Mesenaatti valloittaa taas

Kauppaneuvos Matti Koivurinnasta kertovan kirjan Mesenaatti on raudan kova kertomus turkulaisen liikemiehen uskomattomasta urasta, hänen periksiantamattomuudestaan ja suurista saavutuksistaan.

 Kauppaneuvos Matti Koivurinta, 82, on Turun  historian ja nykytaiteen Aboa Vetus & Ars Nova museon perustaja. Hän on oman aikansa merkittävä turkulainen taiteen ja tieteen tukija - mesenaatti. Hänet on palkittu Arvo Ylppö- mitalilla. Hän on kahden Leijonan ritarikunnan komentaja ja lukuisten yhdistysten kunniapuheenjohtaja.

Hän oli 1970-1990 luvulla Turun menestynein, tunnetuin ja kiistellyin liikemies ja poliitikko.

Häntä on pidetty ”Turun taudin” ilmentymänä, arvotalojen purkajana ja Pitkien puukkojen yön päätekijänä.

Kirja on monipuolinen kuvaus Koivurinnan elämästä ja menestyksestä yhteiskunnan muutoksen mukana. Kirja tarkentaa kuvaa 1980-90-luvun turkulaisesta rahan- ja mediavallan käytöstä, joka on monin paikoin kovin toinen, mitä tähän mennessä on julkisuudessa kerrottu. Turun kaupunki, Turun Sanomat ja monet muut viralliset ja epäviralliset vallankäyttäjät ovat arvioinnin kohteena.

Kirjan kirjoittaja Juha Haapakoski, 57, on pitkän linjan toimittaja, paikallislehden päätoimittaja ja kustantaja Naantalista. Kauppaneuvos Matti Koivurinta - Mesenaatti, on hänen ensimmäinen elämäkertateoksensa. Hän on seurannut läheltä Turun selviytymistä 1990-luvun lamasta. Hän tutustui kauppaneuvokseen ensin uutisten välityksellä ja vasta myöhemmin kesänaapuriinsa, henkilöön, persoona  Matti Koivurintaan.

Journalistina häntä on kiinnostanut myös lehtien kirjoitukset. Lamassa kaatuneita yrittäjiä oli  syytettynä  julkisuudessa enemmän, kuin mitä tuomioita annettiin. Moni vapautui syytteistä vaan ei julkisuuden lyömästä leimasta.

Kauppaneuvoksen kohtelu oli turkulaisissa lehdissä poikkeuksellisen kovaa ja ajoittain asenteellistakin. Kirjassa Turun Sanomat on erityisen tarkkailun kohteena, sillä lehti oli ainoa, joka  yksilöi tietonsa raportoidessaan tapahtumista. Kun yksilöidyt tiedot osoittautuvat paikkansapitämättömäksi, on syytä uskaltaa pohtia oliko se tavoitteellista vai puhdas vahinko. Turun Sanomien rooli yrityksenä ja kiinteistösijoittajana on lehtikirjoittelussa jätetty vähälle huomiolle.

 

Mesenaatti (ISBN 978-952-93-1965-7)

 julkaistu 29.4.2013 klo 14.00.
Kirjaa saa  Turun, Loimaan ja Uudenkaupungin kirjakaupoista sekä Raison Kirjasta ja Naantalin Birgitasta.

Kirja on:

- kovakantinen, 

- sidottu, 

- neliväripainos

- sivumäärä n. 350 sivua

-Painopaikka Saarijärven Offset Oy, Saarijärvi

Yhteydenotot info@jussinvest.fi tai juha.haapakoski@jussinvest.fi

Pariisin metsästys- ja luontomuseo

Aivan Pariisin keskustan tuntumassa on näkemisen arvoinen museo metsästyksestä kiinnostuneille. Metsästyskulttuuri Euroopassa on erilainen kuin Suomessa. Ranskassa se oli pitkään vain kuninkaallisten ja sodissa ansiotuneiden upseerien yksinoikeus. Norsunluukoristeiset aseet kulta ja timanttikaiverruksineen ovat yksittäisinä kappaleina korvaamattoman arvokkaita. Niitä on siellä kymmenittäin. Myös asut, jahtijakkarat, taskumatit, metsästyslaukut ja monet muut käsityönä tehdyt esineet tekevät vaikutuksen.
Yksi huone on täynnä kaiken maailman trofeita sanan varsinaisessa merkityksessä. Myös poron trofee sieltä löytyi.
Taidetta ja huonekaluja löytyy metsästäjien makuun. Toivoisi, että eurooppalainen kulttuuri vaikka herraskaista se onkin, saisi hieman sijaa myös Suomessa. Jalosta lajista on kysymys.

Vääriä mittasuhteita

Parin viikon metsästysreissu Pudasjärvelle opetti jälleen, miten erilainen maa tämä Suomi on. Etelässä päivä on lyhyempi, keski-Pohjanmaalla joet tulvii ja pellot on veden vallassa. Pohjoisessa odotellaan poroerottelun alkamista.
Lähtiessä koko Suomi seurasi viranomaisten toimia kahden, kallion sisälle loukkuun jääneiden koirien pelastusyritystä. Koirille saatiin vettä letkulla ja ruokaa kepin nokassa. Videokameralla voitiin seurata, missä ja missä kunnossa koirat siellä olivat.

Pudasjärvellä seurattiin viranomaistoimintaa toisella tavalla. Sudet olivat tappaneet heinäkuussa 80 poroa Oijärven paliskunnassa. Viranomaisilta tuli lupa yhden suden ampumiseen.
Eläin saatiin lippusiimaan parin viikon yrittämisen jälkeen. Siima ei kuitenkaan ollut kokonaan lupa-alueen sisällä, niinpä jahtiin ei voitu ryhtyä ennen kuin viranomainen oli hyväksynyt aluerajan  ylityksen.

Virka-aikana henkilöä ei tavoitettu, joten pyytäjät jäivät odottamaan lupaa seuraavaan päivään. Susi ei odotellut, vaan livahti siimasta yön aikana. Yksi poromies menehtyi lippusiiman vedon aikana sydänkohtaukseen.
Paliskunnalla olisi ollut lupa jäljittää sutta myös helikopterilla. Sen ilmaan nosto olisi kuitenkin vienyt paliskunnan vuoden rahat. Rajavartiosto nousi ilmaan kahdella helikopterilla seuraamaan, että poromiesten harjoittama pyynti tapahtuu lupaehtojen mukaisesti.

Etelä-Suomessa pelastuslaitoksen tehtävistä jo merkittävä osa on kotieläinten, kissojen, koirien ja hevosten pelastamista kiipelistä. Hirviä ja joutseniakin on joskus  käyty jäistä onkimassa. Milloinkahan Oulun pelastuslaitos ottaa porot suojelukseensa ja alkaa niitä suojella pedoilta ja ilveksiltä?
Vakavasti ottaen sen enempää etelän kuin pohjoistenkaan eläinten pelastaminen raskaalla kalustolla ja suurella miehistöllä ei ole pelastuslaitoksen tehtävä kuin poikkeustapauksissa.

Pelastuslaitoksen ylläpitäminen on yhteiskunnalle kallista. Toki kissat ja koirat eivät ole ajaneet täkeämpien pelastustehtävien edelle, mutta hintalappu saadaan sillekin toiminnalle, jos halutaan. Ilmaista se ei kuitenkaan ole.
Yrityksiä on jo alettu laskuttaa turhista automaattihälytyksistä. Pitäisikö kissojen puusta noukkimisesta myös esittää lasku. Millään tuhannella eurolla sellaista ei alas puusta saada.

On meillä muutenkin mittasuhteet välillä ihan pielessä. Pudasjärvellä oli vanhus kadonnut marjastusretkellä.  Vanhuksen polkupyörän lähelle alkoi kokoontua autoja ja ihmisiä. Naapuri meni kysymään, miten etsintäoperaatio tästä jatkuu. Porukka lähti etsimään laajassa rintamassa, mutta toiselle puolelle valtatietä, mistä pyörä oli löytynyt. Se porukka etsi kotkaa, jonka gps-panta ilmoitti linnun pysyneen paikallaan liian pitkää.
Vanhusta haki yksin hänen 80-vuotias sisarensa. Kotka löytyi, mutta vanhusta ei. Toki hänkin löytyi seuraavana keväänä karpalosuolta lumen sulettua. Vapaaehtoisia ja viranomaisapua löytyy, mutta ei aina sinne, missä sitä kipeästi kaivattaisiin.

Mukava on juhlia..

Oli juhlavaa viettää Rannikkoseudun 80-vuotista taivalta Naantalin Kaivohuoneella perjantaina 31.8. Moni muisteli edellisiä, 75-vuotisjuhlia samassa paikassa ja 70-vuotisjuhlia sataman terminaalissa. Mukavaa oli itsellekin palauttaa menneitä mieleen.
Pakko tunnustaa, että juhlat tuntuivat paitsi hienolta myös haikealta. Tuo sama joukko, jonka kanssa tein lehteä yhdessä yli 15 vuotta, jatkaa samaa rataa mutta kuitenkin itse viitoittamaansa tietä. Oma aikani lehden ohjaksissa tuli ja meni.
Olin eilen myös ylpeä sekä lehdestä, sen tekijöistä ja kieltämättä myös omasta ratkaisustani neljä vuotta sitten. Kaikki tuntuvat olevan tyytyväisiä tehdyistä valinnoista. Sen paremmin kai asiat eivät voisi olla.
Kun tulin Rannikkoseutuun 2.1.1994 oli se käänteen tekevä hetki monella tavalla. Se merkitsi isoa muutosta itselle ja perheelleni ja yhtä lailla muutoksia tiesi odottaa lehden henkilökunta.
Lehteä oli aina hoidettu hyvin, mutta sen omistajan taloudelliset vaikeudet tuntuivat myös lehdentekijöiden arjessa. Kun omistaja Satakunnan Painotalo Oy sitten teki konkurssin syksyllä 1993, oli hyvin lähellä, että myös Rannikkoseudun ilmestyminen olisi loppunut siihen.
Sattumalla on monta kertaa suurempi rooli tapahtumissa kuin osataan ajatella. Itse satuin olemaan Harjavallan Seudun päätoimittajana ja toimitusjohtajana ja tuon painotalon asiakas. Tein silloin lehdelle uutta sivunvalmistusjärjestelmää, mikä tarkoitti, että painonkin piti pystyä vastaanottamaan tiedot sähköisessä muodossa.
Sain painolta valtuudet tilata sellaisen järjestelmän heille, mitä itse käyttäisin sivujen lähettämiseen. Kun sitä valmistelua tehtiin painon päässä, tuli tieto myös painon konkurssista.
Kun tieto tuli, samassa viestissä kerrottiin, että painon toiminta kuitenkin jatkuu. Toinen ehdotus tuli painon toimitusjohtajalta Sakari Ryypöltä. Heillä oli yli puolet Rannikkoseudun Sanomat Oy:n osakkeista. - Se on ihan sinun näköinen lehti. Sinä voisit sen ostaa, heitti hän kevyesti mutta kuitenkin tosissaan.
Muistan, miten hämmästynyt olin yhtiön suurista tappioista ja heikosta taseesta. - Ei tällaista yhtiötä voi kukaan ostaa, sanoin lonkalta.
Samalla aloin kuitenkin ymmärtää, ettei sitä tosiaankaan voisi kukaan muu ostaa. Oli näet kovin epätodennäköistä, että ostajana olisi joku toinen, joka sattumoisin olisi tehnyt juuri samankokoista lehteä kuin Rannikkoseutu. Pahoin tapppiollinen tase karkottaisi kaikki muut sijoittajat aivan varmasti. Vuosi 1993 oli lamavuosi syvimmillään. Turkulainen, Uutisvaljakko, Raision seudun Sanomat ja Laitilan Sanomat olivat kaatuneet samoihin aikoihin Kokemäen painotalon kanssa.
Tunsin Harjavallan seudun tulot ja menot kuin omat taskuni. Rannikkoseutu oli liikevaihdoltaan ja levikiltään suurempi kuin Harjavallan Seutu. Miksi se ei voisi selvitä kun Harjavallan Seutukin selviää ja tekee vieläpä todella hyvää tulosta.
Olin ilmeisesti ainoa, joka teki tarjouksen vanhasta yhtiöstä. Muut tarjosivat vain julkaisuoikeuksista, mikä olisi tarkoittanut sitä, että vanha yhtiö olisi pitänyt hakea konkurssiin heti kaupan jälkeen. En tiedä kuvittelinko, mutta minulle jäi mielikuva, että kauppa syntyi osin sen takia, että vanhan yhtiön konkurssi olisi ollut kiusallinen joillekin. Myyjä ei siis uskonut mahdollisuuksiini, mutta muutaman kuukauden kokeilukin olisi heille eduksi.
No, myyjä ei tiennyt, että jo sillä, että pääsin neuvottelemaan paino- ja jakelusopimukset uusiksi, nousi lehden käyttökate positiiviseksi. Suuri syy lehden heikkoon tulokseen oli omistaja itse. Painotalo määräsi painamiselle korkean hinnan, nosti  alku vuonna rahat lehden kassasta niin, etteivät ne riittäneet painolaskun maksamiseen. Laskut kasaantuivat ja viivästyskorot juoksivat. Lehden taseessa ne olivat lisäkuluja, painotalon taseessa kohonneita saatavia.
Itsestään selvää selviytyminen ei toki ollut. Turun Seudun Osuuspankin johtaja tunnusti muutaman vuoden kuluttua, ettei olisi laittanut markankaan edestä vetoa, että voisin selvitä.
Mukaantuloni oli tosi täpärällä. Jos painotalo olisi tehnyt konkurssin alkuvuodesta, en olisi laman keskellä pystynyt ostamaan ja ottamaan lehteä vastuulleni.  Kun omistus vaihtui vuodenvaihteessa, lehden tilausmaksuja ei lähetetty asiakkaille ennen kuin tiedettiin, että lehden ilmestyminen varmasti jatkuu tilauspohjaisena. Kun asia varmistui ja laskut lähtivät, tulo takasi lehden rahoituksen ensimmäiseksi puoleksi vuodeksi. Se oli riittävä  uuteen alkuun pääsemiseksi.
Kuusi kuukautta kaupan jälkeen eka tilinpäätöksessä käyttökate oli jo plussalla, mutta tulos jäi vielä hieman miinukselle. Sen jälkeen yhtiö ei tehnyt tappiota enää yhtenäkään vuonna vuoteen 2008 mennessä.
Menestys ei kuitenkaan tullut kirjanpidosta ja talouluvuista. Ne vain todistavat sen. Menestys syntyi henkilökunnan, ilmoittajien, yhteistyökumppanien ja lukijoitten yhteisestä ponnistuksesta. Tällä seutukunnalla on menestymisen eväät monipuoliselle yritys- ja liiketoiminnalle. Lehden kustantaminen mukaan lukien.

No lukijat tietävät, mitä lehdessä on vuosien aikana tapahtunut. Sen sijaan lehden julkaisuoikeuksien myyntiin liittyy joitakin väärinkäsityksiä tai vääriä tulkintoja, joita haluan oikaista.
Se on totta, että en ole koskaan tarjonnut Rannikkoseutua Turun Sanomien eli Ketosille ostettavaksi. Siihen ei liity dramatiikkaa tai, että olisin pitänyt Turun Sanomia poissuljettuna vaihtoehtona. Juuri tänään painettu media on historiansa suurimmassa murroksessa. Pieni lehti voi hyvin pärjätä yksin vielä monta vuotta, mutta menestys on kyllä enemmän kiinni sattumasta kuin hallitusta haasteisiin vastaamisesta. Verkossa kaikki on ilmaista, mutta liikevaihdon ja toimeentulon ottaminen netissä on äärimmäisen kallista. Ansaintalogiikkaa ei ole vielä edes suurilla saati pienillä lehdillä.
Jos vuonna 2008 Alma Media ei olisi ostanut Rannikkoseutua, suuremman selkänojan etsiminen olisi viimeistään nyt käsilllä.
Olen matkannut Keijo Ketosen kanssa lukuisia kertoja junalla Turun ja Helsingin väliä Sanomalehtien Liiton ja VKL:n yhteisiin kokouksiin. Keijo kertoi usein, ettei Turun Sanomat ole koskaan mennyt ostamaan paikallislehtiä. Myyjät ovat aina astuneet itse ensin Kauppiaskadun ovesta sisään.
Itse en taas ole koskaan ollut myymässä Rannikkoseutua. Kävi vain niin, että Alma Median paikallislehtiin erikoistunut Suomen Paikallissanomat oli seurannut vuosia lehden kehitystä. Keväällä 2008 se ehdotti, että katsoisimme yhdessä pääsisimmekö sopimukseen kaupasta. Neuvottella toki sopi, mutta itse en uskonut kauppoja syntyvän. Talouden epävarmuus oli kasvanut jo merkittävästi ja synkkiä pilviä oli ilmassa. Onneksi olin väärässä.
16.6.2008 molemmat olivat hyväksyneet kaupan ehdot.
Nyt neljä vuotta sen ratkaisun jälkeen voin yhtyä johtaja Kari Juutilaisen näkemykseen. Rannikkoseutu tulee viettämään myös 100-vuotisjuhliaian. Toivottavasti saan itse olla silloinkin mukana. Lehden levikki ja ilmoitusmäärät ovat vain vahvistuneet lähtöni jälkeen.
Vilpittömät onnen toivotukseni lehdelle ja sen tekijöille.. Toivon, että voin olla edesauttamassa lehden menestystä, vaikka en olekaan enää sen palveluksessa.
Lehti on riippuvainen talousalueen menestyksestä, mutta myös talousalue tarvitsee menestyäkseen omaa, asioista perillä olevaa, puolueetonta ja uskottavaa tiedonvälitystä.
Siis Rannikkoseutua.

Riitely voi jatkua

Tuore raportti Naantalin seurakuntayhtymän piispantarkastuksesta on kirjoitettu rakentavasti, mutta joka osaa sitä oikein lukea, on raportti tylyä kerrottavaa. Tuomiokapituli arkkipiispan johdolla toteaa, että seurakunnan työntekijöiden välit ovat yhä tulehtuneet, johtamisjärjestelmät ovat heikot ja yhteydenpito avainhenkilöiden välillä on vajavaista. Suurimmaksi pulmaksi raportti ilmoittaa Naantalin kirkkoherran ja talousjohtajan välit. (RS 31.8.)
Naantalin seurakunnan sisäistä ilmapiiriä on tutkittu pitkään. Eri nimellä kulkevia suunnitelmia on laadittu omin  ja kalliisti palkattujen ulkopuolisten asiantuntijoiden voimin. Nyt tuomiokapituli on antanut uusia ohjeita, miten talossa pitää toimia. Aikaa ohjeitten noudattamiseen on kokonainen vuosi.
Kaikki edellä kuvattu on kirkon tapaa hallita ja hallinnoida seurakuntiaan. Tosi asiassa valitukset, raportit ja piispantarkastukset ovat olleet lähinnä paperin pyörittelyä. Oikeasti seurakunnan työntekijöitten saati palvelua tarvitsevien seurakuntalaisten tilasta ei ole huolestunut kukaan.
Seurakuntaa koskevat samat työsopimuslait kuin muita aloja. Työpaikkakiusaamista on työntekijän tai työnantajan edustajan sopimaton käytös oli se sitten millaista laatua tahansa. Lakiin sisältyvät kurinpitosäädökset ei ole tarkoitettu vahingoittamaan vaan oikaisemaan ja korjaamaan tilanteita mahdollisimman varhain.
Jos lain sallimia mahdollisuuksia ei käytetä, siirtyy vastuu  nopeasti ylemmälle tasolle, tässä tapauksessa tuomiokapitulille.
Millään työpaikalla ei tule sietää huonoa käytöstä, ei seurakunnissa etenkään, joka jo olemassa olollaan vaalii armoa ja anteeksiantoa. Sen, jos jonkun pitää sallia ja hyväksyä erilaisia ihmisiä, näkemyksiä ja elämäntilanteita, mutta huonoa käytöstä tai työntekijöiden keskinäistä riitelyä ei tarvitse sietää kertaakaan. Niin seurakunnalta kuin tuomiokapitulita tarvitaan asian tilan korjaamiseksi ryhtiä ja selkärankaisuutta. Jos normaalit huomautukset, kirjalliset ojennukset ja varoitukset eivät tuota tulosta, on lyhin ja selvin tie  päättää työsuhteet lyhyeen. Laki ei vain salli sitä, vaan velvoittaa siihen.
 Se on suoraa, avointa ja selkeää johtamiskulttuuria, jota seurakunnalta raportissa toivotaan. Sellaista olisi pitänyt löytyä jo tuomiokapitulistakin.

Kuva ja todellisuus Naantalista

Naantali on Suomen paras matkailukaupunki. Se on todistettu ja äänestetty monin eri tavoin ja monta kertaa. Siitä Naantalissa ei tarvitse kiistellä.
Naantalissa kuitenkin asuu 18.000 asukasta, jotka eivät vain käy kaupungissa kauniina kesäpäivänä. Naantalilaiset asuvat ja elävät täällä.
Matkailija näkee omillaan silmillään paljon sellaista, mitä naantalilaiset eivät itse enää huomaa.  Esimerkiksi kaupungin pysäköintiongelmat ovat vuosi vuoden jälkeen yhä suuremmat. Sen näkevät ja tuntevat myös kaupunkilaiset, mutta siihen on jotenkin taivuttu ja alistuttu. Kaupunginvirastossa ongelma kyllä tiedostetaan, mutta kaupunki tuntuu olevan liian pieni ja ahdas ongelman poistamiseksi.
Tilaa ei ole kuin Kuparivuoressa, joka sekin on vielä kiveä täynnä.
Se ei kuitenkaan ole matkailijoita koskeva ongelma, vaan rassaa erityisesti kantakaupungissa asuvia asukkaita ja yrittäjiä. Ei ole samantekevää miten ja milloin ongelmaan saadaan parannusta. Lopullista ei ilmeisesti koskaan.
Matkailija näkee myös, ettei kaupungin ruutukaava-alue, kadut, liikerakennukset ja erikoisliikkeiden määrä vastaa mielikuvaa Naantalista. Tosi asia on sekin, että päivittäistavarakauppaa lukuun ottamatta, yritysten ja kauppaliikkeiden määrä vastaa paremmin 8.000 asukkaan kuin 18.000 asukkaan kaupunkia.
Mitä sen eteen voidaan tehdä? Ei oikeastaan mitään. Vai voidaanko?
Kysymys on siitä, millaisen kaupungin palveluvarustuksen halutaan joskus olevan. Jos halutaan, että joskus kaupunki näyttää siltä, mikä sen maine on, sitä työtä pitää tehdä kaiken aikaa ja pitkäjänteisesti.
Keskustan ilmettä ollaan muuttamassa ja rakennuskantaa tiivistämässä.  Niissä suunnitelmissa painopiste on jossakin muussa kuin liikerakentamisessa. Syykin on selvä. Liikehuoneistoista ei ole kukaan kiinnostunut, jos niissä ei kauppa käy.
Kaupungin päättäjien pitää selvästi viestittää yrittäjille ja yrityksille, että niitä tarvitaan ja kaupan menestymisen esteitä poistetaan. Pelkkä asuntojen rakennuttaminen ei riitä, vaikka se periaatteessa tukee yritystenkin toimintamahdollisuuksia.
Yrittäjien itsekin pitää pystyä yhdistämään voimia. Ei riitä, että rannan yritykset puhaltavat kesäaikan yhteen hiileen. Tarvitaan jokaisen omaa - suurta tai pientä - panosta. Tarvitaan yhteistä näkemystä ja tarvitaan kuntalaisten tahtoa ja sen perään tekoja paikallisten palveluiden puolesta. Tottumus on toinen luonto. Naantalilaisista liian moni ajaa merta edemmäs kalaan pelkästä tottumuksesta.

Raisio uusiksi

Raision keskustan uusi, vasta luonnosvaiheessa oleva yleiskaava on yksi merkittävimmistä muutossuunnitelmista Raision keskustassa yli 30 vuoteen. Paljon puhuttu Nesteentien alitus ei vie vain liikennettä maan alle vaan muuttaa jokaisen raisiolaisen ja ohikulkijan reittisuunnitelmia ja käsitystä koko kaupungista.
Kaavan perusajatus on pudottaa raskas liikenne kirjaston jälkeen maan alle. Tunneli nousee pintaan heti nykyisen pääristeyksen takaa.  Kuuluisa risteys ei ole uudistuksen jälkeen enää risteys, sillä siitä ei enää käännytä Myllyn eikä Naantalin suuntaan.
Nesteentie uusi liikenteellinen solmukohta tulee nykyisen ammattioppilaitoksen kohdalle. Naantalista ja Myllyn suunnasta tuleva liikenne nousee kiertoliittymästä kaupungin keskustaan ja Turun suuntaan. Liikennemäärät moninkertaistuvat kaupungintalon kohdan risteyksessä  Kirkkoväärtinkujalla ja hautaumaan risteyksissä Pappilanpolulla ja kirkkoherrankujalla. Uusi väylä sijoittuisi seurakuntatalon länsipuolelle. Erityisen suuri muutos koskee Soliniuksenkatua, josta tulee Raisiontien veroinen pääväylä Tasalaan.
Paitsi liikenteen osalta kaupungin keskusta tule kokemaan täydellisen kasvojenpesun seuraavan 20-30 vuoden aikana.
Käytännössä koko Tasalan nykyinen rakennuskanta on suunniteltu purettavaksi ja rakennettavaksi uudelleen. Muutos tulee olemaan suuri sekä liiketilojen asettelun, määrän että keskustaan kaavailtujen asuntojen määrän osalta. Suunnitelma on jatkoa uudelle torille ja sen reunoille jo nousseelle uudelle rakennuskannalle.
Liikenteeltä vapautuva Nestentie on vielä tulevan käytön osalta kysymysmerkki. Siitä voi tulla alue, joka antaa tilaa hengittää tai siitä voi tulla korkeiden kerrostalojen alue, joka kasvattaisi kaupungin asukamäärää ja tukisi palveluita Tasalan uusissa liikerakennuksissa. Ilman tuntuvaa asukas- ja asiakasmäärän kasvua uusille liikeraennuksille ei ole tekijöitä ja eikä niihin tulijoita.
Nykyinen Nesteentien Martinkadun puoleinen alue varataan katutasossa liiketiloiksi, mutta myös siellä korkeat asuintalot ovat mahdollisia.  Nykyisin kaupungissa on korkeita kerrsotaloja Rasiontien pohjoispuolella ja länsi-puolella. Tulevaisuudessa niitä on lisää myös etelässä ja idässä.
Nykyisen Nesteentien ylläpitäjä on valtio. Valtio ylläpitää pääliikenneväyliä. Raision keskustan läpi kulkevan pääväylän liikennettä hidastaa liikaa paikallisliikenne.
Lyhennetty tunneli on kustannuksiltaan edullisempi kuin Rauman valtien alittava aikaisempi suunnitelma. Lyhennetty malli ei poista ongelmaa Myllyn ja kaupungin keskustan välillä. Paikallisliikennettä ei haluttaisikaan näin lyhyelle matkalle valtatielle.
Kaupungin yleiskaavassa ratkaisua etsitään vaihtoehtoisista linjoista Myllystä  Haaviston maitten läpi Palovuoren kautta Rauman tien yli Kerttulantielle ja Raisionkaarelle.
Kaupunki järjesti keskustan yleiskaavasta suunnittelukilpailun, jonka voittajatyön pohjalta on käynnistetty itse kaavan laatiminen. Kilpailun ideoita on hyödynnetty laajasti, mutta itse kaava ei ole lähellekään voittajatyön kaltainen.
Siksi kesällä tai alkusyksystä nähtäville tulevasta kaavaluonnoksesta on syytä jokaisen olla kiinnostunut ja miettiä, miten kaava totetuessaan muuttaisi omaa elinympäristöä, liikennettä ja toimintaolosuhteita. Raision uusi keskustan yleiskaava ei ole mikä kaava tahansa, sillä niin paljon ja niin monia asia siinä on mietitty kokoaan uusiksi.
Kaavoitustilanteesta voi lukea lisää Raision verkkosivuilta http://www.raisio.fi/palvelut-a-o/kaavoitus-ja-maankaytto/osayleiskaava/valmist-oleva-oyk/fi_FI/valmist-oleva-oyk/