Mielipidekirjoitus Hs ja TS 27.12.2009
Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajan Pekka Hyvärisen ero vahvisti
käsitystä, että alan koko itsesäätelyelimen uskottavuus on hukassa. Niin
ainakin uskovat ne, jotka muutenkin ovat arvostelleet valtalehtien ja
etenkin iltapäivälehtien journalistisia linjauksia tai niiden puutetta.
Julkisen sanan neuvosto ei ole kriisissä. Neuvostossa ei ole ainaisjäseniä, vaan kukin taho valitsee jäsenensä määräajaksi ja vaihtaa edustajiaan tarpeen mukaan. Neuvoston päätöksiä lukiessa ja niihin jätettyjä eriäviä näkemyksiä katsellessa ei jää epäselväksi mikä on neuvoston perimmäinen tavoite. Ottaessaan kantaa yksittäiseen tapaukseen, neuvosto punnitsee paitsi hyvää journalistista tapaa myös vallitsevien ohjeiden ajanmukaisuutta. Tietoisesti tai tahtomattaan neuvosto tulee samalla myös reivanneeksi vanhoja ohjeita ajan vaatimusten tasolle kuten kehittyvän median itsensäkin tulee tehdä.
JSN:n päätöksistä ja kanteluiden aiheiden perusteella on kuitenkin syytä pohtia, mitä itse tiedotusvälineissä tapahtuu tai on tapahtumassa. Tuntematta kunkin yksittäisen tapauksen tarkempia taustoja valistunut arvaukseni on, että lehtien kirjoitukset ja television ohjelmapätkät tulevat JSN:n käsiteltäväksi valta osin muista syistä kuin median valitseman linjan takia.
Uskallan väittää, että kohua aiheuttavat uutiset eivät ole niin tarkasti harkittuja ja loppuun asti mietittyjä kuin mitä menettelyään puolustavat mediat itse jälkeenpäin väittävät.
Helsingin Sanomien päätoimittaja Janne Virkkunen oli silmin nähden vaivautunut joutuessaan puolustamaan kuuluisaa perätöntä uutista naiskansanedustajiin kohdistuvasta seksuaalisesta ahdistelusta. Päätoimittajalla ei ole muuta mahdollisuutta kuin puolustaa lehtensä menettelyä ja toimittajiensa tekemisiä ulospäin, riippumatta siitä mitä itse tapauksesta on mieltä. Median sisäistä pyykkiä ei pestä julkisuudessa.
Pääministerin lautakasajupakassa YLE:n ohjelmapäällikkö näytti joutuneen tosiasioiden eteen. Tehtyä ei saa tekemättömäksi.
Paikallislehtien päätoimittajat järjestivät menneinä vuosina tapahtumiensa yhteydessä ns. mediakriittisiä iltapäiviä. Tilaisuuksiin kutsuttiin julkisuuden ryöpytyksessä olleita henkilöitä kertomaan henkilökohtaisesti saamastaan kohtelusta.
Entinen taloustoimittaja ja sisäpiirikaupoista syytetty ja myöhemmin vapautettu Johannes Koroma lanseerasi silloin vahvasti väittämän, että mediataloissa toimitus ja toimittajat eivät ole kenenkään johdettavana. Narut ovat karanneet päätoimittajien käsistä.
Totta vai ei, isoillakin lehtitaloilla näyttäisi kuitenkin olevan jonkilaisia vaikeuksia löytää mieleisiään päätoimittajia. Tehtävä ei ole enää niin kysytty ja arvostettu kuin ennen.
Itse tunnen koko joukon pienten lehtien kokeneita ja ansioituneita päätoimittajia. Lupasin joskus, että jos kirjoittaisin kirjan päätoimittajista, sen nimeksi tulisi: Sen olisin halunnut sanoa. Niin paljon on ammattisiskojen ja –veljien mielen päällä asioita talon sisällä ja ulkopuolella, jota he eivät ole uskaltaneet tai voineet sanoa ääneen.
Ja oikeassa he ovatkin. Päätoimittajan pitää nauttia kustantajan luottamusta ja vastata henkilökohtaisesti siitä, mitä mediassa on julkaistu, mutta käytännössä päätoimittajan valta-asema on vain muodollinen. Tuo päätoimittajan vastuu katsotaan aina jälkikäteen sen jälkeen kuin jotain on julkaistu. Monen lukijan ja etenkin kaltoin kohdelluksi tulleen henkilön kannalta se on liian myöhäistä. Mitä suurempi on media ja mitä suurempi tuottajien joukko, sitä vähemmän päätoimittajalla on käytännössä mahdollisuutta pureutua juttujen sisältämiin linjanvetoihin ja sitä enemmän toimittajien ohjeistus on yleisellä tasolla. Aika ja aineiston määrä ei anna muuta mahdollisuutta.
Kun viimeksi sananvapauslakia uudistettiin siihen suuntaan, että päätoimittajan vastuuta lievennettiin ja toimittajan vastuuta kasvatettiin, syystäkin toimittaja kokee olevan itsenäisempi toteuttamaan ammattitaitoaan ja sananvapauttaan kuin aikaisemmin. Toimitukset ovat enemmän tai vähemmän itse ohjautuvaa joukkoa, vaikka johtaminen pitäisi olla päätoimittajan hanskassa.
Lehtien toimintatapoihin ja johtamismalleihin sisältyy mahdollisuus, että vaikka uutisten faktat pitäisivätkin kutinsa, asioiden ja arvostusten painotukset ovat jotain muuta kuin yhteisesti on sovittu. Täydellinen uutisoinnin epäonnistuminenkin on mahdollista kun kaikki pitää heti tässä ja nyt kaikkien saatavilla.
Sikainfluenssa sai Suomessa mediassa ehkä suhteetomankin paljon aikaa ja palstatilaa. Aiheesta oli paljon otsikoita, mutta itse perusasiat kuten taudin oireet, sen vakavuus ja hoito-ohjeet jäivät vähemmälle huomiolle.
Omasta milelestäni, jos tauti olisi ollut todella vakava ja vaarallinen, nähdyllä tavalla toiminut media YLE mukaan luettuna levitti enemmän pelkoa ja hysteriaa kuin kantoi vastuuta oikean ja riittävän tiedon perille menosta.
Jokainen ymmärtää luotettavan tiedon merkityksen silloin kun hätä on kysymyksessä. Median on syytä pestä sisäiset pyykkinsä ja suoristettavana linjansa ja toimintatapansa ennen seuraavaa epidemiaa.
Päätoimittajien on syytä ottaa ohjat tiukemmin käsiinsä ja tehdä linjansa selväksi niin ulos- kuin sisäänkin päin.
Menipä lehdellä hyvin tai huonosti, vastuu siitä on aina päätoimittajalla.
Juha Haapakoski
Päätoimittaja Merimasku, Paikallislehtien Päätoimittajayhdistyksen ja
Paikallislehtien Liiton entinen puheenjohtaja
Julkisen sanan neuvosto ei ole kriisissä. Neuvostossa ei ole ainaisjäseniä, vaan kukin taho valitsee jäsenensä määräajaksi ja vaihtaa edustajiaan tarpeen mukaan. Neuvoston päätöksiä lukiessa ja niihin jätettyjä eriäviä näkemyksiä katsellessa ei jää epäselväksi mikä on neuvoston perimmäinen tavoite. Ottaessaan kantaa yksittäiseen tapaukseen, neuvosto punnitsee paitsi hyvää journalistista tapaa myös vallitsevien ohjeiden ajanmukaisuutta. Tietoisesti tai tahtomattaan neuvosto tulee samalla myös reivanneeksi vanhoja ohjeita ajan vaatimusten tasolle kuten kehittyvän median itsensäkin tulee tehdä.
JSN:n päätöksistä ja kanteluiden aiheiden perusteella on kuitenkin syytä pohtia, mitä itse tiedotusvälineissä tapahtuu tai on tapahtumassa. Tuntematta kunkin yksittäisen tapauksen tarkempia taustoja valistunut arvaukseni on, että lehtien kirjoitukset ja television ohjelmapätkät tulevat JSN:n käsiteltäväksi valta osin muista syistä kuin median valitseman linjan takia.
Uskallan väittää, että kohua aiheuttavat uutiset eivät ole niin tarkasti harkittuja ja loppuun asti mietittyjä kuin mitä menettelyään puolustavat mediat itse jälkeenpäin väittävät.
Helsingin Sanomien päätoimittaja Janne Virkkunen oli silmin nähden vaivautunut joutuessaan puolustamaan kuuluisaa perätöntä uutista naiskansanedustajiin kohdistuvasta seksuaalisesta ahdistelusta. Päätoimittajalla ei ole muuta mahdollisuutta kuin puolustaa lehtensä menettelyä ja toimittajiensa tekemisiä ulospäin, riippumatta siitä mitä itse tapauksesta on mieltä. Median sisäistä pyykkiä ei pestä julkisuudessa.
Pääministerin lautakasajupakassa YLE:n ohjelmapäällikkö näytti joutuneen tosiasioiden eteen. Tehtyä ei saa tekemättömäksi.
Paikallislehtien päätoimittajat järjestivät menneinä vuosina tapahtumiensa yhteydessä ns. mediakriittisiä iltapäiviä. Tilaisuuksiin kutsuttiin julkisuuden ryöpytyksessä olleita henkilöitä kertomaan henkilökohtaisesti saamastaan kohtelusta.
Entinen taloustoimittaja ja sisäpiirikaupoista syytetty ja myöhemmin vapautettu Johannes Koroma lanseerasi silloin vahvasti väittämän, että mediataloissa toimitus ja toimittajat eivät ole kenenkään johdettavana. Narut ovat karanneet päätoimittajien käsistä.
Totta vai ei, isoillakin lehtitaloilla näyttäisi kuitenkin olevan jonkilaisia vaikeuksia löytää mieleisiään päätoimittajia. Tehtävä ei ole enää niin kysytty ja arvostettu kuin ennen.
Itse tunnen koko joukon pienten lehtien kokeneita ja ansioituneita päätoimittajia. Lupasin joskus, että jos kirjoittaisin kirjan päätoimittajista, sen nimeksi tulisi: Sen olisin halunnut sanoa. Niin paljon on ammattisiskojen ja –veljien mielen päällä asioita talon sisällä ja ulkopuolella, jota he eivät ole uskaltaneet tai voineet sanoa ääneen.
Ja oikeassa he ovatkin. Päätoimittajan pitää nauttia kustantajan luottamusta ja vastata henkilökohtaisesti siitä, mitä mediassa on julkaistu, mutta käytännössä päätoimittajan valta-asema on vain muodollinen. Tuo päätoimittajan vastuu katsotaan aina jälkikäteen sen jälkeen kuin jotain on julkaistu. Monen lukijan ja etenkin kaltoin kohdelluksi tulleen henkilön kannalta se on liian myöhäistä. Mitä suurempi on media ja mitä suurempi tuottajien joukko, sitä vähemmän päätoimittajalla on käytännössä mahdollisuutta pureutua juttujen sisältämiin linjanvetoihin ja sitä enemmän toimittajien ohjeistus on yleisellä tasolla. Aika ja aineiston määrä ei anna muuta mahdollisuutta.
Kun viimeksi sananvapauslakia uudistettiin siihen suuntaan, että päätoimittajan vastuuta lievennettiin ja toimittajan vastuuta kasvatettiin, syystäkin toimittaja kokee olevan itsenäisempi toteuttamaan ammattitaitoaan ja sananvapauttaan kuin aikaisemmin. Toimitukset ovat enemmän tai vähemmän itse ohjautuvaa joukkoa, vaikka johtaminen pitäisi olla päätoimittajan hanskassa.
Lehtien toimintatapoihin ja johtamismalleihin sisältyy mahdollisuus, että vaikka uutisten faktat pitäisivätkin kutinsa, asioiden ja arvostusten painotukset ovat jotain muuta kuin yhteisesti on sovittu. Täydellinen uutisoinnin epäonnistuminenkin on mahdollista kun kaikki pitää heti tässä ja nyt kaikkien saatavilla.
Sikainfluenssa sai Suomessa mediassa ehkä suhteetomankin paljon aikaa ja palstatilaa. Aiheesta oli paljon otsikoita, mutta itse perusasiat kuten taudin oireet, sen vakavuus ja hoito-ohjeet jäivät vähemmälle huomiolle.
Omasta milelestäni, jos tauti olisi ollut todella vakava ja vaarallinen, nähdyllä tavalla toiminut media YLE mukaan luettuna levitti enemmän pelkoa ja hysteriaa kuin kantoi vastuuta oikean ja riittävän tiedon perille menosta.
Jokainen ymmärtää luotettavan tiedon merkityksen silloin kun hätä on kysymyksessä. Median on syytä pestä sisäiset pyykkinsä ja suoristettavana linjansa ja toimintatapansa ennen seuraavaa epidemiaa.
Päätoimittajien on syytä ottaa ohjat tiukemmin käsiinsä ja tehdä linjansa selväksi niin ulos- kuin sisäänkin päin.
Menipä lehdellä hyvin tai huonosti, vastuu siitä on aina päätoimittajalla.
Juha Haapakoski
Päätoimittaja Merimasku, Paikallislehtien Päätoimittajayhdistyksen ja
Paikallislehtien Liiton entinen puheenjohtaja
