Pariisin metsästys- ja luontomuseo

Aivan Pariisin keskustan tuntumassa on näkemisen arvoinen museo metsästyksestä kiinnostuneille. Metsästyskulttuuri Euroopassa on erilainen kuin Suomessa. Ranskassa se oli pitkään vain kuninkaallisten ja sodissa ansiotuneiden upseerien yksinoikeus. Norsunluukoristeiset aseet kulta ja timanttikaiverruksineen ovat yksittäisinä kappaleina korvaamattoman arvokkaita. Niitä on siellä kymmenittäin. Myös asut, jahtijakkarat, taskumatit, metsästyslaukut ja monet muut käsityönä tehdyt esineet tekevät vaikutuksen.
Yksi huone on täynnä kaiken maailman trofeita sanan varsinaisessa merkityksessä. Myös poron trofee sieltä löytyi.
Taidetta ja huonekaluja löytyy metsästäjien makuun. Toivoisi, että eurooppalainen kulttuuri vaikka herraskaista se onkin, saisi hieman sijaa myös Suomessa. Jalosta lajista on kysymys.

Vääriä mittasuhteita

Parin viikon metsästysreissu Pudasjärvelle opetti jälleen, miten erilainen maa tämä Suomi on. Etelässä päivä on lyhyempi, keski-Pohjanmaalla joet tulvii ja pellot on veden vallassa. Pohjoisessa odotellaan poroerottelun alkamista.
Lähtiessä koko Suomi seurasi viranomaisten toimia kahden, kallion sisälle loukkuun jääneiden koirien pelastusyritystä. Koirille saatiin vettä letkulla ja ruokaa kepin nokassa. Videokameralla voitiin seurata, missä ja missä kunnossa koirat siellä olivat.

Pudasjärvellä seurattiin viranomaistoimintaa toisella tavalla. Sudet olivat tappaneet heinäkuussa 80 poroa Oijärven paliskunnassa. Viranomaisilta tuli lupa yhden suden ampumiseen.
Eläin saatiin lippusiimaan parin viikon yrittämisen jälkeen. Siima ei kuitenkaan ollut kokonaan lupa-alueen sisällä, niinpä jahtiin ei voitu ryhtyä ennen kuin viranomainen oli hyväksynyt aluerajan  ylityksen.

Virka-aikana henkilöä ei tavoitettu, joten pyytäjät jäivät odottamaan lupaa seuraavaan päivään. Susi ei odotellut, vaan livahti siimasta yön aikana. Yksi poromies menehtyi lippusiiman vedon aikana sydänkohtaukseen.
Paliskunnalla olisi ollut lupa jäljittää sutta myös helikopterilla. Sen ilmaan nosto olisi kuitenkin vienyt paliskunnan vuoden rahat. Rajavartiosto nousi ilmaan kahdella helikopterilla seuraamaan, että poromiesten harjoittama pyynti tapahtuu lupaehtojen mukaisesti.

Etelä-Suomessa pelastuslaitoksen tehtävistä jo merkittävä osa on kotieläinten, kissojen, koirien ja hevosten pelastamista kiipelistä. Hirviä ja joutseniakin on joskus  käyty jäistä onkimassa. Milloinkahan Oulun pelastuslaitos ottaa porot suojelukseensa ja alkaa niitä suojella pedoilta ja ilveksiltä?
Vakavasti ottaen sen enempää etelän kuin pohjoistenkaan eläinten pelastaminen raskaalla kalustolla ja suurella miehistöllä ei ole pelastuslaitoksen tehtävä kuin poikkeustapauksissa.

Pelastuslaitoksen ylläpitäminen on yhteiskunnalle kallista. Toki kissat ja koirat eivät ole ajaneet täkeämpien pelastustehtävien edelle, mutta hintalappu saadaan sillekin toiminnalle, jos halutaan. Ilmaista se ei kuitenkaan ole.
Yrityksiä on jo alettu laskuttaa turhista automaattihälytyksistä. Pitäisikö kissojen puusta noukkimisesta myös esittää lasku. Millään tuhannella eurolla sellaista ei alas puusta saada.

On meillä muutenkin mittasuhteet välillä ihan pielessä. Pudasjärvellä oli vanhus kadonnut marjastusretkellä.  Vanhuksen polkupyörän lähelle alkoi kokoontua autoja ja ihmisiä. Naapuri meni kysymään, miten etsintäoperaatio tästä jatkuu. Porukka lähti etsimään laajassa rintamassa, mutta toiselle puolelle valtatietä, mistä pyörä oli löytynyt. Se porukka etsi kotkaa, jonka gps-panta ilmoitti linnun pysyneen paikallaan liian pitkää.
Vanhusta haki yksin hänen 80-vuotias sisarensa. Kotka löytyi, mutta vanhusta ei. Toki hänkin löytyi seuraavana keväänä karpalosuolta lumen sulettua. Vapaaehtoisia ja viranomaisapua löytyy, mutta ei aina sinne, missä sitä kipeästi kaivattaisiin.

Mukava on juhlia..

Oli juhlavaa viettää Rannikkoseudun 80-vuotista taivalta Naantalin Kaivohuoneella perjantaina 31.8. Moni muisteli edellisiä, 75-vuotisjuhlia samassa paikassa ja 70-vuotisjuhlia sataman terminaalissa. Mukavaa oli itsellekin palauttaa menneitä mieleen.
Pakko tunnustaa, että juhlat tuntuivat paitsi hienolta myös haikealta. Tuo sama joukko, jonka kanssa tein lehteä yhdessä yli 15 vuotta, jatkaa samaa rataa mutta kuitenkin itse viitoittamaansa tietä. Oma aikani lehden ohjaksissa tuli ja meni.
Olin eilen myös ylpeä sekä lehdestä, sen tekijöistä ja kieltämättä myös omasta ratkaisustani neljä vuotta sitten. Kaikki tuntuvat olevan tyytyväisiä tehdyistä valinnoista. Sen paremmin kai asiat eivät voisi olla.
Kun tulin Rannikkoseutuun 2.1.1994 oli se käänteen tekevä hetki monella tavalla. Se merkitsi isoa muutosta itselle ja perheelleni ja yhtä lailla muutoksia tiesi odottaa lehden henkilökunta.
Lehteä oli aina hoidettu hyvin, mutta sen omistajan taloudelliset vaikeudet tuntuivat myös lehdentekijöiden arjessa. Kun omistaja Satakunnan Painotalo Oy sitten teki konkurssin syksyllä 1993, oli hyvin lähellä, että myös Rannikkoseudun ilmestyminen olisi loppunut siihen.
Sattumalla on monta kertaa suurempi rooli tapahtumissa kuin osataan ajatella. Itse satuin olemaan Harjavallan Seudun päätoimittajana ja toimitusjohtajana ja tuon painotalon asiakas. Tein silloin lehdelle uutta sivunvalmistusjärjestelmää, mikä tarkoitti, että painonkin piti pystyä vastaanottamaan tiedot sähköisessä muodossa.
Sain painolta valtuudet tilata sellaisen järjestelmän heille, mitä itse käyttäisin sivujen lähettämiseen. Kun sitä valmistelua tehtiin painon päässä, tuli tieto myös painon konkurssista.
Kun tieto tuli, samassa viestissä kerrottiin, että painon toiminta kuitenkin jatkuu. Toinen ehdotus tuli painon toimitusjohtajalta Sakari Ryypöltä. Heillä oli yli puolet Rannikkoseudun Sanomat Oy:n osakkeista. - Se on ihan sinun näköinen lehti. Sinä voisit sen ostaa, heitti hän kevyesti mutta kuitenkin tosissaan.
Muistan, miten hämmästynyt olin yhtiön suurista tappioista ja heikosta taseesta. - Ei tällaista yhtiötä voi kukaan ostaa, sanoin lonkalta.
Samalla aloin kuitenkin ymmärtää, ettei sitä tosiaankaan voisi kukaan muu ostaa. Oli näet kovin epätodennäköistä, että ostajana olisi joku toinen, joka sattumoisin olisi tehnyt juuri samankokoista lehteä kuin Rannikkoseutu. Pahoin tapppiollinen tase karkottaisi kaikki muut sijoittajat aivan varmasti. Vuosi 1993 oli lamavuosi syvimmillään. Turkulainen, Uutisvaljakko, Raision seudun Sanomat ja Laitilan Sanomat olivat kaatuneet samoihin aikoihin Kokemäen painotalon kanssa.
Tunsin Harjavallan seudun tulot ja menot kuin omat taskuni. Rannikkoseutu oli liikevaihdoltaan ja levikiltään suurempi kuin Harjavallan Seutu. Miksi se ei voisi selvitä kun Harjavallan Seutukin selviää ja tekee vieläpä todella hyvää tulosta.
Olin ilmeisesti ainoa, joka teki tarjouksen vanhasta yhtiöstä. Muut tarjosivat vain julkaisuoikeuksista, mikä olisi tarkoittanut sitä, että vanha yhtiö olisi pitänyt hakea konkurssiin heti kaupan jälkeen. En tiedä kuvittelinko, mutta minulle jäi mielikuva, että kauppa syntyi osin sen takia, että vanhan yhtiön konkurssi olisi ollut kiusallinen joillekin. Myyjä ei siis uskonut mahdollisuuksiini, mutta muutaman kuukauden kokeilukin olisi heille eduksi.
No, myyjä ei tiennyt, että jo sillä, että pääsin neuvottelemaan paino- ja jakelusopimukset uusiksi, nousi lehden käyttökate positiiviseksi. Suuri syy lehden heikkoon tulokseen oli omistaja itse. Painotalo määräsi painamiselle korkean hinnan, nosti  alku vuonna rahat lehden kassasta niin, etteivät ne riittäneet painolaskun maksamiseen. Laskut kasaantuivat ja viivästyskorot juoksivat. Lehden taseessa ne olivat lisäkuluja, painotalon taseessa kohonneita saatavia.
Itsestään selvää selviytyminen ei toki ollut. Turun Seudun Osuuspankin johtaja tunnusti muutaman vuoden kuluttua, ettei olisi laittanut markankaan edestä vetoa, että voisin selvitä.
Mukaantuloni oli tosi täpärällä. Jos painotalo olisi tehnyt konkurssin alkuvuodesta, en olisi laman keskellä pystynyt ostamaan ja ottamaan lehteä vastuulleni.  Kun omistus vaihtui vuodenvaihteessa, lehden tilausmaksuja ei lähetetty asiakkaille ennen kuin tiedettiin, että lehden ilmestyminen varmasti jatkuu tilauspohjaisena. Kun asia varmistui ja laskut lähtivät, tulo takasi lehden rahoituksen ensimmäiseksi puoleksi vuodeksi. Se oli riittävä  uuteen alkuun pääsemiseksi.
Kuusi kuukautta kaupan jälkeen eka tilinpäätöksessä käyttökate oli jo plussalla, mutta tulos jäi vielä hieman miinukselle. Sen jälkeen yhtiö ei tehnyt tappiota enää yhtenäkään vuonna vuoteen 2008 mennessä.
Menestys ei kuitenkaan tullut kirjanpidosta ja talouluvuista. Ne vain todistavat sen. Menestys syntyi henkilökunnan, ilmoittajien, yhteistyökumppanien ja lukijoitten yhteisestä ponnistuksesta. Tällä seutukunnalla on menestymisen eväät monipuoliselle yritys- ja liiketoiminnalle. Lehden kustantaminen mukaan lukien.

No lukijat tietävät, mitä lehdessä on vuosien aikana tapahtunut. Sen sijaan lehden julkaisuoikeuksien myyntiin liittyy joitakin väärinkäsityksiä tai vääriä tulkintoja, joita haluan oikaista.
Se on totta, että en ole koskaan tarjonnut Rannikkoseutua Turun Sanomien eli Ketosille ostettavaksi. Siihen ei liity dramatiikkaa tai, että olisin pitänyt Turun Sanomia poissuljettuna vaihtoehtona. Juuri tänään painettu media on historiansa suurimmassa murroksessa. Pieni lehti voi hyvin pärjätä yksin vielä monta vuotta, mutta menestys on kyllä enemmän kiinni sattumasta kuin hallitusta haasteisiin vastaamisesta. Verkossa kaikki on ilmaista, mutta liikevaihdon ja toimeentulon ottaminen netissä on äärimmäisen kallista. Ansaintalogiikkaa ei ole vielä edes suurilla saati pienillä lehdillä.
Jos vuonna 2008 Alma Media ei olisi ostanut Rannikkoseutua, suuremman selkänojan etsiminen olisi viimeistään nyt käsilllä.
Olen matkannut Keijo Ketosen kanssa lukuisia kertoja junalla Turun ja Helsingin väliä Sanomalehtien Liiton ja VKL:n yhteisiin kokouksiin. Keijo kertoi usein, ettei Turun Sanomat ole koskaan mennyt ostamaan paikallislehtiä. Myyjät ovat aina astuneet itse ensin Kauppiaskadun ovesta sisään.
Itse en taas ole koskaan ollut myymässä Rannikkoseutua. Kävi vain niin, että Alma Median paikallislehtiin erikoistunut Suomen Paikallissanomat oli seurannut vuosia lehden kehitystä. Keväällä 2008 se ehdotti, että katsoisimme yhdessä pääsisimmekö sopimukseen kaupasta. Neuvottella toki sopi, mutta itse en uskonut kauppoja syntyvän. Talouden epävarmuus oli kasvanut jo merkittävästi ja synkkiä pilviä oli ilmassa. Onneksi olin väärässä.
16.6.2008 molemmat olivat hyväksyneet kaupan ehdot.
Nyt neljä vuotta sen ratkaisun jälkeen voin yhtyä johtaja Kari Juutilaisen näkemykseen. Rannikkoseutu tulee viettämään myös 100-vuotisjuhliaian. Toivottavasti saan itse olla silloinkin mukana. Lehden levikki ja ilmoitusmäärät ovat vain vahvistuneet lähtöni jälkeen.
Vilpittömät onnen toivotukseni lehdelle ja sen tekijöille.. Toivon, että voin olla edesauttamassa lehden menestystä, vaikka en olekaan enää sen palveluksessa.
Lehti on riippuvainen talousalueen menestyksestä, mutta myös talousalue tarvitsee menestyäkseen omaa, asioista perillä olevaa, puolueetonta ja uskottavaa tiedonvälitystä.
Siis Rannikkoseutua.

Riitely voi jatkua

Tuore raportti Naantalin seurakuntayhtymän piispantarkastuksesta on kirjoitettu rakentavasti, mutta joka osaa sitä oikein lukea, on raportti tylyä kerrottavaa. Tuomiokapituli arkkipiispan johdolla toteaa, että seurakunnan työntekijöiden välit ovat yhä tulehtuneet, johtamisjärjestelmät ovat heikot ja yhteydenpito avainhenkilöiden välillä on vajavaista. Suurimmaksi pulmaksi raportti ilmoittaa Naantalin kirkkoherran ja talousjohtajan välit. (RS 31.8.)
Naantalin seurakunnan sisäistä ilmapiiriä on tutkittu pitkään. Eri nimellä kulkevia suunnitelmia on laadittu omin  ja kalliisti palkattujen ulkopuolisten asiantuntijoiden voimin. Nyt tuomiokapituli on antanut uusia ohjeita, miten talossa pitää toimia. Aikaa ohjeitten noudattamiseen on kokonainen vuosi.
Kaikki edellä kuvattu on kirkon tapaa hallita ja hallinnoida seurakuntiaan. Tosi asiassa valitukset, raportit ja piispantarkastukset ovat olleet lähinnä paperin pyörittelyä. Oikeasti seurakunnan työntekijöitten saati palvelua tarvitsevien seurakuntalaisten tilasta ei ole huolestunut kukaan.
Seurakuntaa koskevat samat työsopimuslait kuin muita aloja. Työpaikkakiusaamista on työntekijän tai työnantajan edustajan sopimaton käytös oli se sitten millaista laatua tahansa. Lakiin sisältyvät kurinpitosäädökset ei ole tarkoitettu vahingoittamaan vaan oikaisemaan ja korjaamaan tilanteita mahdollisimman varhain.
Jos lain sallimia mahdollisuuksia ei käytetä, siirtyy vastuu  nopeasti ylemmälle tasolle, tässä tapauksessa tuomiokapitulille.
Millään työpaikalla ei tule sietää huonoa käytöstä, ei seurakunnissa etenkään, joka jo olemassa olollaan vaalii armoa ja anteeksiantoa. Sen, jos jonkun pitää sallia ja hyväksyä erilaisia ihmisiä, näkemyksiä ja elämäntilanteita, mutta huonoa käytöstä tai työntekijöiden keskinäistä riitelyä ei tarvitse sietää kertaakaan. Niin seurakunnalta kuin tuomiokapitulita tarvitaan asian tilan korjaamiseksi ryhtiä ja selkärankaisuutta. Jos normaalit huomautukset, kirjalliset ojennukset ja varoitukset eivät tuota tulosta, on lyhin ja selvin tie  päättää työsuhteet lyhyeen. Laki ei vain salli sitä, vaan velvoittaa siihen.
 Se on suoraa, avointa ja selkeää johtamiskulttuuria, jota seurakunnalta raportissa toivotaan. Sellaista olisi pitänyt löytyä jo tuomiokapitulistakin.

Kuva ja todellisuus Naantalista

Naantali on Suomen paras matkailukaupunki. Se on todistettu ja äänestetty monin eri tavoin ja monta kertaa. Siitä Naantalissa ei tarvitse kiistellä.
Naantalissa kuitenkin asuu 18.000 asukasta, jotka eivät vain käy kaupungissa kauniina kesäpäivänä. Naantalilaiset asuvat ja elävät täällä.
Matkailija näkee omillaan silmillään paljon sellaista, mitä naantalilaiset eivät itse enää huomaa.  Esimerkiksi kaupungin pysäköintiongelmat ovat vuosi vuoden jälkeen yhä suuremmat. Sen näkevät ja tuntevat myös kaupunkilaiset, mutta siihen on jotenkin taivuttu ja alistuttu. Kaupunginvirastossa ongelma kyllä tiedostetaan, mutta kaupunki tuntuu olevan liian pieni ja ahdas ongelman poistamiseksi.
Tilaa ei ole kuin Kuparivuoressa, joka sekin on vielä kiveä täynnä.
Se ei kuitenkaan ole matkailijoita koskeva ongelma, vaan rassaa erityisesti kantakaupungissa asuvia asukkaita ja yrittäjiä. Ei ole samantekevää miten ja milloin ongelmaan saadaan parannusta. Lopullista ei ilmeisesti koskaan.
Matkailija näkee myös, ettei kaupungin ruutukaava-alue, kadut, liikerakennukset ja erikoisliikkeiden määrä vastaa mielikuvaa Naantalista. Tosi asia on sekin, että päivittäistavarakauppaa lukuun ottamatta, yritysten ja kauppaliikkeiden määrä vastaa paremmin 8.000 asukkaan kuin 18.000 asukkaan kaupunkia.
Mitä sen eteen voidaan tehdä? Ei oikeastaan mitään. Vai voidaanko?
Kysymys on siitä, millaisen kaupungin palveluvarustuksen halutaan joskus olevan. Jos halutaan, että joskus kaupunki näyttää siltä, mikä sen maine on, sitä työtä pitää tehdä kaiken aikaa ja pitkäjänteisesti.
Keskustan ilmettä ollaan muuttamassa ja rakennuskantaa tiivistämässä.  Niissä suunnitelmissa painopiste on jossakin muussa kuin liikerakentamisessa. Syykin on selvä. Liikehuoneistoista ei ole kukaan kiinnostunut, jos niissä ei kauppa käy.
Kaupungin päättäjien pitää selvästi viestittää yrittäjille ja yrityksille, että niitä tarvitaan ja kaupan menestymisen esteitä poistetaan. Pelkkä asuntojen rakennuttaminen ei riitä, vaikka se periaatteessa tukee yritystenkin toimintamahdollisuuksia.
Yrittäjien itsekin pitää pystyä yhdistämään voimia. Ei riitä, että rannan yritykset puhaltavat kesäaikan yhteen hiileen. Tarvitaan jokaisen omaa - suurta tai pientä - panosta. Tarvitaan yhteistä näkemystä ja tarvitaan kuntalaisten tahtoa ja sen perään tekoja paikallisten palveluiden puolesta. Tottumus on toinen luonto. Naantalilaisista liian moni ajaa merta edemmäs kalaan pelkästä tottumuksesta.

Raisio uusiksi

Raision keskustan uusi, vasta luonnosvaiheessa oleva yleiskaava on yksi merkittävimmistä muutossuunnitelmista Raision keskustassa yli 30 vuoteen. Paljon puhuttu Nesteentien alitus ei vie vain liikennettä maan alle vaan muuttaa jokaisen raisiolaisen ja ohikulkijan reittisuunnitelmia ja käsitystä koko kaupungista.
Kaavan perusajatus on pudottaa raskas liikenne kirjaston jälkeen maan alle. Tunneli nousee pintaan heti nykyisen pääristeyksen takaa.  Kuuluisa risteys ei ole uudistuksen jälkeen enää risteys, sillä siitä ei enää käännytä Myllyn eikä Naantalin suuntaan.
Nesteentie uusi liikenteellinen solmukohta tulee nykyisen ammattioppilaitoksen kohdalle. Naantalista ja Myllyn suunnasta tuleva liikenne nousee kiertoliittymästä kaupungin keskustaan ja Turun suuntaan. Liikennemäärät moninkertaistuvat kaupungintalon kohdan risteyksessä  Kirkkoväärtinkujalla ja hautaumaan risteyksissä Pappilanpolulla ja kirkkoherrankujalla. Uusi väylä sijoittuisi seurakuntatalon länsipuolelle. Erityisen suuri muutos koskee Soliniuksenkatua, josta tulee Raisiontien veroinen pääväylä Tasalaan.
Paitsi liikenteen osalta kaupungin keskusta tule kokemaan täydellisen kasvojenpesun seuraavan 20-30 vuoden aikana.
Käytännössä koko Tasalan nykyinen rakennuskanta on suunniteltu purettavaksi ja rakennettavaksi uudelleen. Muutos tulee olemaan suuri sekä liiketilojen asettelun, määrän että keskustaan kaavailtujen asuntojen määrän osalta. Suunnitelma on jatkoa uudelle torille ja sen reunoille jo nousseelle uudelle rakennuskannalle.
Liikenteeltä vapautuva Nestentie on vielä tulevan käytön osalta kysymysmerkki. Siitä voi tulla alue, joka antaa tilaa hengittää tai siitä voi tulla korkeiden kerrostalojen alue, joka kasvattaisi kaupungin asukamäärää ja tukisi palveluita Tasalan uusissa liikerakennuksissa. Ilman tuntuvaa asukas- ja asiakasmäärän kasvua uusille liikeraennuksille ei ole tekijöitä ja eikä niihin tulijoita.
Nykyinen Nesteentien Martinkadun puoleinen alue varataan katutasossa liiketiloiksi, mutta myös siellä korkeat asuintalot ovat mahdollisia.  Nykyisin kaupungissa on korkeita kerrsotaloja Rasiontien pohjoispuolella ja länsi-puolella. Tulevaisuudessa niitä on lisää myös etelässä ja idässä.
Nykyisen Nesteentien ylläpitäjä on valtio. Valtio ylläpitää pääliikenneväyliä. Raision keskustan läpi kulkevan pääväylän liikennettä hidastaa liikaa paikallisliikenne.
Lyhennetty tunneli on kustannuksiltaan edullisempi kuin Rauman valtien alittava aikaisempi suunnitelma. Lyhennetty malli ei poista ongelmaa Myllyn ja kaupungin keskustan välillä. Paikallisliikennettä ei haluttaisikaan näin lyhyelle matkalle valtatielle.
Kaupungin yleiskaavassa ratkaisua etsitään vaihtoehtoisista linjoista Myllystä  Haaviston maitten läpi Palovuoren kautta Rauman tien yli Kerttulantielle ja Raisionkaarelle.
Kaupunki järjesti keskustan yleiskaavasta suunnittelukilpailun, jonka voittajatyön pohjalta on käynnistetty itse kaavan laatiminen. Kilpailun ideoita on hyödynnetty laajasti, mutta itse kaava ei ole lähellekään voittajatyön kaltainen.
Siksi kesällä tai alkusyksystä nähtäville tulevasta kaavaluonnoksesta on syytä jokaisen olla kiinnostunut ja miettiä, miten kaava totetuessaan muuttaisi omaa elinympäristöä, liikennettä ja toimintaolosuhteita. Raision uusi keskustan yleiskaava ei ole mikä kaava tahansa, sillä niin paljon ja niin monia asia siinä on mietitty kokoaan uusiksi.
Kaavoitustilanteesta voi lukea lisää Raision verkkosivuilta http://www.raisio.fi/palvelut-a-o/kaavoitus-ja-maankaytto/osayleiskaava/valmist-oleva-oyk/fi_FI/valmist-oleva-oyk/

Turhia hommia

Euroopan valtioiden velkaongelma on otettava vakavasti myös Suomessa joka kunnassa ja kaupungissa. Jopa jokaisen kotitalouden on syytä katsoa peiliin  ja velkasaldoon. Onko oma talous lähellekään tasapainossa.
Kunnissa velkatilanne luulisi huolestuttavan, sillä vaikka korkomenot ovat alhaalla nykyinen velkamäärä estää uuden rakentamisen lainarahan turvin. Hyvä, että vuosikate riittää nykyisten velkojen hoitamiseen etenkin, jos tiukempia vuosia on enemmän edessä kuin takana.
Keskustelussa julkisen talouden menoleikkaukista minua huolestuttaa se, että ikään kuin kunnissa ei olisi enää varaa mistä säästää.  Jokainen kotitaloutta hoitava ymmärtää, että jo kysymyksen asettelu on absurdi - huvittava. Jos rahaa ei ole, niin sitä ei myöskään ole mistä käyttää. Kunnissa ei ole koskaan vielä jouduttu laittamaan solmua letkun nokkaan, josta raha virtaa. Putki veronmaksajan taskuun tai pankin lainaholviin on aina raollaan, täytyy vain valita kumpaa putkea kuinka vuolaasti kulloinkin käyttää.
Minussa kunnissa pitäisi oikeasti laittaa voimaan sääntö, joka johtaa rahan kulutuksen vähenemiseen. Esimerkiksi periaatepäätös, että joka hallintokunta, joka esittää yhden euron lisäystä jollekin menokohdalle esittää samalla kahden euron vähennystä muille menokohdille. Yhtä veroeuron lisäystä vastaan kunnasta on löydyttävä kahden euron menosäästöt. Tämä johtaa siihen, ettei menoesityksiä tule.
Tiedän, että tämä esimerkki toimii paremmin teoriassa kuin käytännössä. Mutta tosi asia on sekin, että yksikään lautakunta ei pysty menoleikkauksia kohdentamaan oikein, ellei hallintokunnan virkamiehistä, joku sellaisata esitä. Tässä mallissa joka hallintokunnan olisi pakko niin tehdä.
Löytyykö kunnissa sitten leikattavaa. Itse en käyttäisi laihdutuskuurista leikkausnimitystä lainkaan, vaan puhuisin tehtävien ja toimenkuvien kirkastamisesta. Kuinka paljon kunnissa tehdään töitä, joille ei ole hintaa lainkaan. Virkamiehet ovat kuukausipalkkalaisia. Palkka maksetaan ammattitaidosta, vastuun kantamisesta ja jakamisesta.  Siten ei tarvitse laskea esimerkiksi, paljonko maksaa yhden sähköpostin lähettäminen tai siihen vastaaminen. Tai lautakunnan esityslistan kirjoittaminen saati, että laskettaisiin paljonko yhden katusuunnitelman tekeminen maksoi ensi ajatuksesta asfaltin jäähtymiseen asti.
Kustannuslaskentaa pitäisi käyttää joka paikassa, jotta jokainen näkisi onko tässä mitään järkeä.
Pitkän toimittajauran aikana olen lukenut eräänkin esityslistan. Naantali ei ole tässä mikään huono esimerkki, mutta esimerkki kuitenkin.
Olen aina ihmetellyt miten meillä voi olla yhteiskunnassa varaa vatvoa mitätöntä asiaa valtavassa organisaatiossa ilman, että sen kustannukset alkavat tuntua jossakin. Jos jokin asia on lähes joka hallituksen kokouksen listalla puolen vuoden ajan aina täydennettynä jonkin hallintokunnan lausunnolla, joka saatetaan lähettää vielä uudelleen toiselle hallintokunnalle lausuttavaksi, se täytyy johtua vain siitä, että lausunnon mukana ei ole hintalappua paljonko se maksoi.
Opettajat, lääkärit, terveydenhoitajat ja lähes kaikki kunnan palveluksessa olevat vastaavat työnsä ohella aina johonkin kyselyyn, osallistuvat johonkin tutkimukseen tai ainakin lukevat jonkin projektin väliaikatulokset, johon toivotaan vielä täydentäviä ideoita ja ajatuksia.
Onko kukaan miettinyt kuka niitä vastauksia ja tuloksia tarvitsee ja paljonko vastausten käsittelyyn ja analysointiin pitää olla väkeä palkattuna, jotta edes kaikki tulee kerran läpi luetuksi. Jos rehtorille annettaisiin lista siitä, että opettajahuoneellisen käyttämää viikkotyöaikaa kuluu vartti päivässä eli 20 opettajan työhuoneessa yhden opettajan työpanos viikossa, joka maksaa yhden viran palkan kuukaudessa ja 37.000 euroa vuodessa. Kuinka moneen kyselyyn sen jälkeen aikaa riittäisi.
No, kaikki ovat kuulleet lääkäreiden ja hammalääkäreiden pakollisista toimistoajoista, jolloin paperitöitä on tehtävä oli niitä tai ei. Jono oven takana kasvaa, mutta minkäs teet kun et saa ottaa vastaan niin et saa.
Sille nyt ei tietysti mahda mitään, että jos kaikki opettajat ryhtyisivät vain opettamaan, lääkärit tutkimaan ja hoitajat hoitamaan, joku osa  julkisen vallan palveluksessa huomaisi pian olevan vailla tekemistä - etenkin vailla järkevää tekemistä. Mutta ne virat löytyvät kyllä jostain muualta kuin suorittavasta portaasta, joka jo nyt tekee töitä ja osin turhaa työtä näännyksiin asti.  Turha tekeminen on saatava pois virastoista olipa se kuinka vähäistä tahansa.

Lahjus ja oikeudentaju

Suomen valtion omistama ja vuorineuvos Uolevi Raaden johtama Neste Oil oli 1960-luvulla esimerkki valtion onnistuneesta teollisuuspolitiikasta. Maahan oli synnytetty maan energiahuoltoa turvaava jalostamo, jonka investoinnit olivat niin suuret, ettei yksityisillä pääomamarkkinoilla olisi ollut siihen varaa.
Nesteen jalostamon synty Naantaliin oli onnenpotku Naantalille. Osin Nesteen maksamien verojen ansiosta kaupunki on mennyt eteenpäin muuta maata  alemmalla kunnallisveroprosentilla.

Nesteen syntyyn oli merkittävä vaikutus silloisella tasvallan presidentillä Urho Kekkosella. Neste ei halunnut hänen osuuttaan piilotella tai vähätellä. Niinpä yhtiö rakennutti Kultarantaan edelleen käytössä, aivan vesirajassa olevan saunan ja lahjoitti sen valtion päämiehelle.

Muistan miten televisiossa, radiossa ja sanomalehdissä ylistettiin presidentin saavutuksia, ja miten hienoa oli, kun valtion yhtiö antoi tunnustusta adosti perisuomalaiseen tapaan. Mitä parempaa presidentille olisi voitu lahjoittaa kuin savusauna. Olen samaa mieltä.

Tänään18.4. 2012 käräjäoikeudessa on annettu tuomiot laajassa lahjusoikeudenkäynnissä. Kansanedustaja Ilkka Kanerva sai yli vuoden ehdollista vankeutta törkeästä lahjuksen vastaanottamisesta ja mm. Toivo Sukari lähes saman verran lahjuksen antamisesta.

Miten nämä tapaukset mielestäni sopivat presidentin saamaan lahjaan. Ei muuten kuin siinä, miten eri aikakausina asioihin suhtaudutaan eri tavalla.

Kanervan saama tuomiohan juontuu pääpiirteissään siitä, että hän ulkoministerinä ollessaan järjesti omien  60-vuotispäivien kunniaksi talousseminaarin, jossa puhujina olivat mm. presidentti Ahtisaari, Harri Holkeri ja Karl Bildt sekä monia muita alansa huippunimiä.

Seminaariin osallistuneet maksoivat maksun, jota voitaneen pitää korkeana vaikka korkeatasoisesta seminaarista olikin kysymys.  Seminaariin osallistuneet olivat Kehittyneiden Maakuntien Suomen  perustajia tai jäseniä. Yhdistys tuki näkyvistä eri puolueiden  eduskuntavaalikampanjoita.

Koska seminaarimaksun maksajilla oli vireillä mm. kaavoitusta vaativia hankkeita Varsinais-Suomessa oikeus katsoi, että maksajat antoivat lahjuksia seminaarimaksun muodossa.  Maakuntahallituksen puheenjohtajalla Kanervalla oli mahdollisuus kaavaan vaikuttaa - vaikka ei olisi - eikä ole niin tehnytkään.

Kekkosen saama sauna ei ollut lahjoma, koska siihen aikaan Suomessa uskottiin, että miehet ovat rehellisiä ja suoraselkäisiä riippumatta siitä annettiinko heille lahjoja vai ei. Saunan saaminen ei siis ollut tarkoitettu vaikuttamaan Kekkosen tekohin, vaikka hänellä siihen mahdollisuus olikin. Ja hän vaikutti. Nyky aikana hänelle ei voitaisi saunaa lahjoittaa ilman oikeudenkäyntiä.  Eikä edes presidentti saisi saunalleen rakennuslupaa sellaiseen paikkaan, missä sauna nyt on.

Olen oikeuden kanssa samaa mieltä siitä, että Kanerva on menetellyt varomattomasti.  Olen sitä mieltä, että oikeden pitää voida tuomita myös sillä perusteella, että hänellä oli mahdollisuus asiaan vaikuttaa. Koska lahjoman toteen näyttämien on yleensä vaikeaa tai mahdotonta, on aihetodisteiden perusteella tuomio  mahdollinen.

Mutta edelleen haluan kysyä, että ovatko ihmiset muuttuneet Kekkosen ajoista.  Muuttuisiko minun tai sinun oikeudentajusi sen perusteella, millaisia lahjoja ystävät sinulle antavat. Itse olen istunut päätoimittajana vaikka kenen tarjoamaan lounaspöytään pelkäämättä, että menettäisin harkintakykyni  lounaan aikana tai ilmaisesta lounaasta. Käsitykseni on kyllä usein lounaan aikana muuttunut, mutta minusta sitä on muuttanut tiedon määrä eikä itse lounas. Olen myös itse tarjonnut lounaita odottamatta vastapalaveluksia - edes vastavuoroisuutta.

En ymmärrä pitäisikö poliitikkojen ja ministereiden nyt kieltäytyä  normaalistakin ystävällisyyden osoituksista, matkoista ja lounaista vain sen takia, että he ovat asemassa, jossa heillä on valta vaikuttaa.  Kun katsoo maailmaa kuinka korruptoitunut se on, Suomi oikeasti on aivan mallimaa kenelle tahansa. Muualla ministereille ja päämiehille maksetaan puhdasta rahaa suuria määriä heidän omille tileille. Suomessa metsästetään pieniä summia ja syytetään aihetodisteilla. Aivan aiheesta, koska  todisteita ei ole.

En pidä demokratiaan kuulumattomana yritysten puolueille antamaa tukea kunhan se on tehty kirjanpidossa oikein - siis se ei ole verovähennyskelpoinen kulu - ja siihen ei liity mitään sellaista, mikä täytyisi pitää salassa.

Uskon, että kärjäoikeus on tulkinnut voimassa olevaa lakia aivan oikein. En usko sitä, että Sukari tai kukaan muukaan olisi seminaarimaksuilla yrittänyt tai edes uskonut voivansa vaikuttaa Kanervan mielipiteisiin.  Enkä rehellisesti usko, että Kanerva on näiden seikkojen takia muuttanut käsitystään oikeasta ja oikeudenmukaisuudesta. Vai uskotko sinä?

Iina Amelie Haapakosken ristiäiskuvia..

 Iina Amelie Haapakosken ristiäisiä saatiin viettää aurinkoisessa säässä Merimaskussa Taattistenjärven tuntumassa pääsiäsissunnuntaina 8.4. 2012. Iina käyttäytyi tyynesti ja maltillisesti vaikka kampaus kastuikin kesken kaiken. Hänessä on selvää myönteistä sosiaalisuutta. Kuin luotu tilaisuuksiin, joissa on paljon hälyä ja ihmisiä. Seurapiiriainesta siis..

Oikea suunta

Maskun sosialidemokraatit ovat oivaltaneet sen, mistä nykyisessä kuntauudistuksessa on kysymys. Kaikki ovat keskittyneet puolustamaan tai vastustamaan ministeriön kuntamallia, vaikka mallin tarkoitus on saada kunnat tuntemaan oma tilansa ja tekemään siitä johtopäätökset.
Rannikkoseutu kirjoitti tänään (7.3.) miten Maskun demariyhdistys on tehnyt päätöksen aloittaa neuvottelut Raision ja Naantalin kanssa mahdollisesta kuntaliitoksesta.
Onnittelen.

Turun velat 1,2 miljardia euroa

Turku ja Raisio ovat juuri julkistaneet viime vuoden tilinpäätöksensä. Molemmat kaupungit ovat tilanteeseen tyytyväisiä. Tulos on ennakoitua parempi ja talous jokseenkin tasapainossa.
  Turun kokonaiskuva on kuitenkin kovin toinen, jos konserniluvut otetaan mukaan. Turku ilmoittaa velkamääräkseen 1866 euroa per asukas. Kun koko konsernin velkamäärä lasketaan yhteen, Turku on vastuussa jo yli 1,2 miljardin euron veloista. Se tekee yli 6200 euroa per asukas.
Viime vuoden lukuihin voidaan olla nyt  tyytyväisiä, jos hyväksytään, että tulos syntyi sattumalta. Sattumalta sekä Turun että Raision keräämät yhteisöverotulot olivat 40 prosenttia suuremmat, mitä oli arvioitu. 

  Olipa maassa hyvät tai huonot ajat, kunnan kulut jatkavat kasvuaan.  Päättäjien epäkiitolinen tehtävä on  etsiä lisää rahaa  - tyydyttää  julkisen talouden nälkää, joka on kyltymätön.

Turun tilinpäätökseen merkityt käyttömenot kasvoivat 4,9 % ja Raision 5%.  Siitä huolimatta, että talouden uhkakuvat olivat ja ovat vakavat. 
Asiantuntijat ovat jo pitkään varoittaneet, että julkisen talouden menojen kasvu vie pohjan  teollisuuden kehitykseltä. Se vaarantaa investoinnit, imee entistä suuremman osan tulevasta työvoimasta, leikkaa yksityistä kysyntää ja velkaannuttaa maata entisestään. Lamassa julkisen talouden pitäisi lieventää markkioiden laskua. Nyt  suuri valtionvelka itse vetää markkinoita alas.

 Turku-konsernin velkamäärä oli viime vuonna yli 6200 euroa per asukas. Turku on rakentanut  isoja ylikunnallisia, mm. vesihuollosta, jätevedestä ja jätteistä huolehtivia yhtiöitä, joiden koko liiketoiminta ei näy enää kaupungin tilinpäätöksessä.
Se on menneinä vuosina lainannut rahaa  yhtiöilleen, mikä saa kaupungin nettovelkamäärän kehityksen näyttämään myönteiseltä.
Talouden kokonaiskuva ei  avaudu ulkopuolisille yksin tilinpäätöslukujen perusteella. Edes osakuusyhtiöiden taseita lukemalla ei löydy velan kokonaismäärää. Turku Energia ja satama ovat tuottavia yksiköitä eivätkä kovin velkaantunteita.
Kuntalainen, joka haluaa tietää Turun taloudellisen aseman, pitää pystyä arvioimaan myös sen yhtöitten liiketoiminnan laajuutta, riskiä ja suurten velkojen maksukykyä. Niitä tietoja ei helposti löydy.
Kuntien tilinpäätökset on laadittu  saman kartan ja yhtenäisten ohjeiden mukaan, mutta pian vain he saavat ja osaavat tulkita niitä, jotka ovat itse vastuussa tuloksesta ja kunna tulevasta kehityksestä. Turussa päättäjien puheet ovat usein myyntimiesten puheita.
Miksi kuntaliitoskeskustelussa puhutaan kovin vähän rahasta? Aikana, jolloin maan velkakierrettä yritetään katkaista,  säilyttää maan uskottavuus, luoda uskoa investointien kasvuun ja uusien työpaikkojen syntymiseen,  suuressa kuntauudistuksessa taloudesta ei puhuta juuri mitään.  Kaikkien talous tuntuu olevan yhtäkkiä kunnossa.
Turkua on pidetään naapureissa vastenmielisenä yhteistyökumppanina.  Siihen Turun kannattaisi suhtautua vakavasti. Naapureilla on käsitys, että Turku ei hallitse menojen ja henkilökunnan määrän kasvua. Ei hallitsekaan, mutta se osaa selittää asioita parhain päin.  
  Turku asennoituu ylimielisesti naapureihin ikään kuin niiden asukkaat olisivat jotenkin vähäarvoisempia kuin turkulaiset. Puheet parasiiteista kuvaavat vain asennetta, koska todellista pohjaa syytöksille ei ole. Siitä Turku itse on pitänyt huolen. Yhteistyön ehtona on aina ollut, että naapurit maksavat osansan kaikaista kuluista korkojen kanssa.
Mutta mistä turkulaiset oikeita tietoja voisivat saada? Eivät mistään.  Koko seudun etu olisi  se, että  perusasioista voitaisiin olla yhtä mieltä. Enkä tarkoita, että naappureitten pitäisi ratkaista kummalla puolella  tuomiokirkko on Aurajokea.
Kuka tai mikä taho olisi sopiva arvioimaan Turun talouden tilaa,  kestävyyttä ja kilpalukykyä?  Erityisesti pitäisi verrata organisaation tehoa ja laajuutta maan muihin suuriin kaupunkeihin nähden. Pääministeri  piti Turun seutua esimerkkinä, missä kuntaliitoksia pitää saada kiireesti aikaan. Mistä hän oli huolissaan? Turun suuresta velkamäärästäkö?
Myös Raision ja Naantalin talouden kestokyky pitkälla aikavälillä pitää antaa ulkopuolisten arvioitavaksi.  Kuntien taloudelle pitää asettaa rajat, joita ei ylitetä eikä unohdeta.
Yrityksissäkin vaihtuvat johtajat, jos laskelmat pettävät tai menokuri ei pidä.

Turkukonsernin velka on merkitty viimeisellä sivulla.

Talouskehitys näyttää  hyvältä, jos konsernivelkojen määrää ei lasketa.

Sorsan ja telkän taistelua kylpypaikasta

Telkkäpariskunnan  uima-allas kärsi kylmistä pakkasöistä. Aamulla oli hyvinkin ahdasta kun sorsatkin  tunkivat avantoon soidinmenot mielessä.
Pahoittelen, että nauhasta puuttuvat alkuperäiset luontoäänet.
Tämä pätkä on tallennettu Samsung Calaxy- puhelimella kaukoputken läpi...

Mistä tuloja paikallislehdille?

Loviisan Sanomien päätoimittaja ja paikallislehtien yleispuuhamies Arto Henriksson esitti minulle jokin aika sitten ajatuksen, että ryhtyisin pohtimaan miten pienet lehdet tulevaisuudessa voisivat saada enemmän tuottoja sähköisestä mediasta. Vaikka en uskaltanut hänelle luvata mitään, jäi ajatus kuitenkin vaivaamaan.
Koska edelleenkään minulla ei ole valmista esitettävää aiheesta, ajattelin tunnettujen it-gurujen tavoin laitaa keskeneräiset ideani yleiseen jakeluun,  teille päätoimittajille, jotka olette muutenkin lähellä aihetta. En odota, että vielä tästä avauksesta lehdille syntyy Bil Gatesin kaltaista bisnestä, mutta arvokalaa kannattaa  pyytää, vaikkei aina saisikaan.
Tässä  muutamia ajatuksiani  pohdittavaksi ja jatkojalostettavaksi:
Me vanhat lehdentekijät tunnistamme -  pelkistetysti ilmaistuna - lehden siitä, että sillä on oma toimitus, oma myyntiorganisaatio sekä oma ilmoitusten ja sivujen valmistus.  Paino ja jakelu kuuluvat asiaan, mutta harvalla pienellä lehdellä on organisaatiossa näistä kumpaakaan.
 Uskommen, että  kiinnosavat uutiset tuovat lukijoita, joiden lähelle ilmoittajat haluavat päästä. Näistä syntyy tilauksia ja tästä syystä onnistumme myymään ilmoitustilaa.
Sähköisen median kanssa olemme ongelmissa. Nekin sivut pitää toimittaa, valmistaa ja sinnekin pitää myydä ilmoituksia. Oma väki ei halua nettisivuja tehdä ja ilmoittajat eivät halua nettilehden ilmoituksista maksaa.
Arto on uuden median hyvä asiantuntija. Hän on kokeillut monia  asioita. Hän myös perehtynyt vasta tulossa olevia mahdollisuuksiin. Häntä meidän kannattaa kuunnella jatkossa.
Itse unohtaisin  koko paikallislehtiajatuksen kun puhutaan  ilmoituksista ja sen tuotoista netissä. Toki k-kauppiaan linkki voidaan laittaa, mutta se tehdään palvelu- eikä ansaintamielessä.
 Kuinka moni teistä on tutustunut Googlen AdSense-järjestelmään? (google.mainokset sivullesi) Niitä ilmoituksia on tälläkin sivulla. Jokainen yritys (ei yksityinen henkilö) voi tehdä verkossa sopimuksen Googlen ilmoituksista omille verkkosivuilleen.  Ainoa rajoite lienee, että itse et saa klikkailla näitä mainoksia.
Ilmoitusmyyjänä ei olekaan enää lehden oma henkilökunta, vaan "mainostoimisto" Google. Hintakaan ei ole lehden määräysvallassa.   Mutta onko lehdillä varaa jättää noitakaan klikkauksia hyödyntämättä.
Jos suostutaan siihen, ettei enää myydä itse ilmoituksia eikä edes niitä hinnoitella, täytynee myös ajattelutapaa itse päätuotteesta; jutusta tai uutisesta muuttaa. Nyt me teemme jutun, pistämme sen lehteen ja verkkosivulle  miettimättä, miten se lukijan kohtaa vai kohtaako lainkaan.
AdSense-ilmoituksen vaihtuvan ilmoituksen idea on jutun aiheessa. Jos aihe liittyy matkailuun, ilmoituksessa vaihtuvat matkatoimistojen ja lentoyhtiöitten tarjoukset. Jos kirjoitat urheilusta, hyppäävät Adidaksen tossut ilmoitukseen. Kirjoitapa lintujen parittelusta ja soidinmenoista, et ehkä arvaakaa mitä tarjouksia sivullasi on. No onneksi voit asettaa myös rajoituksia kenelle suunnattuja ilmoituksia sivuillasi on. Voit myös keskeyttää tai lopettaa ilmoitusten julkaisun milloin haluat.
Tässä järjestelmässä ei siis ole tärkeää se,  minkä lehden sivuilla, missäpäin Suomea tai kuinka usein lehti ilmestyy, vaan se mitä aihetta kirjoitus koskee.  Yllättävästi sivullesi osuvat myös oman paikkakunnan tarjoukset.
Lehdessä ja toimituksissa on mietittävä monta asiaa uudelleen, jos lehden tulonmuodostus on joskus edellä kuvatuista seikoista riippuvainen.
Minusta paikallislehtienkin on ymmärrettävä sosiaalinen media uudella tavalla. Se ei ole vain valtaisa määrä epämääräisiä  ryhmiä ja keskustelupalstoja. Sinne vain on mentävä. Oikein oivallettuna siellä on paikallislehdillekin paljon mahdollisuuksia.

Pelkkä oma sivu Facebookissakaan ei riitä, vaikka jokaisella lehdellä sellainen pitää jo olla.  Ideana on se, että  lehden työntekijät ovat mukana mahdollisimman monessa   ryhmässä. Kun kukin siirtää linkin omasta jutusta useiden ryhmien sivuille, ryhmän käyttäjät vyöryvät  paikallislehden nettisivuille. Siitä hyötyy lehti ja mahdollisesti lehden sivuilla olevat mainostajat. Se on tarjouksen kiinnostavuudesta kiinni. Samalla tavalla kuin päätoimittajat nyt linkittävät Ilta-Sanomien uutisia sivuilleen, miksi hän ei linkittäisi omaa pääkirjoitusta ryhmään Ilta-Sanomat?
  Itse olen laittanut muutaman metsästysaiheisen kirjoituksen ja kuvan 5000 jäsenen ryhmään Metsästäjät. Voitte arvata millainen vipinä blogin sivuilla on käynyt, kun alan harrastajat ovat tutustuneet linkkiin tarkemmin minun blogissani. Tilastossa näkyvät kävijäpiikit imartelevat. Kävijöitä on Venäjältä, USA:sta, Ruotsista...
Uskon, että  tämä kirjoitus ryhmässä Paikallislehtien Päätoimittajayhdistys PPy, sivuni kävijämäärä - ja mainosten klikkaajien määrä - kasvaa jälleen. Tervetuloa!
Sanomalehtien liitossa käytiin minun pj-kaudella periaatteellista keskustelua siitä, saako Google laittaa sivuilleen paikallislehtien uutisotsikoita. Uutista klikkaamalla lukija siirtyisi lehden omalle sivulle sitä lukemaan. Sanomalehtien liitossa otimme silloin ainoan mahdollisen kannan eli Googlen pitää kysyä sitä lehdiltä. Liitolla ei ole mandaattia lupaa antaa.
Nyt suosittelisin lehtiä olemaan itse aktiivisia ja sopimaan Googlen kanssa otsikoiden käyttöoikeudesta. Silloin paikallislehtien otsikoita vilahtaisi Nokian, Samsungin ja Applen kännyköiden etusivulla.
Niitä potentiaalisia paikallisen jutun lukijoita pitää metsästää kaikkialta sähköisestä maailmasta. Mitä väliä sillä on, kuka sitä lukee kunhan lukee.

No, tämä on siis vain yksi ansaintavaihtoehto. Lisäksi meidän pitää tutkia, miten netin maksutavat kehittyvät. Artolla on jo kokemusta sellaisesta, että voi ladata puhelimella verkkorahaksi esimerkiksi yhden euron ja sillä eurolla voin ostaa suuren määrän juttuja, kuvia tai palveluita, joiden hinta on sentin tai kaksi. Silloin meidän tulee miettiä myös sitä, kannattaako kaikkia juttuja jakaa ilmaiseksi verkossa.
Minusta lehden julkaistut ja julkaisemattomat kuvat ovat arvo sinänsä. Näen silmissäni vielä päivän, jolloin lehde kuva-arkistosta kaikki voivat ladata kuvia omaan yksityiskäyttöönsä mitättömästä hinnasta. Mutta, jos niitä klikkaajia on tuhansia tai satoja tuhansia, silloin siitä sentitistä ja kahdesta tulee bisnes.
Kommentoikaa, mitä ajatuksia itsellänne on aiheesta..
Hyvää kevättä!

Juha

Kameran vangitsemaa

Ohessa pieni videokooste peuran ruokintapaikalta. Vaikka kameraa eläimet eivät pelkää, niin joka kerta ne sen käynnistymisen havaitsevat.

Kalastusta talvella

Viime talvena Merimaskun Taattistenjärvessä happi oli vähissä. Ensimmäisiin suliin paikkoihin tuli kalaa runsaasti. Pientä roskakalaa on nostettiin iso määrä   jäälle lyhyessä ajassa ketuille ja minkeille syötettäväksi.

Merikotkan ruokailu.mov

Tällä merikotkalla oli viime kevään jäillä rengas jalassa. Helsingin yliopistosta saamani kirjeen mukaan lintu oli rengastettu Uudenkaupungin ja Rauman välillä vuonna 2005. Odottelen jospa sama näytelmä toistuisi yhtä usein myös tänä keväänä.

Telkän soidintanssi

Vesi on vapautunut saunarannassa sen verran, että pian toivon tämän viime kevään kahden viikon rituaalin toistuvan olohuoneen ikkunnassa.

Kummallinen Yle

Oletko yhtä kiusaantunut aamun uutisista kuin minä? Seitsemän uutiset ovat ihan mielenkiintoiset otsikoinen ja taustoineen. Siihen se sitten loppuukin. Koko aamun kuuntelet yhdet ja samat toisintona.
No, töihin on lähes jokaisen mentävä. Istut autoon ja kuuntelet uutiset. Samat nauhat pyörivät sielläkin. Kuvan voit kuvitella aamun tv-lähetykisistä.
Entä oletko huomannut miten myöhään lauantaina alkaa lähetys Ylen kanavilla. Kun kerrankin voisit aamulla katsoa rauhassa maailman viime hetken tapahtumat, Ylen kanavilla pyöriin uutisruutu niistä samoista uutisista, joista eilen sait tarpeeksesi.
Yleisradion ohjelmatarjontaa säätelevät toimittajien työvuorot, viikonloppukorvaukset ja palveluajatus, joka ei perustu kuluttajan toiveisiin vaan talon omiin veltostuneisiin toimintatapoihin.  Samoja nopeasti toistuvia uutisia perustellaan sillä, että näin taataan kaikille mahdollisuus kuulla uutinen. Ihmiset kun niin satunnaisesti osuvat television ääreen. Totta.
Mutta toisaalta se kertoo myös siitä, että Ylen 10 minuutin lähetykseen valitsemat aiheet ovat ainoita oikeita uutisia, joiden jatkuvat toistaminen on perusteltua.
Ne, jotka katsovat ulkomaisia tv-kanavia huomaavat, että siellä uutisia tulee yhdeltä kanavalta koko ajan tai vähintään  neljä kertaa tunnissa. Siellä ei toisteta samoja nauhoja koko aamupäivä, vain pari tärkeintä toistuu ja muut ovat vaihtuvia ja ajankohtaisia.
Meillä Suomessa tehtiin vakava virhe  kun hyväksyttiin laki, joka turvaa yleisradion rahoituksen ilman vastuuta katsojille ja kuuntelijoille. Ja nekin maksavat, vaikka eivät omista eivätkä katso ylen ohjelmia verkosta eivätä televisiosta.
Uskon, että Ylellä ei ole vaikeutta hukata saamiaan varoja, mutta uskon myös, että ohjelmatarjonta vastaa entistä huonommin kuluttajan näkemystä. Kaikki hyvä - mikä tarkoittaa taloudellisesti kannattavaa - siirtyy maksullisille kanaville. Ja se mikä ei kelpaa maksullisten kanavien tuottajille on halpaa ja sopii Ylen toiminta-ajatukseen kaiken kattavasta - ja kelpuuttavasta - ohjelmatarjonnasta.
Kyllä sanomalehtiä on syyllistynyt samaan kuin Yleisradio. Kun toimittajien annetaan eristäytyä yksin omaan norsuunluutorniinsa syntyy taatusti omaperäisiä juttuja, mutta valitettavasti ne ovat kaukana lukijan kiinnostuksesta.
Sitten kun lukijat lähtevät ja rahat loppuvat, torni murtuu. Silloin on jälleen kiinnostuttava oikeasti niistä, jotka sen leivän antavat. Kuluttajat.
Ylellä ei sitä pelkoa ole. Sen leipä on lakiin on kirjattu. Vielä paremmin sillä menisi, jos sen ei tarvitsi ottaa vastaan katsojien valituksia.
Vanhana toimittajana en jaksa uskoa Yleisradion jaloon ajatukseen palvella aivan kaikkia kuluttajia omalla ei kaupallisella ohjelmistollaan. Ei kaupallinen ohjelmisto on ehdottoman tärkeää. Markkinoita ei pidä sotkea uutisiin eikä uutisilla tukea vain markkinoita. Mutta oikeasti helppo raha veltostuttaa, lisää byrokratiaa ja tekee kaikenlaisen muutoksen mahdottomaksi.
Euro ja yleisö ovat median paras konsultti. On sääli, että Yle vapautetaan katsojistaan ja kuuntelijoistaan kokonaan. Millä se itsekään enää mittaa, mitä sen ohjelmista ajatellaan. Se on kuitenkin ollut ennen journalistin innostuksen  lähde.
Ei muuten, mutta klo 9.00 ja samat uutiset tulevat juuri kuudetta kertaa tänä aamuna.

Millä eväillä, Raisio?

Raisiolaisista neljä viidestä vastustaa nykyisten kuntarajojen muuttamista. Vastaus ei liene yllätys.
Kuntaliitoksiin on helppo vasta tunnepohjalta. Kukaan ei halua horjuttaa nykyistä mukavuusaluetta. Nykyisillä tunteilla ja tuoksuilla  halutaan  jatkaa.
Mutta eikö ensin pitäisi näyttää, mitä kuntalaisilta vaaditaan, jos jatketaan itsenäisenä. Sitten luvun viereen, miten menisi yhdessä muiden kanssa. Talousluvuthan eivät  synny kunnanhallituksessa enemmistöpäätöksellä. Eurot ovat voimasuhteista riippumattomia.

Kuntauudistuksen pohjatietoja jakavan valtiovarainministeriön sivulla on talulukko ja jonkinlainen ennuste Raision talouden tilasta vuonna 2020 (Liite). Sen mukaan Raision verotulot kasvavat nykyisestä 100 miljoonasta eurosta ja 140 miljoonaan euroon 8 vuodessa . Siinä on utopistinen 40 prosentin kasvu.
Talous ei pysy silläkään tasapainossa. Taksoja on nostettava vielä enemmän. Miten paljon? Voisiko kamreeri vastata lehtien palstoilla?
Vaikka verotuloennuste olisi pielessä, nykyinen menojen kasvuvauhti 4 prosenttia vuodessa nostaa menoja yli 25 prosenttia vuoteen 2020 mennessä.

Kuntakyselyyn ehdoksi pitää laittaa, että kiinteistöveroa, vesi- ja jätevesitaksoja sekä kiinteistöveroa  nostetaan 40 prosenttia kun jatketaan itsenäisenä? Veroprosentti olisi silloin 24,5. Miten jatketaan?
Onko muita laskelmia olemassa? Miksi niistä ei keskustella? Tässä uudistuksessa ei varmasti riitä  pelkkä tyytyväisyys yksimielisyydestä, että ei liitytä.
Turku ei ole eritellyt asioitaan  yhtään paremmin. Tavanomaiset viisivuotisennusteet on syytä hylätä kun yhden vuoden talousarviokaan  ei osu kohdilleen. Sen se budjetti kuitenkin todistaa, että päättäjät eivät hallitse menoja. Niiden kasvuun vain yritetään sopeutua taksoja ja veroja korottmalla. Niinkään ei voi jatkua loputtomiin.

Kuntaliitos ei ole vain tunne- tai makukysymys, se  on lähinnä taloudellinen ratkaisu. Kunta, joka ei pysty osoittamaan selviytyvänsä taloudellisesti, menettää itenäisyytensä. Yrityselämässäkin sellainen hoidetaan konkurssin kautta.
Turun suurkunnan perustamista voidaan tukea tai vastustaa vain taloudellisin perustein. Naapureiden on osoitettava Turun talouden heikkoudet ja näytettävä oman kunnan selviytymismahdollisuudet kaikissa suhdanteissa. Jos taloudellisia argumetteja vastustaa ei ole, on johtopäätös, että liitokset ovat  järkeviä. Ja talouden kannalta järkeviä päätöksiä nyt tehdään vaikka väkisin.
Raisiossa ja Naantalissa päitäisi ymmärtää, että meneillään valtava asennemuutoskampanja suurten kuntien puolesta. Valta osa väestöstä jo asuu suurkunnissa. Vastustajat ovat jo vähemmistössä. Hymistely omissa porukoissa ei enää riitä.

Raision pitää  siis laittaa omat luvut ja käsitykset Turun luvuista näkyviin.   Itse epäilen, että haasteet ovat  liian kovat Raisiossa ja kunnissa yleensä. Kunnat ovat lakiensa, sääntöjensä ja tapojensa vanki.

Lasten ja lastenlasten tulevaisuudesta tässä vain on kysymys.

Tämän taulukko ei  todista, että Raisio voisi jatkaa itsenäisenä. Päättäjien on se tehtävä.

Katso myös näitä linkkejä:
http://www.vm.fi/vm/fi/15_kunta_asiat/01_kuntatalous/02_kehitysarviot/index.jsp
http://www.vm.fi/vm/fi/04_julkaisut_ja_asiakirjat/01_julkaisut/03_kunnat/20120206Elinvo/name.jsp

Hassut kuntalaskelmat

Valtiovarainministeriön kuntauudistussivuilta löytyy tarkkaa kuntakohtaista tietoa talouskehityksestä ensi vuosikymmenelle asti. Ohessa kuntakohtaisesta exeltaulukosta poimittu Raision, Naantalin ja Turun kehitysennuste.
Sen mukaan Turku  pystyisi jo muutamassa vuodessa maksamaan kaiken velkansa pois, mutta kuntatalouden alijäämä painuisi huikeaan 2,8  miljardiin euroon vuoteen 2020 mennessä.
Sen ensi vuoden tilinpäätös tipahtaisi  miinukselle. Sen jälkeen alijäämä kasvaisi vuosi vuodelta niin, että pelkän vuoden 2025 alijäämä olisi jo 860.000 miljoona  euroa. Kumulatiivinen alijäämä olisi jo 850.000 euroa asukasta kohti.
Turun vuosikate olisi kuitenkin yhä  70 miljoonaa euroa. Tuloksen romahduttaa vuodelle 2020 merkitty 900 miljoonan euron suuruiset poistot. Viime vuonna poistojen osuus oli vain 93 miljoonaa euroa ja vuosikate 99 miljoonaa euroa.
Tulos saadaan aikaiseksi kasvattamalla Turun kumulatiivisia poistoja 29 prosentilla vuodessa. Valtaisan alijäämän vastapainoksi Turku olisi parissa vuodessa velaton kapunki.
Tutkikaa oheisia lukuja ja ihmetelkää.
Raision ja Naantalin tilanne kehitys näyttäisi kulkevan hieman eri tavalla. Raision talous näytää tasapainoiselta kun Naantalin alijäämä syvenee. Kuntien poistokehitys on laskelmassa toisistaan poikkeava.  Raision poistojen määrä laskee reilusti. Naantalin taas kasvaa 10 prosentilla joka vuosi.
Taulukot on ilmeisesti tarkoitettu kuntatalouden kanssa painiville vain työkaluksi. Sinisellä pohjalle olevia arvoja voit muuttaa.  Jos lukuja katsoo tarkemmin ne on vedetty suoraan kahden vertailussa olevan vuoden pohjalta. Turun poistojen määrä kasvoi 2009-2010 29 prosenttia. Se on siirtynyt suoraan myös taulukoihin vuoteen 2020 asti.

Kataisen Naantali ja Raisio

Pääministeri Jyrki Katainen nosti tv-haastattelussa  varsinaissuomalaisten yllätykseksi Kaarinan, Raision ja Naantalin esimerkiksi suuren alueellisen kuntaliitoksen tarpeellisuudesta. Kataisen näkemys ei käy esimerkistä siitä, kuinka kuntia ajetaan yhteen kuin käärmettä pyssyyn keinoja kaihtamatta. Kysymys on jostakin muusta, jota etenkin raisiolaisten ja naantalilaisten poliitikkojen on syytä miettiä.
Ex-kaupunginjohtaja Mikko Pukkinen huuti erillistä valtakunnansovittelijaa Turun seudulle ennen, kuin neuvotteluja Paras-hankkeesta oli naapureitten kanssa edes käynnistetty. Pukkinen ymmärsi alusta pitäen, ettei naapureitten kanssa ole menestymisen mahdollisuuksia, koska Turulla ei ole mitään, mitä muilla jo ei olisi. Kylmä velkainen käsi ja pöhöttönyt tehoton Turku ei kelpaa sulhaseksi kenellekään.
Pukkinen kuitenkin näki kuinka heikko naapurikuntien edustus on puolueissa ja eduskunnassa. Varsinais-Suomen kansanedustajat paria poikkeusta lukuun ottamatta puhuvat kaikki yhtä kieltä Turun kasvun tarpeellisuudesta. Maakuntahallinnossa tahti on sama. Maakunnalliset luottamusmiehet eivät vie viestiä eteenpäin, sen tekee maakuntajohtaja Juho Savon johdolla hänen virkamiesjoukkueensa. Fiksusti ja maltillisesti kuitenkin.
Kataisen tv-esiintyminen kertoo sen, että Turku on lobbauksessaan onnistunut. Mutta, jos Turku asetetaan maakuntien omilla sivuilla (http://www.varsinais-suomi.fi/) olevien tunnuslukujen kanssa samalle viivalle Tampereen kanssa, nähdään, ettei Raisio, Kaarina ja Naantali tarvitse kuntaliitosta. Se on Turku, jonka pitäisi pistää itsensä  laihdutuskuurille.
Se on totta, että naapurien sulauttamisella Turun väkiluku kasvaisi, ikärakenne nuorentuisi, koulutetun väkimäärän keskiarvo nousisi, mutta julkinen hallinto olisi yhä yhtä julmetun suurta kuin ennenkin. Liitoksen jälkeen Turun olisi  helpompi vähentää virkamiesten määrää tarvittavilla tuhansilla henkilöillä, mutta liitossopimuksilla on tähän asti taattu työntekijöiden työsuhde viideksi vuodeksi.  Sen vuoksi Turun pitää tehdä laihdutustoimet ennen liitosta ja siitäkin huolimatta, vaikka liitoksia ei tulisikaan.
Kuntien ylisuurta hallintoa ei kuitenkaan päästä purkamaan niin pitkään, kuin kuntien ja kuntayhtymien palveluksessa olevat voivat olla itse päättämässä kaupunginvaltuustossa. Jääviydestä ollaan hyvin tarkkoja, jos valtuutettu tai perheenjäsen on lähellä yritystä, jonka kanssa kunta toimii, mutta jos henkilö on valtion tai kunnan palveluksessa tai hänen puolisonsa saa toimeentulonsa kaupungilta, sitä eivät säännöt vahdi kovin tarkasti.
Kuntien menot ovat kasvaneet hyvinä ja huonoina aikoina. On tosi harvoja vuosia, jolloin menojen kasvu on saatu pysymään edes edellisen vuoden tasolla saati, että menot olisivat pienentyneet.
No, kaikki tietävät, ettei suomalaista sairaanhoitoa, vanhustenhuoltoa, päiväkotia tai edes yleishallintoa johdeta niin kuin yrityksiä, vaan organisaatiot sanelevat ehdot, mitkä valtuuston pitää hyväksyä. Nykyiseen menoon eivät ole tyytyväisiä asiakkaat eivätkä veronmaksajat.
Se on nurinkurista. Ja yhä useampi valtuutettu ja virkamies sanoo ääneen, ettei menoja voi leikata tai ettei taloutta voida tehokkaammin hoitaa. Sellaisten valtuutettujen ja virkamiesten pitää jättää paikkansa, sillä juuri he pystyvät asenteellaan estämään muutokset.
Mutta nyt pitäisi Naantalista ja Rasiosta olla jo lähetys matkalla Helsinkiin Kataisen ja muiden ministereiden puheille. Turkulaisten antamille tiedoille pitää esittää vaihtoehdot, jos niitä on olemassa.
Pelkkä passiivinen vastarinta ei enää riitä.

Hyvä paikallislehti

Lehtien haasteita pitää pohtia yksin ja yhdessä. Kuvassa kokeneet päätoimittajat  Arto Henriksson, Aapo Viitala  ja Matti Kauhanen.

Ylen aamu-tv:ssä oli positiivinen välähdys Itä-Suomen paikallislehdistä. Lehtiä haastavat juuri nyt  tilausmaksun arvonlisävero tai lukijoiden ikääntyminen. Myös kuntaliitokset ja sen myötä aseman muuttuminen mietityttävät. Pieni takapakkikin voi kuitenkin olla vain vauhdinotto uuteen menestykseen.
Uutisesta sain kimmokkeen pohtia aihetta vähän enemmän.
Lehdissähän lehden sisällön määrittelee toimitus päätoimittajan johdolla tai ilman. Niin sen tuleekin olla. Mutta miten lehti on määritelmäänsä tullut. Onko se syntynyt laajan kontaktiverkoston, lukijatutkimusten ja alan kokemuksesta vai onko se  epämääräisempi  ns. sisäsyntyinen, talon työntekijöiden yhteinen näkemys? Ns. talon tapa, joka vaihtelee riippuen siitä, ketkä kulloinkin ovat juttuja tekemässä.
Pidän jälkimmäistä tapaa todellisenaja hieman huolestuttavanakin lehden tulevaisuuden kannalta. Olen itse tehnyt lehteä 30 vuotta ja lisäksi ratkonut monenlaisia lehden tekemiseen ja kustantamiseen liittyviä murheita. Olen nähnyt miten monet yksilölliset ja inhimilliset tekijät ohjaavat toimintakulttuuria ja synnyttävät käytäntöjä, jotka eivät perustu oikein mihinkään.
Onneksi tekniikka  on muuttunut niin paljon, että joka lehti on joutunut opettelemaan jotakin uutta. Onneksi on tullut netti ja sähköiset julkaisujärjestelmät, jotka ovat pakottaneet muuttamaan vanhoja valmistusmenetelmiä. Lehdistä on poistunut kokonaisia ammattikuntia ja tilalle on tullut uusia entistä monialaisempia ammattilaisia. Koko lehti syntyy enemmän  ryhmätyön tuloksena kuin ennen. Kun kaikki osaavat tehdä samoja asioita ja enemmän myös toisten töitä kuin ennen, myös lehden tuotanto on joustava ja yllätyksiin sopeutuva.
Mutta edelleen peruskysymys on se, miten lehdessä päätetään ja valikoidaan mitä lehdessä on. Jos olette katsoneet maakuntalehtiä, ne pyrkivät tuottavamaan sivuilleen kaiken, mikä  sähköisessä mediassa pyörinyt jo jonkin aikaa. Lehdet tavoittelevat täydellisyyttä kertomalla senkin, mikä on jo yleisesti tiedossa. Ainakin minusta tuntuu, että yhä pienempi osa resursseista käytetään omien uutisten synnyttämiseen ja yhteiskunnallisesti tärkeiden aiheiden esiin nostamiseen. Ei ole aikaa tutkia eikä siihen tunnu olevan lukijoilla kiinnostustakaan. Kaikki pitää kertoa lyhyesti ja napakasti. Määrä korvaa laadun.
Näin ei todellisuudessa kuitenkaan ole. Lukijat odottavat paitsi lukuelämyksiä myös uutisia, joihin he voivat luottaa. Väärien tietojen jakamisessa on vielä lohduttavaa se, että ne voi korjata. Mutta miten korjata uutinen, joka on vain osatotuus asiasta? Siinähän ei ole edes asiavirhettä. Niitä uutisia meillä on perinteisissäkin päivälehdissä yhä enemmän.
Sosiaalinen media vie lukijoitaan metsään yksipuolisen tiedon levittämisessä. Siellä on kirjava joukko yhden asian liikkeitä. Sadat  ja tuhannet klikkaukset antavat harhan, että  kaikki ovat tätä mieltä.
Tämän aamun aiheeseen liityen paikallislehdillä ei ole pelttävää, jos sen tekijät pitävät kiinni perustehtävästään - kuten uutisesta välittyi.   Se on selvä, että paikallista tiedonvälitystä ei ole  pelkkä paperille painettu lehti. Julkaisualustalla ei ole merkitystä. Vain sillä mitä lautasella lukijalle tarjoillaan.
Jos olen oikein ymmärtänyt, aika monessa toimituksessa kunnallispolitiikka jätetään suosiolla sivuun, koska "lehti on puolueeton" ja  "eivät ne päätökset ketään kiinnosta".  Mistä ne uutiset sitten tehdään, jos ainoa ehtymätön uutislähde jätetään käyttämättä? Poliisiuutiset tuskin yksin riittävät.
Minusta uutinen on: tuore, yllättävä, äkillinen ja yleisesti merkittävä.  Premille ainakaan ei pitäisi juuri muuta laittaa. Maakuntalehtien lukijat suorastaan itkevät lisää paikallisia uutisia. Silloin he tarkoittavat  juuri  lisää uutisia hallituksen ja valtuuston päätöksistä ja niiden vaikutuksista.

