Puhuri pyyhkii päättäjän poskipäitä

Mediakeskustelu on nykyisin niin kiivasta ja runsasta, että sitä voisi verrata kunnon tuiskutuuleen. Päättäjä ei voi kääntää selkäänsä ja vetää huppua päänsä suojaksi. On seisottava vasten tuulta vaikka kuinka poskipäitä paleltaisi ja  lumikiteet sattuisivat silmiin. Suunkin voi pitää supussa ja kiinni, sillä vaikka kuinka huutaisi se tuskin kantaisi edes omiin korviin asti.

Hyvää tuossa kuvauksessa on vain kunnon talven tuntu. Sellaista ei tänne etelään ole luvassa jouluksi. Sen sijaan kylmiä tuulia on odotettavissa heti kohta vuoden vaihteen jälkeen, sillä mahdottomaksi julistetut suuret uudistukset etenevät ja "aivan mahdottomia" linjauksia on jälleen tulossa.

Kuten lukija on jo aistinut vanhaa journalistia kiusaa mediakeskustelun sietämätön keveys. Päättäjät ovat saaneet siipeensä "arvovaltaisilta" tahoilta. Niin professorit kuin takametsien mummotkin ovat pistäneet peliin tunteensa ja arvovaltansa näkemystensä esiin saamiseksi. Mummon huolen ymmärrän, mutta kovin monen julkisista varoista palkkansa nostavan professorin ja dosentin kannanotoissa paistaa huoli myös omasta työpaikasta. Osaisiko sitä itse olla objektiivinen omassa asiassa.

Nyt olemme jo lähellä asiani ydintä. En haluaisi sanoa uudistuksen nimeä, sillä ainakin itse haluan kääntää sivua kun näen lyhenteen jossakin. Kirjoitankin vain Siitä uudistuksesta.

Olen hiljan joutunut toteamaan, että taidan itse seisoa siinä joukossa, joka on suuri uhka kuntien omille palveluille. Kaikkialla Suomessa kuntien valtuutetut pitävät kunnan palveluita tärkeänä. Sitä varten meidät on valtuustoon valittu. Päättäjät ovat valmiita turvaamaan ne keinoilla millä hyvänsä. Kustannuksista viis kunhan pavelut ovat asialliset ja laadultaan kyllin hyvät. Tarvittaessa ne turvataan vaikka veroprosentteja korottamalla. Näin on tehtykin.

Harva on tullut kysyneeksi oman kunnan palvelun hintaa.  En ainakaan riittävän usein. Luottamushenkilöt luottavat niihin asiantunijoihin ja tilastoihin, mitä heille on esitetty. Kunnat eivät puhu palveluiden hinnasta. Melkein asia kuin asia esitellään kustannuksena per asukas.

Uudistuksen jälkeen ei kysytä enää asukaslukua, vaan esimerkiksi paljonko saariston mummon hoitaminen maksaa. Paljonko on maksettu vuokraa terveyskeskurakennuksesta ja paljonko tilan siivoaminen maksaa neliöltä? Ei paljonko ne ovat  kunnan asukasta kohti.

Mitä, jos olemme olleet luottavaisia ja avokätisiä ja antaneet kustannusten nousta korkeammaksi kuin naapurikunnassa tai maakunnassa keskimäärin?

Näinhän me olemme tehneet ja näin on valtuustot toimineet joka kunnassa. 

Pelkäänpä, että tässä on suurin syy koko jättiläismäiselle uudistukselle. Me valtuutetut olemme pitäneet huolta palveluista mutta emme kustannuksista. Kustannuksista huolehtiminen ei ole ollut kenenkään edun mukaista. On huolehdittu lähinnä rahan riittävyydestä. Se on eri asia.

Olen luottavainen siitä, että uudistus etenee ja käynnistyy sovitussa aikataulussa, mutta valmiiksi se tulee tuskin koskaan. Omaan maan demokratiaamme kuuluu, että asioita korjataan sitä mukaan kun ongelmia ilmenee. Niin tapahtuu jatkossakin riippumatta keitä maan hallituksessa tai valtuustoissa istuu.

Suurin huoleni on kuitenkin se, että kunnat itse eivät osaa, halua tai uskalla ryhtyä ajoissa toimenpiteisiin oman asemansa parantamiseksi. Naantali on ollut nykyisillä mittarilla laskettuna tehokas sekä terveydenhuollon että sosiaalipuolen kustannuksissa, mutta nyt niiden kasvuvauhti on poikkeuksellisen suurta. Sitä ei ehkä voida estää.

Se on kuitenkin varmaa, että se tasaa kilpailua.  Samoja palveluita tuotetaan myös naapurikunnissa ja Turussa ja myös yksityisissä lääkärikeskuksissa. Jos Naantalin laatu on sama ja kustannukset muita korkeammat, omia palveluita on vaikea puolustaa. Toki aina voi laatia vetoomuksia  ja ehkä protestoida sosiaalisessa mediassa. Asiat pitää kuitenkin saada kuntoon ja varmistua tilasta sitä ennen.

Oma tulkintani on, että kustannukset yleensä ovat Varsinais-Suomessa muuta maata selkeästi korkeammat kun otetaan väestön alhaisempi sairastavuus huomioon. Koko maakunnalla on edessään peiliin katsomisen paikka.

Monenlaiset puhurit pyyhkivät päättäjien poskipäitä jatkossakin. Siinä on talven tuntua...

Kurkistus kulisseihin

Viisi kuukautta eduskunta-avustajana oli upea kokemus. Se oli kurkitus suomalaisen poliittisen vallankäytön syvimpiin kammareihin. Eduskunta on oma maailmansa. Se näkevät vain he, jotka sen kokevat.
Ilkka Kanerva on Suomen pitkäaikaisin istuva kansanedustaja. Näinä kuukausina hän ohittaa kaikki tähänastiset merkkipaalut Suomen liki 100 vuotiaan parlmentarismin kaudelta. Sellainen saavutus ei synny sattumalta. Miehessä pitää olla monelaisia taitoja; sitkeyttä, uskallusta, rohkeutta ja vastuunkantoa sellaiseen yltääkseen. Ja hänessä sellaistia taitoja on.
Tiesin avustajan pestiin ryhtyessäni tarttuvani tehtävään, josta suoriutuminen ei olisi läheskään itsestään selvää. Ilkka on poikkeus kansanedustajien joukossa paitsi kokemuksensa myös yhteyksiensä, kansainvälisten tehtäviensä, korkean arvostuksensa niin kotimaassa kuin etenkin maan rajojen ulkopuolella. Suomessa eräät pitävät häntä  vain yksityiselämässä epäonnistuneena ministerinä tai poliittisena broilerina. Voi hän olla sitäkin, mutta se olisi kyllä todella kapea näkemys hänen valtiomiestaidoistaan ja vuosikymmenten uurastuksesta niin Varsinais-Suomen kuin koko maamme hyväksi.
Voin kokemuksesta sanoa, että kansainvälisten ja kansallisten korkean tason vaikuttajien virta hänen puheilleen on niin suuri, että siinä kalpenevat monet ministeritkin. Valtioiden ja kirkon päämiehiä, nykyisiä ja entisiä ministereitä, suurlähettiläitä ja lähetystöjä on alati pyrkimässä hänen puheilleen ja tapaamisia ja tilaisuuksia sovitetaan niin, että ainakin Ilkka Kanervalle ajankohta on sopiva. Kun siihen lisätään hänen oman maakuntansa asiat ja ETYJ:n jo sovitut ja yllättäen eteen tulevat tilaisuudet, on kuva hänen toimenkuvastaan melko kattavasti kuvattu. On vaikea kuvitella kuka toinen ministereistämme tai kansanedustajistamme tekisi vastaavan päivätyön - kenenkään työpanosta tietenkään vähättelemättä.
Itselleni tuo eduskunta-avustajan pesti kävi yksinkertaisesti ylivoimaiseksi. Se on pakko myöntää. Kun on alati avoinna sata asiaa ja tuhat liikkuvaa osaa eikä aika riitä mihinkään muuhun kuin toisen sähköpostin ja kalenterin päivittämiseen, tuli johtopäätöksen teko nopeasti. Päivät olivat yksinkertaisesti liian lyhyitä. Ja kun katsoo, mitä sirkusta koko syksy oli istunnoissa, jäi paljon asioita, joihin olisi tehnyt mieli paneutua paremmin.
 Ratkaisuni ei ollut päämieheni makuun, mutta  toki sain sille pientä ymmärrystä.

***

Eduskunnassa on 200 kansanedustaja ja lähes saman verran  on eduskunta-avustaja.
Avustajien asema ei ole aina kehuttava. Sen vaikutelman sain kun tapasimme lähes päivittäin isommissa ja pienemmissä ryhmissä. Avustajien keskinäinen yhteydenpito on tiivistä. Porukkaa saa siitä tukea omalle työlleen. Avustajan ja edustajan välisistä asioista ei keskustella.
Eduskunnan työilmapiiritutkimuksessa monet häiriöt olivat vähentyneet jos täysin poistuneet. Se oli kuitenkin merkille pantavaa miten iso osa virahaltijoista koki, ettei hänen työtänsä arvosteta tai he eivät koe olevansa työyhteisössä tasavertaisessa.
Kansanedustajien työ on julkista. Siitä ei kuitenkaan erotu, mikä osa kannaotosta tai julkisesta esiintymisestä on avustajan tai viranhaltijoiden valmistelemaa.

Iloitse veroprosentin nostosta

                        Naantalin kaupunginvaltuusto päätti maanantaina korottaa mökkiveroa ja nostaa   

                        kunnallisveroprosentin 19.00 prosenttiin. Kaikki ryhmät olivat harvinaisen yksimielisiä     

                        korotuksen tarpeellisuudesta. Jotkut olivat jopa ylpeitä siitä.

Itsekin olin korotuksen takana. En kuitenkaan hurrannut vasemmistoliiton tavoin sen puolesta. Tuntemus on lähinnä pettymys ja sanoin sen myös ääneen.

Minusta ammattiorganisaation – niin päättäjien kuin valmistelijoidenkin – pitää ottaa eri tavalla vastuuta asioiden hoidosta. Silloin  kun annetuilla resursseilla ei päästä tavoitteeseen,  vaan pitää mennä kuntalaisen kukkarolle, ollaan epäonnistuttu. Sen pitäisi olla iso kolaus ammattiylpeydelle.

Puolen prosenttiyksikön korotus yhdessä mökkiveron kanssa tuottaa kaupungille n. 2 miljoonaa euroa vuodessa. Se riittää viikon menoihin. Sen sijaan talousarviossa on 135 miljoonaa euroa niin virka- kuin luottamushenkilöidenkin käytettävissä. Tuota menoerää sitä pitäisi tarkastella ja taivutella eikä tuijottaa yhtä tai kahta puuttuvaa miljoonaa.

Naantalin sosiaalimenojen kasvu on käytännössä karannut käsistä. Isot investoinnit vammaisten asuntolaan ja vanhuspalveluihin ovat perusteltuja, mutta niiden mukana tulevia vuotuisia kustannuksia ei ole osattu ennustaa oikein.  Samaan aikaan muut virastot pitävät kynsin hampain kiinni omista määrärahoistaan. Kun kilpailukykysopimus, valtionosuusuudistus ja sote-peikko ovat osaltaan sekoittamassa pakkaa, tuntuu veronkorotus enemmän kuin välttämättömältä.

Kuluneen neljän vuoden aikana jäi kuitenkin paljon myös tekemättä.

Valtionosuusuudistus on ollut tiedossa koko vaalikauden ajan. Palvelustrategia ja tavoiteorganisaatiot jäivät toteuttamatta.

Naantalissa on vaalikauden aikana eläköitynyt keskimäärin 40 henkeä vuodessa. Ensi vuosi mukaan luettuna kaupungilla on ollut 10 miljoonan suuruinen palkkatulo uudelleen harkittavana ilman yt-neuvotteluja. Henkilöstömenojen kasvu on toki hetkeksi pysähtynyt, mutta kokonaisuutena tilaisuus jäi käyttämättä.

Kieltämättä veron nosto on paljon helpompaa kuin neuvotella työtehtäviä ja vastuita uusiksi. Siihen ei ole halua eikä ehkä aina taitoakaan.

Myös valtionosuusleikkauksiin ja Nesteen satamatulojen jäädyttämiseen olisi voitu reagoida määrätietoisemmin. Vielä kuukausi sitten valtuustossa  tarkastuslautakunnalle vastattiin, ettei välittömiä sopeutustarpeita ollut kesällä 2015.

Seuraavan valtuuston on syytä varautua siihen, että käsi käy kuntalaisen kukkarolle vielä monta kertaa. Jotta siltä vältyttäisiin, pitäisi sekä luottamushenkilöiden että virkamiesjohdon otteissa ja asenteissa tapahtua iso muutos. Sellaista ei ole näköpiirissä. On vain ymmärtämystä sille, että palvelujen (työsuhteiden) säilyttäminen vaatii  joko verojen korottamista tai velan kasvua tai molempia. Ammattiorganisaation pitäisi kuitenkin nähdä nuo keinot  ei ensimmäisenä vaan vasta viimeisenä hätäkeinona.

Valitettavasti meidän uusi kaupunginjohtajakaan ei ole mikään talousmies. Hän on hyvä sosiaalijohtaja niin kuin hänen työhistoriansakin kertoo.

Kai sitä itsenikin pitäisi tehdä niin kuin  ammattijohtajan kuuluu. Tunnustaa tappio ja jättää avaimet työhuoneen pöydälle.