perjantai 8. tammikuuta 2016

Viestintä epäonnistuu aina

Jos noudattaisin tiedotusopin emeritusprofessori Osmo A. Wiion oppia, minun kannattaisi jättää tämäkin kirjoittamatta.  Viestinnän lakien mukaan viestintä  epäonnistuu aina - paitsi vahingossa.
Viestintä on inhimillistä. Pelkän tekstin tulkitsemien on jokseenkin helppoa, mutta kun se muutetaan puheeksi, ilmeiksi, käsimerkeiksi, viestien määrä on moninkertaistunut.
 Savolainen ilmoittaakin jo etukäteen, että hänen sanomansa sisällöstä vastuu on kuulijalla.
Sosiaalisessa mediassa totetuu toinen Wiion laista. Mitä enemmän on viestintää, sitä vaikeampaa on saada viesti perille. Siellä toteutuu myös kolmas tärkeä oppi.
Sosiaalisella ympäristöllä on merkitystä  otetaanko viesti vastaan vai ei tai miten se otetaan - riippumatta siitä, onko viestin sisältö totta vai tarua. Faktaa tai fiktiota.
Jos somea saa yleistää, niin mitä uskomattomampi on tarina, sitä enemmän on jakajia ja sitä helpommin se tunnutaan otettavan todesta.
Vanha viisaus kuitenkin sanoo, että mitä  uskomattomampi tarina tai  mikä tuntuu liian hyvältä ollakseen totta, ei myöskään ole totta. Toinen äärimmäisyys on tietenkin se, että  vaikka olisi metri jäätä ja airot poikki, niin vielä vain joku haluaa mennä soutamalla yli järven.

Kun itse olen nyt tarkastellut eduskunnan sisäistä viestintää pikkuparlamentin lehteriltä, on tavallaan huvittavaakin katsoa, miten facebookin tasoinen peukutus voi olla totta myös täällä. Puoluetorverit tukevat ja kannattavat edustajiensa puheenvuoroja ilmein, elein ja nyökytyksin.
Toisten edustajien näkemykset menevät ohi korvien. Päällepuhuminen ja repliikkihuudot ovat yleisiä. Edustajat siis kyllä kuulevat toistensa viestit, mutta eivät kuuntele. Ellei sitten niissä satu olemaan todellisia kömmähdyksiä, joista voidaan iloita suuresti ja pitkään.
Yksi viestinnän laeista onkin, että jos viesti ymmärretään väärin, se tapahtuu juuri negatiivisessa merkityksessä.

Yksi suurimmista viestinnän esteistä ovat asenteet ja  tunnetilat. Kaikki viestintä, mikä herättää tunnetta, muuttaa viestin sisältöä. Kun viestinnän yksi tärkeimmistä tehtävistä on herättää tunteita, on vaikea erottaa milloin tunnetila estää tai edistää itse pääsanomaa.
Kirjakaupat ovat puollollaan esimerkkejä viestinnästä, jotka herättävät lukijoissa tunteita.

Yhteiskunnallinen keskustelu pitäisi kuitenkin käydä faktojen pohjalta. Faktoista voi olla montaa mieltä, mutta faktat pitäisi olla kaikilla samat.

Pakolaiskysymys on oiva esimerkki tähän, miten vakavaa ongelmaa voidaan setviä sekä faktojen että tunteiden pohjata. Samaa voi kysyä kaikista suurista kysymyksistä: sotesta, työelämän pelisäännöistä, kilpailukykyloikista tai julkisen talouden velasta. Meillä on kaikilla niistä oma vankkumaton kästyksemme, mutta perustammeko käsityksemme tietoo tai tunteeseen.

Kun olen nyt viisi kuukautta katsonut eduskunnan tapaa työskennellä, niin tulee varsin vakuuttuneeksi, etteivät kaikki kansanedustajammekaan voi hallita suurta kokonaisuutta. Edustajien työ perustuu pitkälle valiokuntatyöskentelyyn. Oma valiokunta/valiokunnat jo työllistävät niin paljon, että pakosta on keskityttävä niihin asioihin. Toisaalta on sitten pakkokin luottaa ja uskoa siihen, mitä muut tekevät muissa valiokunnissa.
Siitä seuraa, että suuri osa kansanedustajista joko vastustaa tai kannattaa valiokunnista tulevia ehdotuksia sen perusteella, mitä muut oman ryhmän jäsenet ovat siitä mieltä ja edustatko hallittus- vai oppositiopuolueita.
Se ei tarkoita, etteikö edustajat olisi tehneet työtään hyvin tai onnistuneet tehtävässään.

Entäpä sitten kun päätöksistä keskustellaan julkisuudessa, kuinka hyvin asiaa kommentoivat kansalaiset ovat perillä yksityiskohdista tai kokonaisuuksista. Kyllähän se on pitkälle pelkkää tunnetta, uhoa ja syyllisten etsimistä. Viestiminen on niin helppoa, että väkisin määrä on korvannut laadun.

 Wiion opeilla se tarkoittaa viestinnän surkeaa epäonnistumista. Mitä sellainen voi tarkoittaa kokonaiselle kansakunnalle hetkellä, jolloin se on historiansa syvimmissä vaikeuksissa ja niistä selvitäkseen se tarvitsisi suurta yksituumaisuutta.

Näin heikkojen jäiden aikana meillä on paljon niitä, jotka tietävät milloin ja missä jäätä kantavat jo. Siitä tiedosta ei ole suurta apua silloin kun jää  petää  omien jalkojen alta.
Itse sitä on valintansa tehtävä ja vastuunsa kannettava - faktojen pohjalta.