On ilo lukea paikallislehtiä, jotka ovat avoimen, asiantuntevia, rohkeita kannanottajia  paikkakunnan suurista asioista. Ne ovat silloin myös pirteitä kuvissa ja otsikossa. Paikallislehti on vaikea ympäristö journalismille, jos se ymmärretään vapaudeksi ilmaista mielipiteensä ilman vastuuta seurauksista. Päätoimittaja ei voi sanoa ja kirjoittaa, mitä mieli tekee. Eivät muutkaan voi niin tehdä omassa ammatissaan. Aina on otettava toiset huomioon.
Päätoimittaja voi kuitenkan perehtyä asioihin, muodostaa asiasta oman käsityksensä ja jakaa sen lukijoiden punnittavaksi. On eri asia ottaa kantaa vahvasti kuin ottaa kantaa vahvasti, rakentavasti ja asiantuntevasti. Suosittelen lämimästi jälkimmäistä.
Pienillä lehdillä on suuria haasteita  kuntarakenteen, väestön ikääntymisen ja sähköisen median paineessa. Sinänsä se ei ole uutta. Markkinvoimat ovat aina painaneet pientä.
 Muutoksiin pitäisi kuitenkin ryhtyä mieluimmin ennen, kuin sitä osataan odottaa. Joskus eteenpäin meno vaatii paluuta taaksepäin, jotta vauhtia on riittävästi seuraavassa ponnistuksessa. Joskus muutoksia pitää tehdä paikallisten markkinoiden vauhdittamiseksi. Kun yritykset tottuvat lehden ilmestymisrytmiin, ne rakentavat markkinointinsa niin, että selviävät mahdollisimman vähällä. Lehden tehtävä ei ole kuitenkaan ole latistaa vaan lisätä kilpailua.
Joskus ilmestymispäiviä ja valmistusaikatauluja pitää muuttaa vain  omien resurssien tehokkuuden kasvattamiseksi.
Kuinka monessa lehdessä ilmoitusten jättöaikoja on aikaistettu sivunvalmistuksen työpaineen takia? Millä yrityksellä on varaa laittaa asiakas kärsimään, jos omassa tuotannossa on ongelmia?
Minusta lehden kiinnimenoaikojen pitäisi noudattaa enemmän asiakkaiden toiveita ja työtapoja kuin päivävuoron, painon tai jakelun aikatauluja. Myös lehden taitto pitäisi valmistua illalla vasta sitten kun kaikki uutiset on saatu ja muut ovat työnsä lopettaneet.
Sillä tavalla hyviä lehtiä on Suomessa aina tehty.

AKT ja irtisanominen

Hilkka Ahteen samma kohtelu on avannut monen silmät siitä, miten mielivaltaista amatöörimäinen henkilöjohtaminen voi olla. Silloin kuin unohdetaan laki ja muodollisuudet, voidaan valtaa käyttää sumeilematta. Tunne on pinnassa ja järki taka-alalla.
Hilkka Ahteen tekemisistä ei julkisuudessa ole kirjoitettu. Ehkä mitään kirjoitettavaa ei ole ja vaikka olisikin, sillä ei ole merkitystä. Merkitystä vain on sillä mitä työnantaja on tehnyt ja miten se on ongelmiin puuttunut.
Timo Räty paljasti tv-haastattelussa ongelman todellisen ytimen. Liiton ylintä henkilökohtaista valtaa käyttävänä hän sanoo, ettei ole keskustellut Ahteen kanssa kahteen ja puoleen vuoteen. Puhumattomuus on yksi työnantajan tapa käyttää valtaansa. Se on myös tapa, joka ei ole työsopimuslain mukainen.
Jokaisella työnantajalla on oikeus irtisanoa työntekijä, jos siihen on perusteet. Työsopimuslaki asettaa kuitenkin työnantajalle näyttövelvollisuuden perusteista. Laki edellyttää myös työnantajalta näyttöä siitä, että ongelmia on yritetty korjata ja näyttöä siitä, että työntekijälle on annettu mahdollisuus korjata virheensä.
Siksi irtisanomien ilman työsopimuslain tunnusmerkistöä huomautuksista ja varoituksista on yleensä mitätön. Poikkeuksen tekee, jos työntekijän teko on ollut  niin merkittävä, esimerkiksi varastaminen, toisen henkilön väkivaltainen vahingoittaminen tai muu seikka, jolloin nopealla irtisanomisella suojellaan muita työntekijöitä tai estetetään yrityksen  markkina-arvon tai taloudellisen aseman romahdus.
Ahteen tapauksessa pitäisi siis olla näyttöä kurinpitotoimista pitkältä ajalta, koska puheenjohtajan mukaan ongelmatkin ovat jatkuneet pitkään.
Erikoista työsopimuslain tulkinnassa on esimerkiksi se, että työntekijä voidaan irtisanoa tai työsopimus purkaa kolmannesta varoituksesta. Mutta, jos kolmannen jälkeen häntä ei irtisanona, neljäs varoitus ei enää olekaan työsopimuslain mukainen purkuperuste. Laki tuntee vain kolme varoitusta. Jos ei toimita lain mukaan, silloin talossa on voimassa joku muu käytäntö ja silloin perusteetkin pitää olla jotkut muut kuin, mitä laki tuntee.
Nyt kun Hilkka Ahteen potkuja on käsitelty kohta viikko, julkisuuteen ei ole tullut tietoa, että häntä olisi ojennettu tai varoitettu lain tarkoittamalla tavalla yhtään kertaa.
Jokainen työnantaja ymmärtää ja tietää, että ATK on ohittanut lain  ja asetuksen ja toiminut tavalla, joka johtaa vain umpikujaan.
Voi olla, että liiton puheenjohtaja ei ymmärrä asemansa muuttuneen, voi olla, ettei hän tunnista rikkoneensa enempää työmoraalisääntöjä kuin lakiakaan. Joillekin vain riittää oman valta ja sen huuma. Julkisuus vain kasvattaa sitä tunnetta. Ehkä vain sitä tässä onkin tavoiteltu. Mediajulkisuutta.

Keitetty peurapaisti

Yleisön pyytämättä laitan jakoon rotisseur-kokki Simo Reijonsaaren ohjeen hyvästä peurapaistista.
Riistan ongelma on yleensä lihan vähäinen rasva, joka haihtuu paistamisessa.
Jos on paistista on tullut turhan kuivaa ja mautonta, tätä kannattaa kokeilla.
Ota kilo - 1,5 kiloa peuran ulkopaistia. Hiero huoneen lämpöiseen lihaan suolaa ja pippuria reilusti.
Laita kattilaan.
Kaada halpaa ja huonoa punaviiniä kattilaan niin, että liha peittyy. Halpaa siksi, että hyvää ja kallista ei raski kaataa muualle kuin omaan lasiin.
Lorauta viinin joukkoon pari kolme ruokalusikallista hunajaa. Jos epäilet, että suolaa ei ole riittävästi, lorauta soijaa vajaa puoli desiä.
Laita uuni lämpiämään +90 asteeseen. Laita liemeen iso nokare voita. Anna lihan muhia uunissa kannen alla 4 tuntia. Ota kattila uunista ja anna jäähtyä liha liemessä huoneen lämpöiseksi.
Ota liha kattilasta, anna pinnan kuivahtaa. Leikkaa ja maista. Jos tuntuu, että suola ei ole tehonnut, ripottele pintaan uutta suolaa ja pippuria mieltymyksesi mukaan.
Leikkaa kylmä liha siivuiksi ja tarjoile puolukka- tai karpalohyytelön kanssa.
Paistinliemestä teet vaivatta hyvän punaviinikastikkeen pelkän kerman avulla. Myös Maizenan tummaa soijasuurusta  voi käyttää kastikkeen vahvikkeena. Loraus punaviiniä ja pieni pala voit kruunaa maun ja kastikkeen ulkonäön.
Kokeile ja anna palautetta.
Jos olet tyytyväinen, annan seuraavalla kerralla ohjeen ulkofileen paistamisesta. Jos et onnistunut, muistan varmaan ohjeen väärin eli se onkin minun oma. Onnea!

Hyvä veli!

Finnairin pääjohtajan asuntokaupan järjestelyä on paheksuttu yleisesti. Tänään professori Airaksinen käytti  ilmiöstä värikästä kieltä: Suomessa on hyvä veli-järjestelmä, joka jakaa toisilleen etuisuuksia yleisistä moraalikäsityksistä piittaamatta.
Professori voi hyvin olla ajatuksineen oikeassa. En kuitenkaan ole täysin samaa mieltä.  En  hyväksy vallalla olevaa laajaa yleistystä ikään kuin kaikki hyvä veli-järjestöt kaikkialla syyllistyisivät omien etujen ajamiseen tai jopa laittomuuksiin.
Minulle hyvä veli-järjestelmän jäseniä ovat mm. leijonat, rotarit, eri ritarikuntien jäsenet ja jopa vapaamuurarit. He, jotka ovat toimineet yllä mainituissa järjestöissä tietävät vallan hyvin, että ne ovat aikoinaan perustettu torjumaan juuri niitä käsitteitä ja ilmiöitä, joista hyvä veli-järjestelmää nyt syytetään.
En jaksa uskoa, että olisin itse ollut sokea joissakin noissa järjestöissä toimiessani, sillä en ole törmännyt kertaakaan tapaukseen, jossa veli tai sisar tai koko klubi olisi rikkonut järjestön jaloja periaatteita tai sääntöjä.
Suurelle  yleisölle voi olla vierasta, että miehet ja naiset kuuluvat - herraskaisilta näyttäviin - klubeihin ja järjestöihin. Voi olla, että se herättää epäilystä kun paikkakunnalla rotariklubiin kuuluvat juuri vaikutusvaltaiset, johtavassa asemassa tai muuten luottamusta nauttivat  henkilöt. Mutta juuri rotarijärjestö perustettiin aikoinaan Yhdysvalloissa kokoamaan paikkakunnan osaavat henkilöt yhteen taistelussa korruptiota, ahneutta ja mafian ylivaltaa vastaan.
Ajatus oli, että kun ihmiset oikeasti tuntevat toisensa paitsi asemansa myös yksityisenä henkilönä, veljeyden ja oikeudenmukaisuuden aate nousee itsekkäiden tavoitteiden yläpuolelle.
Tämä ei tietysti tarkoita sitä, etteikö  klubeissa ole ollut myös henkilöitä, joisen toiminta on ollut moitittavaa ja jopa tuomittavaa. Mutta klubien säännöissä on yhä ehto, että sellaiset veljet ja sisaret eivät nauti enää klubin luottamusta, ja he tuomionsa jälkeen joutuvat  - heidät erotetaan järjestöstä. Tämä koskee niin leijonia, rotareita, ritareita kuin vapaamuurareitakin.
Olen itse pyrkinyt aina toimimaan parhaan taitoni mukaan moiteettomasti; vaimoni vuoksi, esimerkiksi lapsilleni ja saavuttaakseni ja säilyttääkseni  luottamukseni ystävien ja yhteistyökumppanien joukossa. Tuon luottamuksen hankkiminen ja saavuttaminen on huomattavasti vaativampaa kuin sen menettäminen.
Nyt olen kokenut jopa vastenmielisyyttä omaa ammattikuntaani ja itse edustamaani mediaa kohtaan. Yleinen kielenkäyttö hyvä veli-järjestelmästä ilman, että mikään taho tarkemmin määrittelee, mitä sillä tarkoittaa, on vastoin hyvää journalistista tapaa. Suuri synti mihin toimittaja helposti haksahtaa on liiallinen yleistäminen.
Mutta uskotko sinä, että ne tuhannet ja kymmenet tuhannet ammattissaan ansioituneet ja yleistä luottamusta nauttivat yritysjohtajat, pankinjohtajat, papit, opettajat ja kirkoherrat, valtuustojen ja hallitusten jäsenet  sekä myös monet toimittajat hakeutuisivat vapaaehtoisesti sellaisiin järjestöihin, joiden toimintaperiaatteet olisivat jollakin tavalla heidän oikeudentajuaan tai moraaliaan vastaan. Tai sietäisivät sellaista jäsenyytensä aikana. Eivät hakeutuisi eivätkä sietäisi.
On siis aika kohtuutonta väittää, että meillä Suomessa toimisi jokin yleinen järjestelmä, joka kokouksissaan sopii eduista, jotka sotivat lakia tai yleistä moraalikäsitystä vastaan.
Toki arveluttavia sopimuksia tehdään, ne ovat tuomittavia, ne kuuluu paljastaa ja saattaa tuomioistuimen eteen. Mutta niin kuin jokainen suden salakaato pitää antaa ilmi ja saattaa tuomittavaksi, yksi salakaataja ei tee kaikista metsästyksen harrastajista salametsästäjiä.  Siinä on vinha ero.

Meillä on vallalla käsitys, että ikään kuin vähän joka klubissa sovitaan asioista salaa ja laittomasti. Salaliittoteorioita tuntuu olevan vähän joka paikassa, mutta ei niitä oikeasti ole. Laittomuuksia teheneet voivat olla yhä klubin jäseniä, mutta heidän menettelynsä ei ole ollut veljellistä eikä niistä sovitaan ainakaan kokousten aikana.
Tilanne klubeissa on päinvastainen. Klubit ovat yksi harvoja paikkoja, joissa jäsenet oikeasti saavat jotain jäsenyydestä. He pitävät vanhoja periaatteita arvossa ja ovat  klubissa irti asemastaan ja työtehtävistään, he luottavat toisiinsa ja saavat siitä sen ilon ja voiman, mikä on pitänyt järjestöt toiminnassa vuosikymmenestä ja aikakaudesta toiseen. Vaikka ei näinä aikoina uskoisi.
Tiedän, että kaikissa kirjoituksissa   hyvä veli-järjestelmällä ei aina tarkoiteta mainitsemiani järjestöjä. Mutta kun järjestöt pitävät itseään hyvä veli tai -sisar-järjestöinä, ei kuvattu ilmiö tee oikeutta järjestöille eikä niiden jäsenille.
Kyllä ne kabinetit ovat aivan toiset ja  todellisia kurja veli-järjestöjä, joissa rikoksia ja laittomuuksia suunnitellaan.

Ilman madetta

Kutsuimme ystävät madekeitolle kirpeän pakkaspäivän ja pitkän hiihtolenkin kunniaksi. Pahaksi onneksi ehdimme sopia asiasta ennen kuin kalan saanti oli varmistettu. Riski oli kuitenkin otettu. Ei siis muuta kuin mateen pyyntiin kaupan kalatiskistä.
Kuusamon keskustan K-Citymarket ja Prisma ovat tavaratalona vaativankin asiakkaan vaatimukset täyttäviä. Liha- ja kalatiskit ovat monipuoliset ja mielenkiintoiset. Mätiä ja simpukkaa löytyy yhtä varmasti kuin Turun marketeista.
Veljenpoika Janne aloitti aamulla mateen metästyksen soittamalla ensin paikalliseen kalatukkuun. Ei ole madetta. Ei ole kukaan tarjonnut, oli tyly vastaus. Maanantaiaamu eikä kukaan ole tarjonnut kalaa parhaimpaan sesonkiaikaan.
No Cittarissa kauppiaalla oli enemmän kerrottavaa mutta yhtä vähän tarjottavaa.
- Kyllä made on melkein kadonnut meidän valikoimasta. Parina päivänä sitä voi olla keväällä.
- Syykin on selvä. Harrastajakalastajat eivät voi meille enää kalaa tarjota. Heillä pitää olla EU:n tarkastamat ja hyväksymät välineet ja varastot takeena siitä, että ns. kylmäketju ei katkea missään vaiheessa.
- Harrastajille sellaista lupaa ei edes myönnetä ja ammattikalastajilla ei sellaiseen ole varaa.
- Ennen nuotanvetäjät toivat kalat suoraan kauppaan. Tavara ei ollut pelkästään tuoretta vaan usein myös elävää. Siihen ei paljon ulkopuolisia tarkastajia tarvittu toteamaan, onko kala syötävää vai ei.
- Nyt nuotavetäjillä pitää olla -30 asteen pakkasessa mukana hyväksytty jäähilekone, jotta tavaran tuoreus on taattu.
Totesin kauppiaalle, että selitys kyllä minua tyydyttää, mutta ei se, että joudun tyytymään ilman kalaa. Ja kun kalatiskin hintalappuja katsoo on kalasta tehty harvojen herkkua. Viljelty siika ja kukafile maksavat tarjouksessakin 30 euroa kilo. Harrastajakalastaja ei hyvällä mielikuvituksellakaan pysty näkemään omaa kalansaalistaan tuon arvoisena. Eikä se sitä olekaan.
Kalastajan ja kuluttajan toiveet eivät enää kohtaa. Kalastaja ei pysty myymään saalistaan eikä kuluttaja löydä kalatiskistäkään toivomaansa - edes korkella hinnalla.
No vieraamme tyytyivät myös selitykseemme ja söivät suosiolla madekeiton sijasta kirjolohisoppaa.
Ilta oli mukava ja ruoka menetteli, mutta mateen puuttuminen ruokapöydästä oli  pettymys.
Niin suuri pettymys, että sille on tehtävä jotain. Kaupan pelisääntöihin pitää puuttua tavalla tai toisella. Järjen käyttö pitää palauttaa - kalakauppaankin.

Yrittäjänä kunnassa

Yrittäjyys  on ihanne  Suomessa. Vapaus ja vastuu on rajaton ja määrittelemätön. Aina saa tehdä niin kuin mieli tekee.
Näitä ajatuksia tulin pohtineeksi Rukalla hiihtolenkillä Pyhävaaralla. Latu kulki tuttuja reittejä. Paitsi lakkautetun koulun pihalla ei ollut enää vanhempainyhdistyksen ylläpitämää mehuasemaa.
Kotakahvila oli avoinna ja Korpikahvila laajennettuna parin kolmen kilometrin päässä.
Latua suihkiessani mietin, miten hyvältä tuntui, että pääsi välillä nauttimaan kuumasta mehusta ja pullasta. Yrityksiä ne ovat latukahvilatkin. Kuka tekee sitä sivutöikseen kuka vakavissaan koko talvisesongin - kaksi kuukautta. Kukahan noista latureiteistä päättää?
Mutta ajatellaanpa, että ladut ovat kunnan ylläpitämiä ja sinä olet kahvilayrittäjä. Asiakkaat ovat tyytyväisiä palveluihisi. Istuvat, nauravat ja kertovat kukin palan historiastaan, ja siitä kuinka Rukalla on mukava hiihdellä.
Sitten tuiskujen jäljiltä ladut ovat pehmeät eikä niitä saada täysin kuntoon kuten ilmoitustauluilla on luvattu. Kelkat ovat ajaneet paikoin ladulla, kertoo yksi. Ohjissa on vettä, mikä kastelee suksen ja lumi tarttuu pohjaan.
Yrittäjänä ymmärrät hyvin asikkaita ja sanot siitä latupartiolle. Heikolle ladulle on hyvä selitys ja asiat luvataan korjata. Menee viikko ja kaksi ja asikkaat purnaavat aina vain enemmän. Yrittäjästä tuntuu, että ladulla on alkanut kulkea vähemmän väkeä kuin aikaisemmin.
Olet taas yhteydessä kuntaan ja kerrot huolesi. Nyt vastauksessa alkaa kuulua närkästystä eikä aikataulukaan sinua vakuuta. Otat yhteyttä kunnanhallituksen puheenjohtajaan, joka pistää toimeksi. Nyt alkaa ladulla tapahtua ja kaikki näyttää taas olevan kunnossa.
No, kevät koittaa ja yksi sun toinen pistää sukset vintille ja odottaa seuraavaa sesonkia.
Yrittäjäkin huomaa, että seuraavasta sesongista tulee aivan toisenlainen. Paikallislehti Koillis-Sanomat kertoo, että määrärahojen niukkuuden takia Pyhävaaran reittiä on muutettu. Latu kiertää vasta laajennetun kahvilan kilometrin päästä.
Ladun varteen voi asetella viittoja ja opasteita, mutta kahvilaa ei sinne siirretä. Yrittäjällä on yhä täysi vapaus harjoittaa elinkeinoaan niin kuin parhaaksi katsoo, mutta eihän siitä enää mitään tule. Yrittäjän asemasta ei ole päätetty missään, mutta kaavailuilla voidaan kuitenkin viedä leipä suusta.
  Kunnan yrittäjän tulevaisuus on paljolti kiinni yleisestä matkailusuhdanteen kehityksestä, mutta on se kiinni paljosta muustakin. Siihen on jokaisen alkavan yrittäjän syytä varautua.

Tämä tarina onneksi on vain mielikuvituksen tuotetta, mutta uskotko, että pienen yrittäjä asema kunnassa voisi olla juuri tällaista. Kerro, jos sinulla on kohtelusta  omakohtaista kokemusta.

Ennustuksia

Ei mikään ole niin helppoa kuin ennustaminen. Etenkin tulevaisuuden ennustaminen. Vain jälkiviisaus menee ennustamisen helppouden edelle.
Oma tulevaisuuden ennustamiseni alkaa joka aamu kun herää ja päättyy saman päivän iltana. Miksi en siis voisi tämän aamun ennustustani kirjoittaa blogiini. Saanpahan myöhemmin tilaisuuden jälkiviisaana kertoa, miksi jokin meni pieleen.
Mutta se ennustus: Vaikka Suomen vientiteollisuus ja ulkomaankauppa teki mahalaskun viime vuoden viimeisellä neljänneksellä ja  tulevat viikot kertovat lamaa puhkuvista lomautuksista ja heikentyneistä tuloksista, on talouden käänne kuitenkin tapahtunut.  Alamäki on tasaantunut ja monista tekijöistä riippuu onko suunta nopesti ylös vai junnataanko samalla tasolla pitkään.
Kreikka ja Portugali sekä Italia kertovat vielä kasvavista talousvaikeuksistaan. Ne saavat sekä pörssikurssit että euron kurssin heilahtelemaan.  Pörssikurssit ovat kesällä ja alkusyksystä nykyistä korkeammalla tasolla. Ensi vuodesta tulee jällee pörssistä vaikea.
Euron kurssi on tänä aamuna 1,312. Maaliskuun loppuun mennessä kurssi käy alemmalla tasolla kuin kertaakaan 2000-luvulla. Jopa 1,20 voi alittua. Mutta  vain väliaikaisesti.
Euroopan keskuspankki pumppaa pankkijärjestelmän tukemiseen lisää rahaa - 1000 miljardia maaliskuun loppuun mennessä.
Se hälventää pankkien epäluottamusta. Uskoisin sen  johtavan paitsi pörssikurssien nousuun, myös investointien käynnistymiseen ja kiinteistöjen arvon lievään nousuu. Asuntojen hinnanlasku jäisi siten maltilliseksi.
Tuleva kuukaudet antavat valtioille ja yrityksille aikaa hakea uutta asentoa tulevaisuuden varall4. Ne valtiot, joiden pelivara velkaantumisen takia on menetetty, tulevat kokemaan talouden ankeuden vielä pitkään. Kreikka tulee jäämään nyt työelämään astuville esimerkkinä järjestäytyneen yhteiskunnan romahduksesta ja sen aiheuttamasta hädästä. Eurooppa joutuu auttamaan Kreikkaa seuraavat 20 vuotta. Eurooppa voi kieltäytyä maata rahoittamasta, mutta inhimilliselle hädälle se ei voi kääntää selkäänsä.
Mitä meidän pitää Kreikasta oppia. Meidän hyvinvointipalvelujen määrä ei riipu palvelujen tarpeen määrästä, vaan yhteiskunnan kantokyvystä. Kunnat, seurakunnat ja valtio ovat  jakaneet veronmaksajilta kerättyjä varoja paitsi oikeaan hätään ja tarpeeseen, myös rakentaneet kalliitta ja tehottomia hallintorakenteita - investoineet virastoihin, kunnantaloihin, kirjastoihin ja uimahalleihin enemmän kuin niiden todellinen kantokyky sallii.
Meillä on joka kaupungissa  kunnan työntekijöitä enemmän kuin 5 henkilöä 100 asukasta kohti. Turussa se on enemmän kuin 7.  Se tarkoittaa myös 5 työntekijää 25 perhettä kohti. Kun perheessä ei ole kuin kaksi ansaitsevaa henkilöä,  se on 5 virkamiestä 12,5 työssä käyvää kohti. Kun tämä vielä avataan, meillä Naantalissakin on yksi virkamies kahta työssäkäyvää kohti. Tarkoittaako se, että vähintää joka toisessa perheessä toinen puolisoista saa tulonsa kunnan, kuntayhtymän tai valtion palveluksessa.
Ei siinä ole mitään pahaa, mutta ryhtykääpä kolmistaan maksamaan toisille palkkanne.
Ennustukseni siis on, että kuntien palveluksesta täytyy vapautua työvoimaa ja paljon. Jokainen kunnan palveluksessa oleva kyllä tietää tekevänsä täyden päivätyön eikä sekään riitä. Kysymys ei olekaan siitä, että kunnissa laiskoteltaisiin, vaan siitä, että kunnissa ei ole enää varaa tehdä sellaisia asioita, jotka eivät suoraan palvele kuntalaisia. Eikä enää kaikkea sitäkään.
Ennustan kuitenkin, että kaiken sumun seasta nuori polvi tulee ja nousee ongelmien yläpuolelle. Niin on aina käynyt eikä ole syytä epäillä etteikö niin kävisi tälläkin kertaa.
Vanhan polven täytyy pitää seiniä pystyssä ja pelata aikaa niin kuin kreikan tapauksessa. Epäillä kaikkea ja kuitenkin luottaa tulevaisuuteen.
Nyt ennustan, että olen kahden tunnin päästä matkalla Rukalle hiihtämään.