Suomen Lehdistössä Savon Sanomien artikkelitoimittaja Riitta Raatikainen kirjoittaa hyvin siitä, miten toimittaja tietää jo juttua kirjoittaessaan tuleeko siitä läpimeno, muiden lehtien siteeraama aihe. Otsikkoon ja ingressiin voi aina kiinnittää jonkin räväkän syötin, joka varmistaa läpimenon.
Itse 30 vuotta toimittajana ja päätoimittajana lehteä tehneenä kysyn nyt, että montako toimittajaa teillä on, joka näin ajattelee ja toimii. Entisenä lehden kustantajana olen oppinut ymmärtämään toimittajan työn arvon. Meillä on yhtä monta lajia toimittajia kuin on toimittajia. Jokainen on omalla tavallaan lehden rutiinien kantava voima.
Suomessa ei vuosikymmeniin ole keskusteltu lehden kustantajasta tai sen toiveista lehden sisällöstä. Kustanaja on ikään kuin olemassa. Kaikki on hyvin kunhan se ei puutu lehden resursseihin tai lehden sisältöön. Itse päätoimittajana ja kustantajana pystyin yhdistämään molemmat toiveet. Kokemuksesta voin sanoa, etteivät kustantajan toiveet ole ainakaan ristiriidassa toimituksen kanssa.
Kustantajan näkökulmasta journalistin ohjeet on luotu ylläpitämään hyviä suhteita niin ilmoittajien kuin lukijoiden kanssa. Ei mikään ole lehdelle niin turmiollista kuin nostaa yksi ilmoittaja aiheettomasti muiden yläpuolelle.
Kustantajan kannalta ei myöskään ole yhdentekevää millaisia juttuja toimittajat kirjoittavat. Riitta Raatikaisen kuvaus jutun läpimenosta muissa medioissa on juuri sitä, mitä kokenut, ammattitaitoinen jouranlisti tavoittelee. Mutta kuinka monta tiedät tai kuinka moni toimittaja sinun lehdessäsi oikeasti etsii aiheita ja asioita, joiden julkistamisesta nousee häly ja uutista siteerataan laajasti muissa lehdissä. Uskalla väittää, ettei kovin montaa. Ehkä ei ainuttakaan. Paremminkin etsitään aiheita, joista on mukava ja helppo kirjoittaa. Hällä väliä kiinostaako se muita. Tärkeämpää on saada pari juttua päivässä seuraavaan lehteen. Ei ole aikaa..
Kun istun seminaarissa tai itsenäisyyspäivän juhlassa, tunnen suurta pettymystä toimittajasta, joka arkana istuu salin takarivissä. Ei kysy eikä keskustele kenenkään kanssa. Kuvan hän ottaa niin kaukaa, että näkemättäkin tietää, ettei kuvassa ole sanomaa, ei ajatusta.
Kun Raatikainen miettii pitääkö lehdistä edelleen karsia rönsyjä pois, niin mielestäni pitää. Mutta tilalle pitää saada alämää ja yhteiskuntaa laajasti tuntevia journalisteja ja mielellään talous- ja yritysanalyysiin kykeneviä kirjoittajia. Niitä oikeita kyseenalaistajia ja vahtikoiria, joita toimittajien pitäisi olla. Enkä nyt tarkoita toimittajia, jotka herättävät huomiota asiavirheillään tai henkilöön kohdistuvilla asiattomuuksilla. Kriittinen journalismi on jalo laji, jota harjoitetaan aivan liian vähän.
Tämä on vakava haaste printtimedialle ja pienille paikallislehdille. Jos paikallislehti ei pidä omaa aluettaan hanskassa, synnytä ja johda keskustelua joka aamu kun lehti ilmestyy, maailmaa menee, etenee ja selviää ilman paikallislehtiä. Lukijat saadaan riippuvaiseksi vain siten, ettei niillä ole varaa jättää lehden jakamaan tietoa, näkemystä ja uusia avauksia lukematta.
Ei se ilmoittaja mittaa ilmoituksen tehoa vain levikkilukujen perusteella. Hänellä on itsellä tuntuma lehdestä luetaanko sitä vai ei. Jos tuntuu, ettei lueta, ei prosentit ja kappalemäärät saa häntä muuttamaan mieltään.
Verkkolehdellä haaste on vielä suurempi. Mutta niin kauan kuin jutut tuovat joka heti uusia lukijoita, niin kauan kustantajalla on aikaa keksiä keinoja, millä lukijavirta tuottaa tekijöilleen riittävästi tuloja.
Toimittaja tehtävä on jutuillaan tehdä lukijoista jutuista riippuvaisia narkomaaneja, joihin mitkään vieroitushoidot eivät tepsi.
Itse 30 vuotta toimittajana ja päätoimittajana lehteä tehneenä kysyn nyt, että montako toimittajaa teillä on, joka näin ajattelee ja toimii. Entisenä lehden kustantajana olen oppinut ymmärtämään toimittajan työn arvon. Meillä on yhtä monta lajia toimittajia kuin on toimittajia. Jokainen on omalla tavallaan lehden rutiinien kantava voima.
Suomessa ei vuosikymmeniin ole keskusteltu lehden kustantajasta tai sen toiveista lehden sisällöstä. Kustanaja on ikään kuin olemassa. Kaikki on hyvin kunhan se ei puutu lehden resursseihin tai lehden sisältöön. Itse päätoimittajana ja kustantajana pystyin yhdistämään molemmat toiveet. Kokemuksesta voin sanoa, etteivät kustantajan toiveet ole ainakaan ristiriidassa toimituksen kanssa.
Kustantajan näkökulmasta journalistin ohjeet on luotu ylläpitämään hyviä suhteita niin ilmoittajien kuin lukijoiden kanssa. Ei mikään ole lehdelle niin turmiollista kuin nostaa yksi ilmoittaja aiheettomasti muiden yläpuolelle.
Kustantajan kannalta ei myöskään ole yhdentekevää millaisia juttuja toimittajat kirjoittavat. Riitta Raatikaisen kuvaus jutun läpimenosta muissa medioissa on juuri sitä, mitä kokenut, ammattitaitoinen jouranlisti tavoittelee. Mutta kuinka monta tiedät tai kuinka moni toimittaja sinun lehdessäsi oikeasti etsii aiheita ja asioita, joiden julkistamisesta nousee häly ja uutista siteerataan laajasti muissa lehdissä. Uskalla väittää, ettei kovin montaa. Ehkä ei ainuttakaan. Paremminkin etsitään aiheita, joista on mukava ja helppo kirjoittaa. Hällä väliä kiinostaako se muita. Tärkeämpää on saada pari juttua päivässä seuraavaan lehteen. Ei ole aikaa..
Kun istun seminaarissa tai itsenäisyyspäivän juhlassa, tunnen suurta pettymystä toimittajasta, joka arkana istuu salin takarivissä. Ei kysy eikä keskustele kenenkään kanssa. Kuvan hän ottaa niin kaukaa, että näkemättäkin tietää, ettei kuvassa ole sanomaa, ei ajatusta.
Kun Raatikainen miettii pitääkö lehdistä edelleen karsia rönsyjä pois, niin mielestäni pitää. Mutta tilalle pitää saada alämää ja yhteiskuntaa laajasti tuntevia journalisteja ja mielellään talous- ja yritysanalyysiin kykeneviä kirjoittajia. Niitä oikeita kyseenalaistajia ja vahtikoiria, joita toimittajien pitäisi olla. Enkä nyt tarkoita toimittajia, jotka herättävät huomiota asiavirheillään tai henkilöön kohdistuvilla asiattomuuksilla. Kriittinen journalismi on jalo laji, jota harjoitetaan aivan liian vähän.
Tämä on vakava haaste printtimedialle ja pienille paikallislehdille. Jos paikallislehti ei pidä omaa aluettaan hanskassa, synnytä ja johda keskustelua joka aamu kun lehti ilmestyy, maailmaa menee, etenee ja selviää ilman paikallislehtiä. Lukijat saadaan riippuvaiseksi vain siten, ettei niillä ole varaa jättää lehden jakamaan tietoa, näkemystä ja uusia avauksia lukematta.
Ei se ilmoittaja mittaa ilmoituksen tehoa vain levikkilukujen perusteella. Hänellä on itsellä tuntuma lehdestä luetaanko sitä vai ei. Jos tuntuu, ettei lueta, ei prosentit ja kappalemäärät saa häntä muuttamaan mieltään.
Verkkolehdellä haaste on vielä suurempi. Mutta niin kauan kuin jutut tuovat joka heti uusia lukijoita, niin kauan kustantajalla on aikaa keksiä keinoja, millä lukijavirta tuottaa tekijöilleen riittävästi tuloja.
Toimittaja tehtävä on jutuillaan tehdä lukijoista jutuista riippuvaisia narkomaaneja, joihin mitkään vieroitushoidot eivät tepsi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti