maanantai 27. helmikuuta 2012

Hyvä veli!

Finnairin pääjohtajan asuntokaupan järjestelyä on paheksuttu yleisesti. Tänään professori Airaksinen käytti  ilmiöstä värikästä kieltä: Suomessa on hyvä veli-järjestelmä, joka jakaa toisilleen etuisuuksia yleisistä moraalikäsityksistä piittaamatta.
Professori voi hyvin olla ajatuksineen oikeassa. En kuitenkaan ole täysin samaa mieltä.  En  hyväksy vallalla olevaa laajaa yleistystä ikään kuin kaikki hyvä veli-järjestöt kaikkialla syyllistyisivät omien etujen ajamiseen tai jopa laittomuuksiin.
Minulle hyvä veli-järjestelmän jäseniä ovat mm. leijonat, rotarit, eri ritarikuntien jäsenet ja jopa vapaamuurarit. He, jotka ovat toimineet yllä mainituissa järjestöissä tietävät vallan hyvin, että ne ovat aikoinaan perustettu torjumaan juuri niitä käsitteitä ja ilmiöitä, joista hyvä veli-järjestelmää nyt syytetään.
En jaksa uskoa, että olisin itse ollut sokea joissakin noissa järjestöissä toimiessani, sillä en ole törmännyt kertaakaan tapaukseen, jossa veli tai sisar tai koko klubi olisi rikkonut järjestön jaloja periaatteita tai sääntöjä.
Suurelle  yleisölle voi olla vierasta, että miehet ja naiset kuuluvat - herraskaisilta näyttäviin - klubeihin ja järjestöihin. Voi olla, että se herättää epäilystä kun paikkakunnalla rotariklubiin kuuluvat juuri vaikutusvaltaiset, johtavassa asemassa tai muuten luottamusta nauttivat  henkilöt. Mutta juuri rotarijärjestö perustettiin aikoinaan Yhdysvalloissa kokoamaan paikkakunnan osaavat henkilöt yhteen taistelussa korruptiota, ahneutta ja mafian ylivaltaa vastaan.
Ajatus oli, että kun ihmiset oikeasti tuntevat toisensa paitsi asemansa myös yksityisenä henkilönä, veljeyden ja oikeudenmukaisuuden aate nousee itsekkäiden tavoitteiden yläpuolelle.
Tämä ei tietysti tarkoita sitä, etteikö  klubeissa ole ollut myös henkilöitä, joisen toiminta on ollut moitittavaa ja jopa tuomittavaa. Mutta klubien säännöissä on yhä ehto, että sellaiset veljet ja sisaret eivät nauti enää klubin luottamusta, ja he tuomionsa jälkeen joutuvat  - heidät erotetaan järjestöstä. Tämä koskee niin leijonia, rotareita, ritareita kuin vapaamuurareitakin.
Olen itse pyrkinyt aina toimimaan parhaan taitoni mukaan moiteettomasti; vaimoni vuoksi, esimerkiksi lapsilleni ja saavuttaakseni ja säilyttääkseni  luottamukseni ystävien ja yhteistyökumppanien joukossa. Tuon luottamuksen hankkiminen ja saavuttaminen on huomattavasti vaativampaa kuin sen menettäminen.
Nyt olen kokenut jopa vastenmielisyyttä omaa ammattikuntaani ja itse edustamaani mediaa kohtaan. Yleinen kielenkäyttö hyvä veli-järjestelmästä ilman, että mikään taho tarkemmin määrittelee, mitä sillä tarkoittaa, on vastoin hyvää journalistista tapaa. Suuri synti mihin toimittaja helposti haksahtaa on liiallinen yleistäminen.
Mutta uskotko sinä, että ne tuhannet ja kymmenet tuhannet ammattissaan ansioituneet ja yleistä luottamusta nauttivat yritysjohtajat, pankinjohtajat, papit, opettajat ja kirkoherrat, valtuustojen ja hallitusten jäsenet  sekä myös monet toimittajat hakeutuisivat vapaaehtoisesti sellaisiin järjestöihin, joiden toimintaperiaatteet olisivat jollakin tavalla heidän oikeudentajuaan tai moraaliaan vastaan. Tai sietäisivät sellaista jäsenyytensä aikana. Eivät hakeutuisi eivätkä sietäisi.
On siis aika kohtuutonta väittää, että meillä Suomessa toimisi jokin yleinen järjestelmä, joka kokouksissaan sopii eduista, jotka sotivat lakia tai yleistä moraalikäsitystä vastaan.
Toki arveluttavia sopimuksia tehdään, ne ovat tuomittavia, ne kuuluu paljastaa ja saattaa tuomioistuimen eteen. Mutta niin kuin jokainen suden salakaato pitää antaa ilmi ja saattaa tuomittavaksi, yksi salakaataja ei tee kaikista metsästyksen harrastajista salametsästäjiä.  Siinä on vinha ero.

Meillä on vallalla käsitys, että ikään kuin vähän joka klubissa sovitaan asioista salaa ja laittomasti. Salaliittoteorioita tuntuu olevan vähän joka paikassa, mutta ei niitä oikeasti ole. Laittomuuksia teheneet voivat olla yhä klubin jäseniä, mutta heidän menettelynsä ei ole ollut veljellistä eikä niistä sovitaan ainakaan kokousten aikana.
Tilanne klubeissa on päinvastainen. Klubit ovat yksi harvoja paikkoja, joissa jäsenet oikeasti saavat jotain jäsenyydestä. He pitävät vanhoja periaatteita arvossa ja ovat  klubissa irti asemastaan ja työtehtävistään, he luottavat toisiinsa ja saavat siitä sen ilon ja voiman, mikä on pitänyt järjestöt toiminnassa vuosikymmenestä ja aikakaudesta toiseen. Vaikka ei näinä aikoina uskoisi.
Tiedän, että kaikissa kirjoituksissa   hyvä veli-järjestelmällä ei aina tarkoiteta mainitsemiani järjestöjä. Mutta kun järjestöt pitävät itseään hyvä veli tai -sisar-järjestöinä, ei kuvattu ilmiö tee oikeutta järjestöille eikä niiden jäsenille.
Kyllä ne kabinetit ovat aivan toiset ja  todellisia kurja veli-järjestöjä, joissa rikoksia ja laittomuuksia suunnitellaan.



sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Ilman madetta

Kutsuimme ystävät madekeitolle kirpeän pakkaspäivän ja pitkän hiihtolenkin kunniaksi. Pahaksi onneksi ehdimme sopia asiasta ennen kuin kalan saanti oli varmistettu. Riski oli kuitenkin otettu. Ei siis muuta kuin mateen pyyntiin kaupan kalatiskistä.
Kuusamon keskustan K-Citymarket ja Prisma ovat tavaratalona vaativankin asiakkaan vaatimukset täyttäviä. Liha- ja kalatiskit ovat monipuoliset ja mielenkiintoiset. Mätiä ja simpukkaa löytyy yhtä varmasti kuin Turun marketeista.
Veljenpoika Janne aloitti aamulla mateen metästyksen soittamalla ensin paikalliseen kalatukkuun. Ei ole madetta. Ei ole kukaan tarjonnut, oli tyly vastaus. Maanantaiaamu eikä kukaan ole tarjonnut kalaa parhaimpaan sesonkiaikaan.
No Cittarissa kauppiaalla oli enemmän kerrottavaa mutta yhtä vähän tarjottavaa.
- Kyllä made on melkein kadonnut meidän valikoimasta. Parina päivänä sitä voi olla keväällä.
- Syykin on selvä. Harrastajakalastajat eivät voi meille enää kalaa tarjota. Heillä pitää olla EU:n tarkastamat ja hyväksymät välineet ja varastot takeena siitä, että ns. kylmäketju ei katkea missään vaiheessa.
- Harrastajille sellaista lupaa ei edes myönnetä ja ammattikalastajilla ei sellaiseen ole varaa.
- Ennen nuotanvetäjät toivat kalat suoraan kauppaan. Tavara ei ollut pelkästään tuoretta vaan usein myös elävää. Siihen ei paljon ulkopuolisia tarkastajia tarvittu toteamaan, onko kala syötävää vai ei.
- Nyt nuotavetäjillä pitää olla -30 asteen pakkasessa mukana hyväksytty jäähilekone, jotta tavaran tuoreus on taattu.
Totesin kauppiaalle, että selitys kyllä minua tyydyttää, mutta ei se, että joudun tyytymään ilman kalaa. Ja kun kalatiskin hintalappuja katsoo on kalasta tehty harvojen herkkua. Viljelty siika ja kukafile maksavat tarjouksessakin 30 euroa kilo. Harrastajakalastaja ei hyvällä mielikuvituksellakaan pysty näkemään omaa kalansaalistaan tuon arvoisena. Eikä se sitä olekaan.
Kalastajan ja kuluttajan toiveet eivät enää kohtaa. Kalastaja ei pysty myymään saalistaan eikä kuluttaja löydä kalatiskistäkään toivomaansa - edes korkella hinnalla.
No vieraamme tyytyivät myös selitykseemme ja söivät suosiolla madekeiton sijasta kirjolohisoppaa.
Ilta oli mukava ja ruoka menetteli, mutta mateen puuttuminen ruokapöydästä oli  pettymys.
Niin suuri pettymys, että sille on tehtävä jotain. Kaupan pelisääntöihin pitää puuttua tavalla tai toisella. Järjen käyttö pitää palauttaa - kalakauppaankin.

Yrittäjänä kunnassa

Yrittäjyys  on ihanne  Suomessa. Vapaus ja vastuu on rajaton ja määrittelemätön. Aina saa tehdä niin kuin mieli tekee.
Näitä ajatuksia tulin pohtineeksi Rukalla hiihtolenkillä Pyhävaaralla. Latu kulki tuttuja reittejä. Paitsi lakkautetun koulun pihalla ei ollut enää vanhempainyhdistyksen ylläpitämää mehuasemaa.
Kotakahvila oli avoinna ja Korpikahvila laajennettuna parin kolmen kilometrin päässä.
Latua suihkiessani mietin, miten hyvältä tuntui, että pääsi välillä nauttimaan kuumasta mehusta ja pullasta. Yrityksiä ne ovat latukahvilatkin. Kuka tekee sitä sivutöikseen kuka vakavissaan koko talvisesongin - kaksi kuukautta. Kukahan noista latureiteistä päättää?
Mutta ajatellaanpa, että ladut ovat kunnan ylläpitämiä ja sinä olet kahvilayrittäjä. Asiakkaat ovat tyytyväisiä palveluihisi. Istuvat, nauravat ja kertovat kukin palan historiastaan, ja siitä kuinka Rukalla on mukava hiihdellä.
Sitten tuiskujen jäljiltä ladut ovat pehmeät eikä niitä saada täysin kuntoon kuten ilmoitustauluilla on luvattu. Kelkat ovat ajaneet paikoin ladulla, kertoo yksi. Ohjissa on vettä, mikä kastelee suksen ja lumi tarttuu pohjaan.
Yrittäjänä ymmärrät hyvin asikkaita ja sanot siitä latupartiolle. Heikolle ladulle on hyvä selitys ja asiat luvataan korjata. Menee viikko ja kaksi ja asikkaat purnaavat aina vain enemmän. Yrittäjästä tuntuu, että ladulla on alkanut kulkea vähemmän väkeä kuin aikaisemmin.
Olet taas yhteydessä kuntaan ja kerrot huolesi. Nyt vastauksessa alkaa kuulua närkästystä eikä aikataulukaan sinua vakuuta. Otat yhteyttä kunnanhallituksen puheenjohtajaan, joka pistää toimeksi. Nyt alkaa ladulla tapahtua ja kaikki näyttää taas olevan kunnossa.
No, kevät koittaa ja yksi sun toinen pistää sukset vintille ja odottaa seuraavaa sesonkia.
Yrittäjäkin huomaa, että seuraavasta sesongista tulee aivan toisenlainen. Paikallislehti Koillis-Sanomat kertoo, että määrärahojen niukkuuden takia Pyhävaaran reittiä on muutettu. Latu kiertää vasta laajennetun kahvilan kilometrin päästä.
Ladun varteen voi asetella viittoja ja opasteita, mutta kahvilaa ei sinne siirretä. Yrittäjällä on yhä täysi vapaus harjoittaa elinkeinoaan niin kuin parhaaksi katsoo, mutta eihän siitä enää mitään tule. Yrittäjän asemasta ei ole päätetty missään, mutta kaavailuilla voidaan kuitenkin viedä leipä suusta.
  Kunnan yrittäjän tulevaisuus on paljolti kiinni yleisestä matkailusuhdanteen kehityksestä, mutta on se kiinni paljosta muustakin. Siihen on jokaisen alkavan yrittäjän syytä varautua.

Tämä tarina onneksi on vain mielikuvituksen tuotetta, mutta uskotko, että pienen yrittäjä asema kunnassa voisi olla juuri tällaista. Kerro, jos sinulla on kohtelusta  omakohtaista kokemusta.

perjantai 17. helmikuuta 2012

Ennustuksia

Ei mikään ole niin helppoa kuin ennustaminen. Etenkin tulevaisuuden ennustaminen. Vain jälkiviisaus menee ennustamisen helppouden edelle.
Oma tulevaisuuden ennustamiseni alkaa joka aamu kun herää ja päättyy saman päivän iltana. Miksi en siis voisi tämän aamun ennustustani kirjoittaa blogiini. Saanpahan myöhemmin tilaisuuden jälkiviisaana kertoa, miksi jokin meni pieleen.
Mutta se ennustus: Vaikka Suomen vientiteollisuus ja ulkomaankauppa teki mahalaskun viime vuoden viimeisellä neljänneksellä ja  tulevat viikot kertovat lamaa puhkuvista lomautuksista ja heikentyneistä tuloksista, on talouden käänne kuitenkin tapahtunut.  Alamäki on tasaantunut ja monista tekijöistä riippuu onko suunta nopesti ylös vai junnataanko samalla tasolla pitkään.
Kreikka ja Portugali sekä Italia kertovat vielä kasvavista talousvaikeuksistaan. Ne saavat sekä pörssikurssit että euron kurssin heilahtelemaan.  Pörssikurssit ovat kesällä ja alkusyksystä nykyistä korkeammalla tasolla. Ensi vuodesta tulee jällee pörssistä vaikea.
Euron kurssi on tänä aamuna 1,312. Maaliskuun loppuun mennessä kurssi käy alemmalla tasolla kuin kertaakaan 2000-luvulla. Jopa 1,20 voi alittua. Mutta  vain väliaikaisesti.
Euroopan keskuspankki pumppaa pankkijärjestelmän tukemiseen lisää rahaa - 1000 miljardia maaliskuun loppuun mennessä.
Se hälventää pankkien epäluottamusta. Uskoisin sen  johtavan paitsi pörssikurssien nousuun, myös investointien käynnistymiseen ja kiinteistöjen arvon lievään nousuu. Asuntojen hinnanlasku jäisi siten maltilliseksi.
Tuleva kuukaudet antavat valtioille ja yrityksille aikaa hakea uutta asentoa tulevaisuuden varall4. Ne valtiot, joiden pelivara velkaantumisen takia on menetetty, tulevat kokemaan talouden ankeuden vielä pitkään. Kreikka tulee jäämään nyt työelämään astuville esimerkkinä järjestäytyneen yhteiskunnan romahduksesta ja sen aiheuttamasta hädästä. Eurooppa joutuu auttamaan Kreikkaa seuraavat 20 vuotta. Eurooppa voi kieltäytyä maata rahoittamasta, mutta inhimilliselle hädälle se ei voi kääntää selkäänsä.
Mitä meidän pitää Kreikasta oppia. Meidän hyvinvointipalvelujen määrä ei riipu palvelujen tarpeen määrästä, vaan yhteiskunnan kantokyvystä. Kunnat, seurakunnat ja valtio ovat  jakaneet veronmaksajilta kerättyjä varoja paitsi oikeaan hätään ja tarpeeseen, myös rakentaneet kalliitta ja tehottomia hallintorakenteita - investoineet virastoihin, kunnantaloihin, kirjastoihin ja uimahalleihin enemmän kuin niiden todellinen kantokyky sallii.
Meillä on joka kaupungissa  kunnan työntekijöitä enemmän kuin 5 henkilöä 100 asukasta kohti. Turussa se on enemmän kuin 7.  Se tarkoittaa myös 5 työntekijää 25 perhettä kohti. Kun perheessä ei ole kuin kaksi ansaitsevaa henkilöä,  se on 5 virkamiestä 12,5 työssä käyvää kohti. Kun tämä vielä avataan, meillä Naantalissakin on yksi virkamies kahta työssäkäyvää kohti. Tarkoittaako se, että vähintää joka toisessa perheessä toinen puolisoista saa tulonsa kunnan, kuntayhtymän tai valtion palveluksessa.
Ei siinä ole mitään pahaa, mutta ryhtykääpä kolmistaan maksamaan toisille palkkanne.
Ennustukseni siis on, että kuntien palveluksesta täytyy vapautua työvoimaa ja paljon. Jokainen kunnan palveluksessa oleva kyllä tietää tekevänsä täyden päivätyön eikä sekään riitä. Kysymys ei olekaan siitä, että kunnissa laiskoteltaisiin, vaan siitä, että kunnissa ei ole enää varaa tehdä sellaisia asioita, jotka eivät suoraan palvele kuntalaisia. Eikä enää kaikkea sitäkään.
Ennustan kuitenkin, että kaiken sumun seasta nuori polvi tulee ja nousee ongelmien yläpuolelle. Niin on aina käynyt eikä ole syytä epäillä etteikö niin kävisi tälläkin kertaa.
Vanhan polven täytyy pitää seiniä pystyssä ja pelata aikaa niin kuin kreikan tapauksessa. Epäillä kaikkea ja kuitenkin luottaa tulevaisuuteen.
Nyt ennustan, että olen kahden tunnin päästä matkalla Rukalle hiihtämään.

torstai 16. helmikuuta 2012

Ampujan puheenvuoro

Tuoreessa Jahti-lehdessä on ampujan kuvaus Pöytyän pantasuden ampumisesta. Tosiasioilla on taipumusta ohjata keskustelua oikeille raiteille.


Lehdessä on lisäksi kaksi kuvaa lumisella hangella juoksevasta sudesta. Kuvassa väitetään, että sillä on panta kaulassa, mutta eipä sitä niistä huomaa.


Minun oikeuskäsitykseni mukaan - sattuneesta vahingosta huolimatta - kun suden ampumiselle saatiin aamulla poliisilta lupa, ja lupaehdossa käytetään sanamuotoa - vältetään pantasuden ampumista, niin  kaatolupa oli  voimassa kun pantasusi ammuttiin.  Siten sen ampumisessa ei tapahtunut metsästysrikosta.


Ennen sitä yhtä sutta oli kuitenkin haavoitettu. Jahdin olisi pitänyt keskittyä vain haavoittuneen suden metsästykseen.  Nyt oli lupa käytetty terveen suden ampumiseen ja haavoittunutta ei voinut jättää kitumaan. Haavoittuneen eläimen lopettamiseen ei tarvita kaatolupaa.


Se siis rangaistuksista. Pantasuden kaatuminen oli kuitenkin menetys sekä susitutkimukselle että metsästäjien maineelle. Asia ei muuksi muutu kävi käräjäsalissa miten tahansa.


Oma käsitykseni kuitenkin on, että tapaus oli  vahinko. Turun Sanomissa "lehden saamien tietojen mukaan" jahdissa olisi sovittu, että siellä ammutaan tahallaan enemmän kuin on lupia.  Se oli rumaa ja tahallista provosointia.


Metsästyksen johtaja ja tässä ampujana ollut varajohtaja ovat sellaisessa rikosoikeudellisessa vastuussa, että heidän pään menokseen jahtiin osallistuvat eivät kyllä suunnittele muuta kuin  mitä on käskynjaossa sovittu.


Kirjoitan näköjään paljon susista, mutta ei ole kuitenkaan niitä, jotka haluasivat kaikki sudet hävittää. Minusta susi kuuluu meidän luontoon. Me, jotka haluamme, että niitä on, me myös haluamme, että kaikki tekevät työtä vahinkojen estämiseksi ja viime kädessä niiden korvaamiseksi täysimääräisesti niille, jotka siitä kärsivät. Ja tietysti meidän pitää saada tietää ja luottaa siihen tietoon, mitä meille pedoista ja niiden määrästä kerrotaan.

Turku on Varsinais-Suomen Kreikka

Vastakkain asettelu Suomessa ei ole ohi, vaikka hyvää tarkoittavissa iskulauseissa on toista julistettu. Presidentin vaalissa maa saadaan aina kahteen lähes yhtä suureen leiriin. Onneksi se on totta vain äänestyspäivän tuloksissa.
Kuntarakennekeskustelussa suuren kunnan asukkaat hakevat vain argumentteja, jotka puoltavat kunnan kasvattamista entistä suuremmaksi. Pienen kunnan aktiiviset puuhamiehet ja -naiset näkevät vain uudistuksen varjopuolet. Molemmat ovat tavallaan oikeassa ja heillä on oikeus mielipiteeseensä.
Mutta on totta, että nykyiset kunnanhallitukset ja valtuustot ovat enemmän ongelman tuottajia kuin ratkaisijoita? Mikä nykyisessä palvelujen rakennemallissa ja kustannusrakenteessa on sellaista, mikä uudessa mallissa olisi toisin.
Minua on aina huolestuttanut puhe peruspalvelusta. Peruspalvelua ei ole. On vain se, mitä ihminen kokee ja näkee. Se mitä ihminen toiselle sanoo tai tekee, on palvelua - hyvää tai huonoa.
Haluaisin nähdä suuren kaupungin sairaalan, jossa yksi hoitaja tai lääkäri pystyy hoitamaan moninkertaisen potilasmäärän tunnissa tai päivässä. Minusta siihen on aina sisältynyt inhimillinen rajoitus. Jos määrää kasvatetaan hoitaja väsyy ja potilas kärsii.
Paljonko päivähoidossa lasten ryhmäkoko voi olla suurempi suuressa kuntayksikössä kuin pienessä? Suuressa kunnassa voi olla suurempi päiväkoti, mutta neliöistä ja kuutioista sekin muodostuu. Minusta siis yhtä työntekijää kohti lapsimäärä ei riipu kunnan koosta.
Siinä mielessä yhdyn Mikko Rönnholmin ajatukseen tänään Turun Sanomien mielipidepalstalla. Sen sijaan en jaa käsitystä, että suuria kuntia oltaisiin tekemässä vain siksi, että pienten kuntien omaisuus voitaisiin myydä valtion talouden tervehdyttämiseksi. Se on joku salaliittoteoria, joka on helppo myydä  puoluepolitiikasta innostuneiden keskuudessa.
Samassa lehdessä  Mikael Miikkola kirjoittaa suurten kaupunkien  vastuusta vähäosaisten huolehtimisessa. Väite on yleinen, mutta siinä ei ole  totuutta pienen siemenen vertaa. Pienten kuntien maksuosuudet on jyvitetty asukasluvun suhteessa. Suuri kaupunki sijaintinsa ansiosta jopa hyöytyy tuosta jaosta. Ainoa, missä Turku on itse maksajan roolissa on ylimitoitetuissa kulttuuripalveluissa, joihin lippuja eivät osta turkulaisetkaan.
Kuntauudistuksessa ollaan huolissaan lähidemokratian katoamisesta. Pitäisikö olla?
Juuri demokraattisilla päätöksillä kunnat ovat investoineet enemmän kuin kykenevät hoitamaan, luoneet hallintorakenteita, joissa ihmiset kyllä tekevät töitä uuvuksiin asti, mutta työpanoksella ei ole yleishyödyllistä merkitystä. Kunnat ovat eläneet yli varojensa velaksi.
Itse olen toimittajana seurannut 30 vuotta kuntia ja seurakuntia ja niiden päätöksentekoa. On hupaisaa ja surullista katsoa, miten paljon päättäjät teettävät hallintokunnilla, suunnittelijoilla ja konsulteilla lausuntoja, jotka lopulta ovat turhanpäiväisiä. No, onhan asiat valmisteltu kaikkia osa puolia tyydyttävästi vaikka siihen vain ole varaa.
Toinen kysymys on, että tapahtuuko tätä suuressa yksikössä vähemmän kuin pienessä. No ei. Mutta, jos yksiköitä jää jäljelle vähemmän, voi olla, että kokonaismäärä pysyy samana. Sekään ei ole vielä tehostumista.
Jos Turku olisi rohkea ja ennakkoluuloton - ja vielä isänmaallinen, sillä pitäisi olla rohkeutta kysyä pieniltä naapureiltaan, mitä se voisi tehdä, jotta kuntien asenne sitä kohtaan korjautuisi.
Se ei voi tehdä sitä, koska vastaus on, että sen pitää laittaa taloutensa kuntoon eli leikata menoistaan 30 miljoonaa euroa vuodessa ja irtisanoa 3000 - 5000 henkeä. Silloinkin sen kulutaso ylittää Tampereen, joka sekin on aloittamassa tiukkaa talouskuuria. Turku on Varsinais-Suomen Kreikka. Sen kuriin saaminen vaatii maakunnallisia pakotteita.
Ilman kuria ja  talouden tasapainoa, Turku on isokokoinen, huonosti käyttäytyvä  sulhanen, jota  itsestään huolehtivat neidot karsastavat.

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Vaikutusvalta kapenee


Keskustelu kuntaliitoksista on pääsemässä hyvään alkuun Turun seudulla. Todellista keskustelua inttämisen sijasta ei taida kuitenkaan olla tarjolla niin kauan, kun tuneet ovat etusijalla.
Rannikkoseutu julkisti tänään 13.2. nettikyselyn tulokset. Alle 50 vastauksesta ei kuitenkaan voine vetää muuta johtopäätöstä kuin, ettei aihe ole liiemmin kiinnostanut.
Jotta valtakunnassa yleensä päästäisiin järkevään vuoropuheluun, pitäisi alun alkaen asettaa ns. perusvaatimukset kaikille kunnille ja kuntapäättäjille. Ensinnä pitäisi sekä pienellä että suurella kunnalla ole esittää luotettavaa tietoa, missä tilanteessa se itse nyt on. Toiseksi sen pitäisi onnistua saamaan jostakin ulkopuolinen arvio siitä, missä se itse on esimerkiksi viiden vuoden kuluttua.
Nythän peruskuntia riivaa ikävä epätietoisuus omasta tilasta. Todellista ei ole se, mihin käsitykseen poliitikot keskuudessaan tulevat, vaan se mikä tilanne kunnassa oikeasti on.
Esimerkiksi Raisio ja Naantali ovat viimeisten budjettipäätösten perusteella selvästi kadottaneet ajan ja rahan tajun. Raisiossa häntä heiluttaa selvemmin koiraa kuin Naantalissa, mutta oikeasti päättäjillä ei ole käsitystä eikä virkamiehillä otetta siitä, miten tässä maailmantilanteessa voitaisiin hallitusti edetä.
Molemmat kunnat nostivat veroprosenttejaan ja taksojaan reilusti ja varmuuden vuoksi ilman, että kustannusten alentamiseen olisi aikomusta oikeasti ryhtyä. Minusta molempien kaupunkien sanan painoarvo liitoskeskustelussa on tämän takia keventynyt.
Turku ei ole paremmassa asemassa. Päin vastoin. Olen aina ihmetellyt, miksi Turku jaksaa aina vain yllättää itsensä ja kuntalaiset aivan kestämättömän suurilla, yli 30 miljoonan euron vuotuisilla alijäämillä. Johtoportaan madaltaminen ei johda oikelle jäjille kustannusten kuriin saattamisessa.
Joka puolella Suomea jokaisen tulevan suurkunnan pitäisi lähtötilanteessa olla sellaisessa asemassa, että se pystyy kantamaan naapureittensa taakan. Miten voidaan ajatella, että esimerkiksi Turku kykenisi vastaamaan haasteista, jos sen oma talous rappiolla jo ennen kuin vastuut kasvavat?
Olen suositellut, että Turun kaupunki laitetaan Atkinsin dieetille, joka sulattaa liiat rasvat lyhyessä ajassa. Vasta kun se on useana  vuonna perätysten näyttänyt selvästi ylijäämäisiä tilinpäätöksiä, on aika vilkuilla sivuille.
Myös pienten naapureitten on syytä olla hyvässä kunnossa mikäli suurkunnan edut aiotaan hyödyntää.
Mutta tämä kaikki on pelkkää teoriaa, sillä päättäjissä ei ole kokemusta eikä joukkovomaa, joka siihen pystyisi. Ei liioin virkamiehissä sellaista selkärankaista johtajuutta, joka pystyisi suitsemaan hallintokuntia ja niiden alatikasvavaa ruokahalua. Sellainen vaatisi todellisuuden tajua, talouden realismia ja henkistä auktoriteettia, joka  Suomessa on hylätty ja korvattu kolleegioilla ja näennäisdemokratialla.
Todellisuudessa julkisessa taloudessa vallitsee samat ahneuden lait kuin pankkimaailmassa. Kaikki haluavat enemmän. Omista eduista ja hallintokunnan kasvuhaluista ei tingitä. Piste.

Susille sukua