Itsenäisyyspäivän kaltaiset juhlapäivät olivat päätoimittajalle hetkiä, jolloin kirjoituksiin saattoi sisällyttää tavallista enemmän omia tunteita, aatteita ja aatelmia elämästä yleensä, yhteiskunnasta ja sen ilmiöistä.
Oli mielenkiintoista huomata miten itse suhtautui juhlapäivään aina periaatteessa samalla tavalla, mutta jollakin tavalla uudistuneena. En tiedä oliko se sitä elämän tuomaa kokemusta ja viisautta - mitä se sitten onkaan.
Huominen itsenäisyyspäivä on puolestaan monella tavalla erilainen kuin aikaisemmat pohditani. Minua huolestuttaa tämän yhteiskunnan eriarvoistuminen. Ei pelkästään se, että tuloerot kasvavat vaan se, että keskinäinen ymmärrys toisia kohtaan, yhteiskunnassa ilmeneviä ongelmia kohtaan ja yleensä elämää kohtaan kapenee ja kärjistyy kaiken aikaa.
Itse elän mielelläni en missään, ilman mitään ja haluan kokea luonnon aitouden ja ehdottomuuden. Minua hymyilyttää luonnon raakuus ja välinpitämättömyys, tunteettomuus. Se on pesiytynyt myös kaupunkilähiöihin. Tuskin me naapurin hätää huomaisimme ellei sen koira alkaisi valittaa säälittävästi. Niin koiraa meidän käy sääliksi, vaan ei naapuriamme. Koulutus ja sen tuoma sivistys on mennyt hukkaan.
Joskus 90-luvulla muistan kuinka kirjotin nakkikioskin nuorisosta, joka uhitteli nälkäisiä asiakkaita. Sotavuosia en ole itse kokenut, mutta yritän muistaa, että Suomen sodissa rintamalla olivat juuri nuo nakkikioskin nuorten ikäiset pohjat, joita myöhemmin olemme alkananeet nimittää veteraaneiksi. Kokeneita he olivat, mutta eivät tulikokeessaan edes miehen ikään varttuneita. Lapsia olivat, ja selvisivät. Nakkikioskin nuoret pelkäävät jo pimeääkin.
Mutta olemmeko nyt sitä joukkoa, jonka puolesta nuo 1920-luvun nuoret uhkarsivat henkensä, terveytensä ja saivat kantaakseen elinikäiset vammat. Itse aina mietin olenko ollut isänä kyllin hyvä esimerkki lapsilleni, olinko paikalla liian vähän ja kun olin paikalla vaadinko liikaa. Siihen tuskin saan vastausta. Hekin kokevat sen eri tavoin eri ikäisinä. Pahaa kuitenkin pelkään, etteivät sodan kokeneet sukupolvet niine uskoineen ja tottumuksineen ymmärtäisi lainkaan nykyajan menoa. Perhana, saattaisivat antautua viholliselle hyvinkin alkuvaiheessa sotaa.
No, leikki on sallittua itsenäisyyspäivän aattonakin.
Tosi asiassa elämän ääri ilmiöt ovat aina vain pieni mutta näkyvä vähemmistö. Ylivoimaisen suuri enemmistö nuorista on monella tavalla viisaampaa, valistuneempaa ja arvoiltansa terveempää kuin 1930-luvun suuntauksissa eksyneet nuoret.
Itse ainakin menen huomenna Itsenäisyyspäivän Jumalanpalvelukseen hiljentymään ja kiittämään menneestä vuodesta. On kunnia laskea seppele sankarivainajien haudalle kaupungin ja kaupunkilaisten puolesta.
Elämän arvot ovat meissä kaikissa sisään kätkettyinä. Niiden arvo ja merkitys vain kasvaa iän karttuessa. Täytyy muistaa, että itselläni ei ole mitään arvoa, jos en arvosta muita ja muiden työtä isänmaan hyväksi. Tässä alati monipuolistuvassa yhteiskunnassa en halua olla jäsen, joka ei hyväksy muita, vaan haluan olla tasavertainen perheejäsen kansakuntien kansalaisten joukossa, joka ottaa minut vastaan sellaisena kuin olen. Oli ihonvärini mikä tahansa, en ole sen parempi kuin toiset. Onneksi en huonompikaan - puutteistani huolimatta.
Hyvää Itsenäisyyspäivää!
Juha
Oli mielenkiintoista huomata miten itse suhtautui juhlapäivään aina periaatteessa samalla tavalla, mutta jollakin tavalla uudistuneena. En tiedä oliko se sitä elämän tuomaa kokemusta ja viisautta - mitä se sitten onkaan.
Huominen itsenäisyyspäivä on puolestaan monella tavalla erilainen kuin aikaisemmat pohditani. Minua huolestuttaa tämän yhteiskunnan eriarvoistuminen. Ei pelkästään se, että tuloerot kasvavat vaan se, että keskinäinen ymmärrys toisia kohtaan, yhteiskunnassa ilmeneviä ongelmia kohtaan ja yleensä elämää kohtaan kapenee ja kärjistyy kaiken aikaa.
Itse elän mielelläni en missään, ilman mitään ja haluan kokea luonnon aitouden ja ehdottomuuden. Minua hymyilyttää luonnon raakuus ja välinpitämättömyys, tunteettomuus. Se on pesiytynyt myös kaupunkilähiöihin. Tuskin me naapurin hätää huomaisimme ellei sen koira alkaisi valittaa säälittävästi. Niin koiraa meidän käy sääliksi, vaan ei naapuriamme. Koulutus ja sen tuoma sivistys on mennyt hukkaan.
Joskus 90-luvulla muistan kuinka kirjotin nakkikioskin nuorisosta, joka uhitteli nälkäisiä asiakkaita. Sotavuosia en ole itse kokenut, mutta yritän muistaa, että Suomen sodissa rintamalla olivat juuri nuo nakkikioskin nuorten ikäiset pohjat, joita myöhemmin olemme alkananeet nimittää veteraaneiksi. Kokeneita he olivat, mutta eivät tulikokeessaan edes miehen ikään varttuneita. Lapsia olivat, ja selvisivät. Nakkikioskin nuoret pelkäävät jo pimeääkin.
Mutta olemmeko nyt sitä joukkoa, jonka puolesta nuo 1920-luvun nuoret uhkarsivat henkensä, terveytensä ja saivat kantaakseen elinikäiset vammat. Itse aina mietin olenko ollut isänä kyllin hyvä esimerkki lapsilleni, olinko paikalla liian vähän ja kun olin paikalla vaadinko liikaa. Siihen tuskin saan vastausta. Hekin kokevat sen eri tavoin eri ikäisinä. Pahaa kuitenkin pelkään, etteivät sodan kokeneet sukupolvet niine uskoineen ja tottumuksineen ymmärtäisi lainkaan nykyajan menoa. Perhana, saattaisivat antautua viholliselle hyvinkin alkuvaiheessa sotaa.
No, leikki on sallittua itsenäisyyspäivän aattonakin.
Tosi asiassa elämän ääri ilmiöt ovat aina vain pieni mutta näkyvä vähemmistö. Ylivoimaisen suuri enemmistö nuorista on monella tavalla viisaampaa, valistuneempaa ja arvoiltansa terveempää kuin 1930-luvun suuntauksissa eksyneet nuoret.
Itse ainakin menen huomenna Itsenäisyyspäivän Jumalanpalvelukseen hiljentymään ja kiittämään menneestä vuodesta. On kunnia laskea seppele sankarivainajien haudalle kaupungin ja kaupunkilaisten puolesta.
Elämän arvot ovat meissä kaikissa sisään kätkettyinä. Niiden arvo ja merkitys vain kasvaa iän karttuessa. Täytyy muistaa, että itselläni ei ole mitään arvoa, jos en arvosta muita ja muiden työtä isänmaan hyväksi. Tässä alati monipuolistuvassa yhteiskunnassa en halua olla jäsen, joka ei hyväksy muita, vaan haluan olla tasavertainen perheejäsen kansakuntien kansalaisten joukossa, joka ottaa minut vastaan sellaisena kuin olen. Oli ihonvärini mikä tahansa, en ole sen parempi kuin toiset. Onneksi en huonompikaan - puutteistani huolimatta.
Hyvää Itsenäisyyspäivää!
Juha
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti