Aleksander Stubb ja arvojohtaminen

Katsoin pääministeri Aleksander Stubbin haastattelun Yle Areenasta. Kokoomuksen oma väki seuraa nyt puheenjohtajansa sanomisia ja tekemisiä yhtä kriittisesti kuin monet gallupeissa entisiksi kannattajiksi ilmoittautuneet. Uuden puheenjohtajan tie ei totisesti ole ollut ruusuilla tanssimista. Paremminkin se näyttää autiomaavaellukselta, jossa iso osa joukoista on väsähtänyt alkumatkasta.
Ensimmäistä kertaa tuo TV-haastattelu antoi viitteitä siitä, ettei Stubbin vaellus ole mennyt hukkaan. Erityisesti pidin siitä, ettei hänen sanomaansa ole tullut kaupankäynnin tai mielistelyn makua puolueen kannatuksen laskusta huolimatta.
Konsensus ymmärretään yleensä laajan yksimielisyyden tavoitteluksi, mutta toki yksimielisyyteen liittyy jossain määrin myös kabineteissa sovittuja päätöksiä, joista laskun maksaa jokin kolmas taho. Se on yleensä veronmaksaja. Vuoden 2008 työmarkkinajärjestöjen sopimat palkankorotukset nostivat Suomessa palkkakustannuksia muutamassa vuodessa 11 prosenttia. Se näkyy nyt yritysten kilpailukyvyn menetyksenä ja julkisen talouden tuottavuuden laskuna. Se oli konsensusta. Kallista sellaista.
Avoimuuden vaatimus ja läpinäkyvyys päätösten kokonaisvaikutuksista on lämpimästi kannatettava ajatus. Politiikan sanotaan olevan jatkuvaa kompromissien tekoa. Yleensä kompromissi tarkoittaa toiseksi parasta vaihtoehtoa eli talouden lainalaisuuksista tinkimistä. Sitä on nyt Suomessa tehty velkarahalla 100 miljardin edestä.

Kun Stubb puhuu arvojohtamisesta, aika usein häntä ymmärretään väärin. Ei hän puhu johtajista, johtajatyypeistä, puheenjohtajista tai edes pääministeristä. Arvot johtavat meitä jokaista arkisissa askareissamme. Arvojohtajat eivät ole tyyppejä, jotka korostavat omia tekemisiään. Päin vastoin arvot johtavat vastuussa olevia henkilöitä tekemään valintoja, viemään päätökseen kipeitäkin ratkaisuja ja ottavat vastuun - menestyvät tai menehtyvät - seurauksista. Sellainen tekee ihmisen päältäpäin  varovaiseksi, nöyräksi ja usein vaatimattomaksikin. Siinä meillä poliitikoilla on paljon opittavaa.

Vieraan vallan propagandan tärkein ase on saada ihmiset uskomaan, että kaikki muut ovat epärehellisiä valehtelijoita ja viestintuoja itse on yksin oikeassa. Sellainen on kyllä kototekoistakin. Kuinka helppoa on epäillä toisia vilpillisyydestä, salaliitoista ja ilkeistä taka-ajatuksista.
Suomalaisten pitää tässä ajassa erityisesti kuitenkin olla rohkeita, viisaita ja luottaa itseensä. Vahva itsetunto on paras ase propagandaa vastaan. Voi avoimesti uskoa hyvää toisista, voi aidosti kuunnella toisen ajatuksia, on oikeus ottaa asioista selvää ja mahdollisuus itse punnita pöydälle nostettujen seikkojen kokoa, painoarvoa, laajuutta ja merkitystä kokonaisuuden kannalta.
Hyvään lopputulokseen pääsyä auttaa johdonmukaisuus. Pysyy omassa kannassaan ja toimii sen mukaisesti. Pitää kiinni sovituista asioista ja aikatauluista.
Kokoomuslaiset ovat valinneet puheenjohtajakseen Aleksander Stubbin, jolla on raskas pesti myös pääministerinä. Hänen epäkiitollinen tehtävä on viedä maaliin edellisen laajan hallituksen aloittama työ.
Parasta mitä kokoomuslaiset voivat nyt tehdä, on antaa hänelle tukensa tässä tehtävässä. Hänet on valittu puheenjohtajaksi. Häntä ja hänen työtään on tuettava niin kauan, kuin hän on puheenjohtaja. Se on meiltä sitä hyvää johtajuutta, mitä hän itse peräänkuuluttaa.
Aleksander ei ole koko puolue. Puolue on samoilla arvoilla elävien ja ajattelelvien ihmisten puolue, jonka arvot eivät muutu suhdanteiden mukana. Koti, uskonto ja isänmaa ovat yhä kolme kirkasta johtotähteä, vaikka muuten meidän pitää muuttaa asioita, Suomea ja maailmaa. On välttämätöntä valita uusi suunta, kun vanhat eväät eivät enää tepsi.
Siltä pohjalta on oltu aallon pohjassa ennenkin ja aina sieltä on noustu. Niin nousee Suomi ja puolueen kannatuskin.

Hyviä johtajia, onko heitä?

Onko hyviä johtajia?

Julkisen keskustelun perusteella ei tunnu olevan.  Johtajia pidetään kylminä, kykenemättöminä ja itsekkäinä. Etenkin poliittisia johtajia oman edun tavoittelijoina.

Demokratiassa valta saadaan vaaleilla ja vain sillä.  Vaalien alla kukin puolue pyrkii näyttämään politiikkansa parhaat puolet.  Eroja on vaikea nähdä ellei samalla löydä puutteita kilpailijoittensa linajassa ja tavoitteissa. Linjaeroja paljastuu niin valtakunnan kun paikallisessa politiikassa.

Yrityselämässä sellainen ei käy. On hyvän markkinatavan vastaista arvostella kilpailijaansa. Yritys ei voi tulla  julkisuuteen sisäisistä erimielisyyksistä, sillä yrityksen menestys perustuu luottamukseen. Yhtiötä on hoidettava kaikissa tilanteissa niin, ettei ympäristön - siis kuluttajien ja yhteistyökumppaneiden luottamus vaarannu. Politiikassa on toisin.

Yritysjohtaja ei voi vedota suhdanteisiin, jos tulo- ja menoarviot pettävät. Johtaja on sitä varten, että se ohjaa venettä. Silloin kuin hallitus alkaa johtaa yritystä,  johtaja on jo jättänyt eroanomuksensa.

Joillakin työpaikoilla on tapana arvostella pomoa vapaasti. Se kuulemma sisältyy  hänen palkkaansa. Jokaisella työpaikalla on  oma kulttuurinsa, mutta hyvän tavan mukaista sellainen ei ole.

Hyvään johtajuuteen kuulu,  ettei pomo arvostele työntekijäänsä muiden kuullen. Hän on itse vastuussa siitä, miten alainen selviää, jaksaa tai onnistuu tehtävässä. Ohjaavaa palautetta voi antaa kahden kesken. Kiitokset kuuluu jakaa  muiden kuullen. Työnantaja joutuu myös puolustamaan ja suojaamaan sekä yrityksensä että työntekijänsä mainetta julkisuudessa riippumatta siitä, mitä talon sisällä on tapahtunut.

Kunnissa ja maan hallituksessa päätöksentekojärjestelmä on toinen. Valta ja vastuu on hajautettu. Päätökset ja niiden synty ovat jatkuvan julkisen silmälläpidon alla. Erimielisyyksiä on eikä niitä haluta aina peitelläkään.  Jokaisella poliittisella ryhmällä on omat johtajansa, on virkamiehiä ja lautakuntien ja valuustojen puheenjohtajia. Näkemyksiä kyllä riittää.

Erot  kuntien palveluiden kustannuksissa ovat suuret, tuhansia euroja asukasta kohti vuodessa. On kuntia, joissa palvelut onnistutaan tuottamaan muita edullisemmin. On myös niitä,  joissa maan korkeimpiin kustannuksiin on herätty vasta kuntajakoselvitysten alla. Kuntiakin siis johdetaan eri tavalla, vaikka laki on kaikille sama.

Jos kuntatalouden ongelmat olisivat yrityksen ongelmia,  muutos lähtisi vaihtamalla  ainakin johtajat. Talouselämässä arvostetaan yli kaiken osaajia, asiantuntijoita ja vastuunkantajia.  Työtä eivät ohjaa mielipiteet, vaan tulostavoitteet, kannattavuusmittarit ja resurssitarpeen jatkuva arviointi luovuutta ja idointia unohtamatta. Kaikki on  viime kädessä ylimmän johtajan vastuulla, mutta työn lopputulos tehdään yhdessä.

Monessa kunnassa johtaminen ja vastuun rajat ovat valahtaneet jonnekin kunnanhallituksen, kaupunginjohtajan ja tehtäväalueiden johtajien välimaastoon. Jos virkamiesjohto ja luottamushenkilöjohto eivät ole tavoitteista ja aikatauluista yksituumaisia – mitä he harvoin ovat,  kunnan talous enemmän tai vähemmän tuuliajolla. Näinä vaikeina aikoina se käy veronmaksajille kalliiksi.

Valtion ja kuntien kustannusjaostakin on käyty vilkasta keskustelua. Valtion toimilla toki on vaikutusta kuntien talouteen. Hyvän johtajan ominaisuuksiin ei kuulu luetella missä on vika, vaan kertoa kuinka ratkaisemme ongelmat siitä huolimatta.

Juha Haapakoski

Yrityskouluttaja

Emeritus päätoimittaja

Mitä Ukrainan jälkeen?

Olen parina iltana peräjälkeen kuunnellut Etyj:n presidentti Ilkka Kanervan kuvausta Ukrainan kriisistä ja sen taustoista. I Kanervan pitkä ura sekä kotimaan että kansainvälisessä politiikassa näkyy hänen esiintymisessään. Puolen tunnin esitys piirtää selkeän ja peittelemättömän kuvan paitsi kriisistä, myös siihen johtaneista syistä, suurvaltojen muuttuneista tavoitteista ja asenteista ja Suomen ja Europan asemasta siinä välissä. Kuulijat ovat esityksen ajan hiiren hiljaa ja kysymyksiä on sen jälkeen enemmän kuin niihin ehditään vastaamaan.
Miten Ukrainan kriisi sitten ratkaistaan?  Sen saavat tulevat historiankirjoittajat selvittää.

Keskustelu Suomen asemasta nyt ja tulevaisuudessa on vasta käynnistymässä. Kansainvälisessä selkkauksessa kukin pyrkii pitämään kielen keskellä suuta, jotta ylilyönneiltä ja vääriltä tulkinnoilta vältyttäisiin. Kanervan kuvaus Suomen ulkopolitiikasta toisen maailmansodan jälkeen kertoo määrätietoisesta ja järkevästä siirtymisestä entisen Neuvostoliiton vaikutus- ja valtapiiristä Eurooppalaiseksi valtioksi. Etyjin huippukokous Helsingissä paitsi päätti kylmän sodan kauden, myös vahvisti Suomen itsenäistä asemaa valtioiden joukossa.
Nekin, joiden mielestä Suomen ei olisi koskaan pitänyt liityä Euroopan unioniin, joutuvat tarkistamaan kantaansa, sillä miltä Suomen asema tänään näyttäisikään, jos olisimme  yksin oman markkamme kanssa Eu:n ulkopuolella Venäjän naapurissa. Se, jos mikä näyttäisi maailmalla Suomen omalta tahdolta valita mieluimmin Venäjän vaikutuspiiri ja sen edut, kuin kuulua osaksi Eurooppaa. Silloin jopa Baltian maat näyttäsivät olevan Nato-ratkaisuineen kaukana Suomen edellä.

Paasikiven-Kekkosen linja ja sen jälkeen tehdyt taloudelliset ja poliittiset  ratkaisut näyttävät siis historiankin valossa määrätietoisilta askelilta kohti sitä henkistä ja taloudellista yhteistöä, joka on kaikista lähimpänä suomalaisten arvomaailmaa eli läntistä Eurooppaa.
Meillä suomalaisilla on kuitenkin ollut halua uskoa naapurimaamme Venäjän hyvään tahtoon ja sen demokraattiseen kehitykseen. Onhan Venäjä ollut ja on yhä yksi tärkeimmistä kauppakumppaneistamme.

Hyvään liiketapaan kuuluu tunnistaa vastapuolen vahvuudet ja heikkoudet. Siihen kuulu myös olla kertomatta kaikkea sitä ääneen, mitä ajattelee. Se ei ole Suomettumista vaan viisautta.

Ukrainan ja Suomen historiat eroavat toisistaan kuin yö ja päivä, eikä Ukrainan tapahtumia pidä kytkeä Suomeen muuten, kuin mitä talouspakotteista on maallemme jo seurannut. Suomen yllä ei ole sotilaallista uhkaa eikä sellaista ole näköpiirissäkään. Maamme ei kuitenkaan ole sivussa kansainvälisestä ilmapiirin muutoksesta tai sen poliittisesta kehityksestä.
Venäjä ei ole Ukrainassa vain maassa harjoitetun sisäpolitiikan takia, vaan kysymys on Venäjän määrätietoisesta menetetyn suurvaltamaineensa palautuksesta. Toki  pelkkän ajatuksen Venäjän tärkeimmän sotilastukikohdan joutumisesta Krimillä Natomaan sisälle, täytyi olla yksi liekin sytyttänyt elementti.
Venäjän tuoreen lain mukaan sillä on oikeus puolustaa venäläisten kansalaisten oikeuksia, olivatpa ne uhattuna missä maassa tahansa. Sitä se juuri on Ukrainassa nyt toteuttanut ja tavoitteensa saavuttanut.
Nato ei tule sijoittamaan Ukrainaan joukkojaan eikä Euroopalla ole haluja eikä mahdollisuuksiakaan rahoittaa maan taloutta niin paljon, kuin se vaatisi. Oligarkkien maassa apu helposti sujahtaisi väärään taskuun. Kysymys kuuluukin, mitä Ukrainan jälkeen?
Euroopan maat Suomi mukaan luettuna eivät tule koskaan hyväksymään Venäjän toimia Ukrainassa. Se on rikkonut ETYJ:n sopimusta ja polkee räikeästi kansainvälisiä oikeuksia toisen maan rajojen sisällä, itsenäisessä valtiossa.
Ukrainan tapahtumat ovat tuoreita. Krimin haltuun otto ja Itä-Ukrainan tapahtumat ovat vyöryneet eteemme lyhyessä ajassa. Suurvallan tavoitteet eivät kuitenkaan ole vuoden tai kuukauden asioita. Historia opettaa, miten jälkikäteen asia yhteydet tunnistetaan vuosien ja vuosikymmenten takaa. Emme siis voi kuin spekuloida, mitä tapahtuu Ukrainen kriisin jälkeen.
Talouspakotteilla tuskin kukaan uskoo päästävän takaisin lähtöruutuun. Ne ovat vain vakava poliittinen viesti siitä, miten tuomittavia teot ovat olleet. Suomen kannalta kahdenväliset kauppasuhteet ovat ongelma. Toisaalta olemme niistä kovasti riippuvaisia ja toisaalta juuri sitä Venäjä käyttää välineenä horjuttaa Euroopan maiden yhtenäisyyttä.
Putin pitää Obaman ulkopolitiikkaa onnettomana ja Euroopan Unionia hän ei suuresti arvosta. Niin ajatellen Venäjällä on vapaus toimia niin kuin tahtoo.
Mikä siten voisi kääntää Venäjän huomion pois suuruutensa ajoista. Olisiko se Isis, Ebola tai jokin muu luonnonkatastrofi?
Juuri mikään ei kuitenkaan ole enää niin kuin ennen.

Velkaraha vie ja demokratia vikisee

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, mistä johtuu, että Nokian, UPM:n tai Nesteen ja Fortumin kaltaisten kansainvälisten, kymmenien miljardien liikevaihtoon ja miljardituloksiin yltävien yritysten johtoon löytyy aina uusi ammattijohtaja  olivatpa suhdanteen millaiset hyvänsä?
Kukaan uusista johtajista  ei sano taloon tullessaan, että nyt me vielä tehdään alijäämää muutama miljardi euroa ja otetaan lisää velkaa, vaikka sen määrä on ylittänyt liikevaihdon jo kaksinkertaisesti. Tai sano, että uskon kyllä, että laiva kääntyy tulevina vuosina.
Eivät sano, koska taloon tullessaan he tietävät mikä on heidän tehtävänsä ja tietävät pystyvätkö siihen vai eivät. Ise asiassa hallitus on kuullut ja myös valinnut  tervehdyttämistoimet kun ovat valinneet konsernille uuden johtajan.
Ne, jotka ovat lukeneet taloustieteitä ja rahoitusoppeja tietävät, että yrityksen tai kunnan heikot tunnuslusluvut tarkoittavat. Ne eivät tarkoita loputtoman keskustelun alkua vaan toimenpiteitä. Luvut itsessään kertovat, mitä, milloin ja kuinka paljon on tehtävä.
Hyvä johtaja ei selitä, mitkä kaikki asiat ovat huonosti, vaan hän kertoo, miten kaikki tiedossa olevat epäkohdat korjataan. Aloitus ja tavoiteaikataulut voivat olla hallituksessa lyhyen keskustelun arvoisia.
Konsernin hallitukseen ei valita jäseniä päättämään, onko toimitusjohtajan ehdotus hyvä vai huono. Hallitukseen valitaan henkilöitä, joilla on näkemystä ja kokemusta vallitsevasta ympäristöstä ja miten hyvin ehdotus istuu kokonaisuuteen. Hallituksen jäsen tukee aina johtajaansa niin kauan kuin tämä istu virassaan. Hän tuo lisäarvoa johtajan työlle, jota myös johtaja arvostaa.

Oletko ajatellut, miksi Suomen kaikki kunnat ovat käytännössä samassa tilassa? Veroprosentti on tapissa, taksat korkealla ja velkaa kurkkua myöten. Kriisissä ovat myös monet  kuntayhtymät ja kuntien omistamat tytäryhtiöt.
Kuinka monessa kunnassa, kuntayhtymässä tai tytäryhtiön johdossa on  ammattijohtaja, jonka saavutukset tunnetaan valtakunnassa ja maan rajojen ulkopuolella?
Kuinka moni koulutuksensa ja kokemuksensa perusteella kunnan tai hallintokunnan johtoon valittu ammattijohtaja nauttiin hallituksen tai lautakunnan varauksetonta tukea?
Ei missään eikä yksikään! Ei, koska suomalainen demokraattinen päätöksentekojärjestelmä on erilainen.
Suomessa rahalla ei ole valtaa demokratissa eivätkä kuntiin valitut ammattijohtajat voi kävellä demokraattisen päätöksentekojärjestelmän yli.
Siksi meillä on kuntien - isojen ja pienien - talous on kuralla, johtamisjärjestelmät heikot ja ratkaisut usein hyvinkin epäammattimaisia.

Suomen talous sakkaa juuri pahemmin kuin 1990-luvun lamassa. Uppoavaa laivaa yritetään pelastaa käytettävissä olevin keinoin. Yt:t kielivät, että vain enää vain ikävät keinot on jäljellä. Työtä riittää yhä harvemmille.
Myös meidän demokraattinen järjestelmä on kriisissä. Nopeiden ja kipeiden päätösten sijaan aikaa ja tupakkaa kuluu ylitsevuotavaan keskuteluun. Aina kun keskustelu alkaa, työt pysähtyvät.
Ja kuitenkin demokraattinen järjestelmämme huutaa apuun juuri talous- ja ammattijohtajia, sillä velkaraha vie kuntien ja valtakunnan päättäjiä kuin pässiä narusta.

Raha vie ja päättäjät vikisevät.

Säilytetään kunnat, lakkautetaan lautakuntia

Vuosikymmenen kuntauudistus tuli ja meni. Selvitysmiesten tekemät kuntajakoehdotukset tulevat jäämään historiaan kuuluisana lausunto- ja paperimyllynä, josta syntyi vähän jauhoja. Turun seudun ehdotukset ovat sinänsä perusteltuja, mutta eivät toteudu eivätkä toimi käytännössä. Pakkopykälän poistumisen jälkeen lähti pohja koko uudistukselta.
Mutta jotain kuntarakenteissa on tehtävä. Jos rajoja ei voida muuttaa, voidaan kuntia muutta sisäisesti. Se vaatii uutta radikaalia ajattelua, asennetta ja ohjausta. Vanhaa konetta on turha korjata, jos se on ollut susi jo syntyessään. Kansalla ainakaan ei ole sitä varaa enää ylläpitää.
Julkisen talouden velka kasvaa ensi vuonna n. 120 miljardiin euroon. Siitä kuntien osuus on 20 miljardia. Velkamäärä ei kerro vain heikosta talouden tilasta vaan myös kuntien vastuuttomista päätöksistä - halki Suomen.

Sanotaan, ettei rahalla valtaa demokraattisissa päätöksissä. Ja se näkyy. Maa on taloudellisesti polvillaan.
 Suomi ei tarvitse suurempia,  vaan tehokkaampia kuntia. Nykyinen kaksipäisen päätöksentekojärjestelmä on syy ja tekosyy tehottomuuteen. Mitä virkaa on lautakunnilla, kun niillä ei ole juuri muuta asemaa kuin keskustella asioista? Vastuu seurauksista jää kuitenkin virkavastuun ja lautakunnan välimaastoon.
Miksi kunnanhallitus kokoontuu kerran viikossa? Eikö voisi isojen konsernien hallitusten tavoin kokoontua kerran kuussa.  Yhtiöissä vastuu on yksin toimivalla ammattijihtajilla. Mitä varten kuntaan on johtaja palkattu, jos toimii vain esittelijänä.

Mihin tarvitaan valtuustoa? Nykyisessä ahdingossa sen merittävin tehtävä on hyväksyä talousarvioylityksiä  ja todistaa syntyneet alijäämät. Riittäisikö kaksi kokousta vuodessa, joista toisessa hyväksyttäisiin talousarvio ja toisessa hyväksyttäisiin tilinpäätös -  irtisanottaisiin ne kunnanjohtajat ja päälliköt, jotka eivät ole pysyneet tavoitteissa. Nyt valtuusto paikkaa virheet maksattamalla ne kuntalaisilla taksojen ja verojen korotuksina. Onko se demokratian perimmäinen tarkoitus?

Kunnat eivät ole kaikki tehottomia ja elinkelvottomia, vaan lähinnä vain suuret kunnat ja kuntayhtymät sitä ovat. Se johtuu heikoista tavoitteista, löysästä tulosohjauksesta ja johtamisjärjestelmien puutteesta tai niiden heikosta sovellutuksesta. Pienet yksiköt ovat helpommin johdettavissa ja resurssit määräytyvät työmäärän mukaan.  Pienistä on otettu löysät pois.
Nykyisen kuntajakoselvittelyn jälkeen pitää unohtaa kuntien itsemääräämisoikeus ja säätää helpommin ymmärrettävät reunaehdot toiminnalle. Katto velkamäärälle, katto veroprosentille ja vesi- ja jätevesimaksuille ja kiinteistöveroille.  Rekrytointikielto kaikille muille viroille ja toimille paitsi lakisääteisille tehtäville.

Kun Suomessa kuntien tuottamien palveluiden hintahaitari on suuri, kielii se myös, että niiden tuottamistavassakin on tapoja, jotka eivät kestä lähempää tarkastelua. Siksi ei tulisi sallia palkata uutta henkilökuntaa eläköityvien tai vapautuvien virkojen tilalle, jos esimerkiksi palvelun hinta per asukas on kuntien keskiarvoa kalliimpi. Kuntien tukipalveluiden kustannukset voivat olla huikean suuret markkinahintaa verrattuna.

Kuntien työntekijöiden eläköitymisvauhti on 2-3 prosenttia vuodessa. Jos kunnalla olisi itsekuria ja palkkaisi vain joka toiseen virkaan uuden työntekijän, kunnan palkkamenot laskisivat viidessä vuodessa saman verran, mitä valtionosuusuudistus nyt ottaa. Keinoja talouden tervehdyttämiseen on, jos niitä vain halutaan käyttää. Eikä se keino  todellakaan ole jatkuva verojen korottaminen.

Kuntaliittokin karttaa vastuuta

Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen toivoo Kuntalehdessä (27.8.), ettei hallitus nostaisi käsiä pystyyn kuntien tehtävien karsimisessa. Sitä ennen kunnanjohtajat olivat yhdessä rintamassa esittäneet saman toivomuksen.
Kuntien tehtävien karsiminen on toki yksi iso osa julkisten talouden tervehdyttämistä ja turhien normien purkamista. Kuntien johtajat ehkä tarvitsevat lain selkänojaa työhön ryhtymiseksi. Naantalin tarkastulautakunnan puheenjohtajana en kuitenkaan osaa kuvitella kuinka oleellisia talouden kannalta tai mitä ne lain muutoksella lakkautttavat tehtävät voisivat olla. Epäilen, että nykyisen johtamattomuuskulttuurin aikana palvelut jäisivät, vaikka lakisääteinen velvollisuus poistuisikin.
Viimeaikaiset suuret uudistukset ovat olleet kunnissa lausuntojen antamisen aikaa. Muutoksiin ei uskota eikä niihin ole vapaaehtoisesti ryhdytty. Kunnissa on koko joukko tehtäviä, jotka eivät ole lakisääteisiä.
Esimerkiksi itse tuotetut tukipalvelut eivät aina kestä  kustannusvertailua muihin kuntiin saati yksityisiin palveluihin. Silti sama suunta voi jatkua kassakriisistä tai verotulojen romahduksesta huolimatta.
Kuntajakoselvityksen pohjana oleva laki liitoskuntien henkilökunnan viiden vuoden irtisanomissuojasta on kohtuuton. Sama laki  estää myös vapautuvien virkojen tehtävien jakamisen uudelleen, sillä  ei ole pakkoa eikä velvollisuutta ottaa uusia tehtäviä vastaan.
Minusta kunnissa katseet pitää kiinnittää palveluiden kustannuksiin ja kustannustehokkuuteen. Tilastokeskus tuottaa joka vuosi uutta tietoa siitä, miten kuntien tuottamien palveluiden kustannukset poikkeavat toisistaan. Erot kuntien välillä ovat huimat. Valtionosuusuudistus jo osoittaa, ettei siellä pidä käyttää sosiaali- ja terveydenhuoltoon paljon rahaa, missä väki on tervettä,  nuorta ja työssäkäyvää. Tuki pitää mennä sinne, missä väki ikääntyy, sairastaa ja syrjääntyy. Mitä kunnat tekevät. Etsivät vain korvaavia tuloja kun pitäisi puuttua menoihin.
Kunnanjohtajilla olisi tässä riittävästi haastetta. Valitettavasti vain meidän johtajat ja johtamisjärjestelmät ovat joltain toiselta aikakaudelta.
Työsopimuslakikin on sellainen, ettei tiukasti tulkittuna kunnilla ole edes lomautusoikeutta eikä irtisanomisperusteita, koska rajattoman verotusoikeuden takia taloudelliset perusteet vain  harvoin toteutuvat.
Siksi lakia pitäisi sorvata niin, että kun kunnan palveluiden nettokustannukset nousevat tiettyä toleranssia esim. maan keskiarvon yläpuolelle, se olisi laillinen peruste Yt-menettelyyn ja työsopimusten irtisanomisiin. Silloin kustannukset ajaisivat menettelyyn tuloista riippumatta.
Kuntien henkilökunnasta eläköityy  2-4 prosenttia vuodessa. Se tarkoittaa, että pelkästään tehtävät uudelleen järjestämällä henkilöstömenoista voitaisiin säästää joka kunnassa liki saman verran, mitä ovat vuotuiset palkankorotukset. En ole nähnyt esityksiä tai suunnitelmia, miten tuo mahdollisuudet aiotaan hyödyntää. Vakituisen viran täyttäminen määräaikaisesti ei ole mikään ratkaisu.
Maan hallitukselta toki voidaan odottaa luvattuja lakeja, joilla kuntien tehtäviä voidaan purkaa. Minusta Kuntaliitto olisi sopiva elin ohjaamaan kuntien menokehitystä osoittamalla tapoja ja kulttuureja, joilla kustannukset on saatu kuriin palvelujen laadusta tinkimättä. Esimerkkejä kyllä on.

Maakunnan menestys ei synny sattumalta

 Kesän paras uutinen Turun seudulle oli uuden omistajan löytyminen Pansion telakalle. Telakkateollisuuden hyvien uutisten rinnalla on syytä muistaa Turun Seudun Energiatuotannon, TSE Oy:n päätös voimalainvestoinnista Naantaliin. Sen työllisyysvaikutukset ovat koko seudulle merkittäviä nopeasti heikkenevässä suhdanteessa.

Millainen sitten on Turun seudun kilpailukyky yleensä. Yritysten kilpailukyky pitäisi syntyä suureksi osaksi niiden omasta osaamisesta.  Yhteiskunnan lupa- ja normiviidakko sekä verotus voivat etenkin vaikoina aikoina nousta ratkaisevaan asemaan. Jopa niin merkittäväksi, että yritys siirtyy maasta toiseen. Ison ja pienen yrityksen menestys on kuitenkin aina itse luotava. Se ei koskaan synny sattumalta.

Vuoden 2008 syksyn talousromahduksen pääsyylliseksi nähtiin pankit ja niiden holtiton luotonanto. "Syyllisiä" on toki  enemmänkin, mutta pankkien sääntelyä ja vakavaraisuuvaatimuksia on  sen jälkeen kasvatettu voimakkaasti. Vielä on ennenaikaista sanoa, mikä osuus koko Euroopan hitaassa elpymisessä on rahoitusehtojen tiukentumisella.

  Myös suurien optiotulojen ja osinkotuottojen jälkeen pääomaverotusta ja myyntivoittoverotusta on kiristetty tuntuvasti. Se on toiminut sokerille ja tupakalle säädetyn haittaveron tavoin.  

Ymmärrän tehdyt veroratkaisut tärkeäksi kansalaisten yhdenvertaisen kohtelun kannalta. Pääomat on kuitenkin eri asia kuin palkkatulot, sillä kuten on jo näkyvissä, ilman tuottavia pääomia ja investointeja ei synny arvon lisäystä eikä uusia työpaikkoja.

Kuten emeritusmeppi Esko Seppänen (aamutv19.8.)  ilmaisi asian tavoilleen uskollisesti,  rikkaidenkin omaisuus on muuttunut rahaomaisuudeksi, joka hakee parhaita sijoituskohteita ympäri maailman. Ilmiö ei koske vain raharikkaita, vaan yhä suuremmalla osalla tavallisia suomalaisia palkansaajia säästöt ovat sijoitussalkuissa ja rahastoissa, joiden tuotto tulee muualtakin kuin Suomesta. Ainoa tapa saada investoinnit takaisin, on tehdä maa houkuttelevaksi ja sijoitus  kannattavaksi. Heikoilla tuottotasoilla ei riskinottajia tule. Yli 30 prosentin pääomatulovero voi olla oikeudenmukainen, mutta  alle viiden prosentin tuotoista se on liian suuri. Myös myyntivoittoverotus on niin korkea, ettei houkuttelevia sijoituskohteita Suomessa enää ole ehkä pääkaupunkiseutua lukuun ottamatta. Yritykset jäävät pienten tuotantolilojensa vangiksi ja pääomat rämettyvät kiinteistöjen ja muun omaisuuden kunnon rapistuessa. Sellaista hallitusta ei enää tule, joka vapaita pääomia vangita vois.

Turun seudun omaan kilpailukykyyn vaikuttavat myös eräät ylikunnalliset hankkeet ja ratkaisut. Virttaankankaan tehkopohjavesihanke on yksi surullinen esimerkki siitä, miten  investoinnin kustannusarvio voi pettää pahanpäiväisesti.

Tuplakustannusten seurauksista kärsivät etenkin Raisio ja Naantali väärin arvioitujen kustannusten ja kapasiteettivarausten takia.  Ne vaikuttavat myös alueen teollisuuden kilpailukykyyn ja  investointipäätöksiin. Teollisuudessa onkin tehty  laskelmia oman puhdasvesilaitoksen rakentamisesta yksin tai yhdessä muiden yritysten kanssa. Myös yhteiseen jätevedenpuhdistamoon liittymistä viivytellään ehtojen tai kustannusten takia. 

Naantalin uusi voimalaitos tulee tuottamaan lähinnä kaukolämpöä.  Kustannusarvioltaan 270 miljoonan euron investointi ja laitoksen käyttökustannukset tullaan kattamaan 80 prosenttisesti kaukolämmön ja 15 prosenttisesti höyryn maksutuotoilla. Sähkön  osuudeksi on arvioitu n. 5 prosenttia kustannuksista.

Ei ole syytä epäillä, etteikö monipolttoainevoimalaitos olisi kilpailukykyinen. Päästökaupan seurauksena syntynyttä hiilivoimalan etumatkaa se ei kuitenkaan heti tavoita.

Kunnissa voi syntyä kiusaus kaavoituksella tai muuten rajoittaa asuinalueita, taloyhtiöitä tai omakotitaloja vaihtamasta muihin lämmitysjärjestelmiin. Seudun kiinnostavuuden ja kilpailukyvyn kannalta valinnan vapaus pitää kuitenkin aina säilyttää. 

Paras tae kilpailukyvylle on kuitenkin se, että saamme paljon luovia  ja uusia tekniikoita hyödytäviä yrityksiä vanhan teollisuuden rinnalle. Kunnisa pitää löytyä taitoa ja kunnianhimoa tuottaa palveluita muita paremmin ja muita pienemmillä kustannuksilla.  Taksat ja verot on pidettävä siedettävällä tasolla. Yrityksille on tasoitettava tietä sijoittua ja menestyä Varsinais-Suomessa. 

Juha Haapakoski

Emeritus päätoimittaja

Naantalin kaupunginvaltuutettu ja tarkastuslautakunnan pj. (kok)

Verottajan alamainen

On mielenkiintoista pohtia, miten eri lait muuttavat yhteiskunnan eri toimijoiden valtasuhteita. Kun demokratiassa valta on kansalla, yritysmaailmassa valta on markkinoilla ja viranomaisilla. Koska yleisesti on tunnustettu, miten tärkeää yritystoiminta on suomalaiselle yhteiskunnalle, tarkastelen seuraavassa yleisellä tasolla yrityksen ja yrittäjän asemaa suhteessa palkansaajaan, verottajaan tai muihin viranomasiin.

Kun yksityinen henkilö päättää ryhtyä yrittäjäksi, työllistää hän alkajaisiksi itsensä, verottajan ja muutaman rekisteriviranomaisen. Samasta hetkestä lähtien hän on ottanut taakakseen raportoida, pitää kirjaa ja tilittää tuloja valtiolle ja eläkevakuutusyhtiölle niiden määräämässä tahdissa.
Yrittäjä tarvitsee ainakin kirjanpitäjän ellei itse ole siihen ammattilainen.

Yleensä hän ei kuitenkaan ole. Hän ei ole lakiasiantuntija eikä veroasiantuntija, joten hän tarvitsee tulkkeja tulkitsemaan toimintansa laillisuutta. Yrittäjä onkin  hyvä työllistäjä, vaikka tekijät eivät ole hänen palveluksessaan.

Kuntaa hän tarvitsee saadakseen luvan harjoittaa liiketoimintaa tietyssä paikassa. Liiketila, tontti tai rakennus pitää olla viranomaisen hyväksymä, jotta toiminta on kaavan ja kaavan sisältämien ohjeiden ja määräysten mukaista.

Yleensä yrittäjä tarvitsee myös rahoitusta ellei oma kukkaro ole niin pullea, että yksin sen turvin voi polkaista toiminnan liikkeelle. Yrittäjän palkka eroaa työntekijän palkasta siinä, että yrityksen on ensin saatava tilaus, valmistaa ja toimittaa tuote tai tavara ja  vasta sitten laskuttaa sovittu hinta sovituilla maksuehdoilla asiakkaalta.  Työn ja aineiden kustannukset yrittäjän pitää siis rahoittaa itse ennen kuin kassavirta kääntyy sisäänpäin.

Yritys on alkutöikseen joutunut antamaan verottajalle arvion vuoden tuloista ja tuloksesta, josta hän maksaa veroennakoita riippumatta kassavirrasta. Samoin arvonlisäveron maksuvelvollisuus alkaa siitä, kun hän on lähettänyt laskun asiakkaalle riippumatta siitä, milloin asiakas laskun maksaa. Yrittäjä siis rahoittaa yhteiskuntaa ennen kuin hänelle kertyy tuloa yritystoiminnasta. Ero on suuri kun ajattelee, miten kuntien ja valtion palveluksessa työntekijälle palkka voi juosta etukäteen.

Rahoitus onkin pieni pulma, sillä yrittäjällä pitää olla kättä pidempää vakuutta pankki yritystoimintansa kannattavuudesta. Pankit tietävät, ettei riskittömiä yrityksiä olekaan. Uusien pankin vakavaraisuusvaatimusten seurauksena pankit eivät saa lukea yrityksen antamia hyviäkään vakuuksia kuin osittain myönnetyn lainan turvaksi. Pankin onkin hankittava muuta omaisuutta ja varallisuutta kattaakseen yrityksen pankille tuottaman vakuusvajeen. Tästä seuraa, etteivät yritykset ole toivottuja asiakkaita. Jopa yrittäjän puoliso ja perheen jäsenet sisältävät asiakkaina pankille riskin. Uudet asiakasanalyysit on otettu pankeissa käyttöön vasta äskettäin.

Tätä taustaa vasten yritys siis joutuu nostamaan  kaiken omaisuutensa pantiksi antaneena kallista lainaa pankista suoriutuakseen velvoitteistaan yhteiskunnalle ennen kuin asiakas on maksanut ensimmäistäkään laskua. Toki yrityksellä voi olla mahdollisuus saada kauppasumma myös luovutushetkellä ja ennakkomaksua tuotteesta, mutta yleisesti asiat kulkevat kuvaamallani tavalla.

Mikä suomalaisessa yhteiskunnassa on sitten sellaista, joka kannustaa ryhtymään yrittäjäksi? Toki itse vapaus tehdä juuri sellaista työtä ja liiketoimintaa, jonka yrittäjä parhaiten osaa, on suurin kannuste. Mutta mikä lainsäädännössä, verokannustimissa tai muussa viranomaistyössä on sellaista, joka palkitsee yrittäjää riskinotosta ja vastuunotosta kaikissa käänteissä niin myötä kuin vastamäessä?
Uskoakseni sitä pitää miettiä aika pitkään, koska kannustimia ei ole, korkeintaan lannistimia. Ei uskoisi, että yrittäjyys on niin tärkeää kuin sen puheissa sanotaan olevan.

Itse 30 vuotta yrityksiä johtaneena ja journalistina yhteiskunnan kehitystä seuranneena voin sanoa, että yhteiskunnan tarjoamat tunnustukset ja ilon hetket ovat harvinaisia. Onhan toki  yrittäjillä omat palkitsemistapansa, mutta julkiset tunnustuksetkin yrittäjän on anottava ja maksettava itse. Yrittäjä kuitenkin tietää olevansa oman onnensa seppä. Ei hän mitään yhteiskunnan tunnustusta odotakaan.

Koska yritystoiminta sisältää niin paljon lakisääteisiä velvoitteita, on kysyttävä voitaisiinko niitä jotenkin purkaa? Yrittäjät ovat ajoittain ehdottaneet, että voisiko valtio maksaa yritykselle jonkinlaista veronkantopalkkiota. Arvonlisäverohan on "asiakkaan maksamaa" veroa, mutta yrityksen vastuulla on sen tilittäminen valtiolle. Työntekijän palkan sivukulut ovat työntekijän veroja ja eläkemaksuja, mutta niiden tilittämisestä vastuu on yrityksellä. Paljon puhuttu ay-liikkeen jäsenmaksu  on työntekijälle kuuluva maksu, mutta siitä pitää kirjaa ja tilittää liitolle työnantaja.

Ajatus, että joku taho tekee ja kantaa vastuuta toisille kuuluvista varoista ilman korvausta, tuntuu nykyaikana varsin vieraalta.

Työntekijä kyllä ymmärtää, mikä lisätyö, huoli ja vastuu siitä seuraisi, jos hän saisikin palkan tilillensä kaikkine sivukuluineen ja itse maksaisi veron, vakuutusmaksut ja ay-jäsenmaksut eri tahojen antamina eri määräpäivinä. Työnantajalla ei olisi mitään uudistusta vastaan.

Tai mitä, jos yritys maksaisikin valtiolle koko palkkasumman kaikkine sivukuluineen ja valtio tilittäisi loput palkasta työntekijän tilille. Ei olisi harmaata taloutta eikä viivästyneistä suorituksia. Osaako kukaan arvioida, millaisen määrän työntekijöitä valtiolla siihen tarvittaisiin kustannuksista puhumattakaan.

Edellä kuvatun perusteella kysyn, olisiko kohtuullista, että yrityksille korvattaisiin edes osittain se työ, mitä muiden kuin sen omien velvoitteiden hoitamisesta koituu?

Yksi pieni asia minua on aina kummastuttanut. Miksi verottajalla on oikeus periä suurempia viivästysmaksuja saatavistaan, mitä muut velkojat. Näinä vaikeina aikoinahan se tarkoittaa, että pienissä maksuvaikeuksissa olevat yritykset maksavat aina ensin veronsa ja vasta sitten muut maksut. Siitä seuraa, että muiden yritysten saatavat viivästyvät ja syntyy uusia maksuvaikeuksissa olevia yrityksiä.
Uskoisi, että valtion olisi helpompi huolehtia muulla tavoin maksuvalmiudestaan kuin pakottamalla yrityksiä pitämään kaikessa ensiksi yhteiskunnan puolta.

Myös verottajan harkintavalta ja oikeus määrätä verorangaistuksia (korotuksia) ilman oikeudenkäyntejä on vastoin yleistä oikeustajua. Tuomioita yleensä annetaan vain tuomioistuimissa.

Jotta asiani tarkoitusperät kävisivät selville, totean vielä, että edellä kuvatusta huolimatta yrittäjän ja verottajan yhteistoiminta sujuu yleensä varsin  hyvin. Yrityksen mahdollisuudet sopia ennakoiden suuruudesta ovat parantuneet ja poikkeustilanteissakin löytyy järjestelyvaraa verottajalta joustonvaraa kiitettävästi.

Nekään eivät kuitenkaan poista sitä ongelmaa, että yrittäjän yhteiskunnalliset velvoitteet tulevat etupainotteisesti ja vastuu ja työn määrä on suuri. Myös verottajan pyytämät lisäselvitykset ja tulkinnat aiheuttavat aina merkittävää ylimääräistä työtä. Kukaan ei kuitenkaan arvioi oliko selvitykset hyödyllisiä niiden aiheuttamiin kustannuksiin nähden. Kustannuksiahan syntyy vain selvityksen antajalle, ei pyytäjälle.

Heinäkuun alussa tullut uusi ilmoitusvelvollisuus rakennustyömailla työskentelevistä työntekijöistä ja yrityksille maksetuista korvauksista on aivan käsittämätön uudistus. Se  kuvaa vain sitä, kuinka vähän lainlaatijoilla on käsitystä yritystoiminnasta. Yrityksille se tuo kustannuksia, jotka asiakkaat maksavat. Valtiolle se tuo niin valtaisan tietomäärän, ettei sitä voida mitenkään hyödyntää. Harmaan talouden torjunnan kannalta en usko uudistuksella olevan mitään merkitystä.

Byrokratialle on niin tavanomaista, että se tuottaa määräyksiä ja sääntöjä, jotka teettävät ylimääräistä työtä kaikilla. Suomen kilpailukyvyn kannalta pitäisi pyrkiä juuri päinvastaiseen suuntaa. Turha työ, turhat virat ja virastot pitää poistaa, jotta taloudelliset ja henkiset voimavarat ohjautuvat tuottavaan työhön. Työhön, joka ei jarruta vaan nopeuttaa pyörien pyörimistä.

Johtajille lisää henkilökohtaista vastuuta

Julkisten menojen kasvu, kiristynyt verotus ja kuntien korottamat taksat heikentävät teollisuuden kilpailukykyä ja syövät yksityistä kulutuskysyntää.

Kuntien menoille pitäisi asettaa lakisääteinen katto ja yksiköiden johtajille henkilökohtainen tulosvastuu. Kuntien talousahdinkoa on kärsitty jo monta vuotta, mutta vain kuntalaisen kukkaro on laihtunut kuntakuurin seurauksena. Taksojen korotuksilla ja veroprosentin nostojen ansiosta näyttää kuin kunnat olisivat selvinneet ahdingosta. Menojen kasvuvautia on kuitenkin  vain pystytty hidastamaan ja se on aivan eri asia kuin menojen vähentäminen.

Mitä meidän julkiselle taloudelle pitäisi tehdä?
 Kuntatalouden, kuntayhtymien ja kuntien omistaminen yhtiöiden perusongelma on se, ettei niitä  johdeta kustannustehokkaasti. Huomio on toiminnan laadussa ja kattavuudessa, jotka molemmat ovat varsin suhteellisia käsitteitä. Budjettivastuu toki tunnetaan, mutta  talousarviot  paremminkin  sopeutetaan kustannuksiin kuin   kustannuksia tuloarvioihin. Tilinpäätös on kuvaus menneen vuoden yllätyksistä eikä  raportti ennalta asetetun tavoitteen saavuttamisesta.

Kaikki johtuu vain siitä, että tarkkoja tavoitteita, ennalta määriteltyjä reunaehtoja, yksikköhintoja tai muita toimintaa ohjaavia taloudellisia tavoiteita ei käytännössä ole. Henkilökunnan määrä ei kerro todellista kuvaa resursseista, koska ostopalvelulla paikataan osaa työvoimasta. Veroprosentti ei kerro onko kuntaa hoidettu taloudellisesti tehokkaasti, sillä toisessa kunnassa sama prosentti tuottaa euroa enemmän ja toisissa kunnissa taksoilla katetaan kustannuksia enemmän kuin toisissa. On siis pakko etsiä ja tavoitella sellaisia yksikköhintoja, joita on saatavissa muistakin kunnista. Niitä on vaikka millä mitalla, mutta niitä käytetään enemmän puolustamaan nykyistä menotasoa kuin tehostamaan omaa tuottavuutta.

Kuntajakoselvityksen perusteluissa  mainitaan kuntien palvelujen kustannuksiin ja velkaantumiseen liittyvät perusongelmat. Asioiden ytimeen pureutumisen sijasta lukujen avulla yritetään siirrellä kuntarajoja. Ongelmat ovat ja pysyvät rajoista riippumatta. Liitos vain sotkisi jälkiä.  Kuluu monta vuotta ennen kuin todelliset kustannukset ovat selvillä. Siitä Naantalin kuntaliitos on käypä esimerkki.
Myös irtisanomissuoja estää tarvittavat muutokset. Jokainen liitos antaa hallinnolle monta vuotta lisää aikaa paeta totuutta, välttää  ikäviä päätöksiä ja vastuuta seurauksista. Joskus on härkää tartuttava sarvista olipa se härkä suuri tai pieni.

Kunnat ja kuntayhtymät tuottavat eri puolilla Suomea samoja lakisääteisiä palveluja kovin vaihtelevilla kustannuksilla. Hassua kyllä palvelujen hinta on enemmän riippuvainen kunnan historiasta ja käytettävissä olevista tuloista  kuin palvelutarpeesta tai väestörakenteesta. Niissä kunnissa, missä tuloja on kertynyt muita enemmän myös kustannukset ovat yleensä muita korkeammat. Toki se näkyy yleensä myös palveluiden laadussa, mutta ei välttämättä.

Vaikka kannatan kunnallista itsehallintoa, pidän kuntien keinoja rajallisena  menorakenteensa purkamisessa. En ole varma edes salliiko nykyinen työsopimuslaki kunnan työntekijöiden irtisanomisen taloudellisin perustein, sillä rajaton verotusoikeus vie siltä pohjan. Tuotannollisin perustein voidaan irtisanoa, mutta sekin on mahdollista vain hyvin rajatuissa tapauksissa.

Jos lakisääteisten palveluiden kustannuksille on asetettaisiin menokatto ja jonka ylityksestä seuraisi lakiin peurustuvia sanktioita, silloin myös perusteet purkaa työsopimuksia olisivat vahvemmat. Edes eläköitymisestä vapautuvien tehtävien uudelleen järjestämiseen ei intoa löydy. Se vaatisi suunnitelmallisuutta, sopimista ja ylimääräistä vaivaa. Kuntalaisen kukkarolle on yhä helpompi mennä.

Myös johtavien virkamiesten henkilökohtaista vastuusta kehityksestä pitää lisätä. Johtajien vastuusta toiminnan tavoitteiden saavuttamisessa pitää muutenkin kirkastaa. Luottamusmiesten rooli on enemmän hyväksyä esitetyt tavoitteet ja valvoa, että niitä tosissaan tavoitellaan.

Kunnat ovat yhtiöittäneet toimintaansa innokkaasti viime vuosikymmeninä. Perusteena on ollut toiminnan kustannusten parempi hallinta. Tosi asiassa kunnat ovat vain  myyneet vanhaa omaisuuttaan käyvästä hinnasta, mikä on tarkoittanut  julkisen  velan kasvua, kuluttajille taksojen nousua ja kunnan oman taseen ja tuloksen kaunistumista. Kuntalaisilta veloitetaan  taksan korotuksen muodossa verovaroilla jo kertaalleen hankittu omaisuus toiseen kertaan. Siitä on yhtiöittämisessä kysymys.

Julkisen velan määrästä ja kalliista taksoista on tullut  este teollisuuden kilpailukyvylle.  Ne vievät kuluttajan ostovoimasta myös leijonan osan. Kotimarkkinatkin ovat alkaneet kuihtua julkisten menojen kasvun vaikutuksesta.

 Kuntien yhtiöillä on muita paremmat keinot lisätä tuloja ja välttää veroja. Siksi monopoliasemassa oleville yhtiöille  pitää asettaa normaalista poikkeavia  rajoituksia. Yhtiöittämiseen pitää suhtautua kriittisesti. Palvelun yksikkökustannukset pitää olla läpinäkyviä ja hinta kilpailukykyinen yksityiseen palveluun verrattuna tai valtakunnan keskiarvoon verrattuna.

Veden, jäteveden ja lämmön hinta ei saa poiketa maan keskiarvosta merkittävästi. Tai sellaisen tason saavuttaminen pitää olla keskeisenä tavoitteena.

Uudet selvät taloudelliset tavoitteet muuttaisivat merkittävästi nykyistä kuntarakennekeskustelua. Jos palvelulle olisi maksimihinta, kunnilla olisi laki takanaan kustannusten alentamisessa. Jos se ei tavoitetta itse saavuttaisi, alkaisivat neuvottelut itsestään vapaaehtoisesta kuntaliitoksesta. Nyt kunnilta on vaadittu vain palveluita. Jatkossa pitää vaatia myös kustannustehokkuutta.
Mitä isompi on organisaatio, sitä lajempaa on tehottomuus ja julkisten varojen tuhlailu - eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta.

Hyvästä tuloksesta veroa veron päälle

Yrittäjän pitää olla yrityksensä tulokseen tyytyväinen, olipa se millainen hyvänsä. Hyvään tulokseen voikin olla, mutta siihenkin pitää suhtautua varauksella. Hyvästä tuloksesta voi seurata ongelmia verottajan ja maksuvalmiuden kanssa.
Olen aikaisemmin kirjoittanut blogin yrittäjän arkeen liittyen arvonlisäverosta, joka on paremminkin palkkavero sekä yrittäjän juridisesta asemasta verottajaan nähden.
Nyt haluan virkistää yrittäjän ja ei-yrittäjän mieltä kertomalla hyvästä tuloksesta. Siis mitä käytännössä seuraa, jos yritys tekee poikkeuksellisen hyvän tuloksen.
Ajatellaanpa, että olet toisen  vuoden yrittäjä, jonka edellinen vuosi meni jo  niin hyvin, että tulos jäi puhtaasti nollaan. Toinen vuosi lähtee heti kohta lentoon niin, että tilikauden lopussa tiedät olevasi voiton puolella.
Vasta tilinpäätös osoittaa, että verotettava tulos onkin peräti 100.000 euroa.
No, ei siinä mitään.  Maksat  20.000 euroa veroa vapaaehtoisesti tilinpäätöksen valmistumisen yhteydessä eli n. kolmen kuukauden kuluttua tilikauden päättymisestä.
Verottaja innostuu ja onnittelee Sinua. Tilikauden puolivälissä tulee 10.000 euron lasku, joka erääntyy noin kuukauden kuluttua. Se on ennakkovero kuluvasta tilikaudesta kuuden kuukauden ajalta.
Samassa nipussa on toinen ainakin  10.000 euron arvoinen laskunippu.  1.666 euroa jokaiselle tilikaudesta jäljellä olevalle kuukaudelle.
Tämä sillä edellytyksellä, että verottaja arvioi tuloksesi pysyvän saman suuruisena kuin edellisellä tilikaudella.
Tuloksesi oli kuitenkin noussut 0 eurosta 100.000 euroon vuodessa. On syytä olettaa, että  voittoputki jatkuu. Niinpä verottaja arvioi tuloksesi edellisvuotta paremmaksi.  Voitkin saada 20.000 euron laskun ja lisäksi 20.000 euron laskut jaettuna jäljellä oleville kuukausille.
Ei siinä mitään, jos tuloksesi on todella parantunut ja lisäksi tulovirtasi on tasainen läpi vuoden. Muuten joudut kääntymään pankkiirin puoleen täyttääksesi velvoitteesi yhteiskunnalle.
Yleensä verot kannattaa maksaa etukäteen tasasuuruisina erinä, jottei edellä kuvattua ongelmaa synny. Verottaja myös muuttaa ennakkoveron määrää hakemuksesta, jos pystyt perustelemaan kantasi. Silloin saatat joutua näyttämään liikevaihdon kehityksen viimeiseltä kuudelta kuukaudelta.
Joskus hakemuksen käsittely voi kuitenkin kestää niin kauan, että sinun on maksettava ennakot eräpäivänä, vaikka olisit hakenut muutosta.
Edellinen kuvaushan on varsin teoreettinen ja koskettaa vain harvoja yrittäjiä. Näin hyvään  tulokseen ani harva pystyy. Eikä se tule yllätyksenä.

Arka toimittaja joukon edessä

Suomen Lehdistössä Savon Sanomien artikkelitoimittaja Riitta Raatikainen kirjoittaa hyvin siitä, miten toimittaja tietää jo juttua kirjoittaessaan tuleeko siitä läpimeno, muiden lehtien siteeraama aihe. Otsikkoon ja ingressiin voi aina kiinnittää jonkin räväkän syötin, joka varmistaa läpimenon.

Itse 30 vuotta toimittajana ja päätoimittajana lehteä tehneenä kysyn nyt, että montako toimittajaa teillä on, joka näin ajattelee ja toimii. Entisenä lehden kustantajana olen oppinut ymmärtämään toimittajan työn arvon.  Meillä on yhtä monta lajia toimittajia kuin on toimittajia. Jokainen on omalla tavallaan lehden  rutiinien kantava voima.

Suomessa ei vuosikymmeniin ole keskusteltu lehden kustantajasta tai sen toiveista lehden sisällöstä. Kustanaja on ikään kuin olemassa. Kaikki on hyvin kunhan se ei puutu lehden resursseihin tai lehden sisältöön. Itse päätoimittajana ja kustantajana pystyin yhdistämään molemmat toiveet. Kokemuksesta voin sanoa, etteivät kustantajan toiveet ole ainakaan ristiriidassa toimituksen kanssa.

Kustantajan näkökulmasta journalistin ohjeet on luotu ylläpitämään hyviä suhteita niin ilmoittajien kuin lukijoiden kanssa. Ei mikään ole lehdelle niin turmiollista kuin nostaa yksi ilmoittaja aiheettomasti muiden yläpuolelle.

Kustantajan kannalta ei myöskään ole yhdentekevää millaisia juttuja toimittajat kirjoittavat. Riitta Raatikaisen kuvaus jutun läpimenosta muissa medioissa on juuri sitä, mitä kokenut, ammattitaitoinen jouranlisti tavoittelee. Mutta kuinka monta tiedät tai kuinka moni toimittaja sinun lehdessäsi oikeasti etsii aiheita ja asioita, joiden julkistamisesta nousee häly ja uutista siteerataan laajasti muissa lehdissä. Uskalla väittää, ettei kovin montaa. Ehkä ei ainuttakaan. Paremminkin etsitään aiheita, joista on mukava ja helppo kirjoittaa. Hällä väliä kiinostaako se muita. Tärkeämpää on saada pari juttua päivässä seuraavaan lehteen. Ei ole aikaa..

Kun istun seminaarissa tai itsenäisyyspäivän juhlassa, tunnen suurta pettymystä toimittajasta, joka arkana istuu salin takarivissä.  Ei kysy eikä keskustele kenenkään kanssa. Kuvan hän ottaa niin kaukaa, että näkemättäkin tietää, ettei kuvassa ole sanomaa, ei ajatusta.

Kun Raatikainen miettii pitääkö lehdistä edelleen karsia rönsyjä pois, niin mielestäni pitää. Mutta tilalle pitää saada alämää ja yhteiskuntaa laajasti tuntevia journalisteja ja mielellään talous- ja yritysanalyysiin kykeneviä kirjoittajia. Niitä oikeita kyseenalaistajia ja vahtikoiria, joita toimittajien pitäisi olla. Enkä nyt tarkoita toimittajia, jotka herättävät huomiota asiavirheillään tai henkilöön kohdistuvilla asiattomuuksilla. Kriittinen journalismi on jalo laji, jota harjoitetaan aivan liian vähän.

Tämä on vakava haaste printtimedialle ja pienille paikallislehdille. Jos paikallislehti ei pidä omaa aluettaan hanskassa, synnytä ja johda keskustelua joka aamu kun lehti ilmestyy, maailmaa menee, etenee ja selviää ilman paikallislehtiä. Lukijat saadaan riippuvaiseksi vain siten, ettei niillä ole varaa jättää lehden jakamaan tietoa, näkemystä ja uusia avauksia lukematta.

Ei se ilmoittaja mittaa ilmoituksen tehoa vain levikkilukujen perusteella. Hänellä on itsellä tuntuma lehdestä luetaanko sitä vai ei. Jos tuntuu, ettei lueta, ei prosentit ja kappalemäärät saa häntä muuttamaan mieltään.

Verkkolehdellä haaste on vielä suurempi. Mutta niin kauan kuin jutut tuovat joka heti uusia lukijoita, niin kauan kustantajalla on aikaa keksiä keinoja, millä lukijavirta tuottaa tekijöilleen riittävästi tuloja.

Toimittaja tehtävä on jutuillaan tehdä lukijoista jutuista riippuvaisia narkomaaneja, joihin mitkään vieroitushoidot eivät tepsi.

Venäjän varjon alla

Eu:n  tilintarkatustuomioistuimessa eli unionin varojen käyttöä valvovassa tarkastuslautakunnassa istuva varatuomari Ville Itälä meni edellisissä parlamenttivaaleissa Brysseliin valtaisalla äänivyöryllä. Nyt tuo Itälän paikka on vapaana ja haettavana eikä hän itse ole enää ehdokkaana.
Varsinais-Suomi piti silloin omiensa puolta. Lietolaisella kansanedustajalla Anne-Mari Virolaisella on kaikki edellytykset nousta Villen työn jatkajaksi. Maakunta on aina pitänyt omiensa puolta.

Aiheeni ei kuitenkaan liity itse vaaliin, vaan Ville Itälän työhön parlamentissa. Ville kutsui minut muutama vuosi sitten EPP:n puolueen vieraaksi Brysseliin ja sieltä puoluekokoukseen Kroatian Splitiin. Parlamentti suunnitteli silloin oman tv-kanavan perustamista, koska jäsenillä oli yleisesti vallalla tunne, etteivät he saa oikeaa ja haluamaansa tietoa läpi parlamentin työstä  nykyisissä tiedotusvälineissa.
Villen ajatus kuitenkin oli, että pitäisi hyödyntää paremmin olemassa olevia mahdollisuuksia kuin perustaa uusia. Paikallislehdet on yksi hyödyntämätön kanava vaihtoehtojen joukossa.

Keskustelut EPP: eurooppalaisten jäsenten kanssa eivät kylläkään käsitelleet tiedottamista. Heitä kiinnosti lehtimiestaustani ja näkemykseni maasta suuren Venäjän naapurissa. Heillä ei ollut niin positiivinen asenne Venäjään ja yhteistyön tuomaan hyötyyn maallemme. Koin puolustavani olemassa olevaa todellisuutta vanhoillisia asenteita vastaan, toki hyvässä hengessä.

Oma käsitystäni keskustelu muutti siinä mielessä, että Suomelle ei ole vain tärkeää miten asiat ovat, vaan myös miltä ne näyttävät. Ukrainan kriisin myötä luottamus Venäjään on mennyt. Se tarkoittaa myös Suomen maantieteellisen aseman heikkouksien korostumista, vaikka naapuri itsessään ei olekaan muuttanut asennettaa Suomea kohtaan.

Eilen 15.5. uutiset kertoivat Suomen vajonneen jälleen taantumaan. Ei voi välttyä ajatukselta, että Venäjään kohdistetut pakotteet purevat myös Suomeen. Kansainväliset sijoittajat näkevät ja uskovat Suomen hengittävän Venäjän talouselämän tahdissa. Taloudellinen riippuvuus on yksi tekijä. Toinen on  markkinoiden ja sijoittajien usko maan kehitykseen, jos kansainväliset Venäjäpakotteet vielä lisääntyvät. Kolmantena seikkana on uskallettava miettiä sitäkin, miten kansainväliset sijoittajat suhtautuvat sijoituksiin maissa, jotka ovat sotilaliitto Naton jäseniä ja maihin, jotka haluavat pysyä sen ulkopuolella varsinkin Venäjän naapurissa.

Presidentti Martti Ahtisaari muistutti hiljan, että Suomen Natojäsenyys on puolustuspoliittisen lisäksi ennen muuta talouspoliittinen kysymys. Minun on helppo yhtyä hänen näkemyksiinsä.

Suomella ei ole varaa jättää ottamatta huomioon kansainvälisten sijoittajien asenteita, näkemyksiä ja uskomuksia tuntuivatpa ne meistä kuinka vääriltä tahansa.

Suomen ei tarvitse muuttaa asennettaan Nato-jäsenyyttä kohtaan Ukrainan sotilaallisen kriisin takia, mutta kansainvälisten sijoitusten ja pääomien virran kääntäminen takaisin Suomeen oman vientiteollisuutemme ja yritystemme menestyksen vuoksi sitä vaihtoehtoa ei voi myöskään jättää pois laskuista.

Maailma on muuttunut.

SDP:n syytä miettiä linjaansa

SDP:n uusi puheenjohtaja Antti Rinne on retoriikallaan palauttanut puolueen 1970-luvulle. Suomi oli silloin suljettu markkina. Pankit päättivät keskenään talletuskoroista, Suomen Pankki valvoi valuuttakauppaa ja teollisuuden kaipaamilla devalvaatioilla syötiin se, mitä palkkanevuotteluissa oli sovittu. Kilpailukyky syntyi prosenttilaskulla.

Sama kaava salli sosiaalisen markkinatalouden. Suomea kehitettiin Ruotsin malliin pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi, jollaista koko muu Eurooppa kadehti.

Vihatut devalvaatiot päättyivät 1990-luvulla ja viimeistään euroon liittymisen jälkeen. Yhdysvalloissa asuntokuplan puhkeaminen 2008 avasi silmät kaikkialla. Eurooppalaisetkin valtiot olivat korviaan myöten veloissa. Nekin, joilla velkaa oli vähän, olivat sijoittaneen rahansa velkaisten maiden valtioiden obligaatioihin.

Mallimaa Suomi oli vielä 2008 yksi Euroopan vähiten velkaantunut maa bruttokansantuotteessa mitattuna. Yhdysvalloista alkaneeseen markkinoiden romahdukseen reagoitiin valtion velkaa lisäämällä.  Eurooppa joutui ensiksi pelastamaan rahoitusjärjestelmänsä. Sen takaa ei vielä nähty ongelman todellista tilaa. Ongelman ydin oli liian suureksi kasvanut julkisen talouden osuus bruttokansantuotteesta ja valtion ja kuntien huikea velkamäärä. 

Rahoitusjärjestelmä on pelastettu. Julkisen talouden velkaantumista ei kuitenkaan edelleenkään ole pystytty hidastamaan eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta.

Antti Rinteen nousu maan hallitukseen tulee muuttamaan ennen muutta Rinteen aikaisempia lausuntoja. Puheenjohtajakisassa tulee lausutuksi kaikenlaista. Ei sitä pidä ottaa niin vakavasti.

Rinteen perusajatus on kuitenkin väärillä urilla. Meillä ei Suomessa ole varaa elvyttää lisävelalla, meillä ei ole varaa kasvattaa byrokratiaa, ei yritystoiminnan säätelyä. Jokainen tukieuro yritykselle aiheuttaa kolme euron kustannuksen julkiselle taloudelle. Tukijärjestelmiä pitää mieluimmin purkaa kuin lisätä.

Meillä pitää purkaa julkisia palveluja, vähentää kuntien työntekijöiden määrää ja keventää organisaatioita. Se on myrkkyä sosialidemokraateille, mutta vauhdissa olevassa ajoneuvossa kuskin ei pidä ummistaa silmiään tosiasioilta.
Minusta kuntien palveluksessa on paljon ammattitaitoista henkilökuntaa, joille ei ole riittävästi ammattiaan vastaavaa työtä.  Työtä on, mutta se on turhaa ja turhautavaa. Työn kuva ei ole kannustava eikä henkilö pääse etenemään työurallaan. Sellainen ihminen turhautuu ja masentuu. Sairastavuus kunnissa on selvästi koreampaa kuin yksityisellä sektorilla. Pitkä irtisanomissuoja ei ole ollut heidän pelastus.
Heidät pitää ja on pakkokin vapauttaa työmarkkinoille. Ne, jotka väittävät, että se vain kasvattaisi työttömyyttä, on kuntatyöntekijöiden ammattitadon ja  mahdollisuuksienvähättelyä.
Puolueen puheenjohtajien pitää näyttää kansalle valoa, tietä ulos ahdingosta ja vaikeuksista. Joka sanoo, että tästä selvitään kivuttomasti, häntä ei kukaan usko. Tie on kivinen. Aluksi on purettava vanhaa, jotta sen päälle voi uutta rakentaa.
Tärkeintä on, että tunnelin päässä näkyy valoa.

Veronmaksajalla ei ole ystävää

Kun katsoo julkisen talouden tilaa, on surukseen havaittava, ettei veronmaksajalla ole ollut eikä ole ystävää.
Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on toki maineensa veroinen, mutta se on rakennettu paksun velkapatjan päälle. Pelkkä velkakierteen katkaisu on jo johtanut nipistyksiin lapsilisistä, subjektiivisen päivähoidon rajoituksiin, työttömyysturvan heikennyksiin ja myös veronkiristyksiin. Itse velkakin on joskus maksettava.
Hyvinvointipalvelut on Suomessa pyhä sana, josta on vaikea edes keskustella. Olemme ylpeitä saavutetusta palvelutasosta. Asiakkaat ovat varsin tyytyväisiä. Mutta kauanko rahat riittävät?
Jotta asiat voisivat asettua oikeille kohdilleen, on erotettava keskustelu palvelun laadusta ja palvelun kustannuksista. Kun joku  sanoo, että  kustannuksia pitää pienentää, ymmärretään heti, että kysymys palvelun laadun heikentämisestä.
Niin se ei oikeasti ole.
 Kilpailuyhteikunnassa on pystyttävä sekä parantamaan palvelun/tuotteen laatua että tuottamaan se pienemmillä kustannuksilla. Olisi hyvä, jos kunnissakin alettaisiin siitä kilpailla.
Julkisen talouden tuskassa tämä on  lähes kokonaan oivaltamatta. Pelko, epävarmuus ja ahdistus estävät näkemästä ongelmien yli. On turvallisempaa toimia niin, kuin ennen  kuin lähteä kohti uutta ja tuntematonta. Veronmaksajat kuitenkin toivovat, että tulisi jo kohta jotain muutakin, kuin veron ja taksojen korotuksia.

Itse olen päätoimittajana seurannut ja kommentoinut kuntien päätöksiä, tuloslaskelmia ja taseita kohta 30 vuotta. Sinä aikana on ollut monenlaisia rahoitus- ja tukijärjestelmiä, joilla kuntiin on tullut kouluja, virastotaloja, kirjastoja ja liikuntahalleja. Tarjousmenettelyt ja kilpailutukset ovat julkisessa taloudessa oma lukunsa. Toisinaan ostetaan sutta halvalla ja joskus maksetaan sikahintaa keskivertotuotteesta. Toki  paljon onnistumisiakin on joukossa. Tarinoita on kuitenkin yhtä paljon kuin on kuntiakin. Uskallan kuitenkin väittää, ettei kuntia johdeta kovin kustannustietoisesti, ei ainakaan kustannuslähtöisesti. Minulle se tarkoittaa samaa kuin ei johdeta laisinkaan. Se on kuin ajaisi autolla, jonka ohjauksessa on paljon klappia. On kova työ pyörittää rattia,  jotta auto kulkisi suoraan. Niin se kulkeekin, mutta ei toivottuun suuntaan.

Julkiseen talouteen ei haluta tuoda tulosvastuuta mistään hinnasta. Se on jotain kamalaa yritysmaailmasta. Se on ahnetta rahankeruuta. Ei se kuntiin kuulu.
Tulosvastuussa ei ole kuitenkaan ole kysymys rahasta, vaan vastuusta siitä, että päästään sovittuun lopputulokseen. Olennainen osa ajattelua on myös se, ettei tavoitteseen pääsemiseksi tuhlata varoja enempää kuin on välttämätöntä. Tavoitteena on nykyistä parempi tuote/palvelu pienemmillä kustannuksilla. Aivan keskeinen asemassa on yksikkönsä johtaja. Hän on ammattijohtaja, joka hallitsee paitsi alansa myös paikalliset olosuhteet ja tietää käytettävissä olevat resurssit.

Kuntaa johtaa kunnanjohtaja, jolla on apunaan nippu muita johtajia. Kunnanjohtajalla on apunaan kamreeri ja muilla johtajilla omat talouspäällikkönsä. Kukin hallinto esittää talousarviossa omat resurssitoiveensa, jotka tulevat vaktuisten viranhaltijoiden palkkakustannuksista, kiinteistöjen hoitokustannuksista ja tarvikemäärärahoista. Kamreerin tehtävä on lähinnä ilmoittaa paljonko pitää veroprosenttia nostaa ja taksoja korottaa, jotta tavoitteeseen päästään. Niin, ja onhan meillä nämä korkomentot ja lainakustannuksetkin. Niissä laskelmissa ei paljon veronmaksajaa ajatella.

Kun taksat on sovittu ja talousarvion kannet lyöty kiinni, alkaa käytännön toteutus. Joka kuukausi valtuustossa on joku esitys, joka tarkoittaa poikkeamista talousarviosta.  Lisämäärärahaesityksiä tuodaan ja pitääkin tuoda. Se tarkoittaa myös sitä, että talousarvio ei olekaan sitova asiakirja. Tavoitteet ovat jotain suurempaa ja jalompaa.  Talousarvion kuuluu elää muutosten mukana vaikka pitäisi olla juuri päinvastoin.
Valtuuston antamat määräykset määrärahojen sitovuudesta ovat usein vailla käytännön merkitystä. Lisämäärärahasta huolimatta talousarviosta voidaan jäädä jälkeen paljonkin. Ylitykset ovat myös yleisiä eikä niille ole haettu lupaa valtuustolta ennen tilikauden päätöstä kuten ohjeet edellyttävät. Se paljonko vuoden talousarvio poikkeaa tilinpäätöksestä on yksi seurannan arvoinen asia. Eroa voidaan pitää arviointi tai laskuvirheenä. Yleensä se on useita prosentteja kunnan menoista.

Ja mikä on seuraus poikkeamisista ja ohjeitten vastaisesta toiminnasta. Ei mitään. Kaikissa kunnissa ei ole työsopimuslain tarkoittamat ohjaavat toimet edes käytössä. Huomautuksia, varoituksia saati irtisanomisia tehtävien toistuvien laiminlytöntien vuoksi ei tunneta. Vuosia on kuitenkin voitu sietää jonkun sopimatonta käytöstä.

Kaikella edellä kuvatulla halusin vain todistaa, ettei julkisen talouden säästötoimet eivät todella tarkoita ensimmäisenä palvelujen heikentämistä. Jokainen voi kuvitella, mitä se tarkoittaa kansantaloudelle, jos meillä joka kunnassa ajetaan autolla, jonka ohjaus ei ole kunnossa. Kuulostaako tutulta. Ollaan vääntävinään ja kääntävinään voimalla kunnan kehityksen suuntaa, mutta mitään ei tapahdu. Olisiko aika vaihtaa tai paineistaa hieman johtajia ja pistää suu säkkiä myöten. Ainakin tavoitteet  on syytä tehdä sitoviksi ja selkeiksi.

Vain laskutaidotonko uskaltaa ryhtyä yrittäjäksi?

Olen seuraavassa tehnyt monimutkaisen laskelman yrityksen kontolla olevista veroista. Etenkin arvonlisävero on käsitteenä harhaan johtava, sillä ei sillä veroteta mitään arvoa, vaan ensiksi sitä tuloa, millä yritys yrittää selvitä muista velvoitteistaan. Alv pitäisi nimetä aivan joksikin muuksi.

(Lue myös: http://juhahaapakoski.blogspot.fi/2014/05/tuomittu-yritys.html)

Yritykselle arvonlisävero on vero siinä, missä mikä muukin. Minua itseäni häritsee mielikuvat siitä, että se olisi jokin läpikulkuvero, jonka maksaa viime kädessä asiakas. Totta, mutta eihän yritykselle tule muita tuloja kuin, mitä asiakas maksaa. Ja se tulo on suuresti riippuvainen siitä, kuinka edullinen on tuotteen hinta.

No, lyhyt esimerkki  yksinyrittäjästä, joka maksaa itselleen palkkaa. Jos yrittäjä huomaa, ettei alvia mennytkään tässä kuussa, se tarkoittaa, että ostot ovat olleet myyntiä suuremmat. Rahaa palkanmaksuun ei ole.
Pystyäkseen maksamaan itselleen palkkaa, myynnin pitää olla niin paljon ostoja suuremmat, että sekä arvonlisäveroon että palkkaan on rahat kassassa.

Pieni laskuharjoitus. Ajatellaan, että yrittäjä haluaa 2.000 euroa puhtaana käteen kuukaudessa. 18% ennakonpidätys edellyttää 24,4 % suurempaa summaa, mitä käteen jää eli 2440 euroa. Jotta yritys voisi maksaa yrittäjälleen tuon summan,  pitää olla varaus pakollista Yeliä varten 23,3 %. 2440 x 1.233 = 3008,52.  Tuo summa kertyy arvonlisäverollisten ostojen ja myyntien erotuksesta. 3008,52: 0,76 (alv 24%) = 3.958,57 euroa.

Saadakseen siis 2000 euroa käteen, on hänen ansaittava yhteiskunnalle ensin toinen mokoma 2000 euroa. Vuosiansioksi muutettuna 24.000 nettopalkkaa vastaan yritys on tilitettävä valtiolle lakisääteisinä maksuina lähes n. 24.000 euroa. Arvonlisäveron osuus siitä on 11.400 euroa. Yrityksen nettotulosta siis puolet menee veroina ja muina maksuina valtiolle tai eläkeyhtiöille. Tuloksen verotuksesta ei ole puhuttu vielä mitään.

Yrittäjä voi välillä sitkutella ja jättää itselleen palkan maksamatta, jos rahaa kassassa ei ole. Mutta jos yritykseen on palkattu työntekijä, palkanmaksusta tai työnantajalle lankeavista velvollisuuksista ei ole joustoa. Työntekijä on myös lomalla ja voi sairastua äkisti. Sijaiselle on myös varattava palkkarahat. Omasta lomasta nyt puhumattakaan.

Jos siis yrittäjä maksaisi itselleen ja työntekijälle saman palkan edellä kuvatulla tavalla, maksaa yritys 96.000 euron myyntikatteesta 48.000 euroa valtiolle ja 24.000 euroa sekä yrittäjälle että työntekijälle.

Mikä on sitten yrityksen tulos, jonka verotusta on äsken kevennetty.

Se on sellainen summa, joka jää jäljelle jos myyntikate on ollut suurempi kuin edellä on kuvattu.
Ylijäämästä on kuitenkin jo maksettu 24 % arvonlisäverona.

Ajatellaanpa, että yrityksen voitto on esimerkin kustannuksilla 10 prosenttia myyntikatteesta. 96.000 euroa on siis 10 % + 24 % korotetusta summasta eli n. 143.000 euroa vuodessa.

Jotta viivan alle jäisi 10 prosenttia 143.000 euron myyntikatteesta, on siitä 34.320 euroa alvia ja 36.600 euroa veroa ja muita sivukuluja, yhteensä 70.920 euroa. Se on 46,9 % yrityksen myyntikatteesta.

Yrittäjä on siis kantanut yhteiskunnalle 70.920  euroa ja maksanut palkan työntekijälle ja saanut itse käteen 24.000 euroa.

Jäljellä on 4.300 euroa, joka on yrityksen tulos ennen veroja. Tämän jäljelle jääneen tuloksen veroprosentista on käyty kova vääntö, onko oikea 24 vai 20 %. Päätös oli 20 %. Oma mielipiteeni on, ettei valta osalle yrityksiä ole mitään merkitystä, mikä yhteisöveron prosentti on, koska  voittoa tuottavia pienyrityksiä on tosi vähän. Yrittäjätulo on kaikista pienin tulonsaajaryhmistä. Valtiolla palkat ovat parhaimmat ja sitten tulevat  kunnat. Suuryritysten johtajien palkat antavat väärän yrittäjien palkasta.

Edellä kuvatusta 4.300 euron tuloksesta maksetaan veroa 860 euroa. Jäljelle jäävä on lopullinen tulos eli 3440 euroa.

Jos yrittäjä jakaisi koko tuloksen itselleen osinkona, verotetaan n. 8 prosenttia 7,5 % mukaan ja loput pääomatuloprosentin eli 30 prosentin mukaan. Ajatus kuitenkin, ettei yritys jakaisi osinkoa kuin alle 10 prosenttia vapaista pääomista.
En ole luetellut tähän kaikkia reunaehtoja, sillä niiden pelkkä kirjoittaminenkin on vaikeaa - ymmärtämisestä puhumattakaan. Sanon kuitenkin, että valtiolla on oikeus verottaa puhdasta 3440 euroan tuloa n. 1000 eurolla, jos yrittäjä halajaa summan itselleen.

Jos et täysin ymmärtänyt kaikkia edellä kuvattua, kuvastaa se vain kuinka suossa yrittäjä on verojensa ja velvollisuuksiesa kanssa.
Jos mielestäsi esimerkkini on liian pienestä liikevaihdosta, olet oikeassa, mutta suurin osa suomalaisista yrityksistä on yksinyrittäjiä tai korkeintaan yhden työntekijän työllistäjä.

Edellä kuvattu 24.000 euroa + voitto   on käytännössä se puskuri, jolla yrittäjä  vastaa viime kädessä 73.000 euron velvollisuuksistaan valtiolla.
Kun kauppa ei käy tai ostaja jättää maksunsa maksamatta, yrittäjä syyllistyy automaattisesti velallisen epärehellisyyteen ja työnantajasuoritusten laiminlyömiseen, kun verotilitykset valtiolla viivästyvät. Viivästymisestä seuraa ankarat maksujen korotukset.
Jokainen konkurssiin menevä yrittäjä saa tuomion, jos hän ei ole onnistunut lopettamaan yritystään niin, että valtio on saanut ensin omansa. Harva onnistuu.

Juuri nyt on aika kun yrityksiä ajautuu maksuvaikeuksiin ja ennen pitkää konkurssit lisääntyvät.

Mitkä mielestäsi ovat  tärkeimmät tekijät, miksi joku haluaa yrittäjäksi? Mikä osa laskelmastani kannustaa ryhtymään yrittäjäksi, ottamaan liiketoimintariskin, velkaantumisen riskin, työntekijän soveltuvuuden ja sairastumisen riskin. Pelkkä maksuvalmiusriski voi kaataa yrityksen.

Sanotaan, että Suomessa yrittäjiksi uskaltavat enää ryhtyä vain laskutaidottomat. Yleensä yrittäjän into on ratkaiseva tekijä yrittäjäksi ryhtymiseksi. Mutta ei Suomessa rakennettaisi yhtään omakotitaloakaan, jos puuhaan ryhtyvä laskisi aina kustannukset oikein.

Nykyisellä lainsäädännöllä, verotuksella ja normiviidakolla viranomaisten tulkintamahdollisuuksista puhumattakaan yrittäjyyttä ei saada nousuun. Yrittäjyyteen tulee saada lisää joustavuutta ja innostavuutta. Yritystuet pitää poistaa, sillä tuen kanssa yritys jää vain valvojiensa vangiksi.

Itku yhdestä prosentista

Kuuntelin Yle Turun radiosta Turun kaupunginvaltuuston keskustelua tämän vuoden menosupistuksista, jotka ovat n. 10 miljoonaa euroa. Summa on tietysti tavallisen palkansaajan näkökulmasta suuri. Jokainen osaa kuvitella, mitä sellaisella summalla saisi. Siitä syntyy mielikuva, ettei sellaisen summan säästäminen voi olla näkymättä palveluissa.
Jos keskusteluun mukaan otetaan prosenttilaskin ja suhteutetaan summa muuhun käytettävissä olevaan, päästään ehkä asian ytimeen.
Turun kaupungin kokonaismenot ovat tänä vuonna suuruusluokkaa 1,3 miljardia euroa. Siitä yksi prosentti on 13 miljoonaa euroa. Valtionosuusuudistuksessa kaupunki menettää n. 30 miljoonaa euroa. Summa on alle 3 prosenttia sen kokonaistuloista.
Suurta vastustusta saanut 10 miljoonan euron menoleikkaus ei itse asiassa ole vielä edes alkua menoleikkauksille, koska se leikataan tämän vuoden menovarauksista. Varaukset puolestaan ovat syntyneet viime vuoden syksyllä, jolloin talousarvota tehtiin menoennusteiden, ei toteutuneen menokehityksen mukaan. Tuore tilinpäätös kertoo joka kunnassa siitä, että yleinen sudanteen lasku eli talouden toimeliaisuuden hiljenemien  on vähentänyt myös kuntien menoja. Henkilökuntaa ja sijaisia on tarvittu vähemmän.
Turussa ei edes tuota ylimääräistä löysää budjetista ei saada pois parkumatta.
Kuntaliiton tutkimuksissa on selvä ero virkamiesten ja luottamusmiesten suhtautumisessa menoleikkauksiin. Ammattijohtajissa valmius leikkauksiin on luottamushenkilöitä suurempi. Jos julkisten talouden tilaan haetaan syyllisiä niin, poliittiset päättäjät - joihin itsekin kuulun - eivät voi pestä käsiänsä ja sanoa, että vika on kokonaan jossain muualla.
No, sitten siihen Turun ongelmaan. Valtiovarainministeriön painetestissä todetaan Turun osalta, että Turussa on keskimääräistä korkeampi veroprosenttin, se saa valtionosuuksia keskimääräistä enemmän, kuntalaisten verotettavat tulot ovat keskimääräistä suuremmat ja sen yhteisöverotuotot ovat keskimääräistä suuremmat. Silti paine verojen korotuksiin ja taksojen nostoon ovat suuret.
Turun kaupunkikonserni on pahasti velkaantunut ja se sisältää suuren korkoriskin.
Edellä kuvatun perusteella Turku ei voi millään tuudittautua siihen, että tälle vuodelle suunniteltu vajaan prosentin liikkumavaran kaventaminen olisi riittävä. Päin vastoin sen on tavoiteltava prosentin suuruisen  leikkausten sijasta 10 prosentin eli 130 miljoonan euron menoleikkausta.
Sellaisen tekeminen ei ole edes vaikeaa, jos se vain halutaan tehdä. Suuri vaikeus on päättää, milloin siihen ryhdytään ja toiseksi pitäisi löytää yhteinen näkemys, missä ajassa sellaiseen pitäisi päästä.
Se, että yli 13000 työntekijän kaupungissa kaupunginjohtaja ottaa yksinoikeuden päättää virka- tai työsuhteista on käytännössä mahdoton. Tai eihän se mahdoton ole, kun näin on jo sovittu, mutta seuraukset voivat olla yllättävät.
Kaupungissa on ainakin tuhat ammattijohtajaa ja esimiestä hoitamassa oman toimialansa tehtäviä sillä koulutuksella, kokemuksella toimenkuvansa mukaisesti, mikä heillä on. Nyt kaikilta on viety harkintavalta pois. Se tarkoittaa, että koko Turun kaupugin organisaatio hidastuu ja hetken päästä pysähtyy odottamaan ohjeita ja vahvistuksia ylemmältä taholta, vaikka hommat olisi voitu hoitaa heti ja mutkattomasti. Kukaan ei enää tiedä, mitä saa ja mitä voi tehdä ilman ylimmän johdon siunausta.
Mutta tämä ongelmahan ei koske yksin Turkua. Koko Sote-uudistus että kuntajakouudistus on alusta lähtien ollut valtaisaa byrokratian pyöritystä, lausuntojen lausuntoja moneen kertaan jo aiemmin selvitetyistä asioista. Tuloksilla ei ole väliä, kunhan aikaa ja paperia kuluu. Huh, sanon minä.

Uusi Naantali ulottuisi Kustaviin ja Mynämäelle

Kuntajakoselvityksessä tarjotaan Naantalille kumppaneiksi puolet Vakka-Suomea. Uuteen Naantaliin kuuluisivat Masku, Mynämäki, Nousiainen, Vehmaa, Taivassalo ja Kustavi.
Turkuun liitettäisiin Raisio, Kaarina ja Rusko

Uusi idän kunta muodostettaisiin Liedosta, Paimiosta, Pöytyästä, Aurasta, Sauvosta ja Tarvasjoesta.

Ehdotusta esitellään  tiistaina Naantalissa klo 16.00.

Oletettavaa kuitenkin on, etteivät lopulliset ehdotukset noudata näitä rajoja. Tiedotteessa sanotaan, että  muutosvaihtoehtojen selvittely on nyt tarpeen, jotta niiden mukaisesti voidaan asettaa ja laskea taloutta, palveluja ja rakenteita sekä elinvoimaa ja kilpailukykyä mittaavat tunnusluvut.

Ohessa tiedote sellaisenaan kuin on medialle tänään jaettu.

Turun seudun kuntajakoselvitys tiedottaa 4.4.2014

Kuntajaon muutosvaihtoehdot esillä kuntien ja selvittäjien tapaamisissa Kuntajakoselvittäjät esittelevät kuntajaon muutosvaihtoehtoja 8.-22.4.2014 kuntakohtaisissa tapaamisissa. Kuntien yhteistoiminnan vaihtoehdot ovat myös esillä. Sosiaali- ja terveydenhuollon tuore järjestämislinjaus sinällään edellyttää kuntien yhteistoiminnan vaihtoehtojen tarkastelua. Valtiovarainministeriön 9.12.2013 toimeksiannon mukaan kuntajakoselvittäjien on selvitettävä erityisesti kuntarakennelain 4 d §:n työpaikkaomavaraisuus-, työssäkäynti- ja yhdyskuntarakenneperusteilla Kaarinan, Liedon, Maskun, Naantalin,  Nousiaisten, Raision, Ruskon ja Turun yhdistymistä Turun 17 kunnan selvitysalueella. Kuntarakennelaki määrää selvitysalueen muiden kuntien selvitysperusteista, joita ovat palvelujen edellyttämä väestöpohja ja kuntien taloudellinen tilanne. Erityisen kuntajakoselvityksen perusteella voidaan poiketa asetetuista perusteista. Kuntajakoselvittäjät esittelevät kunnille neuvottelujen pohjaksi kolmen vahvan peruskunnan vaihtoehdon kuntajaon muutokseksi 1.1.2017 alkaen. Uusi Turku:  Turku, Kaarina, Raisio ja Rusko Uusi Naantali: Naantali, Masku, Mynämäki, Nousiainen, Vehmaa, Taivassalo ja Kustavi Uusi Idän kunta: Lieto, Paimio, Pöytyä, Aura, Sauvo ja Tarvasjoki Kuntien ja selvittäjien kuntakohtaisissa tapaamisissa noussee esille myös muita vaihtoehtoja kuntajaon muutoksille ja kuntien yhteistoiminnalle. Päätelmät kuntakohtaisista tapaamisista esitellään torstaina 24.4.2014 kuntajakoselvityksen selvitysryhmälle. Kuntajaon muutosvaihtoehtojen määrittely selvityksen nykyvaiheessa on  tarpeen, jotta niiden mukaisesti voidaan asettaa ja laskea taloutta, palveluja, MAL-rakenteita sekä elinvoimaa ja kilpailukykyä mittaavat tunnusluvut. Tunnuslukuja tarvitaan sen arvioimisessa täyttävätkö kuntajaon muutosvaihtoehdot  kuntarakennelain tarkoittaman elinvoimaisen, alueellisesti eheän ja yhdyskuntarakenteeltaan toimivan kuntarakenteen vaatimukset. Valmisteluryhmät tarvitsevat selvittäjien määrittelemät kuntajaon muutosvaihtoehdot yhdistymisen hyötyjen ja haittojen arvioimiseksi.  Lisätietoja:

Lähteekö päiväkirurgia Tyksistä?

Sairaanhoitopiirin strategia on mahdoton 

Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuusto kokoontuu 29.4. käsittelemään sairaanhoitopiirin uutta strategiaa ristiriitaisissa tunnelmissa. Piirin hallitus hyväksyi strategian täpärästi yhden äänen enemmistöllä. Julkisuuteen on saatettu tieto, että vain  aluesairaalakunnat vastustavat ehdotusta.

Naantalin kaupungin lausunto ei  ollut hallituksen käsittelyssä. Naantali kannattaa strategian hyväksymistä vain, mikäli  vuodeosastokirurgian siirto aluesairaaloista Turkuun tapahtuu hallitusti. 

Strategian tiivistetty tavoite on se, että aluesairaaloista kehitetään päiväkirurgian erikoissairaaloita. Kallis vuodeosastokirurgia hoitopäivineen siirrettäisiin puolestaan kokonaan keskussairaalaan. 

Pieni laskutoimitus todistaa, että sairaanhoitopiirin strategia on  mahdoton toteuttaa. 

Sairaanhoitopiirin  ongelma on  jo pitkään olllut vuodeosastokirurgian väheneminen -  odotettuakin nopeammin leikkausten ja hoitotoimien kehityksen seurauksena. Aiemmin suuret  ja pitkiä hoitojaksoja vaatineet leikkaukset ovat paljolti muuttuneet tähystysleikkauksiksi, joista potilas pääsee toipumaan kotiin tai kunnan järjestämään edullisempaan hoitopaikkaan. Myös isoista avoleikkauksista kotiutetaan nopeammin kuin ennen, keskimäärin neljässä päivässä.

Kehitys näkyy luvuissa ja sairaanhoitopiirin heikentynessä taloudessa. Laskutettavan määrä laskee koko ajan hoitopäivän hinnan korotuksista huolimatta. Sairaanhoitoriipin talous ahdistaa myös kuntia.

Viime vuonna somaattisten hoitopäivien määrä  oli  258.000 eli  20.580 päivää budjetoitua pienempi. 500 euron päivähinnalla se tekee 10,2 miljoonan euron budjetointivirhettä. (vuoden 2012 tilinpäätös oli -22Me)

Aluesairaaloissa oli viime vuonna leikkaushoitoon liittyviä hoitopäiviä yhteensä 14.700. Eli suurin piirtein se määrä, mitä Turussa on jo pari vuotta jäänyt käyttämättä. Sairaanhoitopiirin hallitus (johon itsekin kuulun varajäsenenä) ei ole löytänyt keinoja purkaa ylikapasiteettia tarkastuslautakunnan huomautuksista huolimatta. Strategiassakaan ei ole siihen ratkaisua. Viime vuonna kesken kauden tehtiin koko henkilökuntaa koskevia lomautuksia, mikä kertoo lähinnä vain sen, että asiat eivät ole hallinnassa. Kesken kauden syntyi myös nykyinen strategia, jota on vain hieman hiottu viime valtuuston  hylkäävän päätöksen jälkeen.

Sairaanhoitopiirin tuskaa lisää se, että  päiväkirurgistenkin toimenpiteiden (5749 kpl)  määrän kasvu pysähtyi (+1,8%) viime vuonna. 

Neljässä, Salon, Loimaan, Vakka-Suomen ja Turunmaan sairaalassa tehtiin yhteensä 3644 vuodeosastoleikkausta ja 5749 päiväkirurgiatoimenpidettä viime vuonna. Päiväkirurgiasta n. 800 tehtiin Turunmaan sairaalassa.

 Jos  aluesairaaloiden kehittäminen strategian mukaan tarkoittaisi niiden nykyisen taloudellisen aseman säilyttämistä, joduttaisiin Tyksin kaikki päiväkirurgiset toimet siirtämään aluesairaaloille.
Jotta aluesairaaloiden liikevaihto pysyisi nykyisellään, alusairaaloiden pitäisi tehdä nykyisen n. 5700 toimenpiteen sijasta 45000 päivähoitokirurgista toimenpidettä vuodessa. Koko sairaanhoitopiirissä tehtiin viime vuonna vain alle puolet siitä eli   16183 päiväkirurgista toimenpidettä.

Jos vuodeoastonkirurgian ja hoidon kustannukset siirtyvät sellaisenaan Turkuun (3644 x 4 hoitopäivää), riittäisi 30.000 potilasta aluesairaaloiden toiminnan jatkamiseen nykyisellään.
Käytännössä sairaanhoitopiiri siis siirtäisi kaiken päiväkirurgisen toiminnan aluesairaaloille ja kasvattaisi nykyistä potilasmäärän merkittävästi.

Seinäjoella muutettiin sairaanhoitopiirin strategiaa samalla tavalla. Eräille aluesairaaloille ilmoitettiin avoimesti, että ne suljetaan sovitun ajan kuluttua. Varsinais-Suomessa aluesairaaloista tehdään päiväkirurgian erikoissairaaloita, vaikka potilaita ei ole riittävästi yhdellekään niistä.

Ohessa muutamia tilastolukuja: (Luvut ovat sairaanhoitopiirin tilinpäätösasiakirjoista 2013)

Somaattisia kaihileikkauksia vuonna 2013

TYKS                 2610 kpl

Loimaa                 0

Salo                      0

Turunmaa             590

Vakka-Suomi       0

Yhteensä              3200

Lonkan ja polven tekonivelleikkauksia

TYKS                1031

Loimaa               0

Salo                    214

Turunmaa           249

Vakka-Suomi     200

Naantalin kaupunginhallituksen päätös ohessa.

KAUPUNGINHALLITUS:

Kaupunginhallitus hyväksyi vs. kaupunginjohtajan muutetun

ehdotuksen ja päätti an taa ohei sen liit teen mu kai sen lau sunnon

Var si nais-Suo men sai raan hoito piirin strate gia luon nokseen

vuosil le 2014 - 2016.

Lisäksi kaupunginhallitus totesi seuraavaa:

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin toiminnan tuottavuutta

on nostettava siten, että tuottavuus sijoittuu kolmen parhaimman

sairaanhoitopiirin joukkoon.

Lisäksi sairaanhoitopiirin tulee luopua mahdollisimman nopeasti

vajaakäy tössä olevista kiinteistöistään.

Naantalin kaupunki korostaa talousarvion laadinnan reaalisuutta

ja laskenta toimen ajantasaisuutta sairaanhoitopiirin taloutta

käsiteltäessä.

Erittäin tärkeää on, että kullekin sairaalalle kohdistetaan täysimääräisesti

välilliset kustannukset, jotka aiheutuvat esim. Turun

yliopistollisen keskus sairaalan eri toimialojen päivystyksestä.

Vuodeosastokirurgian lopettaminen aluesairaaloissa ei saa olla

itsetarkoitus, vaan muutos tulee toteuttaa hallitusti ja sitä mukaa

kuin päiväkirurgian määrän kasvu sen mahdollistaa. Strategian

käytännön toteutukseen tulee ryhtyä vasta sitten, kun

muutoksen kokonaistaloudelliset edut ovat kiistattomia.

Myös alueen kuntien lausunnoille tulee antaa painoarvoa ennen

muutosta.