Taustoja ja tuntemuksia Mesenaatista

Oma kirjailijanurani ensimmäinen teos on valmis. Sen julkistaminen tapahtui maanantaina 29.4. Olisi tämän uran voinut aloittaa helpommallakin tavalla. Olen hieman kateellinen dekkarien kirjoittajille, kun he voivat kehitellä juonensa vapaasti omasta päästään. Minun kirjassani on dekkarin piirteitä, mutta yli 80 vuotta eletyssä juonessa ei ole mitään keksittyä.
Kauppaneuvos Matti Koivurinta on ehkä tunnetuin turkulainen sijoittaja ja liikemies. Tällä hetkellä hänet tunnetaan parhaiten perustamastaan historian ja nykytaiteen museosta, Aboa Vetus&Ars Novasta.
Tässä kohtaa uskallan kuitenkin väittää, että kuuluisuudestaan huolimatta turkulaiset tuntevat hänet huonosti.  Siksi kirja Mesenaatti on enemmän kuin paikallaan valaisemaan sekä kauppaneuvuoksen elämäntyötä että yleensä Turun lähimenneisyyttä.
Itse on  vaikea kuvitella, mikä osa kirjasta on eniten mielenkiintoa herättävä. Uskon, että jokaisella lukijalla on oma lähestymiskulmansa, sillä lähes kaikilla on jo valmiiksi jokin käsitys kirjan päähenkilöstä. Palautteen perusteella kirja on palauttanut lukijan mieleen omakohtaisia kokemuksia tuon ajan tapahtumista. Lukeneet ovat kiitelleet myös tiedon määrää ja yksityiskohtien tarkkuutta.
Reilun kahden vuoden työn tuloksena syntynessä kirjassa on sivuja n. 350. Henkilöhakemistossa on noin 300 nimeä, joten aika moni löytää kirjasta maininnan myös itsestään. 
Olen pyrkinyt rakentamaan teoksen niin, että kauppaneuvoksen elämään liittyvät kaikki merkittävimmät tapahtumat ovat kirjassa mukana. Koska kauppaneuvos itse on ollut hyvin kiistelty persoona, olen tarkoituksella pyrkinyt tuomaan esiin etenkin vaikeat asiat, lähinnä totevalla tavalla, kuin osoittamalla ketkä olivat tapahtumaan enemmän osallisia kuin toiset.
Kun aloitin aiheeseen perehtymisen tammikuussa 2011, oli minulla itselläni jokin ennakkokäsitys kauppaneuvoksesta lehtikirjoitusten perusteella. Tulin Raisioon, Rannikkoseudun kustantajaksi ja päätoimittajaksi vuoden 1994 alussa. Koivurintaa koskeva oikeudenkäynti ja pankkikriisi olivat otsikoissa juuri vuosina 1995-1998.
Noiden vuosien käsittely kirjassa on keskeisellä sijalla ja uskon, että juuri se osuus kiinnostaa turkulaisia, etenkin yrittäjiä, pankkialan väkeä sekä poliitikkoja erityisen paljon.  On pakko myöntää, että sieltä löytyi myös kirjan suurimmat yllätykset. Yllättäviä ja tietyllä tavalla pettymyksiä ne olivat myös itselleni.
Lehdistö - vain lehtileikkeitä minulla oli käytettävissäni - ei kovin hyvää arvosanaa onnistumisestaan saa. Kirjoitukset toki täyttivät hyvän journalismin tunnusmerkit siinä, että suuria asioita nostettiin esille ja niihin otettiin myös vahvasti kantaa. Mutta kun tietopohja oli hatara, myös johtopäätökset ja niistä muodostetut kannanotot olivat usein vailla todellista pohjaa. Kirjassa Turun Sanomat saa ehkä kohtuuttomankin kovan kohtelun siitä syystä, että se yksilöi tietonsa tarkasti. Jälkeenpäin ja hieman jälkiviisaanakin oli helppo todistaa, että sen tiedot eivät pitäneet paikkaansa. Lehtien käytöksessä oli muutakin, mikä on merkille pantavaa. Se koskee tietojen tarkistamista, virheellisten tietojen oikaisemista ja etenkin sitä, mitä uutisesta jätettiin tarkoituksella tai tietämättä kertomatta.
En halua tehdä asiasta suurempaa numeroa, mutta toivon, että media pystyisi itse käymään keskustelua siitä, onko journalismissa mitään merkitystä sillä, että lehden omistajat ovat sekä sananvapauden vartijana että yksi suurimmista kiinteistösijoittajista kaupungin keskustassa? Kirja tuo siihen yhden näkökulman lisää.
Kirjasta ei pitänyt tulla mikään Koivurinnan puolustuspuheenvuoro. Olimme hänen kanssaan sopineet, että saan tehdä kirjan vapaasti tahtomallani tavalla. Journalistina en olisi voinut mihinkään muuhun suostuakaan. En halunnut edes, että Koivurinta tai säätiö maksaisi minulle palkkiota, jotta voisin hyvällä omallatunnolla säilyttää vapauteni tutkia ja selvittää asioita. Kaikki sovitut asiat pitivät kirjan painoon saattamiseen asti.
Lopputulos kyllä piirtää erilaisen kuvan Koivurinnasta, kuin mitä hänestä on tähän mennessä kerrottu. Uskon kuitenkin, että se avoin ja luottamuksellinen suhde, joka meillä on ollut koko prosessin ajan, on antanut paremman kokonaiskuvan tuosta kiistellystä persoonasta, kuin yksikään toinen on tähän mennessä tehnyt.
Kirjan sisältö yksityiskohdissaan on monesta ehkä turhankin yksitoikkoista luettavaa. Siitä huolimatta olen halunnut tuoda ne kirjaan faktoina ja tapahtuneina tosiasioina, rakennuspuiksi niille, jotka muodostavat käsityksensä tunnuslukujen, prosenttien ja analyysien avulla. Tavoite-yhtiöistä on paljon erilaisia käsityksiä, mutta itse lukuja yhtiöistä on julkaistu ennen kovin niukasti.
Mesenatti on kuitenkin paljon enemmän, kuin vain yhden merkkimiehen tarina. Koivurinnan yritysten kehityksessä ja suunnanmuutoksissa näkyy koko suomalaisen yhteiskunnan kehityksen vaiheet ja etenkin lainsäädännössä, verotuksessa ja markkinatalouden vapautumisen seurauksena tapahtuneet muutokset 1990-luvun laman vaikutukset mukaan luettuna.
Kuten koko pankkikriisissä Suomessa, myös Turussa haukuttiin laman jälkiselvittelyssä väärää puuta. Olen Matti Koivurinnalle ja Lena Förbom-Koivurinnalle suuren kiitoksen velkaa minulle suodusta kunniasta ja luottamuksesta, että olen saanut kirjan kirjoittaa.
Kauppaneuvoksen elämäntyö museoineen, kaupungilla näkyvinä patsaineen ja hyväntekeväisyyteen tehtyinen suurine lahjoituksineen puhuvat omaa kieltään Turun suuresta merkkihenkilöstä. Toivon, että nyt käsillä oleva kirja Mesenaatti, kääntää katseet myös Turun lähihistoriaan, sillä kaupungin maine ei todellakaan ole niin synkkä, kuin siitä on kirjoitettu.

Mesenaatti (ISBN 978-952-93-1965-7) Akateeminen Kirjakauppa

Media piilotteli totuuksia Turussa

Liki kolmen vuoden työ 1990-luvun lehtikirjoitusten parissa sai kokeneen journalistin vakuuttumaan, että jotain sen ajan tiedottamisessa meni melkoisesti metsään. Laman seurauksena kaatuneitten yritysten, Suomen Pankin haltuun ajautuneen Säästöpankkiryhmän, roskapankki Arsenaliin päätyneiden velkojen ja omaisuuksien sekä pankkeja ja yrittäjiä vastaan nostettujen syytteiden vyöry oli liikaa sekä  osalle syyttäjistä että suurten lehtien toimituksille.

Toimitusten pöydille tuli suuri määrä ennen liikesalaisuuden piiriin kuuluneita sopimuksia. Ilmi tuli yritysten ja omaisuuksien historiaa, joista piti kiireesti saada kasaan järjellisiä juttuja.  Julkisuuteen nousi merkittäviä yrityksiä, arvovaltaisia pankinjohtajia ja  pankkien luottamusmiehiä, joita yllättäen epäiltiinkin mm. velallisen epärehellisyydestä, vastuuttomasta luotonannosta ja valvontavelvollisuuksien laiminlyönnistä.

Julkisuudessa näkyi lähinnä syyttäjien esittämiä näkemyksiä keskeneräisistä asioista. Pankit ja yritysjohto vaikenivat pankki- ja liikesalaisuuden velvoittamina.

Suomen laman syyllisiä lähdettiin etsimään tapaus tapaukselta sen sijaan, että olisi tunnistettu säännöstelytalouden purkautumisesta syntyneen nousun ja vahvan markan politiikan epäonnistumisesta aiheutuneen romahduksen seuraukset.

Toki pankit ja yritykset olivat tavallaan ongelmiinsa itse syyllisiä.  Syyte tai edes vihjailu, että ne olisi tahallaan tai tietoisesti itse aiheutettu oli kuitenkin epäoikeudenmukaista niitä kohtaan, joita vastaan syytteen myöhemmin hylättiin. Heitä oli paljon eikä heidän saamansa julkinen tuomio oikeuden vapauttavasta päätöksestä korjaantunut. Mediakritiikki ei ulottunut syyttäjien heikkoon työn laatuun.

Turussa poikkeukselliseen laajoihin mittasuhteisiin autokaupassa ja etenkin kiinteistö- ja arvopaperikaupassa yltänyt kauppaneuvos Matti Koivurinnan ympärille rakentui suorastaan myytti. Hänestä tehtiin Turun taudin ja Turun kuuluisimman legendan Pitkin puukkojen yön yksi päätekijä. Legendan mukaan sijoittajat ja pankit liittoutuivat yhteen, kaatoivat kannattamattomat sijoitukset pankkien tappioiksi ja arvottomat maa-alueet yritettiin myydä kalliisti Turun kaupungille.

Asiakirjoihin perehtymisen ja keskeisten henkilöiden haastattelujen jälkeen   on vaikea ymmärtää, miten tiedotusvälineet saattoivat erehtyä niin pahoin, mitä ne ns. Pitkien puukkojen jutuissaan Turussa tekivät. Hyvä journalismiin kuuluu rankkakin kirjoittelu ja siihen turkulaisten sijoittajien oli tottuminenkin. Mutta se, että yrityksistä ja ihmisistä kirjoitettiin rankasti väärien tietojen pohjalta ei ole hyvää journalismia. Ei liioin se, että asioista kirjoitettiin toistamiseen tarkistamatta tietojen oikeellisuutta asianosaisilta. Puhumattakaan, etteivät lehdet ole  oma-aloitteisesti korjanneet virheellisiä tietojaan.

Turun Sanomien kannalta asia on kiusallinen sen takia, että Pitkien puukkojen yössä nimettiin vain yksi sijoittaja, vaikka joukossa – vähintään yhtä keskeisessä roolissa oli yhtiö, jonka yksi keskeinen omistaja oli Turun Sanomat. Turun Arvokiinteistöt Oy omisti sen omaisuuden, mikä sanottiin olevan Koivurinnan yhtiöitten omaisuutta ja mikä teki Koivurinnasta yön päätekijän. Yllätys oli myös se miten  liike-elämän piirissä oli 1990-luvulla vallalla käsitys, että Turun Sanomien toimitusjohtaja Keijo Ketonen vaikutti itse lehden otsikoihin ja kirjoitusten sisältöön.

Turun tapahtumat todistavat miten suuria yhteiskunnan lamaantumisen seurauksena syntyvät asiat ovat ja miten vaikea voi mediankin erottaa metsää puilta kun asiat menevät riittävän monimutkaiseksi. Lehtiyhtiöt itse ovat myös merkittäviä taloudellisia toimijoita levikkialueellaan. Miten varmistetaan, että uutistarjonta ulottuu myös siihen?

Suomi on juuri nyt vajoamassa taantumaan, jonka syvyyttä emme vielä tiedä. 1990-luvun alussakin ensin laskivat pörssikurssit sitten kiinteistöjen arvot.  Pankin lainaehdot ensin kiristyivät  ja sitten lakattiin rahoittamasta yrityksiä kokonaan.

Syyttäjälaitos otti viime kerrasta opikseen. Vaikeita asioita ajamaan astuu yhden paikallisen syyttäjän sijasta kaksi valtionsyyttäjää.

Myös median olisi syytä miettiä toimintatapojaan. Hyvä journalistista tapaa pitää muuttaa, jos se on silkkaa sananvapautta ilman vastuuta oikeasta tiedosta. Joskus vaikuttaa siltä, että mediassa vallankäyttäjillä oikeus omiin mielipiteisiin on kaikista heikoin jos laisinkaan.

Juha Haapakoski

Kirjoittaja on Rannikkoseudun ex-päätoimittaja, journalisti ja juuri ilmestyneen kirjan Mesenaatti kirjoittaja Naantalista.

Turun Pitkien puukkojen yö on keksitty juttu

Kauppaneuvos Matti Koivurinta on Turussa hyvin tunnettu ja myös  kiistelty persoona. Laaja julkisuus yrittäjien keulahahmona, poliitikkona ja  menestyneiden sijoitusyhtiöiden omistajana tekivät hänestä salaperäisen  myytin, joka alkoi  mediassa elää omaa elämäänsä.  Eikä vain mediassa vaan myös Turun liike-elämässä. Hänen uskottiin olevan hankkeiden takana silloinkin kun hän ei ollut – ja päinvastoin. Yhteistyö pankkien kanssa oli  laajaa ja saumatonta, kuvaa 29.4. julkistettu kirja  Mesenaatti, elämäkerta kauppaneuvos Matti Koivurinnasta. 

Turkulaiset tiesivät kyllä kuka Matti Koivurinta on, mutta hänen liiketoimistaan autokauppaa lukuun ottamatta tiedettiin kovin vähän.

Tavoite-yhtiöt oli 1990-luvulla suurempi yritys kuin  osattiin kuvitella.  Satojen miljoonien markkojen arvoiset korkoarbitraasit, pankin kanssa yhdessä riskeiltä turvatut valuuttalainat, yritysten joukkovelkakirjalainat ja niiden johdannaiset olivat toiminnan perusta. Yritys käyttäytyi kuin pankki ja se toimi yhdessä turkulaisten pankkien kanssa. Niistä tuotot molemmille olivat 30-50 miljoonaa markkaa vuodessa.

Koivurinnan liiketoiminta mutti suuntaa verolakien, yrityslakien ja yhteiskunnan muutoksen mukana. Luovuudella ei ollut rajoja.

Vuonna 1994 yritysten varallisuus oli yli miljardi markkaa ja liikevaihto yli 20 miljardia silloista Suomen markkaa. SYP tai KOP:n myöntämän yksittäisen lainan summa saattoi oli  400 miljoonaa markkaa.

Tuolloin Matti Koivurinta oli ollut jo pari vuotta sivussa perustamiensa yritysten johdosta, mutta hänen antamat 100 miljoonan markan takaukset oli yrityksillä. Koivurinnan yhtiöiden  sijoitustoiminta oli 1990-luvun alussa jo yhtä monipuolista ja laajaa, mitä  valtakunnalliset varainhoitoyhtiöt  nyt harjoittavat - sillä erotuksella, että Koivurinnan yritykset sijoittivat ja ottivat riskejä vain omilla varoillaan.

1990-luvun hengen mukaan Turussa Koivurintaa ei kuitenkaan pidetty taitavana varainhoitajana ja sijoittajana vaan  keinottelijana, jonka toiminta oli hyvin tuomittavaa.

PITKIEN PUUKKOJEN YÖ ON VAIN LEGENDA

Vuonna 1995 kesken pankkioikeudenkäyntien syntynyt legenda Pitkien puukkojen yöstä saa kirjassa uuden selityksen. Kirja vapauttaa Turun kokonaan sen  kaupungille aiheuttamasta kyseenalaisesta maineesta. Sellaista yötä ei oikeasti ole koskaan Turussa ollutkaan.

Toki Turun Työväen Säästöpankki myi ja vaihtoi haltuunsa tullutta kiinteistöomaisuuttaan massiivisesti. Niin tekivät kaikki muutkin pankit Turussa keskuspankkien kehotuksesta ja tiukentuneiden vakavaraisuusvaatimusten takia. Väitetty tarina ajoittuu  pari päivää ennen kuin Säästöpankkien Keskusosakepankki SKOP otettiin Suomen Pankin haltuun. Pankit olivat todella suurissa vaikeuksissa.  Vaikeuksissa olivat myös mediat, sillä julkisuuteen tuli  liikesalaisuuksien piiriin kuuluneita sopimuksia, joiden merkitystä ja tarkoitusta arvioitiin kiireessä väärin ja joita tietoja pankit eivät virkansa puolesta voineet kommentoida.

Keväällä 2013 ilmestynyt Turun Seudun Osuuspankin 90-vuotishistoriikki valaisee osaltaan hyvin tuon ajan pankkitapahtumia.

Kauppaneuvos Matti Koivurinta ei ollut ajan tapahtumien päätekijä. Tarinassa väitetty omaisuus, joka silloin vaihtoi omistajaa, ei ollut Koivurinnan tai hänen yritystensä omaisuutta. Siitä medialla oli väärät tiedot.  Kirjan mukaan TYP vaihtoi omaisuutta myös pörssiyhtiön Turun Arvokiinteistöt Oy:n kanssa, jonka yksi merkittävä omistaja oli myös Turun Sanomat.  Kirjassa on selostettu enemmänkin tästä sijoittajien perustamasta yhtiöstä, sen synnystä ja toiminnasta.

PALATSI JA MESENAATTI

Koivurinnan harjoittama hyväntekeväisyys on ollut merkittävää isän, kauppaneuvos Armas Koivurinnan ajoista asti. Palatsi ehostettuna ja kunnostettuna nykyisellä paikallaan Aurajoen rannassa on  yhä muistomerkki myös tupakkatehtailijan aikakaudesta. Palatsin osto ja siihen liittyneet käänteet, väännöt kaupungin ja viranomaisten kanssa rakennusluvista ovat oma mielenkiintoinen lukunsa.

Historian jäänteiden löytyminen palatsin alta  ei kääntänyt vain palatsin rakennustöiden suuntaa, vaan se vaikutti kauppaneuvoksen elämään ja säätiön ja Tavoite-yhtiöiden tulevaisuuteen.

Palatsi on tänään yksi Turun tärkeimpiä nähtävyyksiä. Matti Koivurinnan Säätiö ylläpitää yksityistä museota ja rakentaa vuokra-asuntoja, joita vuokrataan sosiaalisin perustein.

Mittaamattoman arvokas museokokonaisuus ja varakas säätiö tulevat jäämään Koivurinnan perintönä turkulaisille. Palatsi on osoitus myös siitä, ettei Koivurinta hävittänyt arvotaloja kaupungissa vaan  pelasti niitä. Ainakin yhden todellisen helmen, entisen Rettigin palatsin.

Koivurinnalla oli tapana perehdyttää uusia työntekijöitään yrityksensä toimintaan toteamalla, että kulje nyt alkuun minun perässäni.  Nyt lukijalla on  tilaisuus kulkea Mesenaatin jalanjälkiä.

Koivurinnan tarina on uskomaton mutta totta.

Lisätietoja kirjasta Kauppaneuvos Matti Koivurinta - Mesenaatti
Kirjoittaja Juha Haapakoski

0445131055

Mediasirkus hiipuu, mesenaatti jää

Juha Haapakoski halusi kirjoittaa kohteestaan todellisen kuvan

TURUN SANOMAT

– Matti Koivurinta oli 1970- ja 1980 –luvulla Turun menestynein, tunnetuin ja kiistellyin liikemies ja poliitikko, josta annettu julkinen kuva on täysin väärä, sanoo Koivurinnasta kirjan tehnyt Juha Haapakoski .

Naantalilainen journalisti, päätoimittaja ja kustantaja pääsi elämänsä tarinan jäljelle päädyttyään sattuman oikusta kauppaneuvos Koivurinnan kalakaveriksi. Koivurinnan verkoilla soutelun lomassa kertoma versio viime vuosikymmenten tapahtumista turkulaisessa liike- ja poliittisessa elämässä oli niin erilainen kuin mitä Haapakoski oli saanut lehdistä lukea, että hän halusi päästä itse tutkimaan ja perehtymään asioihin alkuperäisten dokumenttien välityksellä.

– Tämä kirja on tavallaan myytin murtamista, Haapakoski sanoo.

Koivurinnan tekemisiä ympäröi pitkään mediasirkus, jota niin kohde itse kuin teoksen tekijäjäkin kuvaavat armottomaksi.

Kirjassa käydään seikkaperäisesti läpi Koivurinnan kasvutarina yrittäjän pojasta itsekin nerokkaaksi liikemieheksi, joka ei koskaan kaihtanut ennakkoluulottomiakaan ideoita.

Monet ideoista olivat niin ennakkoluulottomia, että Koivurinta näki alusta sakka tärkeäksi varmistaa kaikkien toimien kaikkien osa-alueiden lainmukaisuuden.

– Matti Koivurinnan lähipiiri on aina ollut pieni. Hän ei ole kaivannut neuvonantajia bisneksen teossa, vaan ainoastaan sopimusten juridiikassa, Haapakoksi tiivistää.

Oma idea, vapaat kädet

Idea kirjasta on Haapakosken oma eikä hän ole saanut elämäkerran tekemiseen tukea sen paremmin Koivurinnalta kuin tämän nimikkosäätiöltäkään. Hän on kuitenkin saanut varpaat kädet tutustua Koivurinnan arkistoihin ja saanut kirjoittaa kaikesta mitä on halunnut.

– Tiedän, että hän suoraselkäinen, rehellinen ja kunnianhimoinen suomalainen mies, joka tulee jäämään Turun historiaan yhtenä suurena merkkihenkilönä – Turun rakentajana, tieteen ja taiteen tukijana – mesenaattina, Haapakoski hehkuttaa.

Kirjassa Koivurinta toteaa, ettei ole katkera vuosien varrella saamastaan kovastakaan arvostelusta ja vähättelystä, mutta väärien tietojen levittämistä hän ei ole koskaan voinut hyväksyä. Negatiivisia asioita – väärinkäytösepäilyjä ja spekulaatiota – on julkisuudessa käsitelty näyttävästi, Koivurinnan ja tämän yhtiöiden niin verottajalta kuin oikeuslaitokseltakin saamia puhtaita papereita taasen niukemmin.

Yksi kirjan painopisteitä on selvittää, ettei Koivurinta todellisuudessa ollut yhtenä Turun taudin pahimmista ilmentymistä pidetyn Pitkien puukkojen yön päätekijä.

Epäilyt väärinkäytöksistä johtivat nöyryyttäviin tilanteisiin, joiden aiheuttamia haavoja maineen myöhempi puhdistuminen ei välttämättä ole täysin lääkinnyt.

Kallis mutta rakas museo

Kirjan nimi Mesenaattiviittaa Koivurinnan pitkäaikaiseen toimintaan paitsi hyväntekeväisyysjärjestöissä myös Turun historian ja nykytaiteen museon Aboa Vetus & Ars Novan perustajana ja taiteen kerääjänä.

Matti Koivurinnalla ei ole omia jälkeläisiä. Entisessä Rettigin palatsissa yli 20 vuotta toiminut museo on hänen perintönsä turkulaisille. Mikään unelmien täyttymys tappiota tuottavan museon perustaminen ja ylläpitäminen ei kuitenkaan voitollisia liiketoimia ikänsä tehneelle miehelle ole.

Koivurinta voi silti tyynesti todeta, että Turun kaupungilla ei olisi koskaan ollut varaa vastaavanlaiseen museoon. Mesenaatti-kirjan päähenkilön nimikkosäätiöllä sen sijaan on.

KIMMO LILJA

Mesenaatti valloittaa taas

Kauppaneuvos Matti Koivurinnasta kertovan kirjan Mesenaatti on raudan kova kertomus turkulaisen liikemiehen uskomattomasta urasta, hänen periksiantamattomuudestaan ja suurista saavutuksistaan.

 Kauppaneuvos Matti Koivurinta, 82, on Turun  historian ja nykytaiteen Aboa Vetus & Ars Nova museon perustaja. Hän on oman aikansa merkittävä turkulainen taiteen ja tieteen tukija - mesenaatti. Hänet on palkittu Arvo Ylppö- mitalilla. Hän on kahden Leijonan ritarikunnan komentaja ja lukuisten yhdistysten kunniapuheenjohtaja.

Hän oli 1970-1990 luvulla Turun menestynein, tunnetuin ja kiistellyin liikemies ja poliitikko.

Häntä on pidetty ”Turun taudin” ilmentymänä, arvotalojen purkajana ja Pitkien puukkojen yön päätekijänä.

Kirja on monipuolinen kuvaus Koivurinnan elämästä ja menestyksestä yhteiskunnan muutoksen mukana. Kirja tarkentaa kuvaa 1980-90-luvun turkulaisesta rahan- ja mediavallan käytöstä, joka on monin paikoin kovin toinen, mitä tähän mennessä on julkisuudessa kerrottu. Turun kaupunki, Turun Sanomat ja monet muut viralliset ja epäviralliset vallankäyttäjät ovat arvioinnin kohteena.

Kirjan kirjoittaja Juha Haapakoski, 57, on pitkän linjan toimittaja, paikallislehden päätoimittaja ja kustantaja Naantalista. Kauppaneuvos Matti Koivurinta - Mesenaatti, on hänen ensimmäinen elämäkertateoksensa. Hän on seurannut läheltä Turun selviytymistä 1990-luvun lamasta. Hän tutustui kauppaneuvokseen ensin uutisten välityksellä ja vasta myöhemmin kesänaapuriinsa, henkilöön, persoona  Matti Koivurintaan.

Journalistina häntä on kiinnostanut myös lehtien kirjoitukset. Lamassa kaatuneita yrittäjiä oli  syytettynä  julkisuudessa enemmän, kuin mitä tuomioita annettiin. Moni vapautui syytteistä vaan ei julkisuuden lyömästä leimasta.

Kauppaneuvoksen kohtelu oli turkulaisissa lehdissä poikkeuksellisen kovaa ja ajoittain asenteellistakin. Kirjassa Turun Sanomat on erityisen tarkkailun kohteena, sillä lehti oli ainoa, joka  yksilöi tietonsa raportoidessaan tapahtumista. Kun yksilöidyt tiedot osoittautuvat paikkansapitämättömäksi, on syytä uskaltaa pohtia oliko se tavoitteellista vai puhdas vahinko. Turun Sanomien rooli yrityksenä ja kiinteistösijoittajana on lehtikirjoittelussa jätetty vähälle huomiolle.

 

Mesenaatti (ISBN 978-952-93-1965-7)

 julkaistu 29.4.2013 klo 14.00.
Kirjaa saa  Turun, Loimaan ja Uudenkaupungin kirjakaupoista sekä Raison Kirjasta ja Naantalin Birgitasta.

Kirja on:

- kovakantinen, 

- sidottu, 

- neliväripainos

- sivumäärä n. 350 sivua

-Painopaikka Saarijärven Offset Oy, Saarijärvi

Yhteydenotot info@jussinvest.fi tai juha.haapakoski@jussinvest.fi

Pariisin metsästys- ja luontomuseo

Aivan Pariisin keskustan tuntumassa on näkemisen arvoinen museo metsästyksestä kiinnostuneille. Metsästyskulttuuri Euroopassa on erilainen kuin Suomessa. Ranskassa se oli pitkään vain kuninkaallisten ja sodissa ansiotuneiden upseerien yksinoikeus. Norsunluukoristeiset aseet kulta ja timanttikaiverruksineen ovat yksittäisinä kappaleina korvaamattoman arvokkaita. Niitä on siellä kymmenittäin. Myös asut, jahtijakkarat, taskumatit, metsästyslaukut ja monet muut käsityönä tehdyt esineet tekevät vaikutuksen.
Yksi huone on täynnä kaiken maailman trofeita sanan varsinaisessa merkityksessä. Myös poron trofee sieltä löytyi.
Taidetta ja huonekaluja löytyy metsästäjien makuun. Toivoisi, että eurooppalainen kulttuuri vaikka herraskaista se onkin, saisi hieman sijaa myös Suomessa. Jalosta lajista on kysymys.

Vääriä mittasuhteita

Parin viikon metsästysreissu Pudasjärvelle opetti jälleen, miten erilainen maa tämä Suomi on. Etelässä päivä on lyhyempi, keski-Pohjanmaalla joet tulvii ja pellot on veden vallassa. Pohjoisessa odotellaan poroerottelun alkamista.
Lähtiessä koko Suomi seurasi viranomaisten toimia kahden, kallion sisälle loukkuun jääneiden koirien pelastusyritystä. Koirille saatiin vettä letkulla ja ruokaa kepin nokassa. Videokameralla voitiin seurata, missä ja missä kunnossa koirat siellä olivat.

Pudasjärvellä seurattiin viranomaistoimintaa toisella tavalla. Sudet olivat tappaneet heinäkuussa 80 poroa Oijärven paliskunnassa. Viranomaisilta tuli lupa yhden suden ampumiseen.
Eläin saatiin lippusiimaan parin viikon yrittämisen jälkeen. Siima ei kuitenkaan ollut kokonaan lupa-alueen sisällä, niinpä jahtiin ei voitu ryhtyä ennen kuin viranomainen oli hyväksynyt aluerajan  ylityksen.

Virka-aikana henkilöä ei tavoitettu, joten pyytäjät jäivät odottamaan lupaa seuraavaan päivään. Susi ei odotellut, vaan livahti siimasta yön aikana. Yksi poromies menehtyi lippusiiman vedon aikana sydänkohtaukseen.
Paliskunnalla olisi ollut lupa jäljittää sutta myös helikopterilla. Sen ilmaan nosto olisi kuitenkin vienyt paliskunnan vuoden rahat. Rajavartiosto nousi ilmaan kahdella helikopterilla seuraamaan, että poromiesten harjoittama pyynti tapahtuu lupaehtojen mukaisesti.

Etelä-Suomessa pelastuslaitoksen tehtävistä jo merkittävä osa on kotieläinten, kissojen, koirien ja hevosten pelastamista kiipelistä. Hirviä ja joutseniakin on joskus  käyty jäistä onkimassa. Milloinkahan Oulun pelastuslaitos ottaa porot suojelukseensa ja alkaa niitä suojella pedoilta ja ilveksiltä?
Vakavasti ottaen sen enempää etelän kuin pohjoistenkaan eläinten pelastaminen raskaalla kalustolla ja suurella miehistöllä ei ole pelastuslaitoksen tehtävä kuin poikkeustapauksissa.

Pelastuslaitoksen ylläpitäminen on yhteiskunnalle kallista. Toki kissat ja koirat eivät ole ajaneet täkeämpien pelastustehtävien edelle, mutta hintalappu saadaan sillekin toiminnalle, jos halutaan. Ilmaista se ei kuitenkaan ole.
Yrityksiä on jo alettu laskuttaa turhista automaattihälytyksistä. Pitäisikö kissojen puusta noukkimisesta myös esittää lasku. Millään tuhannella eurolla sellaista ei alas puusta saada.

On meillä muutenkin mittasuhteet välillä ihan pielessä. Pudasjärvellä oli vanhus kadonnut marjastusretkellä.  Vanhuksen polkupyörän lähelle alkoi kokoontua autoja ja ihmisiä. Naapuri meni kysymään, miten etsintäoperaatio tästä jatkuu. Porukka lähti etsimään laajassa rintamassa, mutta toiselle puolelle valtatietä, mistä pyörä oli löytynyt. Se porukka etsi kotkaa, jonka gps-panta ilmoitti linnun pysyneen paikallaan liian pitkää.
Vanhusta haki yksin hänen 80-vuotias sisarensa. Kotka löytyi, mutta vanhusta ei. Toki hänkin löytyi seuraavana keväänä karpalosuolta lumen sulettua. Vapaaehtoisia ja viranomaisapua löytyy, mutta ei aina sinne, missä sitä kipeästi kaivattaisiin.