Tietoja kirjoittajasta

Terve!

Olen pitkän linjan toimittaja, päätoimittaja, yrittäjä ja parina viime vuonna yrityskouluttaja ja mentori - senior advisor . Sain kunnian olla myös Naantalin ja lähi kuntien kansanedustajaehdokas vuoden 2015 eduskuntavaaleissa. Kansanedustaja Ilkka Kanervan eduskunta-avustajana toimin 1.9.2015 - 1.2.2016.

Naantalissa ja Raisiossa minut tunnenaan paikallislehti Rannikkoseudun entisenä päätoimittajana ja kustantajana. Vuoden 2013 toukokuussa huomiota herättäneen kauppaneuvos Matti Koivurinnasta kertovan kirjani ilmestymisen jälkeen voin sanoa olevani myös esikoiskirjailija.

Ennen Raisioon tuloani vuoden 1994 alussa, olin Harjavallan Seudun päätoimittajana ja sen kustannusyhtiön toimitusjohtajana kuusi vuotta, ja sitä ennen Uudenkaupungin Sanomien toimittajana ja toimitussihteerinä yhteensä 10 vuotta.

Paikallislehtien päätoimittajien ja kustantajien joukossa minut tunnetaan Paikallislehtien Päätoimittajayhdistyken ja  Paikallislehtien Liiton, nykyisin Sanomalehtien Liiton paikallislehtijaoston puheenjohtajana, Viestinnän Keskusliiton VKL:n hallituksen jäsenenä ja Suomen Paikallismediat Oy:n hallituksen puheenjohtajana. Tuon alan luottamustehtävät jätin taakseni pian sen jälkeen kun Almamedian tytäryhtiö Suomen Paikallissanomat Oy osti Rannikkoseudun julkaisuoikeudet kesäkuussa 2008. Itse jäin pois lehden palveluksesta elokuun lopussa 2010.
2010 jälkeen olen jatkanut alalla paikallislehtien kouluttajana - lähinnä Oulussa toimivan Joutsen Median julkaisujen parissa. Syyskuussa 2012 olen yhtiön hallituksen tulevaisuusstrategiatyöryhmässä asiantuntijajäsenenä.

Kuulun Turun seudun Op-Pohjolan hallintoneuvostoon, Asunto Oy Arkadi II hallitukseen, Raision Kauppakeskus Oy:n hallitukseen. Olen Rannikkoseudun Sanomat Oy:stä JussInvest Oy:ksi muuttuneet sijoitustoimintaa, kiinteistöjen vuokrausta ja yrityskonsultointia harjoittavan perheyhtiön toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja.
Olen metsätalouden harjoittamiseen keskittyneen Kannokko Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja Rukalla pientä, lähinnä kuuden perheen kesken osakehuoneiston vuokraukseen ja hoitoon perustetun Rukanlaavu Oy:n toimitusjohtaja.

Kuriositeettina voin mainita, että olen toiminut kolme kuukautta kunnallisessa virassa. Nimittäin Lokalahden kunnan määräaikaisena nuoriso-, urheilu-, kulttuuri- ja raitiussihteerinä kesällä 1982.

Olen syntynyt ja käynyt kouluni Pudasjärvellä. Valmistunut laskentalinjan merkonomiksi Uudessakaupungissa 1979. Syventänyt toimittajan taitojani Tampereen Yliopiston täydennyskoulutuskeskuksessa ja johtamistaitojani Johtamistaidon Opiston paikallislehtijohtajakurssilla ja Alma Median esimieskoulutuksessa.

Perheeseeni kuuluu vaimo Leena. Meillä on yhteensä seitsemän, nyt jo aikuista lasta. Lapsenlapsia on  yksitoista. Asumme Merimaskussa.
Intohimoinen harrastukseni on metsästys. Lehtityön jätettyäni aloitin Pudasjärvellä kolmen kilometrin päässä lähimmästä tiestä olevalla erämaatilalla navetan rakentamisen. Nyt se on  harjakorkeudessa. 13,5 x 7 metrin rakennuksen veistäminen kuuden tuuman tuoreesta hirrestä on ollut yhdelle miehelle ihan kohtuullinen urakka.

Olen toiminut Meri-Naantalin rotareissa, olen Rymättylän-Merimaskun Lions Klubin jäsen, kuulun Temppeliherrain Ritarikunnan Saaristomeren komentajakuntaan ja Turun paistinkääntäjiin l. Rotisseurien Turun voutikuntaan.
Olen ollut perustamassa Haapaniemen Kylätoimikuntaa Uudessakupungissa, sen ensimmäinen puheenjohtaja  sekä toiminut Vanhakartanon Vesi Oy:n toimitusjohtajana kun kylän alueelle rakennettiin oma vesijohtoverkostoa.
Uudenkaupungin kaupunginvaltuustossa istuin kaksi vaalikautta Kokoomuksen varavaltuutettuna ja Uudenkaupungin yhteisten kirkkovaltuuston jäsenenä 1970-1980-luvun taitteessa.

Tänne blogiini kirjoitan vanhasta tottumuksesta satunnaisesti ja aiheista, jotka sattuvat minua sillä hetkellä kiinnostamaan. Tavoitteeni on vain jakaa rehellisiä ja aitoja  aatoksiani ja kokemuksiani lasteni ja muidenkin punnittavaksi.

Kiitos kun kävit sivuillani!

Juha Haapakoski

P.S. Vaaliaiheisia kirjoituksia löydät sivuilta http://juhahaapakoski.blogspot.fi


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti