keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Pitääkö olla huolissaan...


Viime aikainen asenteiden koveneminen niin maailmalla kuin Suomessa tuntuu huolestuttavalta. Kannanottoja, joita vielä  kymmenen vuotta sitten ei olisi  pidetty soveliaina, esitetään nyt  laajalti sosiaalisessa mediassa – ja niiden esittäjiä ymmärretään ja kannatetaan.  Loukkaavia kommentteja saa esittää suhteellisen  vapaasti myös arvovaltaisilla  areenoilla.

Ne, jotka ajavat suvaitsemattomuuden, ennakkoluuloisuuden  ja vihamielisyyden asiaa, vaativat muilta  suvaitsevuutta omia mielipiteitään kohtaan.

Asenteiden muutoksen tunnistamme, mutta emme tiedä mistä kaikesta se kumpuaa, emmekä sitä, mihin se voi johtaa.

Olemme yhtä aikaa monien yhteiskunnallisten murrosten keskellä. Ei tarvitse kuin katsoa omaa puhelinta, miten se on muuttanut tapaamme hankkia tietoa, valokuvata, seurata uutsivirtaa ja tuottaa omia ajatuksia ja kokemuksia hetkessä tuhansien ihmisten jaettavaksi ja peukutettavaksi. Tiedonvälitys on muuttunut.

Uusi tekniikkaa muuttaa myös käsitystämme paikallisista palveluista,  kivijalkamyymälöistä, työn tekemisestä, matkustamisesta tai vaikkapa pankkipalveluista ja niiden myötä lisää huolta perinteisten työpaikkojen katomaisesta.
Samaan aikaan sodat, pakolaisuus, ilmaston lämpeneminen ja luonnon rajallisuus synnyttävät huolta ja voimattomuuden tunnetta.

Kun puhutaan kovista astenteista,  voidaan ajatella, että epävarmuustekijät yhdessä ja erikseen synnyttävät tyytymättömyyttä, protestimielialaa ja kärjistää mielipiteitä.  Vaikka toki on niitä uhkakuvia, haasteita ja epävarmuustekijöitä ennenkin ja joka aikakaudella omansa.

Itselläni oli tilaisuus olla mukana kun median suuri murros käynnistyi. Aluksi tietokoneet syrjäyttivät kirjoituskoneet ja sitten ladontakoneet. Digikamerat syrjäyttivät filmit ja seulkivat kokonaiset repro-osastot.

Uudet digitaalisen aineiston laatustandardit ja formaatit mahdollistivat ilmoittajien oman aineiston julkaisemisen ja samojen aineistojen yhteensopivuuden kaikkiin painokoneisiin. Sen myötä painotaloista hävisi kokonaisia ammattikuntia oikolukijoista valolatojiin.
Kun lehden värit lisääntyivät, painojälki parani ja tuoreus lisääntyi,  maksoivat  asiakkaat tuotteesta ja palveluista  enemmän, vaikka itse valmistuksen kustannukset olivat paikoin lähes puolittuneet.
Kehityksen todelliset kasvot paljastuivat kuitenkin  vuoden 2008 jälkeen kun tuotteiden markkinointi siirtyi nopeasti verkkoon ja lukijat lakkasivat tilaamasta lehteä. Hyvätkään verkkolehehdet eivät pystyneet tavoittamaan ilmoittajia siinä määrin, että sillä olisi taloudellista merkitystä. Ansaintalogiikka on verkossa toinen kuin paperilehdessä.

Samalla tiellä on moni muukin ala. Median perässä tulevat pankit, kauppa, logistiikka (Uber) Posti ja  lippulaiva Nokia, joka itsekin putosi jo kisasta.
Usealle alalle on ollut ominaista, että ensin uudesta tekniikasta saadaan merkittäviä kustannussäästöjä, mutta lopulta uudet innovaatiot tulevat vauhdilla takaa ja vievät pohjan vanhalta liiketoimelta.
Kun Posti alkaa leikata nurmikoita ja pankki perustamaan sairaaloita, kysymys on uuden korvaavan liiketoiminnan etsimisestä vanhan katoavan alan tilalle. Muutos siis koskettaa meitä kaikkia, toisia hyvinkin kipeästi ja vaikuttaa ihmisten asenteisiin ja suhtautumiseen tulevaisuuteensa.

On hyvä miettiä myös, onko median murros muuttanut tai muuttamassa käsitettä sananvapaudesta? Jos sanomalehtien lukijamäärät vähenevät yhä, menettävätkö lehtien mielipidekirjoitukset  merkitystään vai ovatko ne jo kanavoituneet toisaalle? Realiaikainen uutisten kommentointi verkossa  on runsasta ja on  monelle ainoa tapa saada mielipiteensä julki.

Ennen internettiä sanavapauden takasi käytännössä lehdistö. Lehtien toiminta pohjautui painovapauslakiin. Kirjoituksia julkaisevassa painotuotteessa piti mainita vastaavan toimittajan nimi ja painopaikka.
Päätoimittajan nimi siksi, jotta tiedettiin ketä syyttää ja  painopaikka, jotta tiedettiin missä käräjäoikeudessa kanne nostettaisiin. ( Ei siis kustantajaa tai jutun kirjoittajaa vastaan)

Mainittakoon, että vuonna 1776 Ruotsissa hyväksytty painovapauslaki oli aikanaan hyvin radikaali ja sisällöltään mailman vapaamielisin. Nyt oli ensimmäistä kertaa mahdollisuus julkaista kirjoituksia ja arvostella valtaapitäviä ilman ennakkosensuuria.

Sananvapaus kuuluu meidän jokaisen perustuslaillisiin oikeuksiin. Perustuslaki ei kuitenkaan korosta sanomisen vapautta, vaan  vapautta ilmaista itseään kenenkään ennalta estämättä.  Täydellistä vapautta sanoa mitä tahansa ja missä tahansa  ilman seurauksia ei siis ole. Perustuslaissa yksilön kunnian ja maineen koskemattomuus on yhtä pyhä asia kuin sananvapaus. Ketään ei saa loukata uskonnon ja henkilön syntyperän perusteella. Ei siis mielipiteilläkään - ruumiillisesta koskemattomuudesta puhumattakaan.

Kuten tiedämme media on tänä päivänä aivan jotain muuta kuin mitä ymmärrämme sanomalehdellä. Tilalle ja rinnalle ovat nousseet facebookin ja twitterin kaltaiset keskusteluryhmät, julkaisualustat ja kanavat, joissa kirjoittajia ei pidättele mikään ja kontorolloiminen on vaikeaa. Siellä voi esiintyä nimellä tai nimettömänä ja keskusteluryhmiä on isoja ja pieniä ja aihepiiri täysin rajaton. Perättömästä tiedosta vastuuseen joutuminen on lähinnä teoriaa. Ja kuten tiedämme jopa yhdysvaltain presidentti  käyttää innokkaasti Twitteriä – jopa  nopeammin kuin on ehkä itsekään ehtinyt ajatella.

Nykyiseen tiedovälitykseen on noussut yhä enemmän myös tarkoituksen mukaista tiedon kulun estämistä, tiedon vääristelyä ja  epäluottamuksen viljelyä sekä maan sisältä että rajojen ulkopuolelta. Puhutaan hybridisodasta.

Olemme siis tiedon välittäjinä ja kuluttajina aivan uudenlaisten haasteiden edessä. Mielenkiintoista olisi tietää oliko nykyisen kaltaisilla kyseenalaisille vaikutuskeinoilla osuutta jo Brexit-ilmiössä tai  yllättävässä vaalituloksessa valtameren takana presidentin vaalissa.

Täytyy muistaa, että lukutaidottomien määrä maailmassa on suuri. Siihen joukkoon on aina vaikutettu enemmän kuvien ja mielikuvien siinä kuin faktojenkin perusteella.

Koskaan tiedon ja mielikuvien levittäminen  yhtä laajalle yhtä nopeasti kuin tänään ei ole ollut ennen mahdollista.