Se on susi, perhana!

Koigin sikajahtiporukka, josta tuli sudenkaatajia

Olen lukenut susista monelaisia kirjoituksia. Suoraan sanottuna en ole aiheesta järin innostunut. Paitsi nyt. Sen itse kokeneena, yllättäen, odottamatta.
Olimme viiden tutun kaverin kanssa sikajahdissa Virossa viime viikonloppuna (21-24.11.) Jahti oli alkanut eka iltana sateesta, tuulesta ja pimeydestä huolimatta varsin hyvin. Kaveriltani oli tullut jo viesti onnistuneesta osumasta pikku possuun ennen kuin itsellä oli kavereille kerrottavaa.
Päivä oli mennyt Kian etupenkillä rattoisasti. Melkein pelastimme Talvivaaran, muutimme yritysverolakeja ja ennustimme synkää tulevaisuutta niin julkiselle taloudelle kuin teollisuudellekin. Ei perhana. Tästä on pakko päästä pian koppiin.
Isäntäväki otti meidät vastaan Koigin kylässä periteiseen tapaan ystävällisesti. Kahvipöydässä kerrattiin, mitä tänään ja tulevina päivinä saa ampua. Sikaa kaikkea muuta, mutta ei emakkoa. Hirven vasalle on neljä lupaa. Saa ampua myös kytikseltä. Niin ja sutta myös...
Totta se oli. Metsästysseuralla oli neljä lupaa jäljellä. Vuosi sitten susi meni läpi passin juuri meidän porukan välistä.
No, eka iltana jännitettiin vasta ensimmäisiä ääniä pimeydessä. Itse olin istunut klo 16 asti. Koppi oli vähän ahdas, istuimena kapea lankku ja mikä kiusallista tuuli viskoi vettä sisään avoimeista ikkunasta, jossa ei ollut lasia.
Oksien rasahtelusta se alkoi. Sitten emakko veti ilmaa sisäänsä. Ajattelin, että se haistoi sittenkin minut tuulesta huolimatta. Pian kuului nassutusta tornin alta edestäni. En nähnyt mitään. Kuuntelin, oliko ruokintapaikalla muita. Oliko se sittenkin yksinäinen karju, joka sieraimiaan väristytteli.
Laitoin taskulampun päälle. Ainakin kymmenen silmäpari kiilui edessäni. Porsaat olivat rinta rinnan suoraan kärsä koppiin päin.
- Ei tästä mitään tule, ajattelin. Harmillista.
 Katselin lampulla hieman laajemmin, ja kas vasemmalla sivulla oli kaksi possua sivuittain, perä melkein koppiin päin.
Sammutin valon ja odotin, että silmäni tottuisivat pimeään. Hetken päästä sainkin possun 56 mm Svarowskin punapistetähtäimeen. Yritän kainaloon, kyllä sen pitäisi 9,3x66 sakolaista totella.
Suuliekki välähti ja jykevä laukaus kiiri pienen peltokaistaleen yllä. Sitten erottui sätkivän sian äänet.
Laitoin valon päälle. Siellä se makasi jo liikkumattomana. Mutta mitä perh.. Oikealla pellon reunaa puski pikku possu kärsä maassa. Siihenkin oli täytynyt osua. Ennen kuin ehdin ampua toista kertaa, sekin jäi makaamaan paikoilleen.
Menin ohjeista huolimatta ulos kopista pellolle. Tarkistin molempien possujen tilan ja ilmoiti isännälle. Tai oikeastaan olin jo tekstannut  yhdestä kaadosta. Nyt vahvistin vielä toisenkin.
Virolaisten seuran jahtipäällikkö kurvasi pian vaalealla Lada Samaralla keskelle märkää peltoa. Hän hymyili ja onnitteli reippaalla puristuksella kädestä. Sitten hän asteli pellon reunaan, taittoi pari kuusen oksaa, tuli takaisin ja kiinnitti ne lakkiini. Hyvin ammuttu - ymmärsin hänen sanovan.
Aamu meni illan tapahtumia kerratessa. Päivällä ei tehty muuta kuin kierros ruokintapaikoilla katsomassa missä oli ollut liikettä. Sitten taas ruokapöytään. Ruokailun päätteeksi arvottiin kopit. Sää oli tyyntynyt, mutta paksu hernerokka sumu piti odotukset alhaalla. Niinpä illasta tulikin lyhyt. Miehet olivat kopeista kämpillä jo ennen klo 22.00. Nyt ei edes valosta ollut hyöytyä.
Lauantai-aamu valkeni - no se on ehkä liikaa sanottu - mutta kuitenkin selkeämpänä kuin illalla.  Aampupala oli klo 7.30. Kokoontuminen metsästysseuran porukan kanssa oli jo klo 8.00. Tuskin päivä oli vielä edes valjennut.
Taas kerrattiin mitä saa ampua. Laumasta ei saa ampua muita kuin porsaita. Karju tulee aina yksin. Silloin sitä voi yrittää. Hirviluvat oli voimassa. Iltapäivällä voi olla, että saadaan yrittää vielä myös aikuista.
Aamun eka passini oli metsän ja pellon rajalla. Kaverini oli sadan metrin päässä puhelintolpan juuressa. Toinen toisella puolella tiellä mutkan takana.. Sika tulee tästä ja lujaa, ole valppaana, oli isännän neuvo kun jätti minut odottamaan jahdin käynnistymistä.
Puheet ja ovien pauke säesti passituksen etenemistä. Siat kyllä tiesivät, missä kukin oli.
Annoin muutaman hirven yhteysäänen vain kokeillakseni, oliko Viron hirvillä sama kieli kuin Suomessa.
Hetken päästä metsästä kuuluikin ääniä. Pieniä oksia katkeili. Mitähän siellä oikein liikkuu?
Kun ajomiesten eka äänet olivat ilmoilla, ilmestyi hirvi lehmä vasan kanssa pellon reunaan reilun sadan metrin päähän minusta. Lehmä oli epävarma mihin suuntaan lähtisi, mutta lähti kuitenkin minua kohti. Ei kestänyt kuin hetki. Laukaus kiiri ilmassa ja vasa tipahti niille sijoilleen. Toni ampunut unelmalaukauksen.
Ajo eteni verkkaisesti. Lehmä oli mennyt vierestäni passin taakse, minne se sai mennäkin. Taas alkoi rytinä edessäni. Joko nyt tulisi sika. Äskeisestä paikasta ilmestyi jälleen hirvi pellolle. Tunnistin en vasaksi. Mitä, oliko toinen vasa jättäytynyt näin kaukaksi lehmästä? Kyllä. Taas kajahti laukaus ja sama juttu. Vasa putosi niille sijoilleen. Tonille toinen hirvi jo tälle aamulle.

Susi...

Seuraava ajo olikin toisella puolella kylää. Nyt menimme selvästi syvemmälle metsään mitä viime vuonna. Jäin passiin pienelle mäelle. Takanani oli iso energiapuukasa, jonka editse kulki leveä polku, jota pitkin niin hirvet kuin siatkin näyttivät kulkeneen. Siinä jahdin käynnistymistä odotellessani näin tuoreet karhun jäljet pehmeällä tiellä. Oli kulkenut äsken molmepiin suuntiin. Missä ihmeen erämaassa minä oikein olin?

Ennen
autosta nousua kaverit muistivat viime syksyn, jolloin susi oli mennyt lentäen läpi passista. Sika ja hirvi tulee ryminän kans. Susi aivan hiljaa, oli viimeinen toteamus ennen kuin nousin autosta.

Pari ajoääntä ja edestäni alkoi kuulua sorkkien kopinaa, joka lähestyi. Sikoja aivan selvästi. Äänet menivät oikealla puolelle. Nyt se oli jo aivan lähellä tietä, millä seisoin. Nostin aseen puolittain poskelle ja seurasin kiikarin sivusta. Pistä nyt sika pääsi esiin. Pää ilmestyi. Se ei ollut sian vaan suden pää.
Itse asiassa se tuli tielle, pysähtyi ja haisteli massa olevia jälkiä. Pidin eläintä ristikossa, mutta en voinut ampua. Passikaverini liivi näkyi kiikarissa. Susi seisoi aivan linjalla.
Odotin sydän pamppaillen, että eläin lähtee ylittämään tietä. Niin se tekikin. Sangen verkkaisesti. Kun sen pää oli ajoradan oikean reuan kohdalla, aseeni paukahti...
Näin heti, ettei osuma ollut hyvä jos laisinkaan. Vesi lensi suden takana rintalastan alapuolella. Sillä ei ollut edes erityisen kiirettä metsään. Olin missannut elämäni ensimmäisen tilaisuuden!!

Pian paukkui myös vasemmalla puolellani. En nähnyt tiellä liikettä. Ajatukseni olivat vain äskeisessä laukauksessa. Hemmetti. Mitä siinä oikein tapahtui?

Ajomiehet tulivat tielle. Heidä radiopuhelimista kantautui tieto, että ajossa oli ollut seitsemän sutta. Neljä kertaa oli ammuttu ja yksi susi oli nurin. Se oli eka kerta 26 vuoteen kun ajosta oli onnistuttu kaatamaan susi.
Se olisi siis merkkitapahtuma koko porukalle. Kuvia otettiin ja kaatoryypyt kaadettiin suuhun asti. Mieli oli korkealla - kaikilla muilla paitsi minulla.