Oli juhlavaa viettää Rannikkoseudun 80-vuotista taivalta Naantalin Kaivohuoneella perjantaina 31.8. Moni muisteli edellisiä, 75-vuotisjuhlia samassa paikassa ja 70-vuotisjuhlia sataman terminaalissa. Mukavaa oli itsellekin palauttaa menneitä mieleen.
Pakko tunnustaa, että juhlat tuntuivat paitsi hienolta myös haikealta. Tuo sama joukko, jonka kanssa tein lehteä yhdessä yli 15 vuotta, jatkaa samaa rataa mutta kuitenkin itse viitoittamaansa tietä. Oma aikani lehden ohjaksissa tuli ja meni.
Olin eilen myös ylpeä sekä lehdestä, sen tekijöistä ja kieltämättä myös omasta ratkaisustani neljä vuotta sitten. Kaikki tuntuvat olevan tyytyväisiä tehdyistä valinnoista. Sen paremmin kai asiat eivät voisi olla.
Kun tulin Rannikkoseutuun 2.1.1994 oli se käänteen tekevä hetki monella tavalla. Se merkitsi isoa muutosta itselle ja perheelleni ja yhtä lailla muutoksia tiesi odottaa lehden henkilökunta.
Lehteä oli aina hoidettu hyvin, mutta sen omistajan taloudelliset vaikeudet tuntuivat myös lehdentekijöiden arjessa. Kun omistaja Satakunnan Painotalo Oy sitten teki konkurssin syksyllä 1993, oli hyvin lähellä, että myös Rannikkoseudun ilmestyminen olisi loppunut siihen.
Sattumalla on monta kertaa suurempi rooli tapahtumissa kuin osataan ajatella. Itse satuin olemaan Harjavallan Seudun päätoimittajana ja toimitusjohtajana ja tuon painotalon asiakas. Tein silloin lehdelle uutta sivunvalmistusjärjestelmää, mikä tarkoitti, että painonkin piti pystyä vastaanottamaan tiedot sähköisessä muodossa.
Sain painolta valtuudet tilata sellaisen järjestelmän heille, mitä itse käyttäisin sivujen lähettämiseen. Kun sitä valmistelua tehtiin painon päässä, tuli tieto myös painon konkurssista.
Kun tieto tuli, samassa viestissä kerrottiin, että painon toiminta kuitenkin jatkuu. Toinen ehdotus tuli painon toimitusjohtajalta Sakari Ryypöltä. Heillä oli yli puolet Rannikkoseudun Sanomat Oy:n osakkeista. - Se on ihan sinun näköinen lehti. Sinä voisit sen ostaa, heitti hän kevyesti mutta kuitenkin tosissaan.
Muistan, miten hämmästynyt olin yhtiön suurista tappioista ja heikosta taseesta. - Ei tällaista yhtiötä voi kukaan ostaa, sanoin lonkalta.
Samalla aloin kuitenkin ymmärtää, ettei sitä tosiaankaan voisi kukaan muu ostaa. Oli näet kovin epätodennäköistä, että ostajana olisi joku toinen, joka sattumoisin olisi tehnyt juuri samankokoista lehteä kuin Rannikkoseutu. Pahoin tapppiollinen tase karkottaisi kaikki muut sijoittajat aivan varmasti. Vuosi 1993 oli lamavuosi syvimmillään. Turkulainen, Uutisvaljakko, Raision seudun Sanomat ja Laitilan Sanomat olivat kaatuneet samoihin aikoihin Kokemäen painotalon kanssa.
Tunsin Harjavallan seudun tulot ja menot kuin omat taskuni. Rannikkoseutu oli liikevaihdoltaan ja levikiltään suurempi kuin Harjavallan Seutu. Miksi se ei voisi selvitä kun Harjavallan Seutukin selviää ja tekee vieläpä todella hyvää tulosta.
Olin ilmeisesti ainoa, joka teki tarjouksen vanhasta yhtiöstä. Muut tarjosivat vain julkaisuoikeuksista, mikä olisi tarkoittanut sitä, että vanha yhtiö olisi pitänyt hakea konkurssiin heti kaupan jälkeen. En tiedä kuvittelinko, mutta minulle jäi mielikuva, että kauppa syntyi osin sen takia, että vanhan yhtiön konkurssi olisi ollut kiusallinen joillekin. Myyjä ei siis uskonut mahdollisuuksiini, mutta muutaman kuukauden kokeilukin olisi heille eduksi.
No, myyjä ei tiennyt, että jo sillä, että pääsin neuvottelemaan paino- ja jakelusopimukset uusiksi, nousi lehden käyttökate positiiviseksi. Suuri syy lehden heikkoon tulokseen oli omistaja itse. Painotalo määräsi painamiselle korkean hinnan, nosti alku vuonna rahat lehden kassasta niin, etteivät ne riittäneet painolaskun maksamiseen. Laskut kasaantuivat ja viivästyskorot juoksivat. Lehden taseessa ne olivat lisäkuluja, painotalon taseessa kohonneita saatavia.
Itsestään selvää selviytyminen ei toki ollut. Turun Seudun Osuuspankin johtaja tunnusti muutaman vuoden kuluttua, ettei olisi laittanut markankaan edestä vetoa, että voisin selvitä.
Mukaantuloni oli tosi täpärällä. Jos painotalo olisi tehnyt konkurssin alkuvuodesta, en olisi laman keskellä pystynyt ostamaan ja ottamaan lehteä vastuulleni. Kun omistus vaihtui vuodenvaihteessa, lehden tilausmaksuja ei lähetetty asiakkaille ennen kuin tiedettiin, että lehden ilmestyminen varmasti jatkuu tilauspohjaisena. Kun asia varmistui ja laskut lähtivät, tulo takasi lehden rahoituksen ensimmäiseksi puoleksi vuodeksi. Se oli riittävä uuteen alkuun pääsemiseksi.
Kuusi kuukautta kaupan jälkeen eka tilinpäätöksessä käyttökate oli jo plussalla, mutta tulos jäi vielä hieman miinukselle. Sen jälkeen yhtiö ei tehnyt tappiota enää yhtenäkään vuonna vuoteen 2008 mennessä.
Menestys ei kuitenkaan tullut kirjanpidosta ja talouluvuista. Ne vain todistavat sen. Menestys syntyi henkilökunnan, ilmoittajien, yhteistyökumppanien ja lukijoitten yhteisestä ponnistuksesta. Tällä seutukunnalla on menestymisen eväät monipuoliselle yritys- ja liiketoiminnalle. Lehden kustantaminen mukaan lukien.
No lukijat tietävät, mitä lehdessä on vuosien aikana tapahtunut. Sen sijaan lehden julkaisuoikeuksien myyntiin liittyy joitakin väärinkäsityksiä tai vääriä tulkintoja, joita haluan oikaista.
Se on totta, että en ole koskaan tarjonnut Rannikkoseutua Turun Sanomien eli Ketosille ostettavaksi. Siihen ei liity dramatiikkaa tai, että olisin pitänyt Turun Sanomia poissuljettuna vaihtoehtona. Juuri tänään painettu media on historiansa suurimmassa murroksessa. Pieni lehti voi hyvin pärjätä yksin vielä monta vuotta, mutta menestys on kyllä enemmän kiinni sattumasta kuin hallitusta haasteisiin vastaamisesta. Verkossa kaikki on ilmaista, mutta liikevaihdon ja toimeentulon ottaminen netissä on äärimmäisen kallista. Ansaintalogiikkaa ei ole vielä edes suurilla saati pienillä lehdillä.
Jos vuonna 2008 Alma Media ei olisi ostanut Rannikkoseutua, suuremman selkänojan etsiminen olisi viimeistään nyt käsilllä.
Olen matkannut Keijo Ketosen kanssa lukuisia kertoja junalla Turun ja Helsingin väliä Sanomalehtien Liiton ja VKL:n yhteisiin kokouksiin. Keijo kertoi usein, ettei Turun Sanomat ole koskaan mennyt ostamaan paikallislehtiä. Myyjät ovat aina astuneet itse ensin Kauppiaskadun ovesta sisään.
Itse en taas ole koskaan ollut myymässä Rannikkoseutua. Kävi vain niin, että Alma Median paikallislehtiin erikoistunut Suomen Paikallissanomat oli seurannut vuosia lehden kehitystä. Keväällä 2008 se ehdotti, että katsoisimme yhdessä pääsisimmekö sopimukseen kaupasta. Neuvottella toki sopi, mutta itse en uskonut kauppoja syntyvän. Talouden epävarmuus oli kasvanut jo merkittävästi ja synkkiä pilviä oli ilmassa. Onneksi olin väärässä.
16.6.2008 molemmat olivat hyväksyneet kaupan ehdot.
Nyt neljä vuotta sen ratkaisun jälkeen voin yhtyä johtaja Kari Juutilaisen näkemykseen. Rannikkoseutu tulee viettämään myös 100-vuotisjuhliaian. Toivottavasti saan itse olla silloinkin mukana. Lehden levikki ja ilmoitusmäärät ovat vain vahvistuneet lähtöni jälkeen.
Vilpittömät onnen toivotukseni lehdelle ja sen tekijöille.. Toivon, että voin olla edesauttamassa lehden menestystä, vaikka en olekaan enää sen palveluksessa.
Lehti on riippuvainen talousalueen menestyksestä, mutta myös talousalue tarvitsee menestyäkseen omaa, asioista perillä olevaa, puolueetonta ja uskottavaa tiedonvälitystä.
Siis Rannikkoseutua.
Pakko tunnustaa, että juhlat tuntuivat paitsi hienolta myös haikealta. Tuo sama joukko, jonka kanssa tein lehteä yhdessä yli 15 vuotta, jatkaa samaa rataa mutta kuitenkin itse viitoittamaansa tietä. Oma aikani lehden ohjaksissa tuli ja meni.
Olin eilen myös ylpeä sekä lehdestä, sen tekijöistä ja kieltämättä myös omasta ratkaisustani neljä vuotta sitten. Kaikki tuntuvat olevan tyytyväisiä tehdyistä valinnoista. Sen paremmin kai asiat eivät voisi olla.
Kun tulin Rannikkoseutuun 2.1.1994 oli se käänteen tekevä hetki monella tavalla. Se merkitsi isoa muutosta itselle ja perheelleni ja yhtä lailla muutoksia tiesi odottaa lehden henkilökunta.
Lehteä oli aina hoidettu hyvin, mutta sen omistajan taloudelliset vaikeudet tuntuivat myös lehdentekijöiden arjessa. Kun omistaja Satakunnan Painotalo Oy sitten teki konkurssin syksyllä 1993, oli hyvin lähellä, että myös Rannikkoseudun ilmestyminen olisi loppunut siihen.
Sattumalla on monta kertaa suurempi rooli tapahtumissa kuin osataan ajatella. Itse satuin olemaan Harjavallan Seudun päätoimittajana ja toimitusjohtajana ja tuon painotalon asiakas. Tein silloin lehdelle uutta sivunvalmistusjärjestelmää, mikä tarkoitti, että painonkin piti pystyä vastaanottamaan tiedot sähköisessä muodossa.
Sain painolta valtuudet tilata sellaisen järjestelmän heille, mitä itse käyttäisin sivujen lähettämiseen. Kun sitä valmistelua tehtiin painon päässä, tuli tieto myös painon konkurssista.
Kun tieto tuli, samassa viestissä kerrottiin, että painon toiminta kuitenkin jatkuu. Toinen ehdotus tuli painon toimitusjohtajalta Sakari Ryypöltä. Heillä oli yli puolet Rannikkoseudun Sanomat Oy:n osakkeista. - Se on ihan sinun näköinen lehti. Sinä voisit sen ostaa, heitti hän kevyesti mutta kuitenkin tosissaan.
Muistan, miten hämmästynyt olin yhtiön suurista tappioista ja heikosta taseesta. - Ei tällaista yhtiötä voi kukaan ostaa, sanoin lonkalta.
Samalla aloin kuitenkin ymmärtää, ettei sitä tosiaankaan voisi kukaan muu ostaa. Oli näet kovin epätodennäköistä, että ostajana olisi joku toinen, joka sattumoisin olisi tehnyt juuri samankokoista lehteä kuin Rannikkoseutu. Pahoin tapppiollinen tase karkottaisi kaikki muut sijoittajat aivan varmasti. Vuosi 1993 oli lamavuosi syvimmillään. Turkulainen, Uutisvaljakko, Raision seudun Sanomat ja Laitilan Sanomat olivat kaatuneet samoihin aikoihin Kokemäen painotalon kanssa.
Tunsin Harjavallan seudun tulot ja menot kuin omat taskuni. Rannikkoseutu oli liikevaihdoltaan ja levikiltään suurempi kuin Harjavallan Seutu. Miksi se ei voisi selvitä kun Harjavallan Seutukin selviää ja tekee vieläpä todella hyvää tulosta.
Olin ilmeisesti ainoa, joka teki tarjouksen vanhasta yhtiöstä. Muut tarjosivat vain julkaisuoikeuksista, mikä olisi tarkoittanut sitä, että vanha yhtiö olisi pitänyt hakea konkurssiin heti kaupan jälkeen. En tiedä kuvittelinko, mutta minulle jäi mielikuva, että kauppa syntyi osin sen takia, että vanhan yhtiön konkurssi olisi ollut kiusallinen joillekin. Myyjä ei siis uskonut mahdollisuuksiini, mutta muutaman kuukauden kokeilukin olisi heille eduksi.
No, myyjä ei tiennyt, että jo sillä, että pääsin neuvottelemaan paino- ja jakelusopimukset uusiksi, nousi lehden käyttökate positiiviseksi. Suuri syy lehden heikkoon tulokseen oli omistaja itse. Painotalo määräsi painamiselle korkean hinnan, nosti alku vuonna rahat lehden kassasta niin, etteivät ne riittäneet painolaskun maksamiseen. Laskut kasaantuivat ja viivästyskorot juoksivat. Lehden taseessa ne olivat lisäkuluja, painotalon taseessa kohonneita saatavia.
Itsestään selvää selviytyminen ei toki ollut. Turun Seudun Osuuspankin johtaja tunnusti muutaman vuoden kuluttua, ettei olisi laittanut markankaan edestä vetoa, että voisin selvitä.
Mukaantuloni oli tosi täpärällä. Jos painotalo olisi tehnyt konkurssin alkuvuodesta, en olisi laman keskellä pystynyt ostamaan ja ottamaan lehteä vastuulleni. Kun omistus vaihtui vuodenvaihteessa, lehden tilausmaksuja ei lähetetty asiakkaille ennen kuin tiedettiin, että lehden ilmestyminen varmasti jatkuu tilauspohjaisena. Kun asia varmistui ja laskut lähtivät, tulo takasi lehden rahoituksen ensimmäiseksi puoleksi vuodeksi. Se oli riittävä uuteen alkuun pääsemiseksi.
Kuusi kuukautta kaupan jälkeen eka tilinpäätöksessä käyttökate oli jo plussalla, mutta tulos jäi vielä hieman miinukselle. Sen jälkeen yhtiö ei tehnyt tappiota enää yhtenäkään vuonna vuoteen 2008 mennessä.
Menestys ei kuitenkaan tullut kirjanpidosta ja talouluvuista. Ne vain todistavat sen. Menestys syntyi henkilökunnan, ilmoittajien, yhteistyökumppanien ja lukijoitten yhteisestä ponnistuksesta. Tällä seutukunnalla on menestymisen eväät monipuoliselle yritys- ja liiketoiminnalle. Lehden kustantaminen mukaan lukien.
No lukijat tietävät, mitä lehdessä on vuosien aikana tapahtunut. Sen sijaan lehden julkaisuoikeuksien myyntiin liittyy joitakin väärinkäsityksiä tai vääriä tulkintoja, joita haluan oikaista.
Se on totta, että en ole koskaan tarjonnut Rannikkoseutua Turun Sanomien eli Ketosille ostettavaksi. Siihen ei liity dramatiikkaa tai, että olisin pitänyt Turun Sanomia poissuljettuna vaihtoehtona. Juuri tänään painettu media on historiansa suurimmassa murroksessa. Pieni lehti voi hyvin pärjätä yksin vielä monta vuotta, mutta menestys on kyllä enemmän kiinni sattumasta kuin hallitusta haasteisiin vastaamisesta. Verkossa kaikki on ilmaista, mutta liikevaihdon ja toimeentulon ottaminen netissä on äärimmäisen kallista. Ansaintalogiikkaa ei ole vielä edes suurilla saati pienillä lehdillä.
Jos vuonna 2008 Alma Media ei olisi ostanut Rannikkoseutua, suuremman selkänojan etsiminen olisi viimeistään nyt käsilllä.
Olen matkannut Keijo Ketosen kanssa lukuisia kertoja junalla Turun ja Helsingin väliä Sanomalehtien Liiton ja VKL:n yhteisiin kokouksiin. Keijo kertoi usein, ettei Turun Sanomat ole koskaan mennyt ostamaan paikallislehtiä. Myyjät ovat aina astuneet itse ensin Kauppiaskadun ovesta sisään.
Itse en taas ole koskaan ollut myymässä Rannikkoseutua. Kävi vain niin, että Alma Median paikallislehtiin erikoistunut Suomen Paikallissanomat oli seurannut vuosia lehden kehitystä. Keväällä 2008 se ehdotti, että katsoisimme yhdessä pääsisimmekö sopimukseen kaupasta. Neuvottella toki sopi, mutta itse en uskonut kauppoja syntyvän. Talouden epävarmuus oli kasvanut jo merkittävästi ja synkkiä pilviä oli ilmassa. Onneksi olin väärässä.
16.6.2008 molemmat olivat hyväksyneet kaupan ehdot.
Nyt neljä vuotta sen ratkaisun jälkeen voin yhtyä johtaja Kari Juutilaisen näkemykseen. Rannikkoseutu tulee viettämään myös 100-vuotisjuhliaian. Toivottavasti saan itse olla silloinkin mukana. Lehden levikki ja ilmoitusmäärät ovat vain vahvistuneet lähtöni jälkeen.
Vilpittömät onnen toivotukseni lehdelle ja sen tekijöille.. Toivon, että voin olla edesauttamassa lehden menestystä, vaikka en olekaan enää sen palveluksessa.
Lehti on riippuvainen talousalueen menestyksestä, mutta myös talousalue tarvitsee menestyäkseen omaa, asioista perillä olevaa, puolueetonta ja uskottavaa tiedonvälitystä.
Siis Rannikkoseutua.
