Eu:n tilintarkatustuomioistuimessa eli unionin varojen käyttöä valvovassa tarkastuslautakunnassa istuva varatuomari Ville Itälä meni edellisissä parlamenttivaaleissa Brysseliin valtaisalla äänivyöryllä. Nyt tuo Itälän paikka on vapaana ja haettavana eikä hän itse ole enää ehdokkaana.
Varsinais-Suomi piti silloin omiensa puolta. Lietolaisella kansanedustajalla Anne-Mari Virolaisella on kaikki edellytykset nousta Villen työn jatkajaksi. Maakunta on aina pitänyt omiensa puolta.
Aiheeni ei kuitenkaan liity itse vaaliin, vaan Ville Itälän työhön parlamentissa. Ville kutsui minut muutama vuosi sitten EPP:n puolueen vieraaksi Brysseliin ja sieltä puoluekokoukseen Kroatian Splitiin. Parlamentti suunnitteli silloin oman tv-kanavan perustamista, koska jäsenillä oli yleisesti vallalla tunne, etteivät he saa oikeaa ja haluamaansa tietoa läpi parlamentin työstä nykyisissä tiedotusvälineissa.
Villen ajatus kuitenkin oli, että pitäisi hyödyntää paremmin olemassa olevia mahdollisuuksia kuin perustaa uusia. Paikallislehdet on yksi hyödyntämätön kanava vaihtoehtojen joukossa.
Keskustelut EPP: eurooppalaisten jäsenten kanssa eivät kylläkään käsitelleet tiedottamista. Heitä kiinnosti lehtimiestaustani ja näkemykseni maasta suuren Venäjän naapurissa. Heillä ei ollut niin positiivinen asenne Venäjään ja yhteistyön tuomaan hyötyyn maallemme. Koin puolustavani olemassa olevaa todellisuutta vanhoillisia asenteita vastaan, toki hyvässä hengessä.
Oma käsitystäni keskustelu muutti siinä mielessä, että Suomelle ei ole vain tärkeää miten asiat ovat, vaan myös miltä ne näyttävät. Ukrainan kriisin myötä luottamus Venäjään on mennyt. Se tarkoittaa myös Suomen maantieteellisen aseman heikkouksien korostumista, vaikka naapuri itsessään ei olekaan muuttanut asennettaa Suomea kohtaan.
Eilen 15.5. uutiset kertoivat Suomen vajonneen jälleen taantumaan. Ei voi välttyä ajatukselta, että Venäjään kohdistetut pakotteet purevat myös Suomeen. Kansainväliset sijoittajat näkevät ja uskovat Suomen hengittävän Venäjän talouselämän tahdissa. Taloudellinen riippuvuus on yksi tekijä. Toinen on markkinoiden ja sijoittajien usko maan kehitykseen, jos kansainväliset Venäjäpakotteet vielä lisääntyvät. Kolmantena seikkana on uskallettava miettiä sitäkin, miten kansainväliset sijoittajat suhtautuvat sijoituksiin maissa, jotka ovat sotilaliitto Naton jäseniä ja maihin, jotka haluavat pysyä sen ulkopuolella varsinkin Venäjän naapurissa.
Presidentti Martti Ahtisaari muistutti hiljan, että Suomen Natojäsenyys on puolustuspoliittisen lisäksi ennen muuta talouspoliittinen kysymys. Minun on helppo yhtyä hänen näkemyksiinsä.
Suomella ei ole varaa jättää ottamatta huomioon kansainvälisten sijoittajien asenteita, näkemyksiä ja uskomuksia tuntuivatpa ne meistä kuinka vääriltä tahansa.
Suomen ei tarvitse muuttaa asennettaan Nato-jäsenyyttä kohtaan Ukrainan sotilaallisen kriisin takia, mutta kansainvälisten sijoitusten ja pääomien virran kääntäminen takaisin Suomeen oman vientiteollisuutemme ja yritystemme menestyksen vuoksi sitä vaihtoehtoa ei voi myöskään jättää pois laskuista.
Maailma on muuttunut.
Varsinais-Suomi piti silloin omiensa puolta. Lietolaisella kansanedustajalla Anne-Mari Virolaisella on kaikki edellytykset nousta Villen työn jatkajaksi. Maakunta on aina pitänyt omiensa puolta.
Aiheeni ei kuitenkaan liity itse vaaliin, vaan Ville Itälän työhön parlamentissa. Ville kutsui minut muutama vuosi sitten EPP:n puolueen vieraaksi Brysseliin ja sieltä puoluekokoukseen Kroatian Splitiin. Parlamentti suunnitteli silloin oman tv-kanavan perustamista, koska jäsenillä oli yleisesti vallalla tunne, etteivät he saa oikeaa ja haluamaansa tietoa läpi parlamentin työstä nykyisissä tiedotusvälineissa.
Villen ajatus kuitenkin oli, että pitäisi hyödyntää paremmin olemassa olevia mahdollisuuksia kuin perustaa uusia. Paikallislehdet on yksi hyödyntämätön kanava vaihtoehtojen joukossa.
Keskustelut EPP: eurooppalaisten jäsenten kanssa eivät kylläkään käsitelleet tiedottamista. Heitä kiinnosti lehtimiestaustani ja näkemykseni maasta suuren Venäjän naapurissa. Heillä ei ollut niin positiivinen asenne Venäjään ja yhteistyön tuomaan hyötyyn maallemme. Koin puolustavani olemassa olevaa todellisuutta vanhoillisia asenteita vastaan, toki hyvässä hengessä.
Oma käsitystäni keskustelu muutti siinä mielessä, että Suomelle ei ole vain tärkeää miten asiat ovat, vaan myös miltä ne näyttävät. Ukrainan kriisin myötä luottamus Venäjään on mennyt. Se tarkoittaa myös Suomen maantieteellisen aseman heikkouksien korostumista, vaikka naapuri itsessään ei olekaan muuttanut asennettaa Suomea kohtaan.
Eilen 15.5. uutiset kertoivat Suomen vajonneen jälleen taantumaan. Ei voi välttyä ajatukselta, että Venäjään kohdistetut pakotteet purevat myös Suomeen. Kansainväliset sijoittajat näkevät ja uskovat Suomen hengittävän Venäjän talouselämän tahdissa. Taloudellinen riippuvuus on yksi tekijä. Toinen on markkinoiden ja sijoittajien usko maan kehitykseen, jos kansainväliset Venäjäpakotteet vielä lisääntyvät. Kolmantena seikkana on uskallettava miettiä sitäkin, miten kansainväliset sijoittajat suhtautuvat sijoituksiin maissa, jotka ovat sotilaliitto Naton jäseniä ja maihin, jotka haluavat pysyä sen ulkopuolella varsinkin Venäjän naapurissa.
Presidentti Martti Ahtisaari muistutti hiljan, että Suomen Natojäsenyys on puolustuspoliittisen lisäksi ennen muuta talouspoliittinen kysymys. Minun on helppo yhtyä hänen näkemyksiinsä.
Suomella ei ole varaa jättää ottamatta huomioon kansainvälisten sijoittajien asenteita, näkemyksiä ja uskomuksia tuntuivatpa ne meistä kuinka vääriltä tahansa.
Suomen ei tarvitse muuttaa asennettaan Nato-jäsenyyttä kohtaan Ukrainan sotilaallisen kriisin takia, mutta kansainvälisten sijoitusten ja pääomien virran kääntäminen takaisin Suomeen oman vientiteollisuutemme ja yritystemme menestyksen vuoksi sitä vaihtoehtoa ei voi myöskään jättää pois laskuista.
Maailma on muuttunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti