Keskustelu kuntaliitoksista on pääsemässä hyvään alkuun Turun
seudulla. Todellista keskustelua inttämisen sijasta ei taida kuitenkaan
olla tarjolla niin kauan, kun tuneet ovat etusijalla.
Rannikkoseutu julkisti tänään 13.2. nettikyselyn tulokset. Alle 50 vastauksesta ei kuitenkaan voine vetää muuta johtopäätöstä kuin, ettei aihe ole liiemmin kiinnostanut.
Jotta valtakunnassa yleensä päästäisiin järkevään vuoropuheluun, pitäisi alun alkaen asettaa ns. perusvaatimukset kaikille kunnille ja kuntapäättäjille. Ensinnä pitäisi sekä pienellä että suurella kunnalla ole esittää luotettavaa tietoa, missä tilanteessa se itse nyt on. Toiseksi sen pitäisi onnistua saamaan jostakin ulkopuolinen arvio siitä, missä se itse on esimerkiksi viiden vuoden kuluttua.
Nythän peruskuntia riivaa ikävä epätietoisuus omasta tilasta. Todellista ei ole se, mihin käsitykseen poliitikot keskuudessaan tulevat, vaan se mikä tilanne kunnassa oikeasti on.
Esimerkiksi Raisio ja Naantali ovat viimeisten budjettipäätösten perusteella selvästi kadottaneet ajan ja rahan tajun. Raisiossa häntä heiluttaa selvemmin koiraa kuin Naantalissa, mutta oikeasti päättäjillä ei ole käsitystä eikä virkamiehillä otetta siitä, miten tässä maailmantilanteessa voitaisiin hallitusti edetä.
Molemmat kunnat nostivat veroprosenttejaan ja taksojaan reilusti ja varmuuden vuoksi ilman, että kustannusten alentamiseen olisi aikomusta oikeasti ryhtyä. Minusta molempien kaupunkien sanan painoarvo liitoskeskustelussa on tämän takia keventynyt.
Turku ei ole paremmassa asemassa. Päin vastoin. Olen aina ihmetellyt, miksi Turku jaksaa aina vain yllättää itsensä ja kuntalaiset aivan kestämättömän suurilla, yli 30 miljoonan euron vuotuisilla alijäämillä. Johtoportaan madaltaminen ei johda oikelle jäjille kustannusten kuriin saattamisessa.
Joka puolella Suomea jokaisen tulevan suurkunnan pitäisi lähtötilanteessa olla sellaisessa asemassa, että se pystyy kantamaan naapureittensa taakan. Miten voidaan ajatella, että esimerkiksi Turku kykenisi vastaamaan haasteista, jos sen oma talous rappiolla jo ennen kuin vastuut kasvavat?
Olen suositellut, että Turun kaupunki laitetaan Atkinsin dieetille, joka sulattaa liiat rasvat lyhyessä ajassa. Vasta kun se on useana vuonna perätysten näyttänyt selvästi ylijäämäisiä tilinpäätöksiä, on aika vilkuilla sivuille.
Myös pienten naapureitten on syytä olla hyvässä kunnossa mikäli suurkunnan edut aiotaan hyödyntää.
Mutta tämä kaikki on pelkkää teoriaa, sillä päättäjissä ei ole kokemusta eikä joukkovomaa, joka siihen pystyisi. Ei liioin virkamiehissä sellaista selkärankaista johtajuutta, joka pystyisi suitsemaan hallintokuntia ja niiden alatikasvavaa ruokahalua. Sellainen vaatisi todellisuuden tajua, talouden realismia ja henkistä auktoriteettia, joka Suomessa on hylätty ja korvattu kolleegioilla ja näennäisdemokratialla.
Todellisuudessa julkisessa taloudessa vallitsee samat ahneuden lait kuin pankkimaailmassa. Kaikki haluavat enemmän. Omista eduista ja hallintokunnan kasvuhaluista ei tingitä. Piste.
Rannikkoseutu julkisti tänään 13.2. nettikyselyn tulokset. Alle 50 vastauksesta ei kuitenkaan voine vetää muuta johtopäätöstä kuin, ettei aihe ole liiemmin kiinnostanut.
Jotta valtakunnassa yleensä päästäisiin järkevään vuoropuheluun, pitäisi alun alkaen asettaa ns. perusvaatimukset kaikille kunnille ja kuntapäättäjille. Ensinnä pitäisi sekä pienellä että suurella kunnalla ole esittää luotettavaa tietoa, missä tilanteessa se itse nyt on. Toiseksi sen pitäisi onnistua saamaan jostakin ulkopuolinen arvio siitä, missä se itse on esimerkiksi viiden vuoden kuluttua.
Nythän peruskuntia riivaa ikävä epätietoisuus omasta tilasta. Todellista ei ole se, mihin käsitykseen poliitikot keskuudessaan tulevat, vaan se mikä tilanne kunnassa oikeasti on.
Esimerkiksi Raisio ja Naantali ovat viimeisten budjettipäätösten perusteella selvästi kadottaneet ajan ja rahan tajun. Raisiossa häntä heiluttaa selvemmin koiraa kuin Naantalissa, mutta oikeasti päättäjillä ei ole käsitystä eikä virkamiehillä otetta siitä, miten tässä maailmantilanteessa voitaisiin hallitusti edetä.
Molemmat kunnat nostivat veroprosenttejaan ja taksojaan reilusti ja varmuuden vuoksi ilman, että kustannusten alentamiseen olisi aikomusta oikeasti ryhtyä. Minusta molempien kaupunkien sanan painoarvo liitoskeskustelussa on tämän takia keventynyt.
Turku ei ole paremmassa asemassa. Päin vastoin. Olen aina ihmetellyt, miksi Turku jaksaa aina vain yllättää itsensä ja kuntalaiset aivan kestämättömän suurilla, yli 30 miljoonan euron vuotuisilla alijäämillä. Johtoportaan madaltaminen ei johda oikelle jäjille kustannusten kuriin saattamisessa.
Joka puolella Suomea jokaisen tulevan suurkunnan pitäisi lähtötilanteessa olla sellaisessa asemassa, että se pystyy kantamaan naapureittensa taakan. Miten voidaan ajatella, että esimerkiksi Turku kykenisi vastaamaan haasteista, jos sen oma talous rappiolla jo ennen kuin vastuut kasvavat?
Olen suositellut, että Turun kaupunki laitetaan Atkinsin dieetille, joka sulattaa liiat rasvat lyhyessä ajassa. Vasta kun se on useana vuonna perätysten näyttänyt selvästi ylijäämäisiä tilinpäätöksiä, on aika vilkuilla sivuille.
Myös pienten naapureitten on syytä olla hyvässä kunnossa mikäli suurkunnan edut aiotaan hyödyntää.
Mutta tämä kaikki on pelkkää teoriaa, sillä päättäjissä ei ole kokemusta eikä joukkovomaa, joka siihen pystyisi. Ei liioin virkamiehissä sellaista selkärankaista johtajuutta, joka pystyisi suitsemaan hallintokuntia ja niiden alatikasvavaa ruokahalua. Sellainen vaatisi todellisuuden tajua, talouden realismia ja henkistä auktoriteettia, joka Suomessa on hylätty ja korvattu kolleegioilla ja näennäisdemokratialla.
Todellisuudessa julkisessa taloudessa vallitsee samat ahneuden lait kuin pankkimaailmassa. Kaikki haluavat enemmän. Omista eduista ja hallintokunnan kasvuhaluista ei tingitä. Piste.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti