Julkisten menojen kasvu, kiristynyt verotus ja kuntien korottamat taksat heikentävät teollisuuden kilpailukykyä ja syövät yksityistä kulutuskysyntää.
Kuntien menoille pitäisi asettaa lakisääteinen katto ja yksiköiden johtajille henkilökohtainen tulosvastuu. Kuntien talousahdinkoa on kärsitty jo monta vuotta, mutta vain kuntalaisen kukkaro on laihtunut kuntakuurin seurauksena. Taksojen korotuksilla ja veroprosentin nostojen ansiosta näyttää kuin kunnat olisivat selvinneet ahdingosta. Menojen kasvuvautia on kuitenkin vain pystytty hidastamaan ja se on aivan eri asia kuin menojen vähentäminen.
Mitä meidän julkiselle taloudelle pitäisi tehdä?
Kuntatalouden, kuntayhtymien ja kuntien omistaminen yhtiöiden perusongelma on se, ettei niitä johdeta kustannustehokkaasti. Huomio on toiminnan laadussa ja kattavuudessa, jotka molemmat ovat varsin suhteellisia käsitteitä. Budjettivastuu toki tunnetaan, mutta talousarviot paremminkin sopeutetaan kustannuksiin kuin kustannuksia tuloarvioihin. Tilinpäätös on kuvaus menneen vuoden yllätyksistä eikä raportti ennalta asetetun tavoitteen saavuttamisesta.
Kaikki johtuu vain siitä, että tarkkoja tavoitteita, ennalta määriteltyjä reunaehtoja, yksikköhintoja tai muita toimintaa ohjaavia taloudellisia tavoiteita ei käytännössä ole. Henkilökunnan määrä ei kerro todellista kuvaa resursseista, koska ostopalvelulla paikataan osaa työvoimasta. Veroprosentti ei kerro onko kuntaa hoidettu taloudellisesti tehokkaasti, sillä toisessa kunnassa sama prosentti tuottaa euroa enemmän ja toisissa kunnissa taksoilla katetaan kustannuksia enemmän kuin toisissa. On siis pakko etsiä ja tavoitella sellaisia yksikköhintoja, joita on saatavissa muistakin kunnista. Niitä on vaikka millä mitalla, mutta niitä käytetään enemmän puolustamaan nykyistä menotasoa kuin tehostamaan omaa tuottavuutta.
Kuntajakoselvityksen perusteluissa mainitaan kuntien palvelujen kustannuksiin ja velkaantumiseen liittyvät perusongelmat. Asioiden ytimeen pureutumisen sijasta lukujen avulla yritetään siirrellä kuntarajoja. Ongelmat ovat ja pysyvät rajoista riippumatta. Liitos vain sotkisi jälkiä. Kuluu monta vuotta ennen kuin todelliset kustannukset ovat selvillä. Siitä Naantalin kuntaliitos on käypä esimerkki.
Myös irtisanomissuoja estää tarvittavat muutokset. Jokainen liitos antaa hallinnolle monta vuotta lisää aikaa paeta totuutta, välttää ikäviä päätöksiä ja vastuuta seurauksista. Joskus on härkää tartuttava sarvista olipa se härkä suuri tai pieni.
Kunnat ja kuntayhtymät tuottavat eri puolilla Suomea samoja lakisääteisiä palveluja kovin vaihtelevilla kustannuksilla. Hassua kyllä palvelujen hinta on enemmän riippuvainen kunnan historiasta ja käytettävissä olevista tuloista kuin palvelutarpeesta tai väestörakenteesta. Niissä kunnissa, missä tuloja on kertynyt muita enemmän myös kustannukset ovat yleensä muita korkeammat. Toki se näkyy yleensä myös palveluiden laadussa, mutta ei välttämättä.
Vaikka kannatan kunnallista itsehallintoa, pidän kuntien keinoja rajallisena menorakenteensa purkamisessa. En ole varma edes salliiko nykyinen työsopimuslaki kunnan työntekijöiden irtisanomisen taloudellisin perustein, sillä rajaton verotusoikeus vie siltä pohjan. Tuotannollisin perustein voidaan irtisanoa, mutta sekin on mahdollista vain hyvin rajatuissa tapauksissa.
Jos lakisääteisten palveluiden kustannuksille on asetettaisiin menokatto ja jonka ylityksestä seuraisi lakiin peurustuvia sanktioita, silloin myös perusteet purkaa työsopimuksia olisivat vahvemmat. Edes eläköitymisestä vapautuvien tehtävien uudelleen järjestämiseen ei intoa löydy. Se vaatisi suunnitelmallisuutta, sopimista ja ylimääräistä vaivaa. Kuntalaisen kukkarolle on yhä helpompi mennä.
Myös johtavien virkamiesten henkilökohtaista vastuusta kehityksestä pitää lisätä. Johtajien vastuusta toiminnan tavoitteiden saavuttamisessa pitää muutenkin kirkastaa. Luottamusmiesten rooli on enemmän hyväksyä esitetyt tavoitteet ja valvoa, että niitä tosissaan tavoitellaan.
Kunnat ovat yhtiöittäneet toimintaansa innokkaasti viime vuosikymmeninä. Perusteena on ollut toiminnan kustannusten parempi hallinta. Tosi asiassa kunnat ovat vain myyneet vanhaa omaisuuttaan käyvästä hinnasta, mikä on tarkoittanut julkisen velan kasvua, kuluttajille taksojen nousua ja kunnan oman taseen ja tuloksen kaunistumista. Kuntalaisilta veloitetaan taksan korotuksen muodossa verovaroilla jo kertaalleen hankittu omaisuus toiseen kertaan. Siitä on yhtiöittämisessä kysymys.
Julkisen velan määrästä ja kalliista taksoista on tullut este teollisuuden kilpailukyvylle. Ne vievät kuluttajan ostovoimasta myös leijonan osan. Kotimarkkinatkin ovat alkaneet kuihtua julkisten menojen kasvun vaikutuksesta.
Kuntien yhtiöillä on muita paremmat keinot lisätä tuloja ja välttää veroja. Siksi monopoliasemassa oleville yhtiöille pitää asettaa normaalista poikkeavia rajoituksia. Yhtiöittämiseen pitää suhtautua kriittisesti. Palvelun yksikkökustannukset pitää olla läpinäkyviä ja hinta kilpailukykyinen yksityiseen palveluun verrattuna tai valtakunnan keskiarvoon verrattuna.
Veden, jäteveden ja lämmön hinta ei saa poiketa maan keskiarvosta merkittävästi. Tai sellaisen tason saavuttaminen pitää olla keskeisenä tavoitteena.
Uudet selvät taloudelliset tavoitteet muuttaisivat merkittävästi nykyistä kuntarakennekeskustelua. Jos palvelulle olisi maksimihinta, kunnilla olisi laki takanaan kustannusten alentamisessa. Jos se ei tavoitetta itse saavuttaisi, alkaisivat neuvottelut itsestään vapaaehtoisesta kuntaliitoksesta. Nyt kunnilta on vaadittu vain palveluita. Jatkossa pitää vaatia myös kustannustehokkuutta.
Mitä isompi on organisaatio, sitä lajempaa on tehottomuus ja julkisten varojen tuhlailu - eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta.
Kuntien menoille pitäisi asettaa lakisääteinen katto ja yksiköiden johtajille henkilökohtainen tulosvastuu. Kuntien talousahdinkoa on kärsitty jo monta vuotta, mutta vain kuntalaisen kukkaro on laihtunut kuntakuurin seurauksena. Taksojen korotuksilla ja veroprosentin nostojen ansiosta näyttää kuin kunnat olisivat selvinneet ahdingosta. Menojen kasvuvautia on kuitenkin vain pystytty hidastamaan ja se on aivan eri asia kuin menojen vähentäminen.
Mitä meidän julkiselle taloudelle pitäisi tehdä?
Kuntatalouden, kuntayhtymien ja kuntien omistaminen yhtiöiden perusongelma on se, ettei niitä johdeta kustannustehokkaasti. Huomio on toiminnan laadussa ja kattavuudessa, jotka molemmat ovat varsin suhteellisia käsitteitä. Budjettivastuu toki tunnetaan, mutta talousarviot paremminkin sopeutetaan kustannuksiin kuin kustannuksia tuloarvioihin. Tilinpäätös on kuvaus menneen vuoden yllätyksistä eikä raportti ennalta asetetun tavoitteen saavuttamisesta.
Kaikki johtuu vain siitä, että tarkkoja tavoitteita, ennalta määriteltyjä reunaehtoja, yksikköhintoja tai muita toimintaa ohjaavia taloudellisia tavoiteita ei käytännössä ole. Henkilökunnan määrä ei kerro todellista kuvaa resursseista, koska ostopalvelulla paikataan osaa työvoimasta. Veroprosentti ei kerro onko kuntaa hoidettu taloudellisesti tehokkaasti, sillä toisessa kunnassa sama prosentti tuottaa euroa enemmän ja toisissa kunnissa taksoilla katetaan kustannuksia enemmän kuin toisissa. On siis pakko etsiä ja tavoitella sellaisia yksikköhintoja, joita on saatavissa muistakin kunnista. Niitä on vaikka millä mitalla, mutta niitä käytetään enemmän puolustamaan nykyistä menotasoa kuin tehostamaan omaa tuottavuutta.
Kuntajakoselvityksen perusteluissa mainitaan kuntien palvelujen kustannuksiin ja velkaantumiseen liittyvät perusongelmat. Asioiden ytimeen pureutumisen sijasta lukujen avulla yritetään siirrellä kuntarajoja. Ongelmat ovat ja pysyvät rajoista riippumatta. Liitos vain sotkisi jälkiä. Kuluu monta vuotta ennen kuin todelliset kustannukset ovat selvillä. Siitä Naantalin kuntaliitos on käypä esimerkki.
Myös irtisanomissuoja estää tarvittavat muutokset. Jokainen liitos antaa hallinnolle monta vuotta lisää aikaa paeta totuutta, välttää ikäviä päätöksiä ja vastuuta seurauksista. Joskus on härkää tartuttava sarvista olipa se härkä suuri tai pieni.
Kunnat ja kuntayhtymät tuottavat eri puolilla Suomea samoja lakisääteisiä palveluja kovin vaihtelevilla kustannuksilla. Hassua kyllä palvelujen hinta on enemmän riippuvainen kunnan historiasta ja käytettävissä olevista tuloista kuin palvelutarpeesta tai väestörakenteesta. Niissä kunnissa, missä tuloja on kertynyt muita enemmän myös kustannukset ovat yleensä muita korkeammat. Toki se näkyy yleensä myös palveluiden laadussa, mutta ei välttämättä.
Vaikka kannatan kunnallista itsehallintoa, pidän kuntien keinoja rajallisena menorakenteensa purkamisessa. En ole varma edes salliiko nykyinen työsopimuslaki kunnan työntekijöiden irtisanomisen taloudellisin perustein, sillä rajaton verotusoikeus vie siltä pohjan. Tuotannollisin perustein voidaan irtisanoa, mutta sekin on mahdollista vain hyvin rajatuissa tapauksissa.
Jos lakisääteisten palveluiden kustannuksille on asetettaisiin menokatto ja jonka ylityksestä seuraisi lakiin peurustuvia sanktioita, silloin myös perusteet purkaa työsopimuksia olisivat vahvemmat. Edes eläköitymisestä vapautuvien tehtävien uudelleen järjestämiseen ei intoa löydy. Se vaatisi suunnitelmallisuutta, sopimista ja ylimääräistä vaivaa. Kuntalaisen kukkarolle on yhä helpompi mennä.
Myös johtavien virkamiesten henkilökohtaista vastuusta kehityksestä pitää lisätä. Johtajien vastuusta toiminnan tavoitteiden saavuttamisessa pitää muutenkin kirkastaa. Luottamusmiesten rooli on enemmän hyväksyä esitetyt tavoitteet ja valvoa, että niitä tosissaan tavoitellaan.
Kunnat ovat yhtiöittäneet toimintaansa innokkaasti viime vuosikymmeninä. Perusteena on ollut toiminnan kustannusten parempi hallinta. Tosi asiassa kunnat ovat vain myyneet vanhaa omaisuuttaan käyvästä hinnasta, mikä on tarkoittanut julkisen velan kasvua, kuluttajille taksojen nousua ja kunnan oman taseen ja tuloksen kaunistumista. Kuntalaisilta veloitetaan taksan korotuksen muodossa verovaroilla jo kertaalleen hankittu omaisuus toiseen kertaan. Siitä on yhtiöittämisessä kysymys.
Julkisen velan määrästä ja kalliista taksoista on tullut este teollisuuden kilpailukyvylle. Ne vievät kuluttajan ostovoimasta myös leijonan osan. Kotimarkkinatkin ovat alkaneet kuihtua julkisten menojen kasvun vaikutuksesta.
Kuntien yhtiöillä on muita paremmat keinot lisätä tuloja ja välttää veroja. Siksi monopoliasemassa oleville yhtiöille pitää asettaa normaalista poikkeavia rajoituksia. Yhtiöittämiseen pitää suhtautua kriittisesti. Palvelun yksikkökustannukset pitää olla läpinäkyviä ja hinta kilpailukykyinen yksityiseen palveluun verrattuna tai valtakunnan keskiarvoon verrattuna.
Veden, jäteveden ja lämmön hinta ei saa poiketa maan keskiarvosta merkittävästi. Tai sellaisen tason saavuttaminen pitää olla keskeisenä tavoitteena.
Uudet selvät taloudelliset tavoitteet muuttaisivat merkittävästi nykyistä kuntarakennekeskustelua. Jos palvelulle olisi maksimihinta, kunnilla olisi laki takanaan kustannusten alentamisessa. Jos se ei tavoitetta itse saavuttaisi, alkaisivat neuvottelut itsestään vapaaehtoisesta kuntaliitoksesta. Nyt kunnilta on vaadittu vain palveluita. Jatkossa pitää vaatia myös kustannustehokkuutta.
Mitä isompi on organisaatio, sitä lajempaa on tehottomuus ja julkisten varojen tuhlailu - eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti