokaisen työväenpuolueen pitäisi kuunnella ja edistää työnantajapuolueista puhumattakaan.

Sormet pois eläkkeistä, lapsilisistä ja työttömyysturvasta

Vaikka Suomen valtio vapautettaisiin kaikista sosiaaliturvaan liittyvistä vuotuisista kustannuksista kuten eläkkeistä, työttömyyskorvauksista, lapsilisistä ja opinto- ja asumistuista, silti sen talous tulisi nippa ja nappa tasapainoon.
Siksi keskustelu eläkkeiden indeksileikkauksista, työttömyysturvan heikentämisestä ja lapsilisien leikkauksista osana valtiontalouden tervehdyttämistä tuntuu  kohtuuttomalta.

Itse olen  tehnyt pesäeroa etujen karsimisen ja kustannusten leikkausten välillä. Meidän pitää tasapainottaa taloutta tinkimällä järjestelmän ylläpitokustannuksista. Se pitää toteuttaa niin, ettei palvelun laatua heikennetä eikä etuuksia leikata. Harkintaa pitää käyttää jokaisesta eurosta.

Järjestelmää parantamalla kyllä saataisiin  sosiaaliturvamme väärinkäytöksetkin vähemmäksi. Säännöt ovat selvät, mutta käytännön toteutus ja valvonta ontuvat - tehottoman ja huonosti johdetun järjestelmän takia.

Meillä monilla on väärä kuva siitä, kuka tai mikä sosiaaliturvajärjestelmäämme rahoittaa. Valtio käyttää 53 miljardin euron budjetista suoraan tukeen alle 10 miljardia euroa. Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon kustannukset ovat kuitenkin yli 60 miljardia  euroa vuodessa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vuoden 2013 tilastojen mukaan valtion siivu tuosta summasta oli 18,5 miljardia euroa eli n. 30 prosettia. Kuntien osuus oli 12,8 mrd eli n. 20 prosenttia.
Todellisia sosiaaliturvajärjestelmämme ylläpitäjiä ovat yritykset, jotka maksavat niin työnantajan kuin työntekijän osuutena kakusta puolet eli 30 mrd euroa. Asiakkaat osallistuvat menoihin 3 miljardin suuruisella summalla.

https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/125696/Sosiaalimenot%20ja%20rahoitus%202013%20tilastoraportti.pdf?sequence=1

Jotta suhde kävisi vielä selvemmäksi, suorat tulotuet eläkkeet ja työttömyyskorvaukset mukaan luettuna olivat vain tuo 10 miljardia euroa valtion, kuntien ja kuntayhtymien 90 miljardin euron menoista.
Talous on siis aivan jotain muuta kuin tukien jakamista.
Meidän julkisessa taloudessa on paljon enemmän valmiuksia tarjota palveluita, mitä viikottain, kuukausittain tain vuosittainkaan tarvitaan. Notkeassa järjestelmässä palveluita tuotetaan ja ostetaan vain silloin kun niitä tarvitaan.

Jos unohdetaan valtion ja kuntien talousongelmat keskustelusta ja puhutaan vain meidän sosiaaliturvajärjestelmästä niin toki on paikallaan etsiä keinoja, joilla yritysten maksutaakkaa sosiaaliturvajärjestelmästä voidaan keventää. Parhaisten se onnistuu sillä, että kaikki työkykyiset ovat töissä ja eläkeikä nousee itsestään muutaman vuoden nykyistä korkeammalle tasolle. Tietysti sillä ehdolla, että työssä olevat ovat työkykyisiä.
Sormet pois eläkkeistä, lapsilisistä ja työttömyysturvasta. Ensin on otettava ylimääräiset pois liian suuresta palveluvalmiudesta.

Yritystuet on hukkaan heitettyä rahaa

Yritystukiin käytetään Suomessa suuria summia. Yhteistä niiden jakamaisessa tuntuu olevan se, että summia jaetaan sinne tänne ja sitten toivotaan parasta. Jokainen yritys, joka on päässyt tuesta osalliseksi, on päässyt osalliseksi myös sitä seuraavasta valvonnasta, tarkastuksista, raporteista ja selvityspyynnöistä. Maataloustukien hakurumba ja selvitys- ja valvontajärjestelmä on surullinen esimerkki.
Tukipolitiikkaa vaatii suurta remonttia niin pienten kuin suurien summien jakamisessa. Tukimuodoista takaukset ja vakuudelliset lainat ovat hyvää politiikkaa, sillä ne eivät vääristä kilpailua.
Suoran tuen jakaminen pitäisi  sitoa omistukseen. Niin bisnesenkelitkin tekevät. Ne tulevat yritykseen mukaan jakamaan yrityksen riskiä. Ne tavoittelevat kuitenkin sijoituksilleen tuottoa. Valtion tehtävä olisi tavoitella vain omistusten vaihdosta, markkinaehtoisen pääoman sijoittumista Suomeen ja olemassa olevien työpaikkojen turvaaminen sillä, että yritykselle saadaan uusi omistaja tai uuden hankkeen toteutuminen on mahdollista.
Valtion tuki ei olisi rahan jakamista vaan vastikkeellista omistusta. Valtio olisi aina vähemmistöomistaja. Omistuksen tarkoitus ei olisi tulla jakamaan yrityksen tuottoja eikä ottaa pysyvää riskiä liiketoiminnasta, vaan vain turvata omistajvaihdos ja yrityksen työpaikat sillä, että uusi omistaja löytyy. Markkinaehtoinen, vähintään 60 prosentin omistus varmistaa sen, että yrityksen menestymisen edellytykset ovat todella olemassa.
Valtion "tuen" irrottamisesta tehtäisiin aina sopimus. Tuki olisi määräaikainen ja luopumisen ehdot olisi kirjattu jo tukea annettaessa. Valtio ei saisi lopumisen yhteydessä vain summan, mitä on sijoittanut. Näin vastikkeetta heittämisen tuen sijasta pääoma palaa takaisin uudelleen sijoitettavaksi. Valtion bonus sijoituksesta olisi säilyneet työpaikat, niistä kertyvät verotulot ja yksi toimiva yritys enemmän.
Lisäbonusta olisi se, että nykyiset tuhannet tukea jakavat kankeat ja byrokraattiset tukikeskukset voitaisiin organisoida uudelleen.
Näin valtion budjetissa näkyvät miljardiluokan menot olisivatkin saatavia. Näin tehdään jo monissa maissa kun riskit sijoittamiseen ja yrittämiseen ovat nousseet liian suuriksi. 

Korkeakouluopiskelijoiden asema parani

 Akateeminen työttömyys on Suomessa lisääntynyt voimakkaasti. Vastavalmistuneille tuore Akavan tilasto sen sijaan on hieman lohdullisempi. Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneille  ja tutkijakoulutuksesta valmistuneille avautui työpaikka useamalle, mitä vielä vuosi sitten. Sen sijaan alemman korkeakouluasteen opiskelijoita oli työttömänä valmistumisen jälkeen 7,5 prosenttia enemmän kuin aiemmin.
 Opiskelijoilla on huoli paitsi tulevasta työpaikasta, myös opiskeluaikaisesta toimeentulosta. Moni joutuu tekemään työtä opiskelunsa ohessa rahoittaakseen opintonsa. Toimeentulotuen ja opintotuen ehdot ovat kuitenkin tiukat. Jos ylität esimerkiksi kesätyössä tulorajat, maksat tukea takaisin silloin kun muutenkin rahat ovat tiukalla.
Yhteiskunnan tuki on toki tarkoitettu sitä eniten tarvitseville. Opiskelun aikainen työkokemus ei kuitenkaan ole pelkästään tulonhankintaa, vaan myös opiskeluun verrattavaa perehtymistä työelämään. Jokainen työtodistus on arvokas lisä.
Opintotukijärjestelmää pitäisikin kehittää niin, että opiskelun aikaiset tulot luettaisiin osin eduksi eikä esteeksi opiskeluaikaiselle tuelle. Henkilö, joka pytyy sekä edistymään opinnoissaan keskimääräistä nopeammin että ansaitsemaan sivutuloja samanaikaisesti, on palkitsemisen arvoinen. Sellainen on sitä yrittäjyyttä.  Sitä nykyinen tukijärjestelmä ei tunnista eikä arvosta.
Valtio maksaa opintolainasta kolmanneksen takaisin, jos opiskelija valmistuu korkeakoulusta säädetyssä ajassa. Palautus tulee eräänlaisena veronpalautuksena kun valmistunut on maksanut lyhennystä lainastaan.
Lainan palautukseen sisältyy kuitenkin porsaanreikä, jotka opiskelijat jossain määrin hyödyntävät. Jos opiskelu on sujunut rivakasti, voi valmistumista itse pitkittää sen verran, että saa nostetuksi yhden lukukauden erän opintolainasta, vaikka itse opiskelu on jo päättynyt.
Itse järjestelmä kannattaa säilyttää, mutta viimeisen opiskeluvuoden opintolainan hyvitys on hyvä sitoa todelliseen eikä nimelliseen opiskeluun.

Opetus on turvattava, oppilaitoksia ei

Lukioita ja keskiasteen oppilaitoksia koskeva uudistus on parhaillaan valmistelussa.  Suurena uhkana pidetään oppilaitosten luvanvaraisuutta, mikä tarkoittaisi että nykyisillekin opinahjoille pitää hankkia lupa ennen kuin se voi jatkaa toimintaansa. Ehdotus ei kuitenkaan enää etene tällä vaalikaudella eduskunnan hyväksyttäväksi.
Itse lupajärjestelmä tuntuu byrokraattiselta. Jos sen tarkoituksena on kuitenkin ensi sijassa varmistaa, että luvan saavissa oppilaitoksissa täyttyvät opetukselle asetetut määrälliset ja laadulliset vaatimukset kustannustehokkaasti ja  oppilaitokset lakkaavat kilpailemasta samoista oppilaista, on uudistus tervetullut. Pelkona kuitenkin on, että kunta- ja soteuudistuksessa todeksi havaittu uhka suurten kaupunkien suosimisesta pienten kustannuksella  väijyy myös tämän uudistuksen taustalla.

Tulin 1990-luvun puolivälissä Raisioon Rannikkoseudun päätoimittajaksi. Työttömyys oli juuri silloin nousussa. Työllisyyskoulutus oli päivän sana. Raisiokin sai valtionosuuksia niin runsaasti, että ammattiopetus tuotti kaupungille useana vuona liki 10 miljoonan markan ylijäämän. Kursseja järjestettiin toki niin hyvin kuin taidettiin, mutta välillä näytti myös siltä, että opetus ohjautui sen mukaan, mille saatiin paljon opiskelijoita. Tuki maksettiin oppilasmäärän perusteella.

Itse toteutimme Rannikkoseudussa nyt suurin mittoihin yltynyttä rakennemuutosta digitalisoimalla sivunvalmistusta. Se oli uutta niin lehden toimitukselle kuin sen ulkopuolella toimivalle ammattiopetukselle. Vielä 1997 haastatteluun saapuneet juuri valmistuneet tai valmistumassa olevat painopinnan valmistajat eivät olleet juuri kuulleetkaan sellaisesta sähköisestä ilmoituksen valmistuksesta, johon he olivat hakeutumassa. Yhteistyö Turun ammattioppilaitosten kanssa kasvoikin sen jälkeen merkittävästi ja moni opiskelija sai ensikosketuksen digimaailmaan harjoittelupaikassa Rannikkoseudussa.

Lukio- ja keskiasteen uudistuksessa sen kannatuksessa ja vastustuksessa ei ole siis kysymys pelkästään opetuksen ja koulutuksen arvostuksesta.  Julkinen keskustelu on tapa painostaa päättäjiä ja yleistä mielipidettä milloin mitäkin hanketta vastaan tai puolesta.
Koulutuskeskustelussa on voimia, jotka puhuvat aidosti vain opeutuksen määrästä ja tasosta. Sitten on voimia, jotka puhuvat järjestelmän ja sen säilyttämisen puolesta. On myös niitä, jotka havittelevat uudistuksesta lisäresursseja ja niitä, jotka pelkäävät niiden menettämistä.

Meillä ei ole varaa enää muuhun kuin puolustaa oikein mitoitettuja resursseja sellaiseen koulutukseen ja opetukseen, jotka parhaiten palvelevat työhön sijoittumista, luovuuttaa, kekseliäisyyttä, osaamista ja menetystä niin kotimaan kuin kansainvälisillä kilpakentillä. Tämä pätee peruskoulusta ylopistoihin.

Opetuksessa ja koulutuksessa opettajat ovat aina palkkansa ansainneet. Niin  myös tukipalveluihin lukeutuvat ateriapalvelu, siivous ja kiinteistöjen ylläpito. Sen sijaan kriittisesti pitää suhtautua siihen, miten oppilaitosrakennukset on arvostettu yhtöiden tai kuntien taseissa, mitkä ovat niiden poistomäärät tai oman pääoman tuottovaatimukset näiden matalien korkojen aikana.
Oman huomionsa vaativat myös materiaalihankinnat. Vapailla markkinoilla isot kirjapainokset ovat hinnaltaan halpoja. Kunnissa kirjoista kuitenkin maksetaan pienen painoksen hintoja. 50 euroa kirjasta, jonka painokustannus on parin euron luokkaa tujtuu varojen tuhlaukselta. Kustannustietoisuutta saisi olla enemmän.

Väitän, että niin Turussa kuin muuallakin oppilaitosten ylläpitoon liittyvät hallinnolliset ja taloudelliset rakenteet rajaavat jo itse opiskelumahdollisuuksia. On vain hyvä, jos rahastaminen opetuksella ja koulukiinteistöillä pystytään katkaisemaan ja ohjaamaan lisää resursseja itse opetukseen ja oppimisen tukemiseen.

Palkkoja maksetaan velkarahalla

Suomen Kuntaliiton arvion mukaan kuntien ja kuntayhtymien viime vuoden tilinpäätökseen sisältyy yhtiöittämisestä syntyneitä, tulosta parantavia kertaluonteisia tuottoja miljardin euron edestä. Moni kunta pystyy sen vuoksi kirjaamaan positiivisen tuloksen ja kattamaan aikaisempia alijäämiä.

Kunnan omaisuuden yhtiöittämisessä  ei kuitenkaan ole tapahtunut todellista arvon kehitystä. Yhtiölle siirtynyt omaisuus on joko kirjattu kirjanpitoarvosta tai päivän arvosta. Omaisuus on maksettu kunnalle velkarhalla tai kauppahinta on jäänyt korolliseksi velaksi yhtiölle.

Kunnan tilinpäätös antaa siten kirjanpitolain hengen vastaisesti todellisuutta paremman  kuvan kunnan taloudellisesta asemasta.

Kuntaliitto arvioi myös kuntien ja kuntayhtymien velkaantumisen jatkuvan tulevina vuosina kiivaana. Vuonna 2008 kuntien yhteenlaskettu velka oli n. 10 miljardia euroa. Viime vuonna se oli n. 17 miljardia ja vuonna 2018 sen lasketaan olevan 26 miljardia euroa.

Kuntatalous on ajautumassa kestämättömälle tielle. Valtio ja kunnat ovat samassa veneessä. Valtion menokehitykselle ja velkaantumiselle pitää asettaa lakiin perustuvat rajat. Myös kuntien veroprosentin kasvulle ja velkamäärälle pitää asettaa katto. Menot ovat kunnan itsensä päätettävissä. Toiset hoitavat pavelut edullisemmin kuin toiset. Tehokkuudessa on suuria eroja. 

Julkisen talouden palkkoja siis maksetaan velkarahalla, vaikka lain perusteella sellainen ei pitäisi olla mahdollista.

Juha Haapakoski

Naantalin tarkastuslautakunnan pj

Kansanedustajaehdokas Kokoomus

Pelastetaan palvelut, laitetaan päälliköt töihin

Ajan velkakattoa kunnille, kuntayhtymille ja valtion velalle. 
Vero- ja taksa- ja yksikkökustannuskattoa palveluille.  

Haluan ottaa mittaa kuntien johtamistavoista ja järjestelmistä. Päälliköt on laitettava töihin. 

Silloin asiakkaat ja henkilökunta voivat paremmin ja palvelut pelastuvat.

Jos kiinnostuit, jatka lukemista.


Valtion menot ovat  n. 50 miljardia euroa. Tiesitkö, että kuntien ja kuntayhtymien rahapussi on lähes yhtä suuri? Yhteensä se on liki 40 miljardia euroa.
Valtion velka ylittää tänä vuonna 100 miljardia. Kuntien ja kuntayhtymien velkamäärä oli vuonna 2013 15,5  miljardia. Vuonna 2018 sen lasketaan olevan 26 miljardia euroa.

Valtio hyötyy arvonlisäverosta
Verotus on iso ja tärkeä juttu: Valtion verotuloista suurin ei ole ansiotulovero vaan se on kaupan kassalla maksamamme arvonlisävero. Arvonlisävero on liki kaksi kertaa suurempi (17,8 Mrd), mitä palkoista, eläkkeistä ja pääomatuloista kertyvä vero (8,8Mrd) yhteensä.

Kuntien ja kuntayhtymien menoista (39mrd) vain noin puolet (21,5 mrd) katetaan kunnallisverolla.
Erilaisina taksoina kerätään toinen puoli.  Valtionosuuksilla (8mrd) kunnat kattavat  vain n. 20 prosenttia menoistaan.

Viime vuonna tulokseen kirjattiin n. 1 mrd:n suuruinen kertatulo liiketoimintojen yhtiöittämisestä. Sen piti olla vain kirjanpidollinen toimenpide, mutta kyllä kaikki tunnusluvut vain kummasti kohenivat. Käytännössä lämpö, vesi- tai satamayhtiöt vain saivat lisää velkaa.  Sen hoitokustannukset peritään sinunkin kukkarosta, jos satut olemaan palveluiden piirissä.

Yhtiöittäminen toi vain lisää velkaa
Vuoden 2015 aikana kuntien toimintamenojen (vain) kasvu vielä edelleen hidastuu  sen vuoksi, että liikelaitosten ja ammattikorkeakoulujen opettajia on siirtynyt uusien yhtiöitten palvelukseen.

Jos mietitään, mitkä seikat ovat vaikuttaneet eniten  lapsiperheiden tai eläkeläisten ostovoiman heikentymiseen, niin ne eivät johdu  valtiosta vaan kuntien harjoittamasta talouspolitiikasta.
Veden- ja jäteveden, kaukolämmön hintaa on nostettu reilusti.  Veroprosenttia on korotettu kahteen kolmeen kertaan enemmän kuin prosenttiyksiköllä kiinteistöverosta ja muista palvelumaksuista puhumattakaan.

Nokia on kuollut mutta kuntien menot jatkaa kasvuaan

Kuntien menot eivät ole kertaakaan vielä vähentyneet vuoden 1994 jälkeen. Vuonna 2013 menot kasvoivat 2,5 prosenttia. Viime vuoden arvioitu prosentin kasvu ei ole enää vertailukelpoinen edelliseen vuoteen kun menoja siirtyi tytäryhtiöille.

Eläköityvien tilalle määräaikaisia
Kunnat eivät pysty sopeuttamaan toimiaan niin paljon kuin pitäisi. Kuntien työntekijöistä eläköityy kolme prosenttia joka vuosi. Kuusi vuotta finansskiriisin jälkeen kunnissa ei sitä ole opittu käyttämään hyväksi.
Virkoja tosin on jätetty täyttämättä, mutta tilalle on palkattu määräaikaisia työntekijöitä. Jos johtamisjärjestelmä olisi tehokas, kunnissa toimittaisiin toisin.
 Alle kouluikäisten määrä on kuitenkin pienentynyt, rakentaminen vähentynyt, asuntoalueiden kasvu on pysähtynyt ja väki on terveempää Varsinais-Suomessa kuin muualla. Työmäärä ja asiakkaiden määrä on vähentynyt, mutta kustannuksest jatkavat kasvamistaan. Ei hyvältä näytä.

Kädet nostettu jo pystyyn
Suuret kunnat ovat jo lakanneet murhetimasta. Pisararadan ja raitiotiehankkeen kannatus kielii rintamakarkuruudesta. Eikö enää halutakaan pitää huolta julkisen talouden velkaantumisen pysäyttämisestä?

Miksi Varsinais-Suomessa pitäisi käyttää koulutukseen, terveydenhuoltoon tai kiinteistöjen ylläpitämiseen selvästi enemmän rahaa kuin maassa keskimäärin? Minusta Varsinais-Suomi pystyy parempaan. Täällä on osaavat, terveet ja innostuneet ihmiset, suotuisat olot ja kehittyneet työvälineet. Hyvä organisaatio on sellainen, että osaavat ihmiset saavat muita enemmän aikaan muita pienemmillä kustannuksilla. Sellaista jälkeä kutsutaan myös menestykseksi.

Kustannusten keskiarvokin tuottaisi tai säästäisi jo satoja miljoonia euroja joka vuosi.

Eikö kannattaisi edes yrittää? 

Työllistävää keskustelua

Työttömyys  työllistää keskustelijoita. Siis teettää ylimääristä työtä, puhetta ja lauseen pätkiä.
Onko yritysten tärkein tehtävä työllistäminen? Jos työllistät omia työntekijöitä, se on negatiivista, mutta jos työllistät uusia, on se positiivista. Niinkö?
Yrityksen kilpailukyvyn kannalta ensimmäinen olisi kuitenkin positiivista  ja jälkimmäinen negatiivista.

Sanaleikkiä voisi jatkaa, mutta yrityksen tärkein tehtävä ei ole työllistäminen, vaan kannattava liiketoiminta. Kannattava liiketoiminta syntyy yksinkertaistettuna tuotteen myyntihinnan ja tuotantokustannusten positiivisesta erotuksesta.
Mitä suurempi on erotus, sitä kannattavampaa on toiminta. Kannattavaan toimintaan kannattaa myös investoida. Tuotannon kasvattamisen tarkoitus on madaltaa kustannuksia per tuotettu kappale, mikä lisää edelleen tuotteesta syntyvää katetta.

Kannattavuuden kasvun edellytys on kuitenkin se, että tuote käy kaupaksi.  
Yrityksen kannalta on  periaatteessa kaksi kilpailua rajoittavaa tekijää. Oma tuote on liian kallis käydäkseen kaupaksi tai suhdanteet ovat niin heikot, ettei kysyntää ole.

Jatkuvat YT-neuvottelut ja uutiset kertovat, että yritykset vähentävät tuotantoa ja tuotantokustannuksia heikkenevää kysyntää vastaavaksi. Veronkevennyksilläkään ei ole vaikutusta, jos rahavirta on vain talosta ulospäin.

Vastaavasti veron korotukset heikentäisivät tuotteen kannattavuutta. Hinnan korotus heikon kysynnän aikana toimii käänteisesti. Myynti laskee ja tuotot vähenevät, mikä kasvattaa painetta kustannusten eli työpaikkojen vähentämiseen.
Hallituksen tekemä yhteisöveron alennus 24 prosentista 20 prosenttiin hyödyttää yritystä vasta sitten, kun tulos jää plussalle. Osinkoveron nosto vähentää sijoittajien kiinnostusta jatkaa yritysten rahoitusta alenevien osinkojen ja osinkotuottojen takia. Kansainväliset sijoittajat pakkaavat laukkujaan ja suomalaiset pankkiiriliikkeet hakevat pääomille parempia tuottoja kansainvälisiltä markkinoilta.

 Suomessa rahoitusta tarvitsevan yrityksen on vaikea antaa pankille riittäviä vakuuksia kun aiempienkin arvo laskee osin markkinoiden ja osin yrityksen heikkojen tulevaisuuden näkymien takia.
Tähän kuvaan  liittyy vielä monia aloja mm. mediaa, pankkia ja kauppaa runteleva rakennemuutos, jonka loppua ei ole näkyvissä.  

Miten laskevat markkinat vaikuttavat yleisesti:
1. Liikevaihdon lasku vähentää arvonlisäveron tuottoa, joka on 40 prosenttia valtion verotuloista.
2. YT-neuvotteluista syntyvä työttömyyden kasvu heikentää valtion ansio- ja palkkatulojen verotuottoa, mikä on vajaa kolmannes valtion tuloista. Työttömyyden kasvu nostaa menoja, jotka katetaan osittain verotuloilla.
3. Yhteistöverotuotto laskee alennetun veroprosentin ja heikkenevien tulosten seurauksena. Niiden osuus verotuloista on kuitenkin arvonlisäveroon ja ansiotulojen tuottoihin verrattuna varsin vähäinen.

 Suomessa valtion ja kuntien rakenteita ylläpitävät menot eivät saa enää kasvaa. Nykyisen tason  pidetään yllä  lisävelan turvin. Rakenteiden rahoitus velkarahalla ei ole elvytystä.

Sote-uudistus ja kuntajakouudistus ovat valtion ja kuntien rakennemuutosta. Niiden toteuttaminen on välttämätöntä, mutta ei kuitenkaan kaikkea ehdotetussa muodossa.  Uudistusten kustannukset on suunniteltava, näytettävä ja tavoitteet hyväksyttävä ennen täytäntöönpanoa. Hallituksen kannattaa mieluimmin lykätä toimeenpanoa kuin toteuttaa se keskeneräisenä.

Tietoverkkojen ja it-laitteiden mahdollisuudet on valjastettava tukemaan uudistusta ja jouduttamaan kustannusten alentamista. Yrityksissä ollaan valovuosia kuntia edellä.

Kuntajakosopimukseen liittyvä irtisanomissuoja pitää purkaa. Suojan purku ei johtaisi liitoksissa irtisanomisiin. Kun yhdistymisellä tavoitellaan pienempiä kustannuksia, pitää kaikki kustannukset olla samalla viivalla.  

Jotta yritysten kilpailukyky  ja valtion verotulot säilyisivät, pitää hallituksen toimet olla nykyistä enemmän markkinahenkisiä. Yritysten, metsien ja kiinteän omaisuuden myyntivoittoveroa pitää puolittaa kolmeksi vuodeksi, jotta yrityksiin, metsiin ja kiinteistöihin saadaan uudet nuoret omistajat ja vapautuvat pääomat etsimään uusia kohteita.

On lupa unelmoida

Martin Luther King kiteytti työnsä tavoitteen yhdeksi kuolemattomaksi lauseeksi. Hänen unelmansa oli vapaa, tasapuolinen ja oikeudenmukainen Amerikka.
Jokaisella suomalaisella pitäisi olla myös oma unelmansa. Minulla se on vapaa, tasapuolinen ja oikeudenmukainen Suomi, jonka talous on tasapainossa.
Miksi taloudesta puhuminen on niin tärkeää? Eikö riitä, että pidämme vain huolen lapsista ja vanhuksista, sairaista ja vammaisista, köyhistä ja syrjäytyneistä, itsestä ja perheestämme. Ei, se ei kertakaikkiaan riitä.
Tähän asti taloudella ei ole ollut niin kovin suurta merkitystä. Yhteiskunta on kehittynyt niin, että talouteen liittyneet ongelmat ovat korjautuneet itsestään vähän menovauhtia säätämällä tai vähän lisävelkaa ottamalla. Julkisista menoista on tullut tälle maalle taakka. Se on kuin mäkeä kierivä lumipallo, joka kasvaa kaiken aikaa. Kohta mitkään voimat eivät pysty sitä pysäyttämään.
Talouden epätasapaino on alkanut sortaa  unelmaa vapaasta, tasapuolisesta ja oikeudenmukaisesta Suomesta.

Työtä ei ole kaikille.  Yksityisellä sektorilla - siis yrityksissä, teollisuudessa, kaupassa ja yleensä liike-elämässä tulevaisuus näyttää entistä epävarmemmalta. YT-neuvottelut ovat jokapäiväisiä. Rakennemuutos on kaikkialla. Se tarkoittaa, että samat tutut ja vanhat toimintatavat eivät enää ole kannattavia. Työ ei lopu, mutta tuotto loppuu. Media, pankkitoiminta ja kauppa ovat saaneet haastajansa verkosta.  Siellä myös voittajat ja häviäjät erotellaan eri tavalla kuin ennen. Aina kilpailijaa ei edes tunnisteta.

Samalla kun yritykset ja sen työntekijät etsivät kuumeisesti uutta tulevaisuutta, julkinen sektori elää tai ainakin näyttää elävän aivan eri maailmassa. Kun yksityinen sektori lomauttaa ja irtisanoo väkeä kovalla kädellä, julkisella sektorilla lähinnä vain puhutaan säästöistä ja lomautuksista.
Yritykset menettävät kymmeniä prosentteja liikevaihdosta ja vähentävät menoja samassa suhteessa.
Harvassa kunnassa on saatu edes menojen kasvu pysäytetyksi.
 Valtiontalouden alijäämää ja velkakierrettä ei kuitenkaan voida katkaista ellei joka kunnassa ja joka tehtäväalueella ryhdytä tekemään asioita eri tavalla - tehokkaammin ja pienemmillä kustannuksilla.

Meidän pitää myös ymmärtää, että osa yritysten ja teollisuuden heikosta kilpailukyvystä johtuu liian suurista julkisen sektorin kustannuksista eli korkeasta työn verotuksesta. Byrokratia  vaikeuttaa yritysten sopeutumista uuden tekniikan ja kansainvälisen kilpailun  tuomiin haasteisiin.

Kuntarakenteisiin liittyy myös erityispiireitä, joita yksityisellä sektorilla on alettu pitää tasa-arvoa heikentävänä tekijänä. Yksi on kuntarakennelakiin sisältyvä viiden vuoden irtisanomissuoja kuntaliitoskunnan työntekijöille. Yksityisellä sektorilla ei samaa suojaa ole.
Kun poliitikoilla on valta päättää valtion ja kuntien viroista ja toimista, ja niille annetaan parempi irtisanomissuoja kuin yksityisellä sektorilla, ymmärrys julkisien menojen välttämättömyydestä on alkanut rapistua. Järjestelmä voi näyttää joidenkin mielestä korruptoituneeltakin, jos puolueiden suosioon pääsevät saavat enemmän oikeuksia kuin toiset.

Julkista taloutta siis virastoja, kuntia ja kuntayhtymiä pitäisi tarkastella yleisen käsitteen sijasta samaan tapaan kuin yrityksiä. Kuntien tavassa toimia on suuria eroja. Myös kustannukset vaihtelevat suuresti. Silti meillä puhutaan yleisesti resurssien puutteesta sosiaali- ja terveydenhuollossa, vanhusten huollossa tai koulutuksessa. Tosi asia kuitenkin on, että mitkään resurssit eivät  riittä, ellei ohjauksesta huolehdita.
Kunnille asetetut velvoiteet toki aiheuttavat kustannuksia, mutta eräillä kunnilla näyttää kuitenkin olevan keinoja tuottaa lakisääteisetkin palvelut muita edullisemmin. Kuntalaisten tyytyväisyydellä ja palveluihin käytetyllä rahamäärällä ei ole suoraa yhteyttä.
Sen sijaan työntekijöiden tyytyväisyydellä on suuri merkitys siihen, kuinka hyvin he asiakkaistaan huolehtivat.
Se  taas ei ole oikeudenmukaista. Kuntalaisten palveluista on huolehdittava. Kuntien organisaatiomuutokset ja tehostamistoimet eivät saa näkyä asiakkaiden kohtelussa. Heikko palvelu ei ole osoitus niukoista resursseista, vaan huonosta työn laadusta. Työn laatu on aina esimiehen vastuulla.

Mopoauton kuskit oikeaan rattiin

Mopoautojen aiheuttamat ongelmat pystytään poistamaan hyvin yksinkertaisesti. Lasketaan auton ajokortti-ikä 16 vuoteen.
Nuoret pitää kasvattaa vastuuseen pienestä pitäen. Paras tapa kasvattaa lasta on luottaa ja antaa vastuuta.
Mopoautosta on kehittynyt liikenteeseen todellinen ongelma. Ongelma eivät ole nuoret kulujettajat, vaan mopoautolle asetetut säännöt ja rajoitukset. Itse ainakin pelkään eniten nuorten kuljettajien puolesta.
16 vuoden ikä ajokortille toisi uskoakseni paljon lisää vastuuta liikenteeseen. Se asettaisi nuoret keskenään tasavertaiseen asemaan. Mopoauto on kallis investointi ja vain harvoilla vanhemmilla on sellaiseen varaan.
Sen sijaan, jos perheen ainoa auto olisi nuoren käytettävissä, olisi auton käyttö kontrolloidumpaa.
Vanhemmat valvoisivat sekä ajokilometrejä, auton kuntoa ja kuskin kuntoa.
Ajokortti alle 18-vuotiaalle tulisi myöntää vain, jos nuoren molemmat huoltajat sitä puoltavat. Vanhempien tulisi sitoutua myös siihen, että he ottavat vastuun nuoren käyttäytymisestä liikenteessä.
Rikkeistä lähtisi kortti helpommin hyllylle. Törkeimmissä tapauksissa ajokortti voitaisiin perua esim. 20 ikävuoteen saakka.
Mitä mieltä sinä olet asiasta?

Vain se yksi mielessä

Vain se yksi mielessä. Näin voisi päätellä kun katsoo valtion kuluvan vuoden talousarvioon sisältyviä verotukseen liittyviä muutoksia. Verotuksella ei ole muuta kuin yksi tavoite. Tuottaa tuloja raskaan ja tehottoman koneiston ylläpitämiseen.
Verotuksen jalo periaate on kuitenkin ohjata yhteiskunnan kehitystä. Toisaalta sen tulee luoda edellytyksiä yritystoiminnalle, investoinneille ja tasoittaa tietä uusille työpaikoille ja toisaalta kerätä varoja välttämättöminen palvelujen ylläpitämiseen.
Toki talousarvioon sisältyy eräitä lievennyksiä mm. kotimaisen energian verotuksessa, mutta samanaikaisesti korotetaan polttoaineveroa, jotka kerätään kotimaisen energian kuljetuskustannusten nousun muodossa.
Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole todistaa, miten huoja ratkaisuja on tehty vaan, miten veroratkaisuilla voisimme saada pyörät pyörimään - muuallakin kuin puukuljetuksissa.
Tässä siis pari esimerkkiä:

1. Poistaisin kiistellyn perintöveron määräajaksi esim. 3 vuodeksi. Kuten lehdistä on luettu, jos köyhä perii Suomessa suuren omaisuuden, on omaisuus myytävä, jotta verot saadaan maksuun. Myös toimiva yritys saatetaan joutua myymään verojen takia.

Määräaikainen verovapaus tai vaikka vain tuntuva lievennys käynnistäisi  sukupolvenvaihdokset etuajassa. Seuraavan kymmenen vaihdokset ajoittuisivat  kaikki kolmelle vuodelle. Markkinoilla tapahtuisi huima kasvupiikki, omistajat vaihtuisivat ja pääomat lähtisivät liikkeelle. Yksittäisestä luovutuksesta valtion saama vero vähenisi, mutta talouden toimelisaisuuden kasvusta verot lähtisivät nousuun.

2. Listaamattomissa yhtiöissä ja toiminimillä toimivissa yrityksissä yrittäjät lähestyvät eläkeikää. Monellekaan yritykselle ei ole jatkajaa luvassa oman perheen piiristä. Taloussuhdanteen takia yrityksen omaisuuden arvot ovat alhaalla, mikä on ostajalle hyvä asia. Kuitenkin liiketoimintariskit ovat suuret ja rahoitusasema vaikea. Korkea myyntivoittoveron vuoksi myyjällä ei myyntihalujakaan ole.

Edelleen määräaikaisella myyntivoittoveron alennuksella saataisiin  aikaiseksi sellaiset kaupat, joissa ostajaehdokas on mutta rohkeus puuttuu. Sekin kasvupiikki osuisi laman alkuvuosiin. Kolmen neljän vuoden päästä valoa voi olla jo muutenkin näkyvissä.

Molemmat määräaikaiset veronalannukset toki aiheuttaisivat verolajikohtaisia menetyksiä, mutta todennäköisesti sysäisivät investointeja ja uudistuksia liikkeelle niin, että menetys korvautuisi mm. arvonlisäveron kasvun muodossa.
Nykyisellä veropolitiikalla on vain lähinnä pyöriä pyörimistä hidastava vaikutus, vaikka sen tehtävä on juuri päin vastoin.