Hyviä johtajia, onko heitä?

Onko hyviä johtajia?

Julkisen keskustelun perusteella ei tunnu olevan.  Johtajia pidetään kylminä, kykenemättöminä ja itsekkäinä. Etenkin poliittisia johtajia oman edun tavoittelijoina.

Demokratiassa valta saadaan vaaleilla ja vain sillä.  Vaalien alla kukin puolue pyrkii näyttämään politiikkansa parhaat puolet.  Eroja on vaikea nähdä ellei samalla löydä puutteita kilpailijoittensa linajassa ja tavoitteissa. Linjaeroja paljastuu niin valtakunnan kun paikallisessa politiikassa.

Yrityselämässä sellainen ei käy. On hyvän markkinatavan vastaista arvostella kilpailijaansa. Yritys ei voi tulla  julkisuuteen sisäisistä erimielisyyksistä, sillä yrityksen menestys perustuu luottamukseen. Yhtiötä on hoidettava kaikissa tilanteissa niin, ettei ympäristön - siis kuluttajien ja yhteistyökumppaneiden luottamus vaarannu. Politiikassa on toisin.

Yritysjohtaja ei voi vedota suhdanteisiin, jos tulo- ja menoarviot pettävät. Johtaja on sitä varten, että se ohjaa venettä. Silloin kuin hallitus alkaa johtaa yritystä,  johtaja on jo jättänyt eroanomuksensa.

Joillakin työpaikoilla on tapana arvostella pomoa vapaasti. Se kuulemma sisältyy  hänen palkkaansa. Jokaisella työpaikalla on  oma kulttuurinsa, mutta hyvän tavan mukaista sellainen ei ole.

Hyvään johtajuuteen kuulu,  ettei pomo arvostele työntekijäänsä muiden kuullen. Hän on itse vastuussa siitä, miten alainen selviää, jaksaa tai onnistuu tehtävässä. Ohjaavaa palautetta voi antaa kahden kesken. Kiitokset kuuluu jakaa  muiden kuullen. Työnantaja joutuu myös puolustamaan ja suojaamaan sekä yrityksensä että työntekijänsä mainetta julkisuudessa riippumatta siitä, mitä talon sisällä on tapahtunut.

Kunnissa ja maan hallituksessa päätöksentekojärjestelmä on toinen. Valta ja vastuu on hajautettu. Päätökset ja niiden synty ovat jatkuvan julkisen silmälläpidon alla. Erimielisyyksiä on eikä niitä haluta aina peitelläkään.  Jokaisella poliittisella ryhmällä on omat johtajansa, on virkamiehiä ja lautakuntien ja valuustojen puheenjohtajia. Näkemyksiä kyllä riittää.

Erot  kuntien palveluiden kustannuksissa ovat suuret, tuhansia euroja asukasta kohti vuodessa. On kuntia, joissa palvelut onnistutaan tuottamaan muita edullisemmin. On myös niitä,  joissa maan korkeimpiin kustannuksiin on herätty vasta kuntajakoselvitysten alla. Kuntiakin siis johdetaan eri tavalla, vaikka laki on kaikille sama.

Jos kuntatalouden ongelmat olisivat yrityksen ongelmia,  muutos lähtisi vaihtamalla  ainakin johtajat. Talouselämässä arvostetaan yli kaiken osaajia, asiantuntijoita ja vastuunkantajia.  Työtä eivät ohjaa mielipiteet, vaan tulostavoitteet, kannattavuusmittarit ja resurssitarpeen jatkuva arviointi luovuutta ja idointia unohtamatta. Kaikki on  viime kädessä ylimmän johtajan vastuulla, mutta työn lopputulos tehdään yhdessä.

Monessa kunnassa johtaminen ja vastuun rajat ovat valahtaneet jonnekin kunnanhallituksen, kaupunginjohtajan ja tehtäväalueiden johtajien välimaastoon. Jos virkamiesjohto ja luottamushenkilöjohto eivät ole tavoitteista ja aikatauluista yksituumaisia – mitä he harvoin ovat,  kunnan talous enemmän tai vähemmän tuuliajolla. Näinä vaikeina aikoina se käy veronmaksajille kalliiksi.

Valtion ja kuntien kustannusjaostakin on käyty vilkasta keskustelua. Valtion toimilla toki on vaikutusta kuntien talouteen. Hyvän johtajan ominaisuuksiin ei kuulu luetella missä on vika, vaan kertoa kuinka ratkaisemme ongelmat siitä huolimatta.

Juha Haapakoski

Yrityskouluttaja

Emeritus päätoimittaja

Mitä Ukrainan jälkeen?

Olen parina iltana peräjälkeen kuunnellut Etyj:n presidentti Ilkka Kanervan kuvausta Ukrainan kriisistä ja sen taustoista. I Kanervan pitkä ura sekä kotimaan että kansainvälisessä politiikassa näkyy hänen esiintymisessään. Puolen tunnin esitys piirtää selkeän ja peittelemättömän kuvan paitsi kriisistä, myös siihen johtaneista syistä, suurvaltojen muuttuneista tavoitteista ja asenteista ja Suomen ja Europan asemasta siinä välissä. Kuulijat ovat esityksen ajan hiiren hiljaa ja kysymyksiä on sen jälkeen enemmän kuin niihin ehditään vastaamaan.
Miten Ukrainan kriisi sitten ratkaistaan?  Sen saavat tulevat historiankirjoittajat selvittää.

Keskustelu Suomen asemasta nyt ja tulevaisuudessa on vasta käynnistymässä. Kansainvälisessä selkkauksessa kukin pyrkii pitämään kielen keskellä suuta, jotta ylilyönneiltä ja vääriltä tulkinnoilta vältyttäisiin. Kanervan kuvaus Suomen ulkopolitiikasta toisen maailmansodan jälkeen kertoo määrätietoisesta ja järkevästä siirtymisestä entisen Neuvostoliiton vaikutus- ja valtapiiristä Eurooppalaiseksi valtioksi. Etyjin huippukokous Helsingissä paitsi päätti kylmän sodan kauden, myös vahvisti Suomen itsenäistä asemaa valtioiden joukossa.
Nekin, joiden mielestä Suomen ei olisi koskaan pitänyt liityä Euroopan unioniin, joutuvat tarkistamaan kantaansa, sillä miltä Suomen asema tänään näyttäisikään, jos olisimme  yksin oman markkamme kanssa Eu:n ulkopuolella Venäjän naapurissa. Se, jos mikä näyttäisi maailmalla Suomen omalta tahdolta valita mieluimmin Venäjän vaikutuspiiri ja sen edut, kuin kuulua osaksi Eurooppaa. Silloin jopa Baltian maat näyttäsivät olevan Nato-ratkaisuineen kaukana Suomen edellä.

Paasikiven-Kekkosen linja ja sen jälkeen tehdyt taloudelliset ja poliittiset  ratkaisut näyttävät siis historiankin valossa määrätietoisilta askelilta kohti sitä henkistä ja taloudellista yhteistöä, joka on kaikista lähimpänä suomalaisten arvomaailmaa eli läntistä Eurooppaa.
Meillä suomalaisilla on kuitenkin ollut halua uskoa naapurimaamme Venäjän hyvään tahtoon ja sen demokraattiseen kehitykseen. Onhan Venäjä ollut ja on yhä yksi tärkeimmistä kauppakumppaneistamme.

Hyvään liiketapaan kuuluu tunnistaa vastapuolen vahvuudet ja heikkoudet. Siihen kuulu myös olla kertomatta kaikkea sitä ääneen, mitä ajattelee. Se ei ole Suomettumista vaan viisautta.

Ukrainan ja Suomen historiat eroavat toisistaan kuin yö ja päivä, eikä Ukrainan tapahtumia pidä kytkeä Suomeen muuten, kuin mitä talouspakotteista on maallemme jo seurannut. Suomen yllä ei ole sotilaallista uhkaa eikä sellaista ole näköpiirissäkään. Maamme ei kuitenkaan ole sivussa kansainvälisestä ilmapiirin muutoksesta tai sen poliittisesta kehityksestä.
Venäjä ei ole Ukrainassa vain maassa harjoitetun sisäpolitiikan takia, vaan kysymys on Venäjän määrätietoisesta menetetyn suurvaltamaineensa palautuksesta. Toki  pelkkän ajatuksen Venäjän tärkeimmän sotilastukikohdan joutumisesta Krimillä Natomaan sisälle, täytyi olla yksi liekin sytyttänyt elementti.
Venäjän tuoreen lain mukaan sillä on oikeus puolustaa venäläisten kansalaisten oikeuksia, olivatpa ne uhattuna missä maassa tahansa. Sitä se juuri on Ukrainassa nyt toteuttanut ja tavoitteensa saavuttanut.
Nato ei tule sijoittamaan Ukrainaan joukkojaan eikä Euroopalla ole haluja eikä mahdollisuuksiakaan rahoittaa maan taloutta niin paljon, kuin se vaatisi. Oligarkkien maassa apu helposti sujahtaisi väärään taskuun. Kysymys kuuluukin, mitä Ukrainan jälkeen?
Euroopan maat Suomi mukaan luettuna eivät tule koskaan hyväksymään Venäjän toimia Ukrainassa. Se on rikkonut ETYJ:n sopimusta ja polkee räikeästi kansainvälisiä oikeuksia toisen maan rajojen sisällä, itsenäisessä valtiossa.
Ukrainan tapahtumat ovat tuoreita. Krimin haltuun otto ja Itä-Ukrainan tapahtumat ovat vyöryneet eteemme lyhyessä ajassa. Suurvallan tavoitteet eivät kuitenkaan ole vuoden tai kuukauden asioita. Historia opettaa, miten jälkikäteen asia yhteydet tunnistetaan vuosien ja vuosikymmenten takaa. Emme siis voi kuin spekuloida, mitä tapahtuu Ukrainen kriisin jälkeen.
Talouspakotteilla tuskin kukaan uskoo päästävän takaisin lähtöruutuun. Ne ovat vain vakava poliittinen viesti siitä, miten tuomittavia teot ovat olleet. Suomen kannalta kahdenväliset kauppasuhteet ovat ongelma. Toisaalta olemme niistä kovasti riippuvaisia ja toisaalta juuri sitä Venäjä käyttää välineenä horjuttaa Euroopan maiden yhtenäisyyttä.
Putin pitää Obaman ulkopolitiikkaa onnettomana ja Euroopan Unionia hän ei suuresti arvosta. Niin ajatellen Venäjällä on vapaus toimia niin kuin tahtoo.
Mikä siten voisi kääntää Venäjän huomion pois suuruutensa ajoista. Olisiko se Isis, Ebola tai jokin muu luonnonkatastrofi?
Juuri mikään ei kuitenkaan ole enää niin kuin ennen.

Velkaraha vie ja demokratia vikisee

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, mistä johtuu, että Nokian, UPM:n tai Nesteen ja Fortumin kaltaisten kansainvälisten, kymmenien miljardien liikevaihtoon ja miljardituloksiin yltävien yritysten johtoon löytyy aina uusi ammattijohtaja  olivatpa suhdanteen millaiset hyvänsä?
Kukaan uusista johtajista  ei sano taloon tullessaan, että nyt me vielä tehdään alijäämää muutama miljardi euroa ja otetaan lisää velkaa, vaikka sen määrä on ylittänyt liikevaihdon jo kaksinkertaisesti. Tai sano, että uskon kyllä, että laiva kääntyy tulevina vuosina.
Eivät sano, koska taloon tullessaan he tietävät mikä on heidän tehtävänsä ja tietävät pystyvätkö siihen vai eivät. Ise asiassa hallitus on kuullut ja myös valinnut  tervehdyttämistoimet kun ovat valinneet konsernille uuden johtajan.
Ne, jotka ovat lukeneet taloustieteitä ja rahoitusoppeja tietävät, että yrityksen tai kunnan heikot tunnuslusluvut tarkoittavat. Ne eivät tarkoita loputtoman keskustelun alkua vaan toimenpiteitä. Luvut itsessään kertovat, mitä, milloin ja kuinka paljon on tehtävä.
Hyvä johtaja ei selitä, mitkä kaikki asiat ovat huonosti, vaan hän kertoo, miten kaikki tiedossa olevat epäkohdat korjataan. Aloitus ja tavoiteaikataulut voivat olla hallituksessa lyhyen keskustelun arvoisia.
Konsernin hallitukseen ei valita jäseniä päättämään, onko toimitusjohtajan ehdotus hyvä vai huono. Hallitukseen valitaan henkilöitä, joilla on näkemystä ja kokemusta vallitsevasta ympäristöstä ja miten hyvin ehdotus istuu kokonaisuuteen. Hallituksen jäsen tukee aina johtajaansa niin kauan kuin tämä istu virassaan. Hän tuo lisäarvoa johtajan työlle, jota myös johtaja arvostaa.

Oletko ajatellut, miksi Suomen kaikki kunnat ovat käytännössä samassa tilassa? Veroprosentti on tapissa, taksat korkealla ja velkaa kurkkua myöten. Kriisissä ovat myös monet  kuntayhtymät ja kuntien omistamat tytäryhtiöt.
Kuinka monessa kunnassa, kuntayhtymässä tai tytäryhtiön johdossa on  ammattijohtaja, jonka saavutukset tunnetaan valtakunnassa ja maan rajojen ulkopuolella?
Kuinka moni koulutuksensa ja kokemuksensa perusteella kunnan tai hallintokunnan johtoon valittu ammattijohtaja nauttiin hallituksen tai lautakunnan varauksetonta tukea?
Ei missään eikä yksikään! Ei, koska suomalainen demokraattinen päätöksentekojärjestelmä on erilainen.
Suomessa rahalla ei ole valtaa demokratissa eivätkä kuntiin valitut ammattijohtajat voi kävellä demokraattisen päätöksentekojärjestelmän yli.
Siksi meillä on kuntien - isojen ja pienien - talous on kuralla, johtamisjärjestelmät heikot ja ratkaisut usein hyvinkin epäammattimaisia.

Suomen talous sakkaa juuri pahemmin kuin 1990-luvun lamassa. Uppoavaa laivaa yritetään pelastaa käytettävissä olevin keinoin. Yt:t kielivät, että vain enää vain ikävät keinot on jäljellä. Työtä riittää yhä harvemmille.
Myös meidän demokraattinen järjestelmä on kriisissä. Nopeiden ja kipeiden päätösten sijaan aikaa ja tupakkaa kuluu ylitsevuotavaan keskuteluun. Aina kun keskustelu alkaa, työt pysähtyvät.
Ja kuitenkin demokraattinen järjestelmämme huutaa apuun juuri talous- ja ammattijohtajia, sillä velkaraha vie kuntien ja valtakunnan päättäjiä kuin pässiä narusta.

Raha vie ja päättäjät vikisevät.