Media piilotteli totuuksia Turussa

Liki kolmen vuoden työ 1990-luvun lehtikirjoitusten parissa sai kokeneen journalistin vakuuttumaan, että jotain sen ajan tiedottamisessa meni melkoisesti metsään. Laman seurauksena kaatuneitten yritysten, Suomen Pankin haltuun ajautuneen Säästöpankkiryhmän, roskapankki Arsenaliin päätyneiden velkojen ja omaisuuksien sekä pankkeja ja yrittäjiä vastaan nostettujen syytteiden vyöry oli liikaa sekä  osalle syyttäjistä että suurten lehtien toimituksille.

Toimitusten pöydille tuli suuri määrä ennen liikesalaisuuden piiriin kuuluneita sopimuksia. Ilmi tuli yritysten ja omaisuuksien historiaa, joista piti kiireesti saada kasaan järjellisiä juttuja.  Julkisuuteen nousi merkittäviä yrityksiä, arvovaltaisia pankinjohtajia ja  pankkien luottamusmiehiä, joita yllättäen epäiltiinkin mm. velallisen epärehellisyydestä, vastuuttomasta luotonannosta ja valvontavelvollisuuksien laiminlyönnistä.

Julkisuudessa näkyi lähinnä syyttäjien esittämiä näkemyksiä keskeneräisistä asioista. Pankit ja yritysjohto vaikenivat pankki- ja liikesalaisuuden velvoittamina.

Suomen laman syyllisiä lähdettiin etsimään tapaus tapaukselta sen sijaan, että olisi tunnistettu säännöstelytalouden purkautumisesta syntyneen nousun ja vahvan markan politiikan epäonnistumisesta aiheutuneen romahduksen seuraukset.

Toki pankit ja yritykset olivat tavallaan ongelmiinsa itse syyllisiä.  Syyte tai edes vihjailu, että ne olisi tahallaan tai tietoisesti itse aiheutettu oli kuitenkin epäoikeudenmukaista niitä kohtaan, joita vastaan syytteen myöhemmin hylättiin. Heitä oli paljon eikä heidän saamansa julkinen tuomio oikeuden vapauttavasta päätöksestä korjaantunut. Mediakritiikki ei ulottunut syyttäjien heikkoon työn laatuun.

Turussa poikkeukselliseen laajoihin mittasuhteisiin autokaupassa ja etenkin kiinteistö- ja arvopaperikaupassa yltänyt kauppaneuvos Matti Koivurinnan ympärille rakentui suorastaan myytti. Hänestä tehtiin Turun taudin ja Turun kuuluisimman legendan Pitkin puukkojen yön yksi päätekijä. Legendan mukaan sijoittajat ja pankit liittoutuivat yhteen, kaatoivat kannattamattomat sijoitukset pankkien tappioiksi ja arvottomat maa-alueet yritettiin myydä kalliisti Turun kaupungille.

Asiakirjoihin perehtymisen ja keskeisten henkilöiden haastattelujen jälkeen   on vaikea ymmärtää, miten tiedotusvälineet saattoivat erehtyä niin pahoin, mitä ne ns. Pitkien puukkojen jutuissaan Turussa tekivät. Hyvä journalismiin kuuluu rankkakin kirjoittelu ja siihen turkulaisten sijoittajien oli tottuminenkin. Mutta se, että yrityksistä ja ihmisistä kirjoitettiin rankasti väärien tietojen pohjalta ei ole hyvää journalismia. Ei liioin se, että asioista kirjoitettiin toistamiseen tarkistamatta tietojen oikeellisuutta asianosaisilta. Puhumattakaan, etteivät lehdet ole  oma-aloitteisesti korjanneet virheellisiä tietojaan.

Turun Sanomien kannalta asia on kiusallinen sen takia, että Pitkien puukkojen yössä nimettiin vain yksi sijoittaja, vaikka joukossa – vähintään yhtä keskeisessä roolissa oli yhtiö, jonka yksi keskeinen omistaja oli Turun Sanomat. Turun Arvokiinteistöt Oy omisti sen omaisuuden, mikä sanottiin olevan Koivurinnan yhtiöitten omaisuutta ja mikä teki Koivurinnasta yön päätekijän. Yllätys oli myös se miten  liike-elämän piirissä oli 1990-luvulla vallalla käsitys, että Turun Sanomien toimitusjohtaja Keijo Ketonen vaikutti itse lehden otsikoihin ja kirjoitusten sisältöön.

Turun tapahtumat todistavat miten suuria yhteiskunnan lamaantumisen seurauksena syntyvät asiat ovat ja miten vaikea voi mediankin erottaa metsää puilta kun asiat menevät riittävän monimutkaiseksi. Lehtiyhtiöt itse ovat myös merkittäviä taloudellisia toimijoita levikkialueellaan. Miten varmistetaan, että uutistarjonta ulottuu myös siihen?

Suomi on juuri nyt vajoamassa taantumaan, jonka syvyyttä emme vielä tiedä. 1990-luvun alussakin ensin laskivat pörssikurssit sitten kiinteistöjen arvot.  Pankin lainaehdot ensin kiristyivät  ja sitten lakattiin rahoittamasta yrityksiä kokonaan.

Syyttäjälaitos otti viime kerrasta opikseen. Vaikeita asioita ajamaan astuu yhden paikallisen syyttäjän sijasta kaksi valtionsyyttäjää.

Myös median olisi syytä miettiä toimintatapojaan. Hyvä journalistista tapaa pitää muuttaa, jos se on silkkaa sananvapautta ilman vastuuta oikeasta tiedosta. Joskus vaikuttaa siltä, että mediassa vallankäyttäjillä oikeus omiin mielipiteisiin on kaikista heikoin jos laisinkaan.

Juha Haapakoski

Kirjoittaja on Rannikkoseudun ex-päätoimittaja, journalisti ja juuri ilmestyneen kirjan Mesenaatti kirjoittaja Naantalista.