Potilas terve, mutta sairaala voi huonosti

Varsinaissuomalaiset tarvitsevat erikoissairaanhoidon vuodeosastoja entistä vähemmän. Kansatalouden kannalta se on hieno asia. Asian varjopuolena on se, että sairaalat voivat huonosti.

 Ennen kunnat maksoivat kalliisti kuntalaisten hoidosta  erikoissairaanhoidossa. Nyt ne joutuvat maksamaan siitä, kun eivät lähtetä potilaitaan hoitoon entiseen tapaan.

Sairaanhoitopiiri pyytää parhaillaan kunnilta lausuntoa sen uudesta strategiasta. Sairaanhoitopiirin haluaisi kehittää kolmesta jäljellä olevasta aluesairaalasta päiväkirurgisia erikoissairaaloita. Salo saisi oikeuden säilyttää vuodeosastokirurgiansa.

Viime vuoden lukujen valossa strategia ei näyttä  kovin järkevältä ja kauaskantoiselta ratkaisulta. Potilaita ei yksinkertaisesti riitä Turusta muualle.

Aiemmin aluesairaalat on nähty alueen väen turvana ja terveyden edistäjänä, vaihtoehtoina  epidemian varalta sekä  maakunnan tasapuolisen kehityksen takaajana.   Aluesairaaloilla on ollut ja on yhä merkitystä yritysten sijoittumisen kannalta. Asenteet ovat muuttuneet.

 Asenteen muutos ei johdu itse aluesairaaloista vaan uusista asetuksista ja ennen muuta keskussairaalan talousvaikeuksista.
Viime vuonna  aluesairaalat tekivät positiivisen tuloksen. Niissä hoitopäivän hinta oli halvempi kuin keskussairaalassa ja ne tuottivat plussaa per potilas saman verran kuin Turun yksiköt tappiota.
 Turkuun  rakennettu uusi keskussairaala on maksanut paljon ja sen kapasiteetti on ylimitoitettu. Tyksin kustannuksia ei saada pysymään kurissa. Se tuotti viime vuonna edelleen tappiota 6 Me (-19,3 Me v 2012).
Myös uusi  ensihoidon ja päivystyksen liikelaitos tekee tuntuvaa tappiota. Sen vuotuisia menoja ei pystytä ennustamaan  oikein (menojen ylitys 20 % budjetoidusta,  -3Me).

 Sairaanhoitopiirin vuotuiset menot ovat yli 600 miljoonaa euroa. Talossa on henkilökuntaa yli 6000 henkeä. Lääkäreitä  on n.  950 ja hoitohenkilökuntaa n. 4260. Hallinto-, huolto- ja taloushenkilöstöä on 1320 henkeä. Hallintokeskuksessakin on 17 lääkäriä!

Sairaanhoitopiirin taloudelliset ongelmat ovat merkittävät. Vuonna 2012 tappioita tuli moninkertaisesti arviotuun verrattuna, n. 24 Me. Viime vuosi meni ilmeisesti hieman paremmin, mutta tämän vuoden tervehdyttämistavoite eli menosäätötavoite on yhä 8-13 Me.
Suuri ongelma  on vuodeosastojen suuri määrä potilaismäärään nähden. Jo kahtena vuonna vuodeosastopäiviä on ollut 20.000  hoitopäivää vähemmän kuin oli arvioitu. Hoitojakson keskimääräinen kesto vuodeosastolla on pudonnut n. 4 vuorokauteen. Hoitopäivän hinta sairaalassa on 1000 euroa päivä. Kehitys on kansanterveyden kannalta  hyvä, mutta sen seurauksena sairaalat voivat huonosti. 20.000 hoitopäivän menetys tarkoittaa 20 miljoonaa euroa. Jos muuta ei tehdä, summa  jyvitetään jäljlle jääville hoitopäiville ja kuntien maksettavaksi.

Päivän sana erikoissairaanhoidossa on päiväkirurgia. Päivällä leikattu ja illalla kotiin tai kunnan vuodeosastolle passitettu potilas tuottaa kustannuksia  vain reilu 300 euroa per päivä. Yön yli vuodeosastolla maksaa 1000 euroa/ päivä.
Sairaanhoitopiirissä tehtiin  20.000 vuodeosastoleikkausta (80 kpl/työpäivä) viime vuonna. Määrässä oli laskua seitsemän prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.
Päiväkirurgisia operaatioita tehtiin 16.000 kappaletta ( 65 kpl/työpäivä). Niidenkin määrä oli hieman laskussa.
Jos sairaanhoitopiirissä kaikki somaattiset leikkaukset (35.000) hoidettaisiin normaalina työaikana ja 242 päivänä vuodessa,  olisi tuloksena 18 leikkausta per tunti. Kahdessa vuorossa määrä putoaisi puoleen.
Jotta aluesairaaloiden asema tulisi ymmärretyksi, Loimaan, Salon ja Vakka-Suomen aluesairaaloissa ja Turunmaan sairaalassa tehiin vuodeosastokirurgiaa yhteensä 15 kappaletta per työpäivä ja päiväkirurgiaa 23 kappaletta päivässä.  Neljässä sairaalassa yhteensä  n. 5 leikkausta tunnissa.
Tyksissä päiväoperaatioita tehtiin reilu 65 kappaletta per työpäivä eli n. 8 kpl/tunti. Aluesairaaloissa  päiväoperaatioita  tehtiin keskimäärin 5 kpl/päivä per sairaala.

Uuden strategian mukaan aluesairaalat muutettaisiin päiväkirugian erikoissairaaloiksi ja vuodeosastokirurgia Saloa lukuun ottamatta keskitettäisiin Turkuun. Sairaanhoitopiiri perustelee strategiaa tulossa olevilla uusilla asetuksilla, jotka velvoittavat nostamaan sairaaloiden ympärivuorokautista päivystyvalmiutta kaikissa eri kirurgian toimenpiteissä. Vuodeosastokirurgian loppuminen aluesairaaloissa tarkoittaisi merkittävälle osalle 550 hoitohenkilökuntaan kuuluvalle siirtoa keskussairaalaan tai työsuhteen päättymistä. Myös osalle n. 100 lääkärille se tarkoittaisi työpaikan vaihtoa ja työsuhteen loppumista. Työsuhteita sairaanhoitopiirissä on välttämätöntä vähentää merkittävästi, mutta pitääkö työpaikat lopettaa maakunnasta, jos ylikapasiteettia on Turussa?

Mainittakoon, että koko sairaanhoitopiirissä toteutettiin eri leikkauksia seuraavasti: Kaihileikkauksia 13,3 per/ työpäivä, Lonkka ja polven tekonivelleikkauksia 9 kpl/päivä,  ohitusleikkauksia ja pallolaajennuksia 2,5 per päivä, plastiikkakirurgisia leikkauksia 3,4 per päivä ja neurokirurgisia leikkauksia 5 kpl/päivä.
 Paljonko aluesairaaloissa pitäisi olla edellä lueteltuja ja päiväkirurgiana toteutettavia leikkauksia  päivässä, jotta se olisi taloudellisesti järkevää ja sairaala vielä näyttäisi sairaalalta?

Erikoissairaanhoidossa käy päivittäin n. 2500  henkeä ja niistä 145 henkeä päätyy kirurgin pöydälle. Oma käsitykseni on, että vuodeosastokirurgiasta ei ole siirrettävissä niin suurta määrä päiväkirurgiaksi, jotta aluesairaaloiden vuodeosastokirurgia tulisi paikatuksi. Päiväkirurgian määrä koko piirissä väheni viime vuonna.


Koko piirissä kirjattiin somaattista hoitoa vaativia hoitopäiviä viime vuonna himpun alle 200.000. Hoitojakson pituus oli keskimäärin 4 vuorokautta. Sairaaloissa oli hoidossa vajaa 50.000 potilasta  vuoden aikana eli n. 1000 potilasta per viikko.
Psykiatrisia vuodeosastohoitopäiviä oli  43.000 viime vuonna. Senkin määrä laski 8 prosenttia  edellisvuodesta.
Avohoitokäyntejä oli 900.000. Siinä kasvua oli reilu seitsemän prosenttia. Hoitoa sai viime vuonna vajaa 200.000 eri henkilöä. Aluesairaaloissa käynneistä oli 180.000.
Salossa somaattiseen hoitoon liittyviä avohoitokäyntejä oli 71.000 ( 295/ arkip), Loimalla 53.000 (220),
Vakka-Suomen aluesairaalassa 43.500 (180) ja Turunmaan sairaalassa 28.000 (115).
Viime vuoden rajuista lomautusuutisista   huolimatta sairaanhoitopiirin henkilökunnan vahvuus kasvoi reilulla 60 henkilöllä. Sairaanhoitopiirin johto ilmoittaa verkkosivuilla, että piirissä tehtiin 2,5 miljoonan euron säästöt henkilökuluissa viime vuonna. Henkilöstömenot olivat kuitenkin 6 miljoonaa euroa suuremmat kuin edellisenä vuonna ja enemmän kuin viime vuodelle oli budjetoitu. Piirissä voitiin tehdä vähemmän henkilötyövuosia kuten tiedotteessa kerrotaan, mutta palkkalistoilla olevien henkilöiden määrä kuitenkin kasvoi tuo 67 henkilöä.
Vuoden lopussa yli 6 kuukautta leikkausta odottaneiden potilasmäärä  kymmenkertaistui vuoden 2012 loppuun verrattuna.
Viime vuoden elokuun lopussa määrä kolminkertainen edellisen vuoden elokuun lopun tilanteeseen. Tämän vuoden kesälle kaavaillut leikkausalien sulkemiset ja vuodeosastokirurgian keskeytykset aluesairaaloissa todennäköisesti kasvattavat jonoja merkittävästi viime kesästä, jolloin operaatiota oli odottanut yli kuusi kuukautta 230 potilasta.

Sairaanhoitopiiri vain lykkää ongelmien ratkaisua

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri yrittää leikata kustannuksia lykkäämällä leikkauksia - siis hoitotoimenpiteitä. Sairaanhoitopiiri sulkee leikkaussaleja useiksi viikoiksi ensi kesänä sekä Turussa että aluesairaaloissa osana talouden tasapainotusohjelmaa. Viime vuonna aloitettu koko henkilökuntaa koskeva YT-neuvottelu tuotti arviolta 2,5 miljoonan euron kulusäästön. Summa on merkittävä, mutta edellisen vuoden 27 miljoonan euron alijäämään nähden vaatimaton.
Ensi kesän isot muutokset tuottavat lehtitietojen perusteella 0,5 miljoonan euron säästöt. Viime kesänä pienempien toimien jälkeen leikkausjonot moninkertaistuivat.
Sairaanhoitopiirin palvelurakenne on vinoutunut. Vuodeosastopaikkoja on liikaa kysyntään nähden. Päiväkirurgian kehitys ja kuntien halu järjestää kuntoutus omana palveluna näkyvät piirin taloudessa isona miinusmerkkinä vaikka kansantaloudellisesti kysymys on  hyvästä kehityksestä.
Muutospaineet koko sairaanhoitopiirissä ovat suuret. Kuntien pitää pystyä arvioimaan omia aluesairaaloitaan, niiden käyttöastetta ja muutostarvetta realistisesti ja kriittisesti. Samalla on uskallettava haastaa keskussairaala samoihin taloisiin.
Aluesairaaloiden vuodepaikkojen määrää voidaan pienentää ja käyttöastetta laskea potilaiden asemaa heikentämättä. Tarve Turussa on vielä suurempi, ja sen toteuttaminen on päättäjille paljon haasteellisempi.
Itse kyseenalaistan alusairaaloiden leikkausalien sulkemisen kesällä useiksi viikoiksi. En myöskään usko  toimien järkevyyttä Turussa. 8-10 miljoonan kustannussäästöjen metsätyksessä arvioitu 0,5 miljoonaa euroa on vain pieni osa tavoitteesta. Esitys olisi paremmin ymmärrettävissä, jos samalla olisi kerrottu, miten miten loput tavoitteesta aiotaan saavuttaa.
Sairaanhoitopiirissä tiedetään miten palveluiden ylitarjonta on synynyt ja missä sitä kaikista eniten on. Vain pieni osa tehostamistarpeesta on aluesairaaloissa. Loimaan aluesairaalaa lukuun ottamatta kaikki muut yksiköt pysyivät budjeteissaan tai tuottivat positiivisen tuloksen viime vuonna. Kokonaan uusiin järjestelmiin siirtyminen on riski silloin, kun kaikki yksiköt eivät ole tasapainossa. On vaara, että kannattavatkin yksiköt menettävät tulonsa ja menojensa hallinnan.
Sairaanhoitopiirissä on otettu suuri riski rakentamalla ylisuuria rakennuskomplekseja. Nyt niiden toiminta eivätkä kustannukset ole kenenkään hallinnassa.
Pelko on, että aluesairaaloita "uudistetaan" ensi sijassa Turussa tehtyjen virheiden paikkaamiseksi.
Kesäaikaiset sulkemiset eivät ole mielestäni ongelmien ratkaisua vaan pelkästään niiden lykkäämistä. Sairaanhoitopiiri on tyypillinen suuri julkinen laitos, jossa kipeiden mutta välttämättömien päätösten tekeminen on vaikeaa.  Työnantajan  vastuu on pitää kokonaisuus hallussa. Se otetaan haltuun tekemällä riittävän isoja ratkaisuja riittävän ajoissa. Nykyinen päättämättömyydenkulttuuri julkisessa hallinnossa on halvaannuttanut jo puoli Suomea. Ei tavita uusia hallintomalleja eikä uusia strategioita. Riittää kun pistetään vanhat strategiat täytäntöön.

Pääomapakolainen

Jos Suomeen virtaisi tavallisten pakolaisten sijasta pääomapakolaisia, asenne tulijoita kohtaan voisi olla toinen. Suomen bruttokansantuote laskee toista vuotta perä jälkeen.  Emme ole enää matalasuhdanteessa vaan lamassa. Sen kestostakaan ei kukaan tiedä.
Kirjoitin kauppaneuvossa Matti Koivurinnan kirjassa Mesenaatti halki 1990-luvun laman syyt ja  seuraukset. Tarkkaava lukija on ehkä huomannut yhtäläisyydet viime vuosien tapahtumiin.
Suomessa rahamarkkinoiden vapautumista 1980-luvun puolivälistä seurasi suunnaton talouden toimeliaisuus, investointien kasvu, kiinteistöjen ja omaisuuksien arvon nousu. Korkea inflaatio ei ollut peikko vaan päinvastoin turva sille, että kannatti sijoittaa melkein mihin tahansa.
1980-luvun lopussa ulkomailta oli virannut maahan niin paljon vierasta valuuttaa, että Suomen Pankki hermostui. Pankkien riskit olivat rajusti suuremmat, mitkä niiden kyky kantaan.
Alko pankkien sääntely. Vakavaisuusvaatimus kasvoi ensin 7 prosenttiin, myöhemmin vielä suuremmaksi.
Samaan aikaan presidentti Mauno Koivisto ja Esko Ahon halitus olivat sitoutuneet vahvan markan politiikkaan. Devalvaatiota ei tule, sitä teolisuuden oli turha odottaa. Suomalaiset yritykset vaihtoivat markkaluottonsa ulkomaisiin lainoihin, sillä niiden korko oli Suomen talletuskorkoakin alhaisempi.
Yritykset siis yhtä investoivat, vaikka markkaluotot olivat siihen liian kalliita.
Syytökset pankkien holtittomasta luotonannosta tehosivat ja pankit sulkivat lainahanansa. Kiinteistöjen arvot lähtivät laskuun. Vuonna 1993 arvokiinteistöiden arvosta hävisi 30 prosenttia. Ei ollut yritystä, jona toiminta olisi ollut luotottamisen arvoista.
Pankit sijoittivat varoja Kreikan ja Portugalin valtionlainoihin. Ne luokiteltiin 100 prosenttisesti varmoksi sijoituskohteiksi pankin taseessa. Suomalaisten yritysten vakuudet lainoille arvostettiin varovaisuussyistä lähes nollaan.
Suomi selvisi 1990-luvun lamasta devalvaation ansiosta. Tuhansia yrityksiä meni nurin, velat kasvoivat ja yrittäjät menettivät omaisuutensa, mutta  yhteiskunta selvisi. Ellei asuntolainakanta ollut sidottu peruskorkoon, olisi surullisia tarinoita asuntovelallisten kohtalosta vielä enemmän.
Yhdysvalloista alkanut rahamarkkinoiden romahdus vuonna 2008 on paljastanut kylmän tosiasian koko Euroopan tilasta. Holtitonta oli ollut luotonanto paitsi Yhdysvalloissa myös Euroopassa.
Vuoden 2008 jälkeen Euroopan yhteinen tahto oli se, että Kreikan, Irlannin, Portugalin, Espanjan ja Italian valtiot on pistettävä ojennukseen. Valtion tukien ehtona oli, että pankit testataan ja niiden riskinsietokyky punnitaan. Pankit pistetään kuriin ja sijoittajat kantamaan vastuunsa. Näin pitikin tehdä.
Tänään Euroopan kurimuksesta parhaiten selvinneet suomalaiset pankit ovat nekin toteuttaneet kunniallisesti uusia eurooppalaisia määräyksiä. Unionin havittelemat uudet riskitestit ja vakavaraisuusmääräykset ovat  kuitenkin jo nyt käytännöss sulkeneet lainahanat yrityksiltä.
Miksi Suomessa investoinnit jäävät tekemättä? Siksi, että investoinneille ei ole rahoittajia. Siksi, että investoinneille ei näy maksajia. Siis teollisuuden kannattavuusnäkymät ovat niin heikot, ettei kannata investoida.
Pankit keräävät vanhoja lainoja pois markkinoilta enemmän kuin myöntävät uusia. Se johtaa kohti Euroopan toivomaa vakavaraisuutta. Yritykset ja yksityiset sijoittajat ovat antaneet rahansa varainhoitajille, jotka löytävät kannattavia sijoituskohteita muualta kuin Suomesta tai Euroopasta. Pääomat ovat paenneet ainakin väliaikaisesti maasta.
Energiapolitiikassa kotimainen energia on vain suojelun arvoista. Ostamme öljyä ja kivihiiltä ulkomailta vaikka puuta ja turvetta Suomessa on enemmän kuin Norjalla öljyvaroja. Säästämisen ideologia on arvokas, mutta siihen ei tällä kansakunnalla ehkä juuri nyt ole varaa.
Suomella ei ole varaa rakentaa unelmayhteiskuntaa. Sen on rakennettava yhteiskuntaa, joka tarjoaa työtä nuorille tässä ja nyt. Yhteiskuntaa, joka pitää huolta heikossa asemassa olevista ja yhä kasvavasta vanhusväestöstä.
Ekonomian perusopit on otettava todesta. Pääomat on saatava pysymään Suomessa. Ne on ohjattava niille vahvuusalueille, jotka meillä on ja joita ei voida viedä ulos.
Vielä parempi olisi, että jo ulkomaille viranneet sijoitukset olisi turvallisempaa tai kannattavampaa siirtää takaisin kotimaahan. Ehkä Ukrainasta on jotain hyvääkin. Toivottavasti se säikäytti sijoittajia, jotka etsivät vain hyvää tuottoa lyhyellä sijoituksella kaukaa kotimaasta.