Verovelkarekisteri

Alan pikku hiljaa uskoa, että meillä ei ole konsteja kitkeä harmaata taloutta kurjistamatta toimivia, laillisia yrityksiä.
Tuore ehdotus  verovelkarekisteristä on hyvä esimerkki. Toimet kohdistetaan niihin, jotka ovat rekisterissä. Vuosia ja vuosikymmeniä säntillisesti veronsa kerran kuukaudessa tilittäneet saavat nimensä julkiselle listalle, jos suorituksissa tulee laiminlyöntejä. Toki aivan yhdestä listalle ei vielä pääse ja maksujärjestelyistä sopineet voivat siltä välttyä.

Kun verottajalla on oikeus - ja se myös sitä käyttää - korottaa maksua tuntuvasti viivästymisen seurauksena. Kun verottajalla on täysi oikeus periä saatavansa ulosottoteitse - jota se myös käyttää. Kun  sillä on saamisiin etuoikeus moniin muihin saataviin verrattuna, julkistamisen etuja on enää vaikea tunnistaa.

Itselläni on liki 25 vuoden yrittäjätausta. Yrittäjä maksaa samasta pussissa niin arvonlisäveron, työnantajan osuuden palkkojen sivukuluista, palkoista perittävät ay-maksut, eläkevakuutusmaksut ja ennakkoverot sekä tietysti myös tuloksesta ennakkoon veron edellisen vuoden tuloksen perusteella. Kymmenen hengen yrityksessä, missä palkat on kolmannes tai enemmän vuosikustannuksista, verojen ja veroluonteisten maksujen määrä rahassa mitattuna on yli  40 prosenttia, jopa yli 50 prosenttia liikevaihdosta. Verottajan on yrittäjän ehdottomasti suurin sopimuskumppani alasta riippumatta. Valitettavasti vain tuo sopimus on yksipuolinen.

Jos me haluamme Suomessa puhu yrittäjyydestä, pienten yritysten tärkeydestä ensin yrittäjän itsensä työllistäjänä ja sitten uusien työpaikkojen synnyttäjänä, pitää uskaltaa kysyä mistä se yrittäjän motiivi kumpuaa.

Yhteisöveron alentamista 26 prosentista asteittain 20 prosenttiin on pidetty yhteiskunnalta todella armeliaisuuden osoituksena yrittäjille. Täytyy muistaa, että yhteisöveroa maksetaan vain positiivisesta tuloksesta. Kuinka moni yritys ihailee hallituksen kädenojennusta aikakautena, jolloin positiivista tulosta ei ole näköpiirissä? Toki suurille yrityksille sillä on eri vaikutus. Moni kansainvälinen yritys voi järjestellä tulostaan verotettavaksi enemmän Suomessa.

Suomessa yrityksen kannattavuus ei ole järin korkea. Tulos on hyvä, jos se olisi edes  10 prosenttia liikevaihdosta.  Yritysveroprosentin säädöllä  ei ole suurta merkitystä. Vaikka vero poistettaisiin kokonaan, kevennys olisi vain 2 prosenttia liikevaihdosta.

Yrittäjän motiivi täytyy siis tulla jostain muualta kuin yhteiskunnan käden - piiskan ojennuksesta. Yrittäjyyden suurin innoittaja on onnistumisen mahdollisuus. Harva yrittäjä lähtee yrittäjäksi rikastumisen takia. Toki onnistumista usein seuraa myös vaurastuminen. Historian valossa yleisempää kuitenkin on, että  vaurastuminen on vain tilapäivästä. Siksi kai Suomessa yrityksiä sanotaan yritykseksi. Se ei siis lopu koskaan - siis yrittäminen. Mutta silti yrittäjiä, rohkeita kokeilijoita ja tullimyllyjä vastaan taistelijoita syntyy koko ajan.

Menestyvän yrityksen perusedellytys on se, että siihen luotetaan. Työntekijät luottavat työnantajaansa, kuluttajat luottavat tuotteen laatuun ja rahoittajat yrityksen kykyyn hallita talouttansa ja kasvaa hillitysti.
Julkikuvaan tullut jokainen särö nakertaa yrityksen luotettavuutta. Siksi esimerkiksi julkiset velkomustuomiot ovat  rankkoja, ja jo vervovelkarekisteriin verrattavia julkisia tiedonantoja velallisen vaikeuksista. Yleensä tie on jo pystyssä ensimmäisestä kuulutuksesta.

En siis puolusta missään tapauksessa yrityksen verovelkojen hyssyttelyä. Harmaa talous on kuitenkin jossain muualla. Vaikeudet maksaa verovelkoja ja harmaa talous on mielestäni kaksi eri asiaa. Harmaan talouden harjoittajat välttävät veroja. Erääntyneissä maksuissa ei ole mitään harmaata, sillä nehän ovat näkyvissä mustaa valkoisella.

Meidän yhteiskunnan ongelma valitettavasti on se, että viranomainen tunnistaa vain sen, mikä on sen pöydällä. Hyvästä yrityksestä huolimatta voimia, tahtoa ja resursseja keskittyä ilmiöihin, jotka eivät tule automaattisesti heidän pöydilleen, ei ole.

Tein kansalaisaloitteenkin harmaan talouden kitkemisestä, mutta sekös nyt kansalaisiakaan kiinnostaisi. Ei se kiinnostaa viranomaisiakaan, koska sellainen teettää työtä, jota ei voi ennalta suunnitella eikä sen määrää voi päätellä. Miksi siis vaivautua.

No, se minun aloitteeni. Se koski omakotirakentamista, mikä on kuin tarkoituksella luotu mittavaksi hamaan talouden vyöhykkeeksi. Kun itse rakensin ja menin pankkiin Naantalissa maksamaan omakotirakentaja palkan sivukuluja, oli koko pankkikonttori sekaisin. Kukaan ei tiennyt miten näiden kanssa pitäisi menetellä. Siis Naantalin suurimmassa pankissa kukaan toinen ei ilmoita ja maksa työntekijän sivukuluja - ei ainakaan itse.

Minusta omakotirakentajat ovat täysin pulassa harmaan talouden painostuksen takia. Väitän, ettei yksikään omakotirakentaja välty maksamasta jotain osaa kuluista ilman kuittia. Edes työn hinta ei ole enää edullista pimeästi maksettuna. Sika hinta ja saat vielä kiinni jäämisen riskin harteillesi.

Jos omakotirakentaja samalla kun se rekisteröi rakennuslupansa ja saa rakennusvalvojansa rekisteröitäisiin yritykseksi, kirjanpitovelvolliseksi ja alv-velvolliseksi, tulisivat kaikkia tositteet merkityksi ylös, työsuhteet ja aliurakoitsijoille maksetut makstu myös. Ok-rakentaja saisi alv:n palautuksena maanviljelijän tai metsänomistajan tapaan. Se alentaisi kustannuksia 24 prosenttia.
Rakentamisen aikana niitä huojennuksia tarvitaan, ei korkovähennyksiä tai vapautusta asunnon myyntivoitosta.

Ehkä aika ei ole vielä kypsä harmaan talouden taltuttamiselle. Sitä kun tekevät kaikki.

Isäni maa, äitini kieli

Itsenäisyyspäivän kaltaiset juhlapäivät olivat päätoimittajalle hetkiä, jolloin kirjoituksiin saattoi sisällyttää tavallista enemmän omia tunteita, aatteita ja aatelmia  elämästä yleensä, yhteiskunnasta ja sen ilmiöistä.
Oli mielenkiintoista huomata miten itse suhtautui juhlapäivään aina periaatteessa samalla tavalla, mutta jollakin tavalla uudistuneena. En tiedä oliko se sitä elämän tuomaa kokemusta ja viisautta - mitä se sitten onkaan.
Huominen itsenäisyyspäivä on puolestaan monella tavalla erilainen kuin aikaisemmat pohditani. Minua huolestuttaa tämän yhteiskunnan eriarvoistuminen. Ei pelkästään se, että tuloerot kasvavat vaan se, että keskinäinen ymmärrys toisia kohtaan, yhteiskunnassa ilmeneviä ongelmia kohtaan ja yleensä elämää kohtaan kapenee ja kärjistyy kaiken aikaa.
Itse elän mielelläni en missään, ilman mitään ja  haluan kokea luonnon aitouden ja ehdottomuuden. Minua hymyilyttää luonnon raakuus ja välinpitämättömyys, tunteettomuus. Se on pesiytynyt myös kaupunkilähiöihin. Tuskin me naapurin hätää huomaisimme ellei sen koira alkaisi valittaa säälittävästi. Niin koiraa meidän käy sääliksi, vaan ei naapuriamme. Koulutus ja sen tuoma sivistys on mennyt hukkaan.
Joskus 90-luvulla muistan kuinka kirjotin nakkikioskin nuorisosta, joka uhitteli nälkäisiä asiakkaita. Sotavuosia en ole itse kokenut, mutta yritän muistaa, että Suomen sodissa rintamalla olivat juuri nuo nakkikioskin nuorten ikäiset pohjat, joita myöhemmin olemme alkananeet nimittää veteraaneiksi. Kokeneita he olivat, mutta eivät tulikokeessaan edes miehen ikään varttuneita. Lapsia olivat, ja selvisivät. Nakkikioskin nuoret pelkäävät jo pimeääkin.
Mutta olemmeko nyt sitä joukkoa, jonka puolesta nuo 1920-luvun nuoret  uhkarsivat henkensä, terveytensä ja saivat kantaakseen elinikäiset vammat. Itse aina mietin olenko ollut isänä kyllin hyvä esimerkki lapsilleni, olinko paikalla liian vähän ja kun olin paikalla vaadinko liikaa. Siihen tuskin saan vastausta. Hekin kokevat sen eri tavoin eri ikäisinä. Pahaa kuitenkin pelkään, etteivät sodan kokeneet sukupolvet niine uskoineen ja tottumuksineen ymmärtäisi lainkaan nykyajan menoa. Perhana, saattaisivat antautua viholliselle hyvinkin alkuvaiheessa sotaa.
No, leikki on sallittua itsenäisyyspäivän aattonakin.
Tosi asiassa elämän ääri ilmiöt ovat aina vain pieni mutta näkyvä vähemmistö. Ylivoimaisen suuri enemmistö nuorista on monella tavalla viisaampaa, valistuneempaa ja arvoiltansa terveempää kuin 1930-luvun suuntauksissa eksyneet nuoret.
Itse ainakin menen huomenna Itsenäisyyspäivän Jumalanpalvelukseen hiljentymään ja kiittämään menneestä vuodesta. On kunnia laskea seppele sankarivainajien haudalle kaupungin ja kaupunkilaisten puolesta.
Elämän arvot ovat meissä kaikissa sisään kätkettyinä. Niiden arvo ja merkitys vain kasvaa iän karttuessa. Täytyy muistaa, että itselläni ei ole mitään arvoa, jos en arvosta muita ja muiden työtä isänmaan hyväksi. Tässä alati monipuolistuvassa yhteiskunnassa en halua olla jäsen, joka ei hyväksy muita, vaan haluan olla tasavertainen perheejäsen kansakuntien kansalaisten joukossa, joka ottaa minut vastaan sellaisena kuin olen. Oli ihonvärini mikä tahansa, en ole sen parempi kuin toiset. Onneksi en huonompikaan - puutteistani huolimatta.
Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Juha