Taustoja ja tuntemuksia Mesenaatista

Oma kirjailijanurani ensimmäinen teos on valmis. Sen julkistaminen tapahtui maanantaina 29.4. Olisi tämän uran voinut aloittaa helpommallakin tavalla. Olen hieman kateellinen dekkarien kirjoittajille, kun he voivat kehitellä juonensa vapaasti omasta päästään. Minun kirjassani on dekkarin piirteitä, mutta yli 80 vuotta eletyssä juonessa ei ole mitään keksittyä.
Kauppaneuvos Matti Koivurinta on ehkä tunnetuin turkulainen sijoittaja ja liikemies. Tällä hetkellä hänet tunnetaan parhaiten perustamastaan historian ja nykytaiteen museosta, Aboa Vetus&Ars Novasta.
Tässä kohtaa uskallan kuitenkin väittää, että kuuluisuudestaan huolimatta turkulaiset tuntevat hänet huonosti.  Siksi kirja Mesenaatti on enemmän kuin paikallaan valaisemaan sekä kauppaneuvuoksen elämäntyötä että yleensä Turun lähimenneisyyttä.
Itse on  vaikea kuvitella, mikä osa kirjasta on eniten mielenkiintoa herättävä. Uskon, että jokaisella lukijalla on oma lähestymiskulmansa, sillä lähes kaikilla on jo valmiiksi jokin käsitys kirjan päähenkilöstä. Palautteen perusteella kirja on palauttanut lukijan mieleen omakohtaisia kokemuksia tuon ajan tapahtumista. Lukeneet ovat kiitelleet myös tiedon määrää ja yksityiskohtien tarkkuutta.
Reilun kahden vuoden työn tuloksena syntynessä kirjassa on sivuja n. 350. Henkilöhakemistossa on noin 300 nimeä, joten aika moni löytää kirjasta maininnan myös itsestään. 
Olen pyrkinyt rakentamaan teoksen niin, että kauppaneuvoksen elämään liittyvät kaikki merkittävimmät tapahtumat ovat kirjassa mukana. Koska kauppaneuvos itse on ollut hyvin kiistelty persoona, olen tarkoituksella pyrkinyt tuomaan esiin etenkin vaikeat asiat, lähinnä totevalla tavalla, kuin osoittamalla ketkä olivat tapahtumaan enemmän osallisia kuin toiset.
Kun aloitin aiheeseen perehtymisen tammikuussa 2011, oli minulla itselläni jokin ennakkokäsitys kauppaneuvoksesta lehtikirjoitusten perusteella. Tulin Raisioon, Rannikkoseudun kustantajaksi ja päätoimittajaksi vuoden 1994 alussa. Koivurintaa koskeva oikeudenkäynti ja pankkikriisi olivat otsikoissa juuri vuosina 1995-1998.
Noiden vuosien käsittely kirjassa on keskeisellä sijalla ja uskon, että juuri se osuus kiinnostaa turkulaisia, etenkin yrittäjiä, pankkialan väkeä sekä poliitikkoja erityisen paljon.  On pakko myöntää, että sieltä löytyi myös kirjan suurimmat yllätykset. Yllättäviä ja tietyllä tavalla pettymyksiä ne olivat myös itselleni.
Lehdistö - vain lehtileikkeitä minulla oli käytettävissäni - ei kovin hyvää arvosanaa onnistumisestaan saa. Kirjoitukset toki täyttivät hyvän journalismin tunnusmerkit siinä, että suuria asioita nostettiin esille ja niihin otettiin myös vahvasti kantaa. Mutta kun tietopohja oli hatara, myös johtopäätökset ja niistä muodostetut kannanotot olivat usein vailla todellista pohjaa. Kirjassa Turun Sanomat saa ehkä kohtuuttomankin kovan kohtelun siitä syystä, että se yksilöi tietonsa tarkasti. Jälkeenpäin ja hieman jälkiviisaanakin oli helppo todistaa, että sen tiedot eivät pitäneet paikkaansa. Lehtien käytöksessä oli muutakin, mikä on merkille pantavaa. Se koskee tietojen tarkistamista, virheellisten tietojen oikaisemista ja etenkin sitä, mitä uutisesta jätettiin tarkoituksella tai tietämättä kertomatta.
En halua tehdä asiasta suurempaa numeroa, mutta toivon, että media pystyisi itse käymään keskustelua siitä, onko journalismissa mitään merkitystä sillä, että lehden omistajat ovat sekä sananvapauden vartijana että yksi suurimmista kiinteistösijoittajista kaupungin keskustassa? Kirja tuo siihen yhden näkökulman lisää.
Kirjasta ei pitänyt tulla mikään Koivurinnan puolustuspuheenvuoro. Olimme hänen kanssaan sopineet, että saan tehdä kirjan vapaasti tahtomallani tavalla. Journalistina en olisi voinut mihinkään muuhun suostuakaan. En halunnut edes, että Koivurinta tai säätiö maksaisi minulle palkkiota, jotta voisin hyvällä omallatunnolla säilyttää vapauteni tutkia ja selvittää asioita. Kaikki sovitut asiat pitivät kirjan painoon saattamiseen asti.
Lopputulos kyllä piirtää erilaisen kuvan Koivurinnasta, kuin mitä hänestä on tähän mennessä kerrottu. Uskon kuitenkin, että se avoin ja luottamuksellinen suhde, joka meillä on ollut koko prosessin ajan, on antanut paremman kokonaiskuvan tuosta kiistellystä persoonasta, kuin yksikään toinen on tähän mennessä tehnyt.
Kirjan sisältö yksityiskohdissaan on monesta ehkä turhankin yksitoikkoista luettavaa. Siitä huolimatta olen halunnut tuoda ne kirjaan faktoina ja tapahtuneina tosiasioina, rakennuspuiksi niille, jotka muodostavat käsityksensä tunnuslukujen, prosenttien ja analyysien avulla. Tavoite-yhtiöistä on paljon erilaisia käsityksiä, mutta itse lukuja yhtiöistä on julkaistu ennen kovin niukasti.
Mesenatti on kuitenkin paljon enemmän, kuin vain yhden merkkimiehen tarina. Koivurinnan yritysten kehityksessä ja suunnanmuutoksissa näkyy koko suomalaisen yhteiskunnan kehityksen vaiheet ja etenkin lainsäädännössä, verotuksessa ja markkinatalouden vapautumisen seurauksena tapahtuneet muutokset 1990-luvun laman vaikutukset mukaan luettuna.
Kuten koko pankkikriisissä Suomessa, myös Turussa haukuttiin laman jälkiselvittelyssä väärää puuta. Olen Matti Koivurinnalle ja Lena Förbom-Koivurinnalle suuren kiitoksen velkaa minulle suodusta kunniasta ja luottamuksesta, että olen saanut kirjan kirjoittaa.
Kauppaneuvoksen elämäntyö museoineen, kaupungilla näkyvinä patsaineen ja hyväntekeväisyyteen tehtyinen suurine lahjoituksineen puhuvat omaa kieltään Turun suuresta merkkihenkilöstä. Toivon, että nyt käsillä oleva kirja Mesenaatti, kääntää katseet myös Turun lähihistoriaan, sillä kaupungin maine ei todellakaan ole niin synkkä, kuin siitä on kirjoitettu.

Mesenaatti (ISBN 978-952-93-1965-7) Akateeminen Kirjakauppa

Media piilotteli totuuksia Turussa

Liki kolmen vuoden työ 1990-luvun lehtikirjoitusten parissa sai kokeneen journalistin vakuuttumaan, että jotain sen ajan tiedottamisessa meni melkoisesti metsään. Laman seurauksena kaatuneitten yritysten, Suomen Pankin haltuun ajautuneen Säästöpankkiryhmän, roskapankki Arsenaliin päätyneiden velkojen ja omaisuuksien sekä pankkeja ja yrittäjiä vastaan nostettujen syytteiden vyöry oli liikaa sekä  osalle syyttäjistä että suurten lehtien toimituksille.

Toimitusten pöydille tuli suuri määrä ennen liikesalaisuuden piiriin kuuluneita sopimuksia. Ilmi tuli yritysten ja omaisuuksien historiaa, joista piti kiireesti saada kasaan järjellisiä juttuja.  Julkisuuteen nousi merkittäviä yrityksiä, arvovaltaisia pankinjohtajia ja  pankkien luottamusmiehiä, joita yllättäen epäiltiinkin mm. velallisen epärehellisyydestä, vastuuttomasta luotonannosta ja valvontavelvollisuuksien laiminlyönnistä.

Julkisuudessa näkyi lähinnä syyttäjien esittämiä näkemyksiä keskeneräisistä asioista. Pankit ja yritysjohto vaikenivat pankki- ja liikesalaisuuden velvoittamina.

Suomen laman syyllisiä lähdettiin etsimään tapaus tapaukselta sen sijaan, että olisi tunnistettu säännöstelytalouden purkautumisesta syntyneen nousun ja vahvan markan politiikan epäonnistumisesta aiheutuneen romahduksen seuraukset.

Toki pankit ja yritykset olivat tavallaan ongelmiinsa itse syyllisiä.  Syyte tai edes vihjailu, että ne olisi tahallaan tai tietoisesti itse aiheutettu oli kuitenkin epäoikeudenmukaista niitä kohtaan, joita vastaan syytteen myöhemmin hylättiin. Heitä oli paljon eikä heidän saamansa julkinen tuomio oikeuden vapauttavasta päätöksestä korjaantunut. Mediakritiikki ei ulottunut syyttäjien heikkoon työn laatuun.

Turussa poikkeukselliseen laajoihin mittasuhteisiin autokaupassa ja etenkin kiinteistö- ja arvopaperikaupassa yltänyt kauppaneuvos Matti Koivurinnan ympärille rakentui suorastaan myytti. Hänestä tehtiin Turun taudin ja Turun kuuluisimman legendan Pitkin puukkojen yön yksi päätekijä. Legendan mukaan sijoittajat ja pankit liittoutuivat yhteen, kaatoivat kannattamattomat sijoitukset pankkien tappioiksi ja arvottomat maa-alueet yritettiin myydä kalliisti Turun kaupungille.

Asiakirjoihin perehtymisen ja keskeisten henkilöiden haastattelujen jälkeen   on vaikea ymmärtää, miten tiedotusvälineet saattoivat erehtyä niin pahoin, mitä ne ns. Pitkien puukkojen jutuissaan Turussa tekivät. Hyvä journalismiin kuuluu rankkakin kirjoittelu ja siihen turkulaisten sijoittajien oli tottuminenkin. Mutta se, että yrityksistä ja ihmisistä kirjoitettiin rankasti väärien tietojen pohjalta ei ole hyvää journalismia. Ei liioin se, että asioista kirjoitettiin toistamiseen tarkistamatta tietojen oikeellisuutta asianosaisilta. Puhumattakaan, etteivät lehdet ole  oma-aloitteisesti korjanneet virheellisiä tietojaan.

Turun Sanomien kannalta asia on kiusallinen sen takia, että Pitkien puukkojen yössä nimettiin vain yksi sijoittaja, vaikka joukossa – vähintään yhtä keskeisessä roolissa oli yhtiö, jonka yksi keskeinen omistaja oli Turun Sanomat. Turun Arvokiinteistöt Oy omisti sen omaisuuden, mikä sanottiin olevan Koivurinnan yhtiöitten omaisuutta ja mikä teki Koivurinnasta yön päätekijän. Yllätys oli myös se miten  liike-elämän piirissä oli 1990-luvulla vallalla käsitys, että Turun Sanomien toimitusjohtaja Keijo Ketonen vaikutti itse lehden otsikoihin ja kirjoitusten sisältöön.

Turun tapahtumat todistavat miten suuria yhteiskunnan lamaantumisen seurauksena syntyvät asiat ovat ja miten vaikea voi mediankin erottaa metsää puilta kun asiat menevät riittävän monimutkaiseksi. Lehtiyhtiöt itse ovat myös merkittäviä taloudellisia toimijoita levikkialueellaan. Miten varmistetaan, että uutistarjonta ulottuu myös siihen?

Suomi on juuri nyt vajoamassa taantumaan, jonka syvyyttä emme vielä tiedä. 1990-luvun alussakin ensin laskivat pörssikurssit sitten kiinteistöjen arvot.  Pankin lainaehdot ensin kiristyivät  ja sitten lakattiin rahoittamasta yrityksiä kokonaan.

Syyttäjälaitos otti viime kerrasta opikseen. Vaikeita asioita ajamaan astuu yhden paikallisen syyttäjän sijasta kaksi valtionsyyttäjää.

Myös median olisi syytä miettiä toimintatapojaan. Hyvä journalistista tapaa pitää muuttaa, jos se on silkkaa sananvapautta ilman vastuuta oikeasta tiedosta. Joskus vaikuttaa siltä, että mediassa vallankäyttäjillä oikeus omiin mielipiteisiin on kaikista heikoin jos laisinkaan.

Juha Haapakoski

Kirjoittaja on Rannikkoseudun ex-päätoimittaja, journalisti ja juuri ilmestyneen kirjan Mesenaatti kirjoittaja Naantalista